Ohjannut Paolo Sorrentino
Italia & Ranska 2013, 142 min.
Draama
Pääosissa: Toni Servillo, Carlo Verdone, Sabrina Ferilli, Carlo Buccirosso
Paolo Sorrentino on yksi nykypäivän tunnetuimmista italialaisohjaajista, ellei jopa tunnetuin. Sorrentinon Suuri kauneus puolestaan on kunnianosoitus eräälle toiselle vielä tunnetummalle italialaisohjaajalle, Federico Fellinille ja ennen kaikkea Fellinin Roomalle. Visuaalisesti upea elokuva tarkastelee muotoa ja sisältöä: Rooma on ikuinen ja kaunis, mutta dekadenssin valtaama. Viaton menneisyys ja rappiontäyteinen nykyhetki ovat vastakkain; elokuva näyttäytyykin ennen kaikkea yhteiskunnan ja kulttuurin nykytilan kritiikkinä. Suuri kauneus vaikuttaa toden totta suurelta, mutta silti kokonaisuus ei tavoita tarpeeksi. Kauneuden analyysi jää kesken.
Pisteytys: 7/10
Freier Fall
Ohjannut Stephan Lacant
Saksa 2013, 100 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Hanno Koffler, Max Riemelt
Freier Fall on elokuva itsensä etsimisestä. Saksalaiset poliisit Marc (Koffler) ja Kay (Riemelt) rakastuvat, vaikka Marc on elänyt tyytyväistä heteroelämää ja vaimokin on raskaana. Kertomus ei ole suoranaisesti huono, mutta aihetta voisi käsitellä paremminkin. Tarinasta ei oikein synny mitään kunnollista oivallusta. Hahmoista puuttuu syyvyttä ja seksuaalisuus näyttäytyy joko-tai -valintoina.
Pisteytys: 5/10
Miss Farkku-Suomi
Ohjannut Matti Kinnunen
Suomi 2012, 86 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Mikko Neuvonen, Sanni Kurkisuo, Maria Ylipää
Kauko Röyhkän samannimiseen romaaniin (2003) perustuva kasvutarina Miss Farkku-Suomi on siloiteltu nuorisokuvaus - ainakin alkuperäisteokseen nähden. 1970-luvun Oulussa Välde (Neuvonen) tuskailee paskassa kaupungissa, rokki soi ja rakkauselämä on rosoista. Filmin luoma ajankuva on ilahduttavaa ja loistavaa Röyhkä-musiikkia kuuntelee mieluusti energisinä Torttu-versioinakin. Mutta kuten yleensäkin, kirja on tässäkin tapauksessa rutkasti parempi elämys.
Pisteytys: 6/10
Once Upon a Time in the West - Huuliharppukostaja
Ohjannut Sergio Leone
Italia, USA & Espanja 1968, 175 min.
Lännenelokuva
Pääosissa: Charles Bronson, Claudia Cardinale, Henry Fonda
Sergio Leonen spagettiwesternklassikko Huuliharppukostaja sijoittuu pieneen Flagstonen kylään, jonne rautatie tekee tuloaan. Salaperäinen Harmonica (Bronson) saapuu kaupunkiin, jossa rautatiemiljonäärille työskentelevä häikäilemätön murhamies Frank (Fonda) kylvää kuolemaa. Upea tunnelma, loistava tarina ja mielenkiintoiset hahmot tekevät elokuvasta yhden kaikkien aikojen länkkäreistä. Kaiken toki kruunaa upea laajakangaskuvaus sekä Ennio Morriconen ainutlaatuinen musiikki.
Linkki 1001-projektin tuoreempaan arvosteluun tässä.
Linkki 1001-projektin tuoreempaan arvosteluun tässä.
Pisteytys: 10/10
Ohjannut Jean-Pierre Melville
Ranska & Italia 1969, 145 min.
Draama, Sota
Pääosissa: Lino Ventura, Jean-Pierre Cassell, Paul Meurisse
Eletään toisen maailmansodan aikaa ja Ranskaa hallitsee Vichyn nukkehallitus. Itsenäistä Ranskaa puolustava vastarintaliike, Charles de Gaullen Lontoosta käsin operoima la Résistance toimii emämaassa salaisena maanalaisverkostona. Vastarintaliikkeen uskaliaasta toiminnasta kertova elokuva havainnollistaa monipuolisesti sodan aikaisia tapahtumia ja tunnelmia muutaman henkilön kautta. Huikeaa jännitystä ja mielenkiintoinen katsaus varjoihin, kulissien takaiseen elämään.
Pisteytys: 8/10
Ohjannut Martin Scorsese
USA 2013, 179 min.
Draama, Rikos
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Jonah Hill, Margot Robbie
Sikamaisin keinoin rikastuvasta Jordan Belfortista (DiCaprio) kertova The Wolf of Wall Street on kolmituntinen bakkanaali, rietas ja energinen kuvaus juppimaailman hulluudesta. Lopulta uskomaton retostelu huipentuu niin mahtaviin älyttömyyksiin, että väistämätön romahdus on edessä. Itsekästä nautinnontavoittelija Belfortia esittävä Leonardo DiCaprio tekee loistavan roolityön, joka olisi ollut Oscarinkin arvoinen. Parhaan elokuvan pystin saaminenkin olisi kyllä ollut ihme, sillä elokuvan kohdistama kritiikki liipannee myös aika läheltä akatemiapalkintoja ja Hollywood-koneistoa.
1001-listan mukainen arvio täällä.
Pisteytys: 8/10
Ohjannut Lars von Trier
Tanska, Ranska, Saksa, Belgia, Iso-Britannia 2013,
117+123 min.
Draama
Pääosissa: Charlotte Gainsbourg, Stellan Skarsgård, Stacy Martin
Lars von Trierin nelituntinen, kahdeksi elokuvaksi jaettu eepos on tutkimusmatka inhimillisyyteen ja seksuaalisuuteen. Seksiaddikti Joe (Gainsbourg) kertoo tuntemattomalle laupiaalle samarialaiselle, aseksuaalille herra Seligmanille (Skarsgård) elämänsä keskeiset seksiseikkailut. Aihepiiriä tarkastellaan mielenkiintoisesta perspektiivistä: kuvasto on rietasta, mutta tunnelma tavoittaa jotain syvällistä. Kyse ei ole missään vaiheessa pinnallisesta pornosta, vaan pikemminkin ihmisen sisimmän tutkiskelusta. Nymphomaniac ei onneksi ole tunnelmaltaan niin ahdistava, kuin moni muu von Trierin filmi. Kiinnostavia ovat kuitenkin muutamat viitteet ohjaajan aiempaan elokuvaan, sangen tuskalliseen Antikristukseen (2009).
Pisteytys: 7/10
Ohjannut Ruben Östlund
Ruotsi, Tanska & Suomi 2011, 118 min.
Draama
Pääosissa: Kevin Vaz, Yannick Diakité, John Ortiz, Anas Abdirahman, Sebastian Hegmar
Play on pysäyttävä elokuva. Se sijoittuu nykypäivän Ruotsiin, jossa joukko maahanmuuttajataustaisia poikia ryöstelee puhelimia toisilta lapsilta. Dokumentaarinen tyyli, improvisaatio ja pitkät kohtaukset tuovat elokuvaan realistisuuden tuntua, ja itse asiassa tarinakin perustuu tositapahtumiin. Play onnistuu erinomaisesti nostamaan esille kysymyksiä länsimaisen yhteiskunnan ongelmakohdista. Millaisesta toiminnasta roolimallit syntyvät? Kaupunki on täynnä ulkopuolisia tarkkailijoita, jotka väistelevät kaikkien silmien edessä tapahtuvaa roolileikkiä.
Kiinnostavaa on myös elokuvan aiheuttama kohu, jonka mukaan elokuva stereotypisoi kuvauksensa kohteita. Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen. Elokuva kysyy, miten tällaiseen tilanteeseen tai katsojien mielikuvaan ja siitä heränneeseen kohuun päädytään. Jos jotakuta yhteiskunnan jäsentä tai kokonaista ryhmää pidetään yhteisöön sopimattomana, on aika helppoa luovuttaa ja jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle. Roolia ei aina oteta, joskus se vain annetaan.
Pisteytys: 8/10
National Treasure - Kansallisaarre
Ohjannut Jon Turteltaub
USA 2004, 131 min.
Seikkailu, Toiminta
Pääosissa: John Cage, Diane Kruger, Justin Bartha, Sean Bean
Kansallisaarre on liian tosissaan tehty aarteenmetsästysseikkailu, jossa jäykkis-Cage suorittaa vaivaannuttavissa tunnelmissa epärealistista tarinaa temppeliherrojen kätketystä aarteesta. Typerän humoristinen Riley (Bartha) on yritys keventää tunnelmaa ja ehkä tavoitella jotain Indy-henkistä meininkiä, mutta valitettavasti yritykseksi se vain jää. Elokuva on kuin lepattavan tähtilipun alla tehty Dan Brown -jännäri: molemmat tönkösti toteutettua "historiaa" ja "ällistyttäviä" arvoituksia. Ehkä tästä silti irtoaa viihdettä johonkin todella tyhjentävään aivojennollaukseen.
Pisteytys: 3/10
Pääosissa: Kevin Vaz, Yannick Diakité, John Ortiz, Anas Abdirahman, Sebastian Hegmar
Play on pysäyttävä elokuva. Se sijoittuu nykypäivän Ruotsiin, jossa joukko maahanmuuttajataustaisia poikia ryöstelee puhelimia toisilta lapsilta. Dokumentaarinen tyyli, improvisaatio ja pitkät kohtaukset tuovat elokuvaan realistisuuden tuntua, ja itse asiassa tarinakin perustuu tositapahtumiin. Play onnistuu erinomaisesti nostamaan esille kysymyksiä länsimaisen yhteiskunnan ongelmakohdista. Millaisesta toiminnasta roolimallit syntyvät? Kaupunki on täynnä ulkopuolisia tarkkailijoita, jotka väistelevät kaikkien silmien edessä tapahtuvaa roolileikkiä.
Kiinnostavaa on myös elokuvan aiheuttama kohu, jonka mukaan elokuva stereotypisoi kuvauksensa kohteita. Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen. Elokuva kysyy, miten tällaiseen tilanteeseen tai katsojien mielikuvaan ja siitä heränneeseen kohuun päädytään. Jos jotakuta yhteiskunnan jäsentä tai kokonaista ryhmää pidetään yhteisöön sopimattomana, on aika helppoa luovuttaa ja jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle. Roolia ei aina oteta, joskus se vain annetaan.
Pisteytys: 8/10
Ohjannut Jon Turteltaub
USA 2004, 131 min.
Seikkailu, Toiminta
Pääosissa: John Cage, Diane Kruger, Justin Bartha, Sean Bean
Kansallisaarre on liian tosissaan tehty aarteenmetsästysseikkailu, jossa jäykkis-Cage suorittaa vaivaannuttavissa tunnelmissa epärealistista tarinaa temppeliherrojen kätketystä aarteesta. Typerän humoristinen Riley (Bartha) on yritys keventää tunnelmaa ja ehkä tavoitella jotain Indy-henkistä meininkiä, mutta valitettavasti yritykseksi se vain jää. Elokuva on kuin lepattavan tähtilipun alla tehty Dan Brown -jännäri: molemmat tönkösti toteutettua "historiaa" ja "ällistyttäviä" arvoituksia. Ehkä tästä silti irtoaa viihdettä johonkin todella tyhjentävään aivojennollaukseen.
Pisteytys: 3/10
Ohjannut Quentin Tarantino
USA 2003, 111 min.
Toiminta
Pääosissa: Uma Thurman, Lucy Liu, Daryl Hannah, Vivica A. Fox, Shin'ishi Chiba
Quentin Tarantinon riemukkaan genreilottelun ensimmäinen osa on esteettisesti tyylikäs kostoraina ja erinomaista viihdettää. Kostonhimoinen morsian (Thurman) on erinäisten populaarikulttuurin kliseiden perustalle taitavasti rakennettu hahmo ja Uma Thurman on osassa mainio. Tarinassa riittää vauhtia, mutta seuraavassa osassa meno hieman tasoittuu.
1001-listan mukainen arvio täällä.
Pisteytys: 8/10
Ohjannut Quentin Tarantino
USA 2004, 137 min.
Toiminta
Pääosissa: Uma Thurman, David Carradine, Michael Madsen, Daryl Hannah
Kill Bill: Volume 2 on ensimmäisen osan tapaan hauskaa genreillä leikittelyä. Jatko-osassa tarinaa syvennetään ja salaperäiset yksityiskohdat ratkeavat: morsiamen (Thurman) kostoretki jatkuu ja saa lopulta päätöksensä. Toinen osa on edeltäjäänsä rauhallisempi, mutta aivan yhtä tyylikäs ja viihdyttävä. Mutta olisiko kostorainan saanut kuitenkin tiivistettyä yhdeksi filmiksi?
Pisteytys: 8/10
Ohjannut Guillaume Gallienne
Ranska & Belgia 2013, 85 min.
Komedia, Draama
Pääosissa: Guillaume Gallienne, Diane Kruger, Reda Kateb
Näyttelijä Guillaume Galliennen esikoisohjaus Äiti ja minä perustuu ohjaajan omaan näytelmään, ja elokuvan tyyli onkin viehättävän teatraalinen. Ohjaaja-näyttelijä myös esittää elokuvan tärkeimpiä rooleja: Guillaumea ja tämän äitiä. Guillaume tekee parhaansa ollakseen ensin tyttö ja sitten homoseksuaali, jotta miellyttäisi äitiään. Mikään identiteetti ei kuitenkaan tunnu omalta. Lopulta oma minuus löytyy, mutta Guillaumen omin sanoin - tuskin kukaan on mitään sataprosenttisesti. Siksi lokeromme ovat ahtaita ja mahdottomia! Elokuva käsittelee sukupuolen luonnetta sosiaalisena konstruktiona ihanan oivaltavasti ja huumorin kautta. Lopputulos on mahtava.
Pisteytys: 9/10
Ohjannut Ragnar Bragason
Islanti 2013, 97 min.
Draama
Pääosissa: Þorbjörg Helga Þorgilsdóttir, Sveinn Ólafur Gunnarsson
Islannin maaseudulla, idyllisessä pienessä kyläyhteisössä elämä vaikuttaa turvatulta, kunnes kuolema vie erään perheen vanhimman lapsen. Kaikki käsittelevät surua omalla tavallaan, mutta pikkusisko Heran (Þorgilsdóttir) tuska riipii koko yhteisöä. Hera omii veljensä heavy-harrastuksen, turruttaa tuskaansa kotipolttoisella kiljulla ja sulkeutuu kuoreensa. Eteenpäin olisi päästävä, mutta surua ei voi jättää taakse. Mustan huumorin pilkahdukset sävyttävät elokuvan inhimillistä kuvausta nuoruuden tuskasta. Kiintoisana sivujuonteena on hauska seurata myös 1980-1990-lukujen ajankuvaa ja musiikin muutosta.
Pisteytys: 7/10
Voihan halvattu kun rupesi tekemään mieli Huuliharppukostajaa. Muuten ihan jees, mutta en varmaan kerkeä tänään kolmeksi tunniksi leffaa katsomaan #firstworldproblems
VastaaPoista