Ohjannut Krzysztof Kieslowski
Ranska, Puola & Sveitsi 1994, 99 min.
Draama
Pääosissa: Irène Jacob, Jean-Louis Trintignant
 |
| I feel something important is happening around me. |
Mallina työskentelevä Valentine (Jacob) tutustuu sattuman kaupalla eläköityneeseen tuomariin (Trintignant). Välinpitämätön ensikohtaaminen johtaa kuitenkin syvempään tuttavuuteen, sillä naapureitaan vakoileva tuomari ryhtyy avautumaan Valentinelle elämästään. Ystävyys voi löytyä yllättävistä paikoista ─ väritrilogian päätösosa valaa uskoa ihmisyyteen ja kanssakulkijoihin.
Kolme väriä: Punainen (engl. Three Colours: Red) jäi Krzysztof Kieslowskin viimeiseksi varsinaiseksi elokuvaohjaukseksi. Ohjaaja on kaiketi käsikirjoittanut itseään tuomarin hahmoon, jonka viimeiset tunnustukset ja opetukset elokuvassa kuullaan. Trikolori-sarja alkoi edellisvuonna teoksella Sininen (1993), jonka melankolisesta sävystä on Punaisessakin jäljellä kaikuja. Elokuvan kauniina teemana on veljeys eli yhteys toisiin ihmisiin. Toiveikas tarina on toteutettu kauniisti, vaikka jokin Punaisen (ja ylipäätään Kieslowskin) naiskuvassa minua hiertää.
Erinomaisesti menestyneen ja suitsutetun väritrilogian on usein katsottu huipentuvan Punaiseen, joka kiistämättä solmii kolmen elokuvan langat taitavasti yhteen. Jokainen elokuvista toimii myös itsenäisenä teoksenaan, eikä elokuva siten vaadi aiempien osien katsomista. Kokonaisuus on kuitenkin hienompi kuin mikään yksittäinen sarjan osa. Punainen oli ehdolla palkintogaaloissa, niin Oscareissa, Baftoissa kuin Cannesissakin, mutta suurimmat pystit jäivät saamatta. Maine on siitä huolimatta kantanut elokuvan ja koko trilogian pitkälle.
Pisteytys: 7/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti