perjantai 24. heinäkuuta 2015

Yankee Doodle Dandy

Ohjannut Michael Curtiz
USA 1942, 126 min.
Biografia, Musikaali, Draama
Pääosissa: James Cagney, Joan Leslie, Walter Huston

I am the Yankee Doodle Boy!
Kuuluisan musikaalitähden George M. Cohanin (Cagney) elämänvaiheet sivuavat Yhdysvaltain historian merkