Cléo de 5 à 7 - Cleo viidestä seitsemään (1962)

Ohjannut Agnès Varda
Ranska & Italia 1962,  90 min.
Draama
Pääosissa: Corinne Marchand, Dominique Davray, Michel Legrand, Antoine Bourseiller

Everybody spoils me. Nobody loves me.

Suosittu laulaja Cleo (Marchand) pelkää sairastuneensa vakavasti. Lääkärin tuomiota odottaessaan Cleo yrittää piristää itseään shoppailemalla ja yrittää nähdä tulevaisuuteen ennustajan avulla, mutta mikään ei vie ajatuksia pois sairauden pelosta. Lopulta lohtua tarjoaa toinen kuolemanpelon kanssa painiva kohtalotoveri, Algerian sotaan lähdössä oleva sotilas Antoine (Bourseiller).

Cleo viidestä seitsemään (engl. Cleo from 5 to 7) on Agnès Vardan (1928─2019) läpimurtoteos. Elokuva luetaan osaksi ranskalaista uutta aaltoa, vaikka Varda varsinaisesti ei kuulunutkaan suuntauksen ydinryhmään. Auteur-elokuva vaeltelee uudelle aallolle tyypillisellä tavalla kaupungin kaduilla ja tuntuu siten jopa aikamatkalta 1960-luvun Pariisiin. Elokuvassa, kuten muissakin Vardan teoksissa, näkyy myös ohjaajan aiempi ura valokuvaajana. Esteettiset sommitelmat on huomioitu viehättävän tarkkasilmäisesti.

Visuaalisesti tyylikäs elokuva huokuu aikakautensa tunnelmaa myös musiikin osalta. Cleon luottosäveltäjä Bobia näyttelee Michel Legrand (1932─2019), joka hieman myöhemmin tuli tunnetuksi maailmalla Cherbourgin sateenvarjojen (1964) säveltäjänä ─ tuon musikaaliklassikon muuten ohjasi Vardan puoliso Jacques Demy. Cleo viidestä seitsemään on paitsi hurmaava aikamatka, myös kiehtova tutkielma ajan kulumisesta, naiseudesta ja itsensä etsimisestä. Lopuksi mainittakoon myös valloittava lyhytelokuva, joka nähdään kesken varsinaisen filmin: pienen mykkäkomedian pääosissa nähdään silloinen aviopari Jean-Luc Godard ja Anna Karina!

Pisteytys:

10/10

Vérités et Mensonges - V niin kuin väärennös (1973)

Ohjannut Orson Welles
Ranska, Iran & Länsi-Saksa 1973, 89 min.
Dokumentti
Pääosissa: Orson Welles, Oja Kodar

Art is a lie that makes us realise the truth.

V niin kuin väärennös (engl. F for Fake) on omaperäinen dokufiktio taidehuijareista ja elokuvaessee taiteesta ylipäätään. Tarkastelun kohteena on menestyksekäs taideväärentäjä Elmyr de Hory ja kokonainen valheiden verkko, joka miehen ympärille on punoutunut. Elokuvan kertojana toimii Orson Welles, jonka omakuvaksi teos hiljalleen tuntuu kasvavan. V niin kuin väärennös lupaa olevansa totta, mutta onko se? Ja kuka oikeastaan onkaan tarinan sankari, kuka konna?

Huijarien lumoissa aivot surisevat ylikierroksilla, sillä taitavassa elokuvassa on arvatenkin useita erilaisia kerroksia. De Horyn tarina on kiinnostava, mutta vielä kiehtovampi on ajatelma taiteen luomista illuusioista. Tässä elokuvassa Welles itsekin luo toinen toistaan kiinnostavampia kangastuksia ja venyttää kiinnostavasti dokumentin sekä totuuden rajoja. Wellesin pyrkimyksenä tosin oli luoda tämän teoksen myötä täysin uudenlainen elokuva, ja siinä mielessä filmin sullominen genrelokeroihin tekee sille hieman vääryyttä.

Orson Welles on loistava kertoja, joka osaa ilmiömäisesti luoda tarinaan jännitteitä ja imua. Karismaattinen mies kerää kuulijoita ympärilleen, vaeltaa tarkoin sommitelluissa otoksissa ja silminnähden nautiskelee valokeilastaan. Taikurina toimiva ohjaajalegenda kertoo huijauksista, joiden mestarillisesta esittämisestä hänet itsensäkin tunnetaan: varhaisin esimerkki on kuuluisa radiokuunnelma Maailmojen sota (1938), joka tunnetusti erehdytti useat kuulijat pitämään satua totena. Tässäkin tapauksessa taika syntyy Wellesin persoonasta ja näyttelijäntaidoista, mutta myös kerrontaa eteen päin vievistä leikkauksista, joista Welles on tunnettu jo Citizen Kanen (1941) ajoilta. Kiehtova elokuva, jonka parissa tulee aivan mielellään huijatuksi!

