USA 1927, 88 min.
Mykkäelokuva, Draama, Musikaali, Romantiikka
Pääosissa: Al Jolson, May McAvoy
 |
| I'm gonna sing it jazzy! |
"Wait a minute, wait a minute, you ain't heard nothin' yet. Wait a minute I tell ya, you ain't heard nothin'!"
Näin kuuluu Al Jonsonin lausumana elokuvahistorian ensimmäinen äänitetty repliikki. Warner Brothersin studio laittoi likoon suuren omaisuuden ja otti riskin ryhtyessään tuottamaan Jazzlaulajaa eli ensimmäistä äänielokuvaa. Todettava toki on, että äänen läpimurto olisi joka tapauksessa tapahtunut 1920-luvun loppupuolella, mutta Warner ennätti ottamaan riskin ensimmäisenä. Toinen huomattava seikka on myös mykkäelokuvan termi, jossa mykkyydellä viitataan puheen esittämiseen välitekstein ja elein. Erilaiset musiikkisäestykset ja ääniefektit olivat kuuluneet aina elokuvien yhteyteen, joten sikäli todellista mykkäfilmiä tuskin koskaan olikaan. Jazzlaulajassa on myös paljon mykkäelokuvan elementtejä, eikä se ole kauttaaltaan puhuttu. Filmi sisältää esitettyjen laulujen lisäksi vain pari ääneen lausuttua puhejaksoa.
Vaikka Jazzlaulaja onkin eritoten tunnettu ääniteknillisistä seikoistaan, on siinä myös viehättävä juoni - ohjauksesta tosin ei voi sanoa samaa. Tarinan yksinkertaisuus tuntuu tietoisesti tekevän tilaa äänen ja musiikkinumeroiden esittelylle. Elokuvan pääosaa esittävä Al Jonson on Jakie Rabinowitz, nuori ja lahjakas laulaja, joka tekee kaikkensa kohotakseen viihdetaivaan tähdeksi. Jakien isä, juutalainen kanttori, ei kuitenkaan hyväksy poikansa suunnitelmia. Toteuttaako Jakie haaveensa jazzlaulajan urasta, vai seuraako hän lopulta rakkaan isänsä jalanjälkiä? Jännitys vaikean valinnan välillä säilyy loppuun asti, vaikkei loppuratkaisu olekaan suuri yllätys.
Vaikka tarina eteneekin töksähdellen, on sen ideassa kuitenkin paljon hyvää ajattomuutta. Al Jonsonin hahmo on mielenkiintoinen yhdistelmä mykkäelokuvien ilmeikästä näyttelemistä (joka tässä tapauksessa lipeää yliyrittämisen puolelle) ja uutta musikaalitähteä, samoin koko elokuva on tietynlainen rajanylitys ja erikoinen sekoitus vanhaa ja uutta. Ensimmäisten ääneenlausuttujen repliikkien kuuleminen on filmin ehdoton kohokohta, mutta mitään mieletöntä tajunnanlaajennusta Jazzlaulaja ei tarjoa. Elokuvassa on lisäksi elämystä pilaamassa jokusia ikäviä blackface-kohtauksia, joita ei tekoaikanaan osattu nähdä ongelmallisina.
Pisteytys:
6/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti