15. luukku: 40 vuotta sitten (Monty Python - elämän tarkoitus, 1983)

Isn't it frightfully good to have a dong?

 

Vuonna 1983 Mario Bros julkaistiin ensi kerran Japanissa, brittiläinen fantasiakirjailija Terry Pratchett aloitti Kiekkomaailma-kirjasarjansa ja laulaja Mike Oldfield tunnelmoi kuunvalon varjossa. Michael Jacksonin moonwalk ja zombielkeet tanssittivat nuorisoa, ja Suomessa kaikenikäisiä innosti lapsitähti Jonna Syksyn sävel -voittokappaleellaan Minttu sekä Ville. Viihdettä ja hyvinvointia oli tarjolla joka lähtöön, mutta samaan aikaan kauhun tasapaino horjahteli: Naton sotaharjoitukset kuumensivat tunteita Neuvostoliitossa lähes ydinsodan partaalle.

Jos mielii tunnelmoida vuotta 1983 elokuvien voimin, tässäpä muutama ajankuvaa maalaileva filmi: rakkauden kesään vievä Call Me By Your Name (2017) sijoittuu italialaiseen huvilaan ja diskohikoiluun. Junioreillekin sopiva animaatiojännäri Monsteritalo (2006) tunnelmoi kasarikauhuja ja islantilainen Metalhead (2013) liehuttaa nahkatakkeja ja luukuttaa metallia. Päivän elokuvassa päätetään yksi aikakausi ja lähdetään vielä kerran vanhan kunnon Monty Pythonin matkaan.
 

 

The Meaning of Life - Monty Python - elämän tarkoitus
Ohjannut Terry Jones

Iso-Britannia 1983, 107 min.

Komedia, Musikaali

Pääosissa: John Cleese, Terry Gilliam, Eric Idle, Terry Jones

 

 

 

 

Monty Python -koomikkoryhmän sketsimusikaali pohtii nimensä mukaisesti elämän tarkoitusta. Elokuva alkaa hauskalla, Terry Gilliamin ohjaamalla lyhytelokuvalla, jossa vakuutusyhtiön piraatit seilaavat ulapalle. Siihen viitataan myöhemmin elokuvassa, jossa vieraillaan muun muassa katolisen perheen lapsikatraan keskellä, kidutusravintolassa ja tuonpuoleisessa.

Monty Python - elämän tarkoitus on ylettömiksi musikaalikohtauksiksi paisuvia sketsejä, joissa ainakin sivutaan elämän tarkoitusta ja ihmisen eri ikävaiheita. Huumori sivaltaa kaksinaismoralismin vaalijoita, oli kyse sitten kirkosta tai porvarillisesta elostelusta. Ihan joka vitsi ei ole kestänyt aikaa, mutta moni juttu pätee yhä. Sketseistä, animaatiopätkistä ja ylenpalttisesta sekoilusta koostettu elokuva muistuttaa ryhmän tv-sarjan (1969─1974) jaksoa, mutta hieman ylipitkää sellaista.

Monty Python -komediaryhmän lopun aikoja edustava elokuva ei minusta lukeudu poppoon hauskimpiin tuotoksiin. Aikanaan elokuva kuitenkin menestyi mukavasti ja se palkittiin Cannesissa tuomaristopalkinnolla. Erityisen hyvin menestyi laulu Every Sperm is Sacred, joka oli jopa ehdolla parhaan laulun Oscarin ja Baftan saajaksi. Kulttielokuva on sittemmin toiminut innoituksena muille: eräästä oksennusinfernosta tulee heti mieleen Ruben Östlundin Triangle of Sadness (2022).

Pisteytys: 6/10

Brazil - tämän hetken tuolla puolen (1985)

Ohjannut Terry Gilliam

Iso-Britannia & USA 1985, 131 min. / 143 min.

Scifi, Draama, Komedia

Pääosissa: Jonathan Pryce, Katherine Helmond, Ian Holm, Robert De Niro

Happiness: we're all in it together.

Lähitulevaisuuden maailma on muuttunut loputtoman byrokraattiseksi, totalitaristiseksi paperinpyörittelyn valtakunnaksi, jossa kuluttaminen on ylin uskonto. Saasteisiin, putkistoihin ja harmauteen hukkuvassa kaupungissa elää muuan pikkuvirkamies Sam Lowry (Pryce), joka tylsän arkensa vastapainoksi haaveilee olevansa siivekäs supersankari. Unelmissa kohdattu ahdinkoon joutunut neito (Helmond) muuttuu yllättäen todeksi ja Sam saa elämälleen uuden suunnan.

Terry Gilliamin nerokas dystopia nauraa kulutusyhteiskunnalle ja liiallisuuksiin menevälle byrokratialle. George Orwellin klassikon Vuonna 1984 (1949) hengessä luotu Brazil on Orwellia hauskempi, mutta silti aivan yhtä kylmäävä ja teemoiltaan pelottavan lähellä maailmaamme. Pikkuvitsejä on joka käänteessä ja monet niistä huomaa vain sivusilmällä. Yksi elokuvan kestovitseistä on se, että tapahtumat sijoittuvat joulun alle. Tekopirteät muovikoristeet muistuttavat tulevasta kulutusjuhlasta, joka sentään tuo onnea muutoin masentavalta näyttävään maailmaan. Tuttua?

Tyyliltään Brazil tuo hienoisesti mieleen Monty Pythonit (esim. Terry Gilliamin ohjaama Holy Grail, 1975) ja kuivakanmustan brittikomiikan. Toisaalta mukana on aimo annos Hollywoodiakin, eikä elokuvaa voi olla määrittelemättä myös sekopäiseksi neo-noiriksi. Jotta herkullinen soppa olisi täydellinen, miljöössä ja tunnelmassa on hienoisia sävyjä Fritz Langin futuristisesta Metropoliksesta (1927). Mielikuvituksellinen visio oli Hollywoodin studiopomoille liikaa: elokuvan loppu saksittiin julmasti. Liekö sitten leikkelyn syytä, ettei Brazil ilmestyessään menestynyt lippuluukuilla, vaikka teos saikin pari Baftaa ja Oscar-ehdokkuutta. Kulttimaine on onneksi sittemmin kasvanut kohisten.

Pisteytys: 8/10

Monty Python's Life of Brian - Brianin elämä (1979)

Ohjannut Terry Jones
Iso-Britannia 1979, 94 min.
Komedia
Pääosissa: Graham Chapman, John Cleese, Terry Gilliam, Eric Idle, Terry Jones, Michael Palin

Always look on the bright side of life...

Eletään edellisen vuosituhannen alkua, ja eräässä tallissa aivan Jeesus-vauvan naapurissa syntyy pieni Brian-poika (Chapman). Brian varttuu aikaansaavaksi nuoreksi mieheksi, joka ehtii monin tavoin vastustamaan roomalaisten invaasiota kotiseuduillaan. Hieman sattuman oikusta Brianista kuitenkin leivotaan messias, jota hurmioituneet kansanjoukot seuraavat Brianin ja tämän äidin jyrkistä vastalauseista huolimatta. Onko Brian todellisuudessa sittenkin vain hyvin, hyvin tuhma poika?

Monty Python -koomikkoryhmän tunnetuin filmi on herkullinen satiiri, joka ammentaa aineksiaan kristinuskon perinteistä ja Hollywoodin megaluokan elokuvaklassikoista. Brianin elämä ei kuitenkaan liiku vaan menneessä, vaan kätkee historialliseen hupailuunsa aimo annoksen aikalaisyhteiskunnan satiiria. Teräviä pilkkakirveitä viskotaan auliisti joka suuntaan, eivätkä anarkistiset koomikot säästä edes itseään naurunalaisiksi joutumiselta.

Ei liene yllätys, että räväkkä ja totaalisen estoton uskontoparodia ei ole koskaan naurattanut aivan kaikkia tahoja, ja ilmestyessään elokuva kiellettiin monissa maissa. Brianin elämää pidetään usein Monty Python -ryhmän eheimpänä filminä, joskin itse nautin ainakin naurujen puolesta hieman enemmän Monty Pythonin hullusta maailmasta (1975). Hulvaton tämäkin elokuva toki on, vaikka pari pientä vitsiä on ehtinyt vuosien saatossa vanhentuakin. Kokonaisuus toimii kuitenkin yhtä sujuvan näppärästi kuin entisaikainen junan vessa.

Pisteytys:
8/10

Monty Python and the Holy Grail - Monty Pythonin hullu maailma (1975)

Ohjannut Terry Gilliam & Terry Jones
Iso-Britannia 1975, 91 min.
Komedia, Fantasia, Seikkailu
Pääosissa: Graham Chapman, John Cleese, Eric Idle, Terry Gilliam, Terry Jones, Michael Palin

Cut down a tree with a herring? It can't be done.

Kuusihenkinen komediaryhmä Monty Python on tunnettu anarkistisesta ja surrealistisesta huumoristaan. Koomikot nousivat suurmenetykseen kotimaassaan ja maailmalla tv-sarjallaan Monty Pythonin lentävä sirkus (1969─1974), jonka jälkeen ryhmä siirtyi elokuvien pariin. Monty Pythonin hullu maailma ilmestyi sopivasti tv-sarjan loppuessa. Filmi syntyi äärettömän pienellä budjetilla ja kaikenlaisten vaikeuksien keskellä. Tuotantohuolia ei tosin lopputuloksesta näe, sillä hankaluudet on hukutettu railakkaaseen huumoriin: kun hevosiin ei ollut varaa, ratsastettiin ilman!

Monty Pythonin hullu maailma sijoittuu keskiajan Englantiin, jossa kuningas Arthur (Chapman) on saanut Jumalalta tehtäväkseen etsiä Graalin maljan. Arthur värvää itselleen joukon urheita ritareita, jotka tahoillaan koittavat täyttää pyhän tehtävänsä. Englannin metsissä samoillessaan urhojen tielle osuu kaikenlaisia vastuksia aina kummista ritareista kärkkäisiin fransmanneihin. Elokuvan huumori perustuu toinen toistaan järjettömimpiin vastoinkäymisiin, nokkeliin sutkautuksiin ja matkan varrelle sopivasti ripoteltuihin anakronismeihin ─ lopputulos on nautinnollisen hulvaton.

Aikanaan sangen ristiriitaisia arvioita saanut elokuva lienee tätä nykyä tunnetuin ja arvostetuin Monty Python -filmi heti Brianin elämän (1979) jälkeen. Huumori on tietenkin aina makukysymys: 1970-luvun puolivälissä suurta suosiota nauttineet Mel Brooksin elokuvat (esim. Villiä hurjempi länsi, 1974) rakentavat vitsinsä samankaltaisista elementeistä, mutta erilaiseen elokuvaperinteeseen nojaten. Oma huumorintajuni ymmärtää parhaiten brittivitsien kielen; niinpä Monty Pythonin hevosettomat ritarit ratsastavat kaukana Brooksin edellä ja kirvoittavat makeammat naurut.

Pisteytys:

9/10