Pisteytys:
8/10

Les demoiselles de Rochefort - Rochefortin tytöt (1967)

Ohjannut Jacques Demy
Ranska 1967, 120 min.
Musikaali, Romantiikka, Komedia, Draama
Pääosissa: Catherine Deneuve, Françoise Dorléac, Jacques Perrin, George Chakiris

Mi fa so la mi re!

Iloinen karnevaali saapuu idylliseen Rochefortin satamakaupunkiin, josta on pian muodostuva yllättävien romanttisten kohtaamisten lemmenpesä. Musikaaliset sisarukset Delphine (Deneuve) ja Solange (Dorléac) eivät kuitenkaan suostu valitsemaan heilakseen ketä tahansa vastaantulijaa, eikä oikeaa lempeä tahdo löytyä mistään. Rakkaus odottaa kuitenkin jo nurkan takana, ja pienten kommellusten jälkeen jokainen armastaan kaipaava saa lopulta osuman Amorin nuolesta.

Eritoten Ranskassa suursuosioon noussut Rochefortin tytöt (engl. The Young Girls of Rochefort) on veistelty samasta puusta kuin Jacques Demyn aiempi teos Cherbourgin sateenvarjot (1964). Musikaaleja ei tietenkään voi olla vertaamatta keskenään. Tässä elokuvassa aivan kaikkia repliikkejä ei lauleta, mutta uutena elementtinä mukana on runsaasti vauhdikkaita tanssikohtauksia ja koreografiaa Hollywoodin tyyliin. Sivuroolissa mukana on sitä paitsi itse Gene Kelly! Uusista täydennyselementeistään huolimatta Rochefortin tytöt ei aivan yllä Cherbourgin sateenvarjojen tasolle.

Rochefortin tyttöjen viehättävässä maailmassa jalat irtoavat maasta helposti, joskin kokonaisuus on hetkittäin hieman liiankin höttöinen. Toki mukana on myös kerrontaa syventävää draamaa ja surullisiakin hetkiä, mutta eritoten tällä aspektilla Cherbourgin sateenvarjot onnistuu paremmin. Pastellivärein maalatussa karkkikauppamiljöössä syttyvät unelmaromanssit ovat tahmean sokerista hattaraa, sillä jopa pikkukaupungissa sattuva paloittelusurma saadaan mahtumaan samaan herkkulaariin! Surullisin tapaus sattui lopulta kulissien takana: pääroolissa laulanut ja tanssinut Françoise Dorléac, Catherine Deneuven tosielämänkin sisar, menehtyi auto-onnettomuudessa vain muutama kuukausi elokuvan valmistumisen jälkeen.

Pisteytys:
7/10

Les parapluies de Cherbourg - Cherbourgin sateenvarjot (1964)

Ohjannut Jacques Demy
Ranska 1964, 91 min.
Musikaali, Romantiikka, Draama
Pääosissa: Catherine Deneuve, Nino Castelnuovo, Anne Vernon, Marc Michel

Mon amour, je t'attendrai toute ma vie!

Cherbourgin pikkukaupungissa nuoret rakastavaiset Geneviève (Deneuve) ja Guy (Castelnuovo) haaveilevat avioliitosta ja yhteisestä tulevaisuudesta. Algerian sota rikkoo parin pilvilinnan: Guy lähetetään kahden vuoden komennukselle armeijaan ja raskaaksi tullut Geneviève joutuu turvattomaan asemaan. Pitäisikö hänen odottaa Guyta palaavaksi vai suostuako rikkaan kilpakosijan morsiameksi?

Karsastan läpilaulettuja musikaaleja, mutta lajityypin kenties suurimman klassikon ollessa kyseessä tyyliä ei voi kuin kehua. Kaunis musiikki tekee arkisesta tarinasta hieman sadunomaisen, ja juuri siitä maagisesta kosketuksesta elokuvissa usein on kyse. Arjen ja sadun yhdistäminen ei toki ole aivan helppoa ja varsinkin Cherbourgin sateenvarjojen näyttelijät saivat tehdä kovasti töitä. Lauluja nimittäin laulavat eri ihmiset, joten niin Catherine Deneuve kuin Nino Castelnuovokin joutuivat harjoittelemaan rooliaan varten millintarkan huulisynkkauksen.

Viehättävän värikäs Cherbourgin sateenvarjot menestyi lippuluukuilla ja kriitikoiden kynsissä erinomaisesti. Musikaali oli näkyvästi esillä niin Cannesissa kuin peräti kahdessa eri Oscar-gaalassakin, tosin vain Cannesista tuli palkintoja ja niiden joukossa Kultainen palmu. Elokuvan menestys on hieno saavutus, sillä ohjaaja Jacques Demy (1931─1990) oli ohjannut ensimmäisen kokopitkän teoksensa Lolan (1961) vain muutamaa vuotta aiemmin. Lola, Cherbourgin sateenvarjot sekä Demyn seuraava elokuva Rochefortin tytöt (1967) muodostavat temaattisen trilogian ─ koko kolmikko löytyy vieläpä 1001-listalta.

Pisteytys:
8/10