Sing Street (2016)

Ohjannut John Carney

Irlanti, Iso-Britannia & USA 2016, 106 min.

Draama, Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Ferdia Walsh-Peelo, Lucy Boynton, Jack Reynor

 

This is life, Conor. Drive it like you stole it.

 

Nuori Conor Lalor (Walsh-Peelo) kamppailee teini-iän tuskien kanssa 1980-luvun Dublinissa. Perheriitoja, jatkuvaa rahapulaa ja ankaraa koulukuria pakeneva Conor perustaa bändin, joka tähtää tähtiin. Musiikillinen linja hakee muotoaan, mutta yhteissoitto toimii. Bänditouhujensa ansiosta lauluja rustaava Conor onnistuu lähestymään ihanaa, tavoittamatonta Rafinaa (Boynton), jonka katse tähyää jo parempaa elämää kaukana Lontoossa.

Sing Streetin teinitarina ei ole ennenkuulumaton: nuorukainen kapinoi (lempeästi) auktoriteetteja vastaan ja kokee kaihoisia sydänsuruja. Kuitenkin Sing Street laulaa tutun veisun sydämeenkäyvällä sympatialla. Kevyesti kulkevaa tarinaa seuraa mielellään, eikä vaikeuksiin jäädä jankkaamaan liikaa. Pohjavire on positiivinen ja iloinen, vaikka vaikeuksia riittää joka nurkalla: tavallaan tyylilaji on kitchen sink -realismia, jossa on kitkeryyden sijaan roimasti toivoa.

Irlantilaisohjaaja John Carney muistetaan eritoten läpimurtofilmistään Once (2007), joka kertoo köyhien muusikoiden haaveista Dublinin koleilla kaduilla. Sing Streetissä on samaa kotikutoista tunnelmaa ja lämpöä. Sundancessa ensi-iltansa saanut elokuva otettiin vastaan kehuen, vaikka filmistä ei tullutkaan Oncen kaltaista hittiä. Näiden elokuvien ystäviä ilahduttanee tieto siitä, että tänä vuonna ensi-iltansa on määrä saada Carneyn seuraava musiikkielokuva Power Ballad (2026).

Pisteytys: 7/10

Once (2007)

Ohjannut John Carney

Irlanti & USA 2007, 86 min.

Draama, Musikaali, Romantiikka

Pääosissa: Glen Hansard, Markéta Irglová

That'll be a hit, no question.

Köyhä muusikko (Hansard) revittelee äänijänteitään ja kitaraansa Dublinin kaduilla. Eräs kanssamuusikko, kukkia myyvä pianisti (Irglová) kiinnittää huomionsa miekkosen herkkiin sävellyksiin. Kaksikon välille syntyy yhteys, sillä he jakavat lemmensurujen tuskan. Pakahduttava kaipuu purkautuu hittipotentiaalia henkiviksi lauluiksi, ja unelma omasta levytyksestä herää.

Pienellä budjetilla tehty indiefilmi Once nousi yllättäväksi hitiksi. Elokuvan suosion kärkenä olivat eritoten laulut, joista Falling Slowly palkittiin peräti parhaan laulun Oscarilla. Veisu jää korvamadoksi moneksi päivää! Kehutun soundtrackin ohella itse tarinakin on saanut osakseen arvostusta. Kertomuksesta välittyy aitous, johon käsivarainen digikuvaus, amatöörinäyttelijät ja juonenkulun ajoittainen kömpelöys istuvat sievästi. Yltiöpäinen siirappi vältetään taitavasti.

 

Oncen tarina ei jäänyt pelkäksi tähdenlennoksi, vaan se on jäänyt elämään uusina versioina. Elokuvan pohjalta tehtiin varsin pian menestynyt lavamusikaali, jota on esitetty täysille katsomoille Suomessakin. Ohjaaja John Carney (s. 1972) puolestaan on jatkanut uraansa romanttisten irkkumusikaalien parissa (esim. Sing Street, 2016). Haikean hempeä Once ei nouse sieluani värisyttäväksi mielifilmikseni, mutta hankala siitä on olla täysin pitämättäkään. Rehellisyys puree.

Pisteytys: 7/10