torstai 22. kesäkuuta 2023

Låt den rätte komma in ─ Ystävät hämärän jälkeen (2008)

Ohjannut Tomas Alfredson
Ruotsi 2008, 114 min.
Draama, Fantasia, Kauhu
Pääosissa: Kåre Hedebrant, Lina Leandersson
 
I've been twelve for a long time.
 
Oskar (Hedebrant) on 12-vuotias koululainen eräästä Tukholman lähiöstä. Koulukiusatun, yksinäisen lapsen ajatukset ovat synkkiä, mutta eräänä iltana naapuriin muuttaa kivalta vaikuttava tyttö Elin (Leandersson). Naapurustossa tapahtuvat murhat ja lasten väkivaltafantasiat sulavat samaksi tarinaksi, kun nuori vampyyri joutuu tyydyttämään verenjanonsa keinolla millä hyvänsä.

Ystävät hämärän jälkeen (engl. Let the Right One In) kuvaa elämässä eksymistä, yksin jäämistä ja ikuisia kasvukipuja. Keskeinen aihe on koulukiusaaminen ja sen synnyttämät vakavat seuraamukset. Nuhjuinen 1980-lukulainen miljöö on kodikkaan pohjoismainen, tarina voisi yhtä hyvin sijoittua Suomeen. Urbaani kauhufantasia uppoaa sulavasti tutulta tuntuvaan maisemaan, lintukotoon. Melko rauhallisena etenevä kertomus painottuu draamaan, jota fantasian ja kauhun elementit maustavat.
 
John Ajvide Lindqvistin samannimiseen esikoisromaaniin (2004) perustuvan elokuvan käsikirjoitus on tasapainoinen, onhan se kuitenkin kirjailijan itsensä laatima. Kriitikoiden arvostama elokuva kiinnitti Hollywoodin huomion ja pian syntyi jenkkiversio Let Me In (2010). Ohjaaja Matt Reeves muokkasi käsikirjoitusta, sijoittaen tarinan New Mexicoon. Ruotsalaisversio vie minun mielestäni selvästi voiton, vaikka molemmat filmit ovat sinänsä omaperäisiä vampyyrigenren edustajia.

Pisteytys: 8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti