Trois couleurs: Rouge ─ Kolme väriä: Punainen (1994)

Ohjannut Krzysztof Kieslowski

Ranska, Puola & Sveitsi 1994, 99 min.

Draama

Pääosissa: Irène Jacob, Jean-Louis Trintignant

I feel something important is happening around me.

 

Mallina työskentelevä Valentine (Jacob) tutustuu sattuman kaupalla eläköityneeseen tuomariin (Trintignant). Välinpitämätön ensikohtaaminen johtaa kuitenkin syvempään tuttavuuteen, sillä naapureitaan vakoileva tuomari ryhtyy avautumaan Valentinelle elämästään. Ystävyys voi löytyä yllättävistä paikoista ─ väritrilogian päätösosa valaa uskoa ihmisyyteen ja kanssakulkijoihin.

 

Kolme väriä: Punainen (engl. Three Colours: Red) jäi Krzysztof Kieslowskin viimeiseksi varsinaiseksi elokuvaohjaukseksi. Ohjaaja on kaiketi käsikirjoittanut itseään tuomarin hahmoon, jonka viimeiset tunnustukset ja opetukset elokuvassa kuullaan. Trikolori-sarja alkoi edellisvuonna teoksella Sininen (1993), jonka melankolisesta sävystä on Punaisessakin jäljellä kaikuja. Elokuvan kauniina teemana on veljeys eli yhteys toisiin ihmisiin. Toiveikas tarina on toteutettu kauniisti, vaikka jokin Punaisen (ja ylipäätään Kieslowskin) naiskuvassa minua hiertää.

 

Erinomaisesti menestyneen ja suitsutetun väritrilogian on usein katsottu huipentuvan Punaiseen, joka kiistämättä solmii kolmen elokuvan langat taitavasti yhteen. Jokainen elokuvista toimii myös itsenäisenä teoksenaan, eikä elokuva siten vaadi aiempien osien katsomista. Kokonaisuus on kuitenkin hienompi kuin mikään yksittäinen sarjan osa. Punainen oli ehdolla palkintogaaloissa, niin Oscareissa, Baftoissa kuin Cannesissakin, mutta suurimmat pystit jäivät saamatta. Maine on siitä huolimatta kantanut elokuvan ja koko trilogian pitkälle.

 

Pisteytys: 7/10

La double vie de Véronique ─ Veronikan kaksoiselämä (1991)

Ohjannut Krzysztof Kieslowski

Ranska, Puola & Norja 1991, 98 min.

Draama

Pääosissa: Irène Jacob, Philippe Volter, Sandrine Dumas

 

Is that me?

Puolalainen nuori nainen nimeltä Weronika (Jacob) tuntee, ettei ole koskaan yksin. Sama ajatus väräjää ranskalaisen Véroniquen (Jacob) sisällä, kunnes yhteys muuttuu menetyksen tunteeksi. Naiset ovat keskenään lähes identtisiä ulkonäöltään, taidoiltaan ja harrastuksiltaan, mutta pienet asiat vievät heidän elämänsä eri suuntaan. Mistä syntyy kahden yksilön välinen hauras etäisyys, mikä rikkoo yhteyden?

Puolalaisohjaaja Krzysztof Kieslowskin (1941─1996) useat elokuvat käsittelevät yksilöllisyyttä ja subjektiivista kokemusta. Veronikan kaksoiselämä (engl. The Double Life of Véronique) käsittelee aihetta oivaltavasti kahden toisiinsa limittyvän hahmon kautta, ja Irène Jacob tekee taitavasti vaikean tuplaroolin. Tärkeäksi nousee myös katsojan oma kokemus, sillä erikoisia symboleita ei liiemmin selitetä. Katsoja saa itse tulkita niiden merkityksen ja aistia tarinan omalla tavallaan.

Kieslowskin elokuvien herkkä eteerisyys teki minuun purevamman vaikutuksen reilut viitisentoista vuotta sitten, kun tutustuin ensi kerran muun muassa väritrilogiaan (1993─1994). Löysin elokuvista uutuudenviehätystä ja sisälläni resonoivaa melankoliaa, joskaan enää en noita tunteita meinaa tavoittaa. Veronikan kaksoiselämän haahuilu tuntuu nyt huomattavasti raskaammalta seurata, hieman koomiseltakin, vaikka toisaalta varttuneempana katsojana ymmärrän subjektiivisuuden idean paremmin ja sitä on helpompi analysoida. Taitava minuuden tutkielma menestyi aikanaan hyvin ja palkittiin moninkertaisesti Cannesissa.

Pisteytys: 7/10