There Will Be Blood (2007)

Ohjannut Paul Thomas Anderson

USA 2007, 158 min.

Draama

Pääosissa: Daniel Day-Lewis, Paul Dano, Dillon Freasier

There's a whole ocean of oil under our feet!

Daniel Plainview (Day-Lewis) pyörittää öljy-yhtiötä, nuori poikansa H.W. (Freasier) ainoana luotettuna kumppaninaan. Kaksikon taival vie uusille öljylähteille eräälle kivikkoiselle farmille ja kylään, jossa kirkon vaikutusvalta on vahva. Plainview ajautuu jatkuviin ristiriitoihin paikallisen nuoren saarnaajan Eli Sundayn (Dano) kanssa. Kun taistellaan öljystä ja vauraudesta, vereltä ei vältytä.

Paul Thomas Andersonin synkkävireinen draama on intensiivinen, vaikka kestoa on mittavasti ja monissa kohtauksissa tunnelmoidaan kaikessa rauhassa. Päähenkilöön kytkeytyvät jännitteet kumpuavat pätevästä käsikirjoituksesta ja ohjauksesta, mutta ei tähän kuka tahansa näyttelijä pystyisikään. Daniel Day-Lewis palkittiin väkevästä roolistaan muun muassa Oscarilla, Baftalla ja Golden Globella. Muutkin roolityöt ovat onnistuneita, kuten Paul Danon raivokas kaksoisrooli Sundayn veljeksinä. There Will Be Blood on nostettu useissa listauksissa vuosikymmenensä parhaiden elokuvien kärkikastiin. Valinta on edelleen perusteltu, sillä tarinassa on ajattomuutta.

There Will Be Blood on tulenkatkuinen kuvaus ahneudesta, kapitalismista ja Yhdysvaltain historiasta yhden miehen kautta kuvattuna. Tarinan allegoriasta tulee mieleen Citizen Kane (1941) tai vielä vanhempi teos Ahneus (1924) ─ tämä elokuva on aivan omanlaisensa, mutta asettuu hienosti ahneusklassikoiden jatkumoon. Kalifornian ja Texasin jylhät maisemat luovat karut puitteet tarinalle, jossa haaveillaan ikuisesta kasvusta, loputtomasta vauraudesta, ehtymättömistä kultasuonista. Jos sama meno jatkuu, jäljelle ei lopulta taida jäädä kuin tyhjiä kartanoita ja pölyisiä autiomaita.

Pisteytys: 9/10

Into the Wild ─ Erämaan armoille (2007)

Ohjannut Sean Penn

USA 2007, 148 min.

Seikkailu, Biografia, Draama

Pääosissa: Emile Hirsch, Catherine Keener, William Hurt

 

Happiness only real when shared.

 

Nuori mies Chris McCandless (Hirsch) päättää luopua kaikesta omaisuudestaan ja suunnata reppureissulle ympäri Yhdysvaltoja. Matka vie miestä Meksikoon ja Alaskaan ─ mitä koskemattomampi korpi, sitä suurempi onni. Chris nimeää itsensä uudelleen Alexander Supertrampiksi ja katkaisee siteet perheeseensä, mutta edes uusi identiteetti ei karista taakseen menneisyyden varjoja.

Erämaan armoille perustuu vuorikiipeilijä-kirjailija Jon Krakauerin samannimiseen teokseen (1996). Teoksella taas on vankka pohjansa todellisuudessa, ja elokuvaversiossa on suuria yhtäläisyyksiä ihka oikean McCandlessin (tai Supertrampin) matkan vaiheisiin. Miljööt ovat samoja ja jopa Emile Hirschin ulkonäkö istuu varsin hyvin esikuvansa puitteisiin. Hirsch onnistuu muutenkin taidokkaasti roolissaan. Osa ei ole helppo, sillä elokuva keskittyy pitkälti tutkimaan päähenkilönsä mielenmaisemaa ja kasvutarinaa. Eri aikatasot kietoutuvat kiinnostavasti yhtenäiseksi tarinaksi.

 

Taitavasti rakennettu Erämaan armoille ei täysin noudata kronologiaa, mutta seuraa silti loogisesti päähenkilön kasvua. Kuva nuorukaisesta syventyy matkan varrella, vaikka ärsyttävä naiivius ja kirkasotsaisuus eivät katoakaan minnekään. Chrisin  asema on todella etuoikeutettu, oli hänellä sitten rahaa taskuissaan tai ei; siksi hänen filosofiansa ei ihan vakuuta, vaikka tarina muuten onkin kiinnostava. Erämaan armoille ei ole vuotensa suurimpia hittejä, mutta elokuva menestyi mukavasti ja sai pari Oscar-ehdokkuuttakin. Sen verran tarina on moniin vedonnut, että McCandlessin innoittamat Alaska-vaellukset ovat johtaneet jopa muutamiin kuolemantapauksiin. Ikoninen Taikabussi jouduttiin hakemaan erämaasta ihmisten ilmoille vuonna 2020, jotta pyhiinvaelluksiin tulisi jokin tolkku. Hyvä niin, sillä elokuva saa paatuneimmankin sohvaperunan vaellusjalat vipattamaan.

Pisteytys: 8/10

Låt den rätte komma in ─ Ystävät hämärän jälkeen (2008)

Ohjannut Tomas Alfredson

Ruotsi 2008, 114 min.

Draama, Fantasia, Kauhu

Pääosissa: Kåre Hedebrant, Lina Leandersson

 

I've been twelve for a long time.

 

Oskar (Hedebrant) on 12-vuotias koululainen eräästä Tukholman lähiöstä. Koulukiusatun, yksinäisen lapsen ajatukset ovat synkkiä, mutta eräänä iltana naapuriin muuttaa kivalta vaikuttava tyttö Elin (Leandersson). Naapurustossa tapahtuvat murhat ja lasten väkivaltafantasiat sulavat samaksi tarinaksi, kun nuori vampyyri joutuu tyydyttämään verenjanonsa keinolla millä hyvänsä.

Ystävät hämärän jälkeen (engl. Let the Right One In) kuvaa elämässä eksymistä, yksin jäämistä ja ikuisia kasvukipuja. Keskeinen aihe on koulukiusaaminen ja sen synnyttämät vakavat seuraamukset. Nuhjuinen 1980-lukulainen miljöö on kodikkaan pohjoismainen, tarina voisi yhtä hyvin sijoittua Suomeen. Urbaani kauhufantasia uppoaa sulavasti tutulta tuntuvaan maisemaan, lintukotoon. Melko rauhallisena etenevä kertomus painottuu draamaan, jota fantasian ja kauhun elementit maustavat.

 

John Ajvide Lindqvistin samannimiseen esikoisromaaniin (2004) perustuvan elokuvan käsikirjoitus on tasapainoinen, onhan se kuitenkin kirjailijan itsensä laatima. Kriitikoiden arvostama elokuva kiinnitti Hollywoodin huomion ja pian syntyi jenkkiversio Let Me In (2010). Ohjaaja Matt Reeves muokkasi käsikirjoitusta, sijoittaen tarinan New Mexicoon. Ruotsalaisversio vie minun mielestäni selvästi voiton, vaikka molemmat filmit ovat sinänsä omaperäisiä vampyyrigenren edustajia.

Pisteytys: 8/10

The Wrestler (2008)

Ohjannut Darren Aronofsky

USA & Ranska 2008, 109 min.

Draama

Pääosissa: Mickey Rourke, Marisa Tomei

 

The world don't give a shit about me.

 

Ikääntyvä show-painija Randy "The Ram" Robinson (Rourke) saa sydänkohtauksen. Itseään armottomasti kehässä piiskannut mies joutuu tarkastelemaan elämäänsä uudelleen. Tyttärestään etääntynyt isä haparoi lastaan kohti ja koittaa vieläpä tehdä ratkaisevan peliliikkeen romantiikan saralla. Kehäraakin ainoa onnistumisien areena on kuitenkin ikuisesti pelkkä painikehä.

The Wrestler on kiinnostava, arkinen kertomus yksinäisyydestä ja elämässä tehdyistä valinnoista. Vanhan miehen kohtalona on välillä vain tyytyä siihen mitä on, ja hiipua hiljalleen ajan virtaan. Entisen painitähden karu vanhuus antaa kertomukselle särmää ja realismia, jota Mickey Rourke (s. 1952) tulkitsee tunteella. Ehkä hieman omallakin elämänkokemuksella, sillä menestyksekkään 1980-luvun jälkeen Rourken tähdenlento hiipui. Uusi valkokankaiden valloitus alkoi Sin Cityn (2005) myötä, mutta vasta The Wrestler nosti Rourken näyttävästi valokeilaan.

Tavallaan The Wrestlerin tarina on tuttu, hieman ennalta-arvattavakin, mutta ei se elokuvasta huonoa tee. Katsoja ehtii jännittää elokuvan loppua: onko luvassa sentimentaalinen käänne, täyttä kurjuutta vai jotain niiden väliltä? En paljasta, mutta ratkaisu toimii, ja sitä ennen säväyttävään kertomukseen on helppo uppoutua. Darren Aronofskyn draamaa kehuttiin vuolaasti ja Mickey Rourke (s. 1952) keräsi uskottavasta roolistaan useita palkintoehdokkuuksia ja voittojakin.

 

Pisteytys: 8/10

WALL-E (2008)

Ohjannut Andrew Stanton

USA & Japani 2008, 98 min.

Animaatio, Seikkailu, Scifi

Pääosissa: Ben Burtt, Elissa Knight

 

Eeeee... va?

 

Pixarin hittianimaatio sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, jolloin ihmiskunta on jättänyt saastuneen maapallon taakseen. Suurissa avaruusaluksissa purjehtivien laiskottelijoiden elämään tulee muutos, jonka käynnistää maapallon viimeinen roskankerääjärobotti Wall-E (Burtt). Maan mullasta kajahtava viesti herättää vetelehtivän ihmiskunnan: joko kotiin uskaltaisi palata?

WALL-E:n sympaattinen päähenkilö ja taidokas animaatio valloittavat, vaikka varsinainen valopilkku on onnistunut tarina. Suuret teemat kulkevat Wall-E:n ja EVE-luotaimen (Knight) ystävyyden kautta ─ ja pääasiassa ilman sanoja. Siinä sivussa tehdään hienovaraisia viittauksia scifiklassikoihin, muistutetaan luonnonsuojelun merkityksestä ja naureskellaan ihmisten teknologiariippuvuudelle. Hieman kyllä oudoksuttaa, millaisten lihavuusstereotypioiden kautta ihmiskuntaa kuvataan.

Pixarin leivissä vuosikymmeniä työskennelleen Andrew Stantonin (s. 1965) esikoisohjaus oli kalojen edesottamuksia seuraava Nemoa etsimässä (2003). Huikean hyvin menestynyt animaatio uiskenteli meren syvyyksissä, joten WALL-E:n avaruuden painottomuus on luonteva jatko erikoisten ympäristöjen seikkailutarinoille. Animaatio-Oscarilla palkittu WALL-E sai aikanaan kehuja omaperäisyydestään ja keräsi valtavat lipputulot, vaikka Nemon tuottoisuuden jäljille se ei yltänytkään. Stantonin hittikaksikosta WALL-E vie minun sydämeni, vaikkei huono ole Nemokaan.

Pisteytys: 8/10

The Dark Knight ─ Yön ritari (2008)

Ohjannut Christopher Nolan

USA & Iso-Britannia 2008, 152 min.

Toiminta, Rikos

Pääosissa: Christian Bale, Heath Ledger, Aaron Eckhart

Do I really look like a guy with a plan?

Christopher Nolanin Batman-trilogia ottaa uuden katsantokannan tuttuun sarjakuvasankariin. Toisin kuin aiemmissa filmatisoinneissa (esim. Batman, 1989), Nolan pyrkii hylkäämään sarjakuvamaisen Gotham Cityn, kaivamaan esille tosimaailmaa peilaavaa realismia ja viemään fokusta pois supersankarista itsestään. Sarjan aloitti Batman Begins (2005), jossa Batman vakiinnutti asemansa Gotham Cityn kaduilla ja katoilla. Yön ritarissa sankaruutta koetellaan ja viitta ripustetaan narikkaan, mutta kaikelle tulee vielä lopullinen päätös Yön ritarin paluussa (2006).

Yön ritari on pätevästi rakennettua rikostoimintaa, ja ehdottomasti Nolanin trilogian vahvin osa. On sinänsä hyvä ratkaisu viedä kerrontaa aikansa Yhdysvaltojen todellisiin ongelmakohtiin, vaikka kovin suuret moraaliteemat ovatkin melkoinen pala purtavaksi. Yön ritarin suurimpana heikkoutena on yletön vakavuus: tarina on väsyttävän jäyhä ja liian täynnä solmuja, jotka kaikki täytyy avata. Railakas Jokeri (Ledger) sentään tuo myrtsiin tarinaan hetkittäistä piristystä. Ledgerin anarkistinen Jokeri peittoaa helposti Christian Balen sinänsä pätevän, mutta koomisesti murisevan Batmanin.

Valtavaksi menestykseksi kohonnut Yön ritari on vuoden 2008 katsotuin elokuva, ja taitaapa se edelleen pitää lipputulojen kärkipaikkaa Batman-elokuvien kaanonissa. Elokuva ei ollut ainoastaan yleisöhitti, vaan sitä hivelivät kriitikot ja lukuisat palkintoehdokkuudet, jokuset voitotkin. Eritoten Heath Ledgerin (1979─2008) roolisuoritus ansaitsi postuumin Oscarinsa, jonka arvoa nostatti Ledgerin yllättävä menehtyminen jo ennen Yön ritarin ensi-iltaa. Kolmannen katselukerran jälkeen olen jo koko elokuvaan perin juurin kyllästynyt, vaikka vaikea Yön ritaria on täysin moittiakaan.

Pisteytys: 7/10

Atonement ─ Sovitus (2007)

Ohjannut Joe Wright

Iso-Britannia, Ranska & USA 2007, 123 min.

Draama, Romantiikka, Sota

Pääosissa: Keira Knightley, James McAvoy, Saoirse Ronan

What's the worst word you can possibly imagine?

 

Ian McEwanin samannimiseen romaaniin (2001) pohjautuva draama kertoo vuosikymmenten mittaisesta katumuksesta ja sovitustyöstä, joka saa alkunsa yhdestä pienestä väärinkäsityksestä. Kolmetoistavuotias Briony (Ronan) nauttii kesäpäivistä kotikartanossaan, kirjoittaa näytelmiä ja vatvoo orastavia lapsuusihastuksia. Hänen sisarellaan Cecilialla (Knightley) on romanssi nuorukaiseen (McAwoy), jota Briony erehtyy tunnekuohussaan syyttämään raiskauksesta. Syytöntä Robbieta odottaa vankila, ero Ceciliasta ja lopulta vaaralliset vuodet sotarintamilla.

