Kauhukuu I ─ Lyhärikooste

Fire burn and cauldron bubble!

Kauhukuu käynnistyy! Tämän vuoden aloittaa lyhytkooste, josta löytyy viisi pientä sesonkiin sopivaa tunnelmapalaa tasavuosien takaa. Vanhimmalla on ikää 110 vuotta ja tuorein tulokas on vuoden 2022 tuoretta tuotantoa. Kauhukuun idea on sama kuin aiempinakin vuosina, ainoastaan nimi on uusi. Tekstejä ilmestyy kahdeksan kappaletta, aina perjantaisin ja maanantaisin koko lokakuun ajan. Menneiden vuosien kavalkadit löytyvät Halloween-tagin takaa.

 

Dr. Jekyll and Mr. Hyde
Ohjannut Lucius Henderson

USA 1912, 12 min.

Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Kauhu, Draama

Pääosissa: James Cruze, Florence La Badie

Kauhuklassikon (1886) varhainen filmatisointi on tiivis esitys muodonmuutoksista, jotka karkaavat käsistä. Herra Hyde (Cruze) on filmin parasta antia, vaikka kovin vaikuttavaksi pahuuden voimaksi hän ei kasvakaan. Valitettavasti toteutus on kautta linjan melko pliisu ja sumuisen Lontoon synkkää tunnelmaa on turha etsiä. Jekyllin laboratorio on kuin mikäkin parturin takahuone!

Pisteytys: 4/10

Trick or Treat

Ohjannut Jack Hannah

USA 1952, 8 min.

Animaatio, Lyhytelokuva, Fantasia, Komedia

Pääosissa: June Foray, Clarence Nash

Disney-animaatiossa Aku Ankka (Nash) torautuu itsekkääksi, eikä tahdo antaa veljenpojilleen makeisia Halloweenina. Pojatpa saavat avukseen ihka oikean Hazel-noidan (Foray) ja niin aikuiset saavat opetuksen: ällös kiellä lapsilta karkin syöntiä, kun ahmattien yö koittaa! Tarinasta syntyi Carl Barksin käsissä vielä hitusen mielikuvituksekkaampi sarjakuva Karkkeja ja kepposia (1952), joka ilmestyi filmin kanssa samaan aikaan.

Pisteytys: 7/10

 

Vincent
Ohjannut Tim Burton

USA 1982, 6 min.

Animaatio, Lyhytelokuva, Kauhu, Komedia

Pääosissa: Vincent Price

 

 

 

 

Tim Burtonin varhainen stop motion -animaatio kertoo Vincent-pojasta, joka haaveilee kauhutarinoista ja hirveistä kohtaloista. Päähenkilön suurin sankari on kauhu- ja jännitysfilmeistä tuttu näyttelijä Vincent Price, joka on saanut kunnian toimia elokuvan kertojaäänenä. Hauskan mielikuvituksellinen ja tunnelmallinen synkkyyden ylistys, josta ei puutu mustaa huumoria.

Pisteytys: 8/10

 

Kali, o pequeno vampiro - Kali, the Little Vampire
Ohjannut Regina Pessoa

Ranska, Portugali, Kanada & Sveitsi 2012, 9 min.

Animaatio, Lyhytelokuva, Draama

Pääosissa: Christopher Plummer

 

 

 

 

Unenomainen Kali kertoo nimikkovampyyristaan, jonka kohtalona on jäädä ulkopuolelle toisten lasten leikeistä. Animaatio on syväänuurrettua ja painavaa kuin pienen vampyyrin yksinäisyys. Kuinka varjoista voisi päästä osaksi toisten iloa? Elokuva päättää portugalilaisen Regina Pessoan lapsuus-teemaisen lyhytanimaatiosarjan.

Pisteytys: 7/10

 

Close Your Eyes
Ohjannut Andy Chen

USA 2022, 3 min.

Lyhytelokuva, Kauhu, Indie

Pääosissa: Vinny Balbo, David L. Bennett, Maddi Estrada

 

 

 

 

Koputtiko joku? Andy Chenin lyhytkauhu sukeltaa yliluonnollisen kauhun maailmaan nopeasti ja öisiä hirviöitä ei tarvitse kauaa vartoa. Elokuvan idea ei ole järisyttävän omaperäinen, mutta pelottava tunnelma luodaan tutuilla kikoilla perusvarmalla tavalla. Kamerat liikkuvat monipuolisesti pienessä tilassa, jossa pakopaikkoja ei ole.

Pisteytys: 6/10

Thirty Two Short Films About Glenn Gould ─ 32 lyhytelokuvaa Glenn Gouldista (1993)

Ohjannut François Girard

Kanada 1993,98 min.

Biografia, Draama

Pääosissa: Colm Feore

Tirelessly talkative, zealously unzealous...

 

François Girardin (1963─) elokuva-antologia koostuu peräkkäisistä lyhytelokuvista tai kohtauksista. Kaikki osiot kertovat pianisti Glenn Gouldista (Feore) ja häntä näyttelee (lapsuuskohtauksia lukuunottamatta) sama näyttelijä, mutta elokuva ei muodosta perinteistä tarinallista kokonaisuutta. Gouldin uraan ja elämään luodaan katsauksia: dramatisoitujen pätkien väliin mahtuu dokumentaarisia haastatteluita, kokeellista kuvaa ja jopa pieni animaatio.

32 lyhytelokuvaa Glenn Gouldista on oivaltavaa leikkiä osilla ja kokonaisuuksilla. Elokuva uppoaa pianistin mielenmaisemaan, yksinäisyyteen, päihderiippuvuuteen ja ajoittain pulppuavaan sosiaalisuuteen ja luovuuteen. Musiikki täyttää ja läpäisee huumaavasti koko elokuvan, samaan tapaan kuin Glenn Gouldin elämän. Katsojan tehtävänä on eläytyä tähän kaikkeen, ja se käy vaivatta, sillä elokuva tarjoaa kiinnostavan tavan tutkiskella ihmisen monipuolisuutta eri näkökulmista.

Venetsian elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut teos ihastutti aikansa festarikansaa. Suuren mittaluokan hitistä ei ole kyse, mutta kriitikot kehuivat teoksen eleganssia ja inhimillisyyttä. Glenn Gould on saanut moitteita hajanaisuudestaan, mutta minusta kokonaisuuden eri osat täydentävät toisiaan hienosti. On taitavaa, että jokainen pätkä toimisi silti omana lyhytelokuvanaan. Vaikka tarinan rakennustapa on kiehtova, kiistämättä jäin katselusta hieman ymmälleni. Kenties uusintakatselu syventäisi kokonaisuutta, ja mahdollisuus siihen voi olla tulossa. Elokuvaa on esitetty ahkerasti Suomen televisiossa, sillä Yle on ollut mukana filmin tuotantotiimissä. Olisiko ensi vuonna uusinnan paikka, kun teos täyttää pyöreitä?

Pisteytys: 7/10

LUUKKU 2 - 110 vuotta sitten (Kuilu, 1910)

Scandal!

Kun 1910-luku alkoi, vuosikymmenen mukanaan tuomat myllerrykset tunnettiin kenties vasta orastavina aavistuksina. Suursota tulisi muuttamaan maailmaa ja vaikuttamaan elokuvateollisuuteenkin, jonka painopiste siirtyisi tuota pikaa Yhdysvaltoihin. Päivän elokuvassa liikutaan kuitenkin vielä rauhanaikaa elävässä Euroopassa ja monille suomalaisillekin tutussa Kööpenhaminassa. Vuosi 2020 on tehnyt matkustamisen sangen mahdottomaksi, mutta onneksi nojatuolimatkojen tekeminen onnistuu edelleen. 1001-listalle vuosi 1910 ei ole päätynyt laisinkaan, mutta arkistojeni kätköistä löytyi pari muuta arviota 110-vuotiaista elokuvista: Frankenstein (1910) ja The Wonderful Wizard of Oz (1910) ovat molemmat romaaniensa vanhimpia säilyneitä filmatisointeja.

 

Afgrunden - Kuilu

Ohjannut Urban Gad

Tanska 1910, 38 min.

Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Draama, Romantiikka

Pääosissa: Asta Nielsen, Robert Dinesen, Poul Reumert

 

Nuorta piano-opettaja Magdaa (Nielsen) odottavat turvatut päivät vakavaraisen Knudin (Dinesen) morsiamena. Mutta kun sirkus saapuu kaupunkiin, jännittävä elämä vie voiton: Magda karkaa hyveellisen sulhasensa luota sirkustähti Rudolfin (Reumert) matkaan. Luvassa ei kuitenkaan ole odotettua suurta lempeä ja seikkailuntäyteistä elämää. Kun Rudolf paljastaa todellisen luonteensa, suistuu neitoparka alati syvempään häpeän kuiluun.
 

Kuilu (engl. The Abyss) on vähäisillä väliteksteillä tehty filmi, jossa teot puhuvat sanoja enemmän. Onneton romanssikertomus ei tarinana ole järin kummoinen, mutta historiallisista syistä itse elokuva on kuitenkin aivan mielenkiintoista seurattavaa. Elokuvaa katsellessa pääsee tunnelmoimaan 1900-luvun alun hurmaavia kaupunkimaisemia, onhan suuri osa Kuilusta filmattu Kööpenhaminan kaduilla. Ohi kiitävät kärryt ja herttaiset kahvilat hurmaavat aikamatkaajan taatusti!

Vaikka nykymitoissa ajatellen Kuilu lukeutuu lyhytelokuvaksi, oli se omana aikanaan tavallista pidempi teos. Elokuvan saama hyvä menestys pohjusti oivasti pidempien elokuvien kaupallisia mahdollisuuksia, joita hyödynnettiin eritoten Saksassa. Elokuvateollisuus kasvoi Tanskassakin, josta on sittemmin ponnistanut lukuisia maailmanmaineeseen yltäneitä elokuvantekijöitä aina Carl Theodor Dreyerista Thomas Vinterbergiin. Kuilussa puolestaan debytoi Asta Nielsen (1881─1972), josta tuli yksi mykkäkauden kuuluisimmista näyttelijätähdistä.

Pisteytys:
6/10

LUUKKU 2 - 110 vuotta sitten (lyhytelokuvia, 1909)

A smoke fairy!

Tasan 110 vuotta sitten Suomen lehdistössä puitiin vakavaan sävyyn uuden kenraalikuvernöörin valintaa ja ainakin Helsingin sanomat raportoi laajasti Iso-Britannian parlamenttikiistoista. Tämän päivän luukku vie kuitenkin huomattavasti hilpeämpiin tunnelmiin! Oheiset kolme lyhytkomediaa edustavat aikansa Yhdysvaltalaista elokuvateollisuutta ja tarjoavat tunnelmapaloja tuosta entisestä maailmasta, jossa hatut olivat komeita eikä savukkeissa säästelty.

Those Awful Hats
Ohjannut D.W. Griffith
USA 1909, 2 min.
Lyhytelokuva, Mykkäelokuva, Komedia
Pääosissa: Linda Arvidson, John R. Cumpson

Naisväen komeat hatut muodostavat kiusallisen näköesteen elokuvayleisölle. Ratkaisu laskeutuu lopulta taivaasta! D.W. Griffithin humoristinen lyhäri taitaa perustua tosielämän sattumuksiin, sillä elokuvaa on ilmeisesti esitetty näytösten alkukuvana. Koska tapahtumat sijoittuvat elokuvanäytökseen, Those Awful Hats vie nykykatsojan kiehtovalle matkalle entisaikain maailmaan. Pianistikin on paikallaan muistuttamassa siitä, etteivät mykkäelokuvat koskaan ole olleet täysin äänettömiä. Mutta mikä lienee filmi, joka taustalla pyörii?

Pisteytys: 6/10

Mr. Flip
Ohjannut Gilbert M. Anderson
USA 1909, 4 min.
Lyhytelokuva, Mykkäelokuva, Komedia
Pääosissa: Ben Turpin

Omasta mielestään sangen charmantti miekkonen (Turpin) lääppii naisia kahviloissa ja puhelinkeskuksissa. Jokainen vastaantuleva nainen tosin antaa ymmärtää, ettei flirtti ole tervetullutta. Lopulta mies saa naamaansa piiraan, joka lienee ensimmäinen klassikko-gagin esiintyminen elokuvassa. Oikein muuta arvoa teoksella ei olekaan, sillä laiskasti kehitellyt vitsit eivät liioin naurata. Näyttelijä Ben Turpin tunnettiin aikanaan kierosilmäisistä hahmoistaan ja menestyksekäs koomikon ura päättyi vasta hänen kuolemaansa vuonna 1940. Yli kahdessasadassa elokuvassa esiintyneen Turpinin uralla Mr. Flip edustaa vasta aivan alkupään tuotantoa, joten täytynee vielä joskus tutustua miehen myöhempään uraan hieman paremman laadun toivossa.

Pisteytys: 4/10

Princess Nicotine; or, The Smoke Fairy
Ohjannut J. Stuart Blackton
USA 1909, 5 min.
Lyhytelokuva, Mykkäelokuva, Komedia, Fantasia
Pääosissa: Paul Panzer, Gladys Hulette

Tupakoitsija (Panzer) vaipuu raukeaan olotilaan savutellessaan ja saa odottamattomia vieraita. Lyhytelokuvassa on häikäilemätöntä tupakkatarvikkeiden tuotesijoittelua, seikka, joka on jo painunut historian hämäriin! Sen sijaan erikoistehosteiden esittely juonen kustannuksella on ilmiö, joka vetää yhä väkeä elokuvateattereihin. Tässä filmissä trikkitehosteet on tehty varsin hauskalla tavalla ja niinpä viisi minuuttia vierähtää mukavasti temppuja ihastellen ja entisajan kessuttelua ällistellen.

Pisteytys: 7/10

8 x Halloween: osa I (Lyhäreitä, 1929 & 1933)

Hell's Bells!

Kauhukuukausi on täällä taas! Kirjoittelen jälleen kahdeksan tekstiä selkäpiitä värisyttävistä tai muuten vain kuukauden henkeen sopivista filmeistä, joita ei tähän tietoon löydy 1001-listalta. Tekstit ilmestyvät kuluvan lokakuun aikana aina tiistaisin ja torstaisin. Ekana päivänä aloitetaan sen verran kepeissä tunnelmissa, ettei kenenkään toivottavasti tarvitse menettää yöuniaan. Tämän vuoden lyhytelokuvakolmikosta kaikki ovat Disneyn tuotantoa ja kaksi ensimmäistä tasan 90 vuoden takaa.

Hell's Bells

Ohjannut Ub Iwerks

USA 1929, 6 min.

Animaatio, Lyhytelokuva, Kauhu, Musikaali, Komedia

Halloweenin aattona ensi-iltansa saanut Hell's Bells esittelee demonien ja paholaisten ilonpitoa Helvetin tulien lämmössä. Alamaailman hallitsijan komentelu kuitenkin pilaa tunnelman, ja niinpä muuan pikku pirulainen potkaisee itse Saatanan hornan tukalimpiin liekkeihin! Tarina ei kuulosta kovin tyypilliseltä Disney-animaatiolta, mutta tyyliltään filmi on tuttua Hassunkuristen sinfonioiden musisointia ja tanssia. Sittemmin pätkän ideoita hyödynnettiin kokopitkässä animaatiokollaasissa Fantasia (1940).

Pisteytys: 6/10

The Haunted House

Ohjannut Walt Disney

USA 1929, 7 min.

Animaatio, Lyhytelokuva, Kauhu, Musikaali, Komedia

Pääosissa: Walt Disney

Mikki (Disney) etsii sateensuojaa syrjäisestä talosta, jossa joutuu tanssittamaan iloluontoisia luurankoja. The Haunted House perustuu ensimmäiseen Hassunkuriset sinfoniat -animaatioon Luurankotanssi (1929) ja osa kummitustalon luurankojen koreografioista onkin molemmissa leffoissa tismalleen samoja. Tämä lyhäri ei ole yhtä ikimuistoinen kuin esikuvansa, mutta silti aivan hauska. Mikki muuten oli tehnyt debyyttinsa vasta vuotta aiemmin elokuvassa Höyrylaiva Ville (1928).

Pisteytys: 6/10

The Mad Doctor - Hullu tohtori

Ohjannut David Hand

USA 1933, 7 min.

Animaatio, Lyhytelokuva, Kauhu, Komedia

Pääosissa: Walt Disney, Pinto Colvig

Tässä lyhärissä Pluto-hauva (Colvig) joutuu hullun tohtorin kynsiin ja Mikin (Disney) on riennettävä hurtan avuksi. Animointi on muutamassa vuodessa hieman kehittynyt, mutta hauskaa kyllä, filmin alkuun on lainattu varsin tietoisesti elementtejä The Haunted Housen (1929) kauhutalosta. Tässä lyhärissä on kuitenkin hitusen enemmän ideaa eikä jännitystäkään puutu. Poikkeavan väkivaltaisten kauhukohtausten vuoksi elokuva peräti kiellettiin Iso-Britanniassa ja Saksassa.

Pisteytys: 7/10

Report (1967)

Ohjannut Bruce Conner
USA 1967, 13 min.
Lyhytelokuva, Underground, Avantgarde, Dokumentti

Something is terribly wrong!

Taiteilija Bruce Conner (1933─2008) tutkii avantgarde-dokumentissaan presidentti John F. Kennedyn murhan (1963) riepottelua tiedotusvälineissä. Lyhytfilmi koostuu Kennedyn murhaa käsitelleistä uutispätkistä ja jokusista muistakin arkisto-otteista. Kaikki klipit on leikattu ja liimattu shokeeraavaksi kollaasiksi, joka kertoo sekä presidentin murhan herättämistä tunteista että median kerrontakeinoista.

Puistatuksia ja pelkoa herättävää taidetta luonut Conner ohjasi elämänsä aikana lähes kolmekymmentä lyhytelokuvaa, joista Report on parhaiten tunnettu. Se ei ole ihme, sillä Kennedyn salamurhan tapaus on näihin päiviin saakka herättänyt kiinnostusta, ja murhaa on prosessoitu eri taidelajien kautta hämmästyttävän paljon. Kaikista näistä kulttuurituotteista Report on perin kiehtova siksi, että murhamysteerin sijaan se kiinnittää huomion Kennedy-tragedian kerronnan tapaan.

Reportin idea on valtavan nerokas, eikä filmiä ymmärtääkseen tarvitse matkata 1960-luvulle asti. Elokuvan kritiikki kohdistuu siihen, kuinka media kaupallistaa tunteita nostattavat tapahtumat ja lypsää niistä irti kaiken mahdollisen ja mahdottoman sammuttaakseen uteliaan yleisön kyltymättömän janon. Nykypäivästä katsoen Reportia tekee mieli tulkita pisteliäänä kuvauksena varsinkin Yhdysvaltojen pelkoa lietsovista uutisista, ja onpa julkisuuden henkilöitä riepotteleva tyyli Suomessakin tunnistettava eritoten iltapäivälehtien osalta. Unohtaa ei sovi myöskään Reportin pyrkimystä herättää katsojassaan uteliaan shokin tuntemuksia keinolla millä hyvänsä: elokuvan alkupuolella silmät sulkeutuvat väkisinkin, mutta kuuntelua ei silti malta lopettaa...

Pisteytys:
8/10

Hold Me While I'm Naked (1966)

Ohjannut George Kuchar
USA 1966, 17 min.
Lyhytelokuva, Komedia, Underground
Pääosissa: George Kuchar, Donna Kerness

A lot of things in life, worth living for.

Hold Me While I'm Naked kertoo ohjaajasta (Kuchar), jonka olisi määrä saada näyttelijä (Kerness) riisuutumaan otoksia varten. Tilanne äityy vaivaannuttavaksi ja vaikeaksi. Ohjaaja-näyttelijä George Kuchar (1942─2011) tunnetaan underground-lyhytelokuvistaan, joita laatimassa on usein ollut myös kaksoisveli Mike Kuchar.

Tarkoituksellisen rosoinen äänimaailma, surkeat kuvakulmat sekä tyylitellyn kehno näyttelijäntyö ovat tyypillistä Hollywood-parodiaa, jonka avulla tutkitaan elokuvailmaisun rajoja ja mahdollisuuksia. Kuchar vie tämän niin kutsutun lo-fi-estetiikan lähestulkoon banaalille asteelle ja kameran filmille on tallentunut suoranainen tökeröyksien virta. Vaivaannuttavia kuvakulmia etsivä kamera viilettää surullisissa kulisseissa ja pysähtyy toisinaan tarkastelemaan Kuckharin kasvoja mahdollisimman epäimartelevassa valossa.

Hold Me While I'm Naked osuu suoraan campin ytimeen kaikessa värikylläisyydessään ja tahallisessa mauttomuudessaan. Camp esteettisenä tyylinä oli elokuvan ilmestyessä ajankohtainen pohdinnan aihe, sillä elokuvantekijä-esseisti Susan Sontagin huomiotaherättänyt Notes on "Camp" (1964) -essee oli vastikään ilmestynyt. Hold Me While I'm Naked on omasta kummallisesta katsantokulmastaan perin kiinnostavaa ajankuvaa ja huonoudessaan aivan hauska, mutta ei silti herätä ainakaan allekirjoittaneessa kovin suuria tunteita tai ajatuksia.

Pisteytys:

6/10

6. LUUKKU - 90 vuotta sitten (Höyrylaiva Ville, 1928)

Mouse on board!

Äänielokuva tärähti valkokankalle ja tärykalvoille vuonna 1927, mutta aivan välittömästi uusi muoti ei maailmaa muuttanut. Ikimuistoisimmat filmit vuodelta 1928 ovat yhä mykkäelokuvia, vaikka uuden ajan tuulet kenties tuntuivatkin joko intona tai tulospaineina elokuvien parissa työskentelevien mielissä. Vuoden 1928 ikimuistoisista elokuvista mainittakoot tässä yhteydessä Buster Keatonin Laivakalle nuorempi, jonka tunnelmat välittyvät myös päivän elokuvassa.

Steamboat Willie - Höyrylaiva Ville

Ohjannut Ub Iwerks & Walt Disney

USA 1928, 8 min.

Lyhytelokuva, Animaatio, Komedia

Pääosissa: Walt Disney

Höyrylaiva Ville tanssittaa kenties maailman kuuluisimman hiirulaisen Mikki Hiiren valkokankaalle ja maailmanmaineeseen. Tunnetussa animaatiolyhärissä Mikki (Disney) työskentelee höyrylaivalla epämiellyttävän pomonsa Mustan Pekan alaisuudessa. Pelkkää työntekoa matka ei sentään ole, sillä eläinorkesteri ja kyytiin kipittänyt Minni Hiiri laittavat paatin laulamaan.

Lyhytelokuva on jäänyt maailmanmaineeseen, sillä sitä pidetään yleisesti Mikki Hiiren ensiesiintymisenä. Jos tarkkoja ollaan, hahmo oli jo animoitu aiemminkin testifilmiin, mutta Höyrylaiva Ville oli ensimmäinen yleisölle tuotettu Mikki-elokuva. Tekijöiden inspiraationa oli ensimmäinen äänielokuva Jazz-laulaja (1927). Höyrylaiva Ville tunnetaankin Mikin lisäksi ensimmäisestä synkronoidusta ääniraidasta animaatioelokuvassa.

Kekseliäs äänimaisema on elokuvan valttikortti, ja orkesterikaaos enteilee jo lukuisia tulevia Disney-lyhäreitä. Itse teos ei välttämättä vielä ole nerouden huippu, mutta aivan kiva pätkä kuitenkin. Vastaavat vanhat musiikkianimaatiot ilahduttavat aina luovuudellaan, jota nykypäivän valtavirta-animaatioissa ei enää tavoiteta. Onneksi vanhojen äärelle voi aina palata! Mikäli tekee mieli vertailla samojen elementtien toistoa (jos toki kehitystäkin), verrokeiksi Höyrylaiva Villen oheen nostettakoon vaikkapa Luurankotanssi (1929), The Band Concert (1935), Fantasia (1940) ja tuoreimpana uus-vanha Get a Horse! (2013).

Pisteytys: 7/10

2. LUUKKU - 110 vuotta sitten (The Adventures of Dollie, 1908)

A marvelous experience!

Elokuvataiteen uraauurtavana veteraanina D. W. Griffith (1875─1948) on runsaasti edustettuna 1001-listan alkupuolella. Griffithin melodramaattinen tyyli oli allekirjoittaneelle, tuolloin jokseenkin kokemattomalle mykkäelokuvien katselijalle hieman liikaa, mutta viime aikoina mielessä on ollut palata näiden aikanaan tuskastuttaneiden teosten äärelle uudelleen paremmin eväin. Taatusti noita varhaisia mykkäklassikoita jo katselisi toisin. Griffithin toisinkatsomisprojekti on hyvä aloittaa niin sanotusti alusta eli miehen ensimmäisestä ohjaustyöstä tasan 100 vuoden takaa.

The Adventures of Dollie

Ohjannut D. W. Griffith

USA 1908, 12 min.

Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Draama

Pääosissa: Arthur V. Johnson, Linda Arvidson, Gladys Egan, Charles Inslee

The Adventures of Dollie kertoo nimikkohenkilöstään Dollie-tytöstä (Egan), joka pääsee ihastuttavalle retkelle joenrantaan vanhempiensa kanssa. Joella kiertelevät romanit kidnappaavat Dollyn, joka sentään onnistuu pakenemaan ─ vaikkakin vahingossa. Vaatimaton tarina on kuvattu luonnossa ja ainakin liikekielensä puolesta verrattain vauhdikkaasti. Typerä rasismi täytyy suhteuttaa aikaansa, jos kohta Griffith jatkoi rotusorron tiellä myös luodessaan suurinta klassikkoaan Kansakunnan syntyä (1915).

Aloittelevan ohjaajan kokemattomuus näkyy jokusissa kankeissa ja paikoin suorastaan hölmöissä ratkaisuissa, jotka saavat elokuvan hahmot näyttämään vähintäänkin kuuroilta. Joskus toki on jokaisen oppirahansa maksettava, jopa tulevien mestareiden. Aivan mitättömiä eivät elokuvan saavutukset sentään ole: The Adventures of Dollie menestyi aikanaan hyvin, joten taito vedota katsojiin oli tuoreella ohjaajalla hallussa. Dramaattinen tarina paljastaakin jo ohjaajansa melodramaattiset mieltymykset, jotka puhkesivat täyteen kukoistukseensa seuraavan vuosikymmenen tuotannoissa.

Pisteytys:
4/10

1. LUUKKU - 110 vuotta sitten (El hotel eléctrico, 1908)

Electric power.

Joulukalenterin aika on koittanut taas ja on aika uuden elokuvaprojektin! Edellisvuoden tapaan kurkistelun kohteena ovat elokuvat tasavuosikymmenten takaa ja 1001-listan ulkopuolelta. Ensimmäinen luukku kuljettaa vuoteen 1908, jolloin tulevaisuususko ja ihmeiden aika vielä kukoistivat ennen suursodan lamaannuttavaa vaikutusta. Näihin ihmeellisiin tunnelmiin vie myös päivän filmi!

El hotel eléctrico

Ohjannut Segundo de Chomón

Espanja & Ranska 1908,  8 min.

Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Fantasia, Scifi

Pääosissa: Segundo de Chomón, Julienne Mathieu

Humoristinen fantasiakuvaelma sijoittuu tulevaisuuden hotelliin, jossa sähkö liikuttaa esineitä itsestään ja elämä on helpompaa kuin koskaan! Vaikka keskeisessä asemassa ovatkin erikoiset tulevaisuuden ihmeet, El hotel eléctrico on selkeästi oman aikansa kuvaus. Pointtina on esitellä aikansa stop motion -teknologiaa ja siinä samalla (ehkäpä toiveikkaasti) naureskella villeimmille tulevaisuuskuvitelmille. Kokonaisuus voisi kyllä olla oivaltavampikin.

Aikalaisohjaajaansa Georges Mélièsiin (1861─1938) vertautuvan Segundo de Chomónin (1871─1929) tuotteliaaseen uraan tutustuttiin jo vuoden takaisessa joulukalenterissa. Chomónin Pathé-studiolle ohjaama El hotel eléctrico ehti vuosien saatossa olla pitkään kadoksissa, mutta nyt lyhärin löytää nopeasti vaikka Youtubesta. Siinäpä futurismia kerrakseen ─ tätä edes varhaiset elokuvantekijät eivät välttämättä osanneet mahduttaa mielikuvitukseensa.

Pisteytys: 6/10

Scorpio Rising (1963)

Ohjannut Kenneth Anger
USA 1964, 28 min.
Lyhytelokuva, Underground
Pääosissa: Bruce Byron

What fools these Mortals be!

Kenneth Anger (1927─) ei ole Hollywoodin valtavirran suuria nimiä, mutta underground-lyhytelokuvien saralla hän on todellinen konkari. Jo lapsena ohjausuransa aloittaneen Angerin tunnetuin työ Scorpio Rising tuo valkokankaalle nahkaan ja niitteihin pukeutuneita moottoripyöräjengiläisiä. Homoeroottinen lataus on ilmeinen ja muutamassa nopeassa leikkauksessa vilahtaa tarkoin varjeltua paljasta pintaa.

Scorpio Rising rakentuu pääasiassa 1950-luvun popkuvaston vankalle perustalle, mutta elokuvassa hyödynnetään myös kristinuskon ja natsien symboliikkaa. Scorpio Rising antaa tutuille merkeille jälleen uuden elämän: nahka-asuisten motoristien kohtaamisissa kipu ja sadismi kietoutuvat nautintoon ja vapauteen. Elokuva puhuttelee samalla seksuaalisuuden esteettisyyden tematiikalla, jota ilmennetään 1970-luvulla suosioon nousevissa Robert Mapplethorpen valokuvissa ja Tom of Finlandin piirroksissa.

Rock'n'rollin ikonisilla sävelillä täydellisesti rytmitetty Scorpio Rising kaahaa vauhdikkaalla tempolla valtavirran ja alakulttuurin risteyskohtaan. Rasvaleteistä, sarjakuvista ja James Deanin kasvoista on kasvanut kapina, joka on jo muuttunut säännöistä piittaamattomaksi vapaudeksi. Ei liene vaikea arvata, että elokuva aiheutti ylimääräistä työpainetta sensuurinvartijoille, mutta siveyden aika oli jo vähitelleen ohitse. Scorpio Rising sai positiivisen vastaanoton ja yhdessä muiden aikansa underground-elokuvien tapaan tasoitti tietä taiteellisen ilmaisun vapaudelle.

Pisteytys:

8/10

8 x Halloween: osa II (Lyhärikooste)

Mum is back!

I begin tucking him into bed and he tells me, “Daddy check for monsters under my bed.” I look underneath for his amusement and see him, another him, under the bed, staring back at me quivering and whispering, “Daddy there’s somebody on my bed".

Toisinaan pelko värähtää selkärangassa jo pienestä impulssista. Tiivistäminen on taitolaji ja lyhytelokuvissa pelon herättäminen muutamassa hetkessä on varsin hieno saavutus. Tässä tekstissä esitellään kauhulyhäreitä tasan viidenkymmenen, kymmenen ja viiden vuoden takaa.

The Alphabet

Ohjannut David Lynch

USA 1968, 4 min.

Lyhytelokuva, Kauhu, Surrealismi, Animaatio

Pääosissa: Peggy Lynch

David Lynchin uran alkuvaiheiden kauhulyhäri The Alphabet tuo ruudulle painajaisia näkevän naisen (Lynch). Saakeli, että voi aakkosistakin saada puistattavaa settiä aikaiseksi! Surrealistisessa kuvaelmassa on jo aimo annos niitä samoja aineksia, jotka Lynchin myöhemmässä tuotannossa tulevat tutuksi.

Pisteytys: 7/10

Mamá

Ohjannut Andy Muschietti

Espanja 2008, 3 min.

Lyhytelokuva, Kauhu

Pääosissa: Victoria Harris, Berta Ros, Irma Monroig

Mamá on Andy Muschiettin esikoiskauhu, jota seurasi samanniminen kokopitkä filmi vuonna 2013. Lyhytversiossa on runsaasti mahdollisuuksia tarinan laajentamiseen, joskaan sille ei välttämättä ole tarvetta. Ytimekäs idea starttaa mainiosti ja karmiva tunnelma rakentuu nopeasti, mutta loppu hieman lässähtää. Koominen mörkö saa liikaa ruutuaikaa, eikä loppuratkaisu onnistu yllättämään.

Pisteytys: 6/10

Lights Out

Ohjannut David F. Sandberg

Ruotsi 2013, 3 min.

Lyhytelokuva, Kauhu

Pääosissa: Lotta Losten

Jos valojen sammuttaminen pimeällä on joskus jännittänyt, tietää tämän elokuvan juonesta kaiken tarpeellisen. Varsinainen pimeänpelko-klassikko! Olemattomalla budjetilla tehty pätkä julkaistiin alun perin Youtubessa ja Vimeossa, joissa se nousi vähitellen suureen suosioon. Miljoonien katselukertojen ansiosta David F. Sandberg pääsi tekemään ideastaan samannimisen kokopitkän elokuvan vuonna 2016.

Pisteytys: 7/10

Méditerranée (1963)

Ohjannut Jean-Daniel Pollet
Ranska 1963, 44 min.
Lyhytelokuva, Dokumentti

We are no more than a dot, increasingly forgotten.

Jean-Daniel Pollet'n (1936─2004) runollinen Méditerranée sijoittuu nimensä mukaisesti Välimeren rannoille. Elokuva kertaa kestonsa ajan montaasin tavoin samoja paikkoja raunioista, hylätyistä temppeleistä, merenrannasta, brutaalista härkätaistelusta, sairaalasta, puutarhasta... Toiston tehokeino ja lyyrinen kerronta herättävät ajatuksia muutoksesta, pysyvyydestä ja ajan kulumisesta länsimaisen sivistyksen kehdossa.

Kokeellista kerrontaa hyödyntävä Méditerranée teki syvän vaikutuksen Jean-Luc Godardiin, joka antoi Pollet'n tuoman inspiraation näkyä myös omassa tuotannossaan. Kiistämättä ranskalaisohjaajien teoksissa on yhtymäkohtia ja Méditerranée henkii vahvasti uuden aallon tunnelmaa. Elokuva tuo väistämättä mieleen myös poeettisen lyhytelokuvan Kiitorata (1962), jossa kertojaääni uppoaa muistojen ja aikamatkustuksen maailmaan.

Méditerranée tuntuu ikiaikaisilta taruilta, vaikka oikeastaan kuvaelma onkin dokumentaarinen katsaus Välimeren alueen elämään. On kiehtovaa, kuinka Pollet ei kuvaa fiktiota ja faktaa vastakohtina vaan vuosisatojen vieriessä toisiinsa limittyneinä saman maailman eri osina. Symboliset kuvat, tunnelmallinen musiikki ja runous kasvattavat Méditerranéen kiehtovaksi taideteokseksi; yksinkertaisista aineksista syntyvä lopputulos on onnistunut ja kaunis.

Pisteytys:

8/10

The House is Black (1963)

Ohjannut Forugh Farrokhzad
Iran 1963, 22 min.
Lyhytelokuva, Dokumentti
Pääosissa: Forugh Farrokhzad

There is no shortage of ugliness in the world.

Runoilija Forugh Farrokhzadin (1935─1967) lyhytdokumentti The House is Black (Khaneh siah ast) tarkastelee elämää iloineen ja suruineen lepraa sairastavien yhteisössä. Dokumentti ei millään muotoa ole Mondo Canen (1962) kaltainen shokkidokumentti, vaikka tämäkin elokuva toki kytkeytyy jokseenkin samoihin ihmisyyden aspekteihin. Tavoitteena ei kuitenkaan ole tirkistellä suljetun yhteisön elämää, vaan jo elokuvan ensi hetket puhuvat inhimillisyyden ja rakkauden puolesta.

The House is Black pyrkii purkamaan lepraan liitettyjä ennakkoluuloja kuvaamalla tautiin sairastuneita viettämässä kohtalaisen normaalia elämää. Lohtu löytyy lääkäreiden lisäksi vapaa-ajasta, koulunkäynnistä, yhteisöstä ja uskonnosta. Erityisesti viimeksimainittu elementti korostuu Koraanin kohdissa ja Farrokhzadin omissa runoissa, joita ohjaaja itse lausuu kuvien taustalle. Herkästä dokumentista muodostuu voimakas puheenvuoro ihmisarvon puolesta.

Kauniista sanomastaan huolimatta filmi jäi hieman etäiseksi, jos toki olen iloinen, että katsoin sen. Erityisesti elokuvassa puhuttelee tapa, jolla rumuudesta kasvaa kauneutta ja erilaisuus muuttuu tuttuudeksi. Voi toki myös olla, että tämä iranilaiseen elokuvataiteeseen vaikuttanut teos avautuu paremmin, jahka maan myöhempi elokuvataide tulee tutummaksi. On todella sääli, että The House is Black jäi nuorena kuolleen Farrokhzadin ainoaksi elokuvaksi; ties millaisia elokuvarunoja lupaavalta taiteilijalta vielä olisikaan syntynyt.

Pisteytys:

7/10

Blonde Cobra (1963)

Ohjannut Ken Jacobs
USA 1963, 33 min.
Lyhytelokuva, Avantgarde, Underground
Pääosissa: Ken Jacobs, Jack Smith

"Life is a sad business." -Greta Garbo

Mies, jonka järjen valo vaikuttaa himmenneen, haahuilee asunnossaan oksentaen 1930─1950-lukujen yhdysvaltalaisia populaarikulttuurin vaikutteita. New Yorkin underground-mestari Ken Jacobs (1933─) loi ystävänsä Jack Smithin (1938─1989) kanssa häkellyttävän puolituntisen Blonde Cobran, jossa kaksikko poukkoilee Jacobsin asunnossa mitä erilaisimmissa asustuksissa siteeraten Greta Garboa ja höpötellen niin orgioista kuin jumalastakin. Elokuvan ensiesitys oli yhtä aikaa Smithin ohjaaman Flaming Creaturesin (1963) kanssa.

Blonde Cobra muistuttaa lapsuudessa tehtyjä sekopäisiä kotivideoita ja c-kasettien äänityksiä, jotka nekin pohjautuvat tekijöiden omalaatuiseen huumorintajuun ja erilaisten populaarikulttuurin vaikutusten kierrättämiseen. Kyse on lopulta Hollywood-parodiasta, mutta myös asteittaisesta vapautumisesta Hollywood-kuvaston luomista rajoitteista. Absurdi kokonaisuus on toki täysin älytön, mutta myös aika koominen, villin vapautunut ja juuri siksi melko tarkkanäköinen aikalaiskommentaari.

Lisäkontekstia Blonde Cobran erikoislaatuisuudelle antaa eritoten 1960-luvulla voimissaan ollut happening-taide, johon elokuva voitaneen lukea kuuluvaksi. Performanssitaidetta edeltävä happening kiteytyy taiteen elämiseen hetkessä, vallitsevien taidekäsitysten kritisointiin ja esimerkiksi surrealismin perintöön. Elementit ovat vahvasti läsnä myös Blonde Cobrassa, jonka teatteriesityksiin Smith oli laatinut ohjeistuksen: keskeiseen esiintyjän rooliin pääsee koneenkäyttäjä, jonka tehtävänä on soittaa esityksen päälle radiota. Radio jäi nyt kotikatsomossa kokematta, mutta ehkäpä ensi kerralla!

Pisteytys:

8/10

La Jetée - Kiitorata (1962)

Ohjannut Chris Marker
Ranska 1962, 28 min.
Lyhytelokuva, Draama, Scifi
Pääosissa: Davos Hanich, Hélène Chatelain, Jean Négroni

On the tenth day, images begin to ooze like confessions.

Pariisi on tuhoutunut kolmannessa maailmansodassa ja radioaktiivinen säteily uhkaa elämää koko maapallolla. Entisen suurkaupungin raunioissa, maanalaisissa käytävissä elää joukko sodasta selviytyneitä. Tiedemiehet lähettävät miehen (Hanich) aikamatkalle menneisyyteen ja tulevaisuuteen, tavoitteenaan löytää apua ja pelastaa ihmiskunta täydelliseltä tuhoutumiselta.

Kiitorata on erikoinen elokuva jo muotonsa vuoksi, sillä se koostuu pääasiassa still-kuvista. Huomio kiinnittyy korostetusti leikkauksiin ja kameran kulkuun liikkumattomien kuvien yllä. Tunnelmaltaan elokuva ei kuitenkaan ole pysähtynyt, päinvastoin ─ kuitenkaan liike ei niinkään tapahdu tilassa, vaan ajassa ja nopeasti vaihtuvissa hetkissä. Elokuvaruno pohtii aikaa, sen katoavaisuutta ja myös ihmiskunnan kohtaloa. Kiehtova dystopiatarina on lyönyt leimansa aikamatkustusscifiin: eritoten inspiraatiota Kiitoradasta on ammentanut aikamatkustusklassikko 12 apinaa (1995).

Katsoin Chris Markerin (1921─2012) eriskummallisuudessaan vaikuttavan lyhytelokuvan pari vuotta sitten Yle Teeman elokuvafestivaalin tarjonnasta, teksti ensikatselusta on luettavissa täällä. Nyt toisella katselukerralla runollisen Kiitoradan kuvaamat muistijäljet ja tulevaisuuden kuvat on hieman herkullisempaa ottaa vastaan, kun tietää jo mitä odottaa. Huomioni kiinnittyi tällä kertaa kuvan lisäksi elokuvan yksinkertaistettuun, joskin silti runsaaseen äänimaisemaan. Kun kuvat välähtävät silmien ohi muistojen tavoin, turvallinen kertojaääni (Négroni) ottaa roolin tarinan jatkuvuuden kannattelijana ja muistojen läpi luotsaajana.

Pisteytys:

9/10

LUUKKU #2 ─ 100 vuotta sitten (Teurastaja, 1917)

Buster wants some molasses.

Vuonna 1917 tapahtui monta maailmanhistorian kannalta merkittävää seikkaa, joista muutamatkin olivat aikanaan jokseenkin mitättömän mediahuomion saaneita sattumuksia. Suomen suurruhtinaskunta itsenäistyi aivan kuin ohimennen yleislakon, elintarvikepulan ynnä muun hässäkän keskellä; tapahtuma oli niin koruton, ettei varsinainen itsenäistymisen päivämääräkään ollut kaikelle kansalle selvillä. Mikäli huterahkon aasinsillan avulla siirrytään valtameren taakse, saamme huomata siellä muuan tuntemattoman Buster Keatonin (1895─1966) astelevan ensimmäistä kertaa valkokankaalle. Sittemmin sivuosaa näytelleestä miehestä tuli yksi kaikkien aikojen komediatähdistä. Keatonin debyyttielokuva oli Roscoe Arbucklen (1887─1933) ohjaama lyhytkomedia Teurastaja, joka esitellään ohessa.

Monien varhaisten elokuvakasvojen tapaan myös Keaton ja Arbuckle olivat hankkineet esiintymiskokemusta hupaisista vaudeville-näytelmistä. Arbuckle tosin pääsi elokuva-alalle jo vuonna 1909 ja hänestä tuli vähitellen aikansa suosituimpia filmitähtiä. Buster Keaton aloittikin uransa Arbucklen sidekick-partnerina, ja yhteistyö jatkui hedelmällisenä aina vuoteen 1920 saakka. Arbucklen ura ja elämä päättyivät murheellisesti skandaaleihin, vaikeaan alkoholismiin ja lopulta sydänkohtaukseen alle viisikymppisenä.

The Butcher Boy - Teurastaja

Ohjannut Roscoe Arbuckle

USA 1917, 30 min.

Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Roscoe Arbuckle, Buster Keaton, Josephine Stevens

Sekatavaramyymälässä tapahtuu, kun teurastaja (Arbuckle) säheltää asiakkaiden kanssa ja lempii myymälän omistajan tytärtä Almondinea (Stevens). Almondinen tapaaminen ei ole helppoa, sillä hän asuu vain naisille tarkoitetussa sisäoppilaitoksessa. Teurastajakin voi kuitenkin tarpeen vaatiessa pukeutua sievään mekkoon ja käyttäytyä fiinisti!

Teurastaja on kiinnostava lähinnä Keatonin ensiesiintymisen vuoksi, mutta toki elokuva viihdyttää muutoinkin. Varsinkin elokuvan loppupuolen toilailut ovat hauskoja, ja kahden mekkoihin ynnä rusetteihin sonnustautuneen kilpakosijan riitely kyllä kirvoittaa naurut. Vaikka Teurastaja on ensisijaisesti Roscoe Arbucklen show, Buster Keatonin ensiesiintyminen ei suinkaan ole pelkkä pieni vilahdus. Keaton näyttelee omalla nimellään erästä kaupan asiakasta ja esittelee mainiota fyysistä repertuaariaan.

Pisteytys: 7/10

LUUKKU #1 ─ 110 vuotta sitten (Lyhytelokuvia, 1907)

John French Sloan: Movies (1907)

Joulukalenteri nro. III esittelee jälleen kiinnostavia elokuvia tasavuosikymmenten takaa ja 1001-listan ulkopuolelta. Vuosista 1917─2017 esittelyyn pääsee kaksi elokuvaa kustakin, mutta omien pyöreiden juhlavuosieni kunniaksi vuodelta 1987 elokuvia piisaa pyhän kolminaisuuden verran. Tässä ensimmäisessä luukussa tirkistellään 110 vuoden takaisille valkokankaille.

Ainakin suomalaisittain vuoden 1907 ehdottomasti kiinnostavin elokuva olisi Salaviinanpolttajat, ensimmäinen suomalainen näytelmäelokuva. Tunnetusti filmi on kuitenkin kadonnut, joten tyytyminen on vain siitä tehtyihin tutkimuksiin (ks. vaikkapa tämä teksti) sekä tänä vuonna ilmestyneeseen Juha Kuosmasen uusintaversioon. Harmi tosin, etten vielä ole sitä päässyt katsomaan. Tässäpä kuitenkin neljä muuta viehättävää lyhytelokuvaa Belle Époquen ajalta.

Le Cochon danseur

Ohjannut (ei tiedossa)

Ranska 1907, 4 min.

Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Komedia

Pääosissa: (ei tiedossa)

Burleski-henkinen Le Cochon danseur kääntyy suomalaisittain tarkoittamaan tanssivaa porsasta. Nimensä mukaisesti elokuvassa seurataan valtavaan possupukuun sonnustautuneen tanssijan liikekieltä. Porsaan kanssa tanssii myös nainen, joka jostain syystä riipii vaatteet ujoksi heittäytyvän sian päältä. Raasu! Elokuvan päätteeksi nähdään vielä lähikuvaa porsaan ilmeikkyydestä; possuasu on kerta kaikkiaan mainio. Koominen pätkä tarjoaa myös välähdyksen vuosisadan alun teatterihupien tyylistä ja tunnelmasta. Tieto elokuvan ohjaajasta ja näyttelijöistä on kaiketi ajan saatossa kadonnut (tai sitten en vain penkonut tarpeeksi), mutta esiintyjät saattavat olla vaudeville-ryhmän taiteilijoita.
Le cochon danseur on yhä toiminnassa olevan Pathé-yhtiön varhaistuotantoa.

Pisteytys: 7/10

Les Kiriki, acrobates japonais

Ohjannut Segundo de Chomón

Ranska 1907, 3 min.

Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: (ei tiedossa)

Espanjalaissyntyinen, mutta uransa Ranskassa tehnyt Segundo de Chomón (1871─1929) oli varhaisen elokuvataiteen merkittävä vaikuttaja. Pathé-studiolla työskennellyt Chomón muun muassa loi erikoisefektejä, ohjasi, käsikirjoitti ja animoi. Tunnetuimmat efektinsä Chomón hoiteli Abel Gancen näyttävään klassikkoon Napoléon (1927). Les Kiriki, acrobates japonais esittelee hyvin Chomónin vinkeitä visioita. Elokuvan akrobatia-temppu on idealtaan yksinkertainen, mutta toimii loistavasti. Tätähän katsoisi pidempäänkin! Itse asiassa mokomaa tekniikkaa tekisi mieli kokeilla itsekin pienenä kotivideoprojektina ─ todennäköisesti oma fysiikka ei kuitenkaan riittäisi yhtä taitavaan suoritukseen.

Pisteytys: 8/10

Satan s'amuse

Ohjannut Segundo de Chomón

Ranska 1907, 9 min.

Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Fantasia

Pääosissa: Julienne Mathieu

Tummasävyinen mutta hilpeä Satan s'amuse (tai Satan at Play) esittelee Segundo de Chomónin ideoimia hauskoja pieniä trikkitemppuja. Elokuvan paholainen on kyllä aikamoinen tuhmeliini, sillä hän huvittelee taikomalla naisia kadoksiin. Lopulta pirulainen saa nenilleen. Elokuva muistuttaa pitkälti dramatisoitua taikuriesitystä, mutta maagiset temput tietenkin perustuvat elokuvakameran avulla tapahtuvaan silmänlumeeseen.

Pisteytys: 6/10

That Fatal Sneeze

Ohjannut Lewin Fitzhamon

Iso-Britannia 1907, 6 min.

Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Komedia

Pääosissa: Thurston Harris, Gertie Potter

Varhaisessa brittikomediassa setä (Harris) ja lapsukainen (Potter) koijaavat toisiaan tunkemalla pippuria toistensa lautasille, eikä aikaakaan kun kutkuttavaa maustetta päätyy kaikkialle. Tietenkin massiiviset aivastukset saavat lavasteet lentämään, ja lopulta pärskivä taata terrorisoi koko kaupunkia. Hauskassa pienessä elokuvassa viehättää se, miten näyttelijät välillä tiedostavat yleisön läsnäolon.

Pisteytys: 7/10

8 x Halloween: osa V (Lyhäreitä 1921, 1929 & 1937)

BOO!

Lokakuussa on miltei pakko nautiskella edes yksi Halloween-teemainen lyhytanimaatioklassikko. Tällä kertaa katselin kaksi: ikimuistoisen luurankotanssin ja tasan 80 vuoden takaisen "haamujengin". Buster Keatonin 100 vuotta sitten tapahtuneen valkokangas-ensiesiintymisen kunniaksi valikoin Disney-pätkien seuraksi yhden koomikkolegendan toilailun kummitustalossa.

The Haunted House - Noiduttu talo
Ohjannut Edward F. Cline & Buster Keaton
USA 1921, 21 min.
Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Komedia, Rikos
Pääosissa: Buster Keaton, Virginia Fox, Joe Roberts

Buster Keaton koheltaa pankkivirkailijana ja saa niskoilleen syytteet pankin rahojen kavaltamisesta. Kivikasvo pakenee kummitustaloon, joka tosin myöhemmin paljastuu rikollisten piilopaikaksi. Elokuvassa on jokunen hauska vitsi ja aaveiden asut ovat mainioita, mutta kokonaisuus on hieman lattea. Vauhdikkaana kymmenminuuttisena elokuva voisi olla eheämpi kokonaisuus, sillä nyt mukana on liikaa tyhjäkäyntiä.

Pisteytys: 6/10

The Skeleton Dance - Luurankotanssi
Ohjannut Walt Disney
USA 1929, 6 min.
Animaatio, Lyhytelokuva

Illan hämärtyessä hautausmaalla kuuluu eläinten huhuilua, ulinaa ja sihinää... Mutta kun koittaa keskiyö ja kello lyö, alkavat hautausmaalla luita kalisuttavat tanssijuhlat. Elävät pitäkööt varansa, etteivät joudu tanssaajien soittopeleiksi! Luurankotanssi on Disneyn ensimmäinen Hassunkurinen sinfonia ja ylipäätään koko sarjan ikimuistoisinta antia. Hassunkurisissa sinfonioissa animaatiota kehiteltiin yhä kekseliäämpiin suuntiin, ja moinen luomisen ilo välittyy Luurankotanssin la danse macabresta mainiosti.

Pisteytys: 8/10

Lonesome Ghosts - Pitkästyneet haamut

Ohjannut Burt Gillett

USA 1937, 9 min.

Animaatio, Lyhytelokuva, Komedia

Pääosissa: Walt Disney, Pinto Colvig, Clarence Nash

Mikki (Disney), Hessu (Colvig) ja Aku (Nash) ovat perustaneet kummituksenkarkoittamispalvelun, mutta joutuvat kujeilevien kummitusten naruttamaksi. Voisi kuvitella, että lyhäri olisi ilmestynyt Halloween-sesongissa, mutta se itse asiassa sai ensi-iltansa jouluaattona! Sittemmin pätkä on löytänyt tiensä Disneyn Halloween-spessuihin. Pitkästyneet haamut (tai myös Yksinäinen aave) on toki aikansa lyhytanimaatioiden tapaan viehättävä, mutta ei parhaimmistoa.

Pisteytys: 6/10

Night and Fog - Yö ja usva (1955)

Ohjannut Alain Resnais
Ranska 1955, 32 min.
Lyhytelokuva, Dokumentti, Historia
Pääosissa: Michel Bouquet (kertojaääni)

Are they free? Will life know them again?

Alan Resnais'n lyhytdokumentti Yö ja usva (Nuit et brouillard) kertoo kaunistelematta natsien keskitysleireistä. Kauheuteen tutustutaan pääasiassa mustavalkoisten arkistofilmien avulla, joista erotuksena värilliset kohdat näyttävät, miltä entisten keskitysleirien paikat näyttävät pahimman painajaisen päätyttyä. Yö ja usva ilmestyi noin vuosikymmen toisen maailmansodan loppumisen jälkeen. Euroopan hidas toipuminen oli alkanut, mutta kipeät muistot suursodan kauhuista olivat vielä taatusti tuoreessa muistissa.

Koska olen nähnyt elokuvan aiemminkin, uskaltauduin katsomaan sen tällä kertaa ilman tekstityksiä. Se oli ehkä hienoinen virhe, sillä ranskantaitoni on pahasti kesäterässä ja niinpä aikamoinen siivu puheesta meni täysin yli ymmärryksen. Kuitenkin käsitin, ja muistelin, juonnon pikemminkin kauhistelevan ihmisen pahuutta jopa jokseenkin lakonisen pettyneenä. Elokuvan tarkoituksena ei ole niinkään selostaa yksityiskohtaisesti saati missään nimessä puolueettoman objektiivisesti tapahtumien kulkua. Dokumentin ääni on selkeän pöyristynyt ja järkyttynyt, mutta myös voimattoman ahdistunut.

Vaikka Yö ja usva ottaa vahvasti kantaa tapahtumasarjan karmeuteen, se ei nosta esiin yksittäisiä pahantekijöitä. Valittu näkökulma on hyvä, sillä siten elokuva ei sido pahuuden tematiikkaa vain natsien keskitysleireihin: kaikki tämä kauheus voisi yhä tapahtua, eikä tapahtunut joukkomurha ollut ainutkertainen sattuma täysin uniikissa tilanteessa. Elokuvan merkitys korostuu yhä tärkeänä muistutuksena siitä, millaisiin tekoihin ihminen on kykeneväinen. Holokaustia ei ole syytä unohtaa, ettei se koskaan enää toistuisi.

Pisteytys:

10/10