Sovitus on sävyltään kiinnostava draama, sillä kerronta kokee hienovaraisia muutoksia matkan varrella. Syyt sävyeroille löytyvät tarinan edetessä, ajan kuluessa ja Brionyn varttuessa. Alkupuoli on rytmikäs, kunnes myöhemmin hidastellaan ja suorastaan nautiskellaan rauhallisilla tunnelmakuvilla. Sovitus on harmillisesti hieman vaillinainen tutkiessaan hahmojen keskinäisiä suhteita. Tunnekokemus jää etäälle, vaikka lataus on lähtökohtaisesti suuri.

 

Venetsian elokuvajuhlien avauselokuvana esitetty Sovitus on useissa listauksissa mainittu yhdeksi vuoden 2007 parhaista filmeistä. Saattaapa ollakin, vaikka vuosikymmenensä elokuvia rankatessa tarina unohtuisi nopeasti ainakin omalta listaltani. Kultainen leijona Sovitukselta jäi saamatta, samoin seitsemän Oscarin ehdokkuudesta voiton toi lopulta ainoastaan Dario Marianellin sävellystyö. Bafta-menestys kuitenkin kantoi Sovituksen parhaan elokuvan pystin voittoon.

Pisteytys: 7/10

No Country for Old Men ─ Menetetty maa (2007)

Ohjannut Ethan Coen & Joel Coen

USA 2007, 122 min.

Rikos, Trilleri, Draama

Pääosissa: Tommy Lee Jones, Javier Bardem, Josh Brolin

 

Would you hold still please, sir?

 

Coenin veljesten menestystrilleri sijoittuu Texasiin vuonna 1980, jolloin mikään ei ole enää kuten vanhoina hyvinä aikoina. Llewlyn Moss (Brolin) törmää huumediilereiden taistelutantereeseen ja korjaa mukaansa suuren rahasalkun. Ilo ei kestä kauan, sillä miekkonen saa peräänsä julman määrätietoisen tappajan Anton Chigurhin (Bardem). Kaksikon perässä seuraa seriffi Bell (Jones), jonka isän ja isoisän seriffiuralla ei taatusti tapahtunut tällaisia juttuja.

Menetetty maa yhdistää vaivattomasti kolme tarinalinjaa. Mossin ja Chigurhin takaa-ajossa on hiljaisen piinallista jännitystä, mutta perässä raahustavan seriffin tarina tuo tasapainoista draamaa. Se tuntuu välillä hieman turhankin hitaalta, mutta rauhoittaa kokonaisuutta. Coenin veljeksiltä osaa odottaa pätevän tarinan ohella hyviä hahmoja, ja tällä kertaa niistä ikimuistoisin on Javier Bardemin piinallinen salamurhaaja. Sen sijaan tyypillistä mustaa huumoria elokuvassa on vain aavistus.

Ahneiden antisankareiden kertomus menestyi ilmestyessään verrattoman hyvin. Filmi pokasi monia suuria palkintoja, kuten neljä Oscaria (mm. paras elokuva). Käsikirjoituksen ja Bardemin roolityön ohella elokuva on kerännyt huomionosoituksia kuvauksesta, jonka alan arvostettu konkari Roger Deakins on toteuttanut taitavasti. Kekseliäät valaistusratkaisut luovat jännitteitä paikoissa, joissa usein käytettäisiin musiikkia ja komeat näköalat Texasin karuun kauneuteen luovat neo-westernin tyyliä. Villin lännen maisemat pysyvät, vaikka rikokset muuttuvat.

Pisteytys: 8/10

La môme ─ Pariisin varpunen - Edith Piaf (2007)

Ohjannut Olivier Dahan

Ranska, Iso-Britannia & Tsekki 2007, 140 min.

Biografia, Draama

Pääosissa: Marion Cotillard, Sylvie Testud, Pascal Greggory

 

Je ne regrette rien.

 

Ikoninen chanson-laulaja Édith Piaf (1915─1963) visersi tiensä ranskalaisten sydämiin ja valloitti lopulta maailman tunteikkaalla äänellään. Pariisin varpunen (engl. La Vie En Rose) seuraa Édithin vaikeaa elämää lapsuusvuosista kuolemaan. Kerronta on osin kronologista, vaikka tarinan ideana onkin nostaa esille Édithin elämän merkkihetkiä kuolinvuoteella tapahtuvasta muistelusta käsin.

Pariisin varpunen on aiheeltaan kiehtova, mutta toteutus jättää parantamisen varaa. Sievä miljöö hukkuu ahtaalta tuntuvaan kuvaukseen ja tummiin sävyihin. Itse tarina sen sijaan harhailee liiankin vapaasti yksityiskohdasta toiseen, eikä juonesta löydä punaista lankaa. Tarina olisi kaivannut paremman rajauksen. Musiikki sentään kantaa ja Marion Cotillard tekee tyylikkään roolisuorituksen elämänjanoisena laulajana. Cotillard hänet palkittiin työstään muun muassa Oscarilla.

 

Menestynyt elämäkertaelokuva ei ole suinkaan ensimmäinen Piaf-filmi, mutta on ehdottomasti tunnetuin. Vaikka Pariisin varpunen on voittanut monet sydämet puolelleen, elokuvan osakseen saama kritiikki ei ole ollut täysin ylistävää. Minä muistelen pitäneeni elokuvasta ensinäkemältä rahtusen enemmän, mutta toisaalta filmistä ei ollut jäänyt oikein minkäännäköistä muistikuvaa. Piafin laulut elävät ikuisesti, joten kenties laulajalegendasta tehdään vielä uusiakin elokuvia.

Pisteytys: 5/10

Toukokuun elokuvat 2023

Metsurin tarina
Ohjannut Mikko Myllylahti

Suomi, Alankomaat, Tanska & Saksa 2022, 99 min.

Komedia, Draama

Pääosissa: Jarkko Lahti, Hannu-Pekka Björkman, Katja Küttner

 

 

 

David Lynch kohtaa Aki Kaurismäen Puolangan pessimistisissä perämetsissä. Paikallinen Pepe-metsuri (Lahti) on kuitenkin ikuinen optimisti, joka ei lannistu pahimmankaan vastoinkäymisen edessä. Jarkko Lahti tekee Pepenä riemukkaan roolityön. Mikko Myllylahden (s. 1980) Cannes-palkittu debyyttiohjaus on ähkyyn asti täynnä ideoita ja vaikutteita. Siksi tarinan paras terävyys katoaa, vaikka hupia riittää. Seuraavia ohjaustöitä jää kuitenkin odottelemaan mielenkiinnolla ja innolla.

Pisteytys: 7/10

 

Guled & Nasra
Ohjannut Khadar Ayderus Ahmed

Suomi, Saksa, Ranska, Somalia & Qatar 2021, 82 min. 

Draama

Pääosissa:  Omar Abdi, Yasmin Warsame

 

 

 

 

Haudankaivaja Guledin (Abdi) Nasra-vaimo (Warsame) on sairas ja poika karkailee koulusta. Guled & Nasra on universaali tarina rakkaudesta, kärsimyksestä ja arvokkaan elämän hinnasta. Elokuva on suomalais-somalialaisen Khadar Ayderus Ahmedin ensimmäinen kokopitkä ohjaustyö ja lupaava avaus. Tarinassa on lempeyttä ja kauneutta, karuista maisemista huolimatta.

Pisteytys: 8/10

 

Marcel the Shell with Shoes On
Ohjannut Dean Fleischer Camp

USA 2021, 90 min.

Animaatio, Komedia, Draama

Pääosissa: Jenny Slate, Isabella Rossellini

 

 

 

 

Hyvänen aika, miten herttainen animaatio! Pienestä Marcel-kotilosta (Slate) kertova mokumentti on sievä ulkonäöltään ja hellä sydämeltään. Draama ja huumori tasapainoilevat tyylikkäästi. Dean Fleischer Camp on ohjannut lyhyitä Marcel-seikkailuita jo vuodesta 2010, ja tämä on hänen ensimmäinen kokopitkä elokuvaohjauksensa. Filmi oli ehdolla animaatio-Oscarin saajaksi.

Pisteytys: 8/10

 

Mama Africa
Ohjannut Mika Kaurismäki

Suomi, Ranska, Saksa & Etelä-Afrikka 2011, 90 min.

Dokumentti, Biografia

 

 

 

 

 

Eteläafrikkalainen Miriam Makeba (1932─2008) oli apartheidia tulisesti vastustanut laulaja ja ihmisoikeustaistelija. Mielipiteidensä vuoksi Makeba joutui elämään vuosikymmeniä maanpaossa kotimaastaan. Mika Kaurismäen dokumentissa kuullaan runsaasti Makeban upeita rytmejä, joihin kietoutuu runsas annos 1900-luvun mustaa historiaa. Arkistomateriaalista koottu dokumentti on hieman valju toteutukseltaan, mutta kiinnostava teema pitää mielenkiinnon yllä.

Pisteytys: 7/10

 

Uuno Turhapuro
Ohjannut Ere Kokkonen

Suomi 1973, 87 min.

Komedia

Pääosissa: Vesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Spede Pasanen

Ensimmäinen Uuno-elokuva keskittyy supliikin renttumiehen (Loiri) ja hänen syystäkin äreän vaimonsa Elisabethin (Raita) ankeaan kotielämään. Vasta elokuvan lopussa viriävä viulistihulina on jo kohtalaisen hauskaa menoa, mutta se ei ehdi enää pelasta kokonaisuutta. Aika on voinut kullata muistot, mutta väitän, etteivät kaikki Uuno-elokuvat ole ihan näin huonoja. Kovin moni on innostunut tästäkin filmistä, sillä Uuno Turhapuro on koko 1970-luvun toiseksi katsotuin kotimainen elokuva.

Pisteytys: 3/10

Once (2007)

Ohjannut John Carney

Irlanti & USA 2007, 86 min.

Draama, Musikaali, Romantiikka

Pääosissa: Glen Hansard, Markéta Irglová

That'll be a hit, no question.

Köyhä muusikko (Hansard) revittelee äänijänteitään ja kitaraansa Dublinin kaduilla. Eräs kanssamuusikko, kukkia myyvä pianisti (Irglová) kiinnittää huomionsa miekkosen herkkiin sävellyksiin. Kaksikon välille syntyy yhteys, sillä he jakavat lemmensurujen tuskan. Pakahduttava kaipuu purkautuu hittipotentiaalia henkiviksi lauluiksi, ja unelma omasta levytyksestä herää.

Pienellä budjetilla tehty indiefilmi Once nousi yllättäväksi hitiksi. Elokuvan suosion kärkenä olivat eritoten laulut, joista Falling Slowly palkittiin peräti parhaan laulun Oscarilla. Veisu jää korvamadoksi moneksi päivää! Kehutun soundtrackin ohella itse tarinakin on saanut osakseen arvostusta. Kertomuksesta välittyy aitous, johon käsivarainen digikuvaus, amatöörinäyttelijät ja juonenkulun ajoittainen kömpelöys istuvat sievästi. Yltiöpäinen siirappi vältetään taitavasti.

 

Oncen tarina ei jäänyt pelkäksi tähdenlennoksi, vaan se on jäänyt elämään uusina versioina. Elokuvan pohjalta tehtiin varsin pian menestynyt lavamusikaali, jota on esitetty täysille katsomoille Suomessakin. Ohjaaja John Carney (s. 1972) puolestaan on jatkanut uraansa romanttisten irkkumusikaalien parissa (esim. Sing Street, 2016). Haikean hempeä Once ei nouse sieluani värisyttäväksi mielifilmikseni, mutta hankala siitä on olla täysin pitämättäkään. Rehellisyys puree.

Pisteytys: 7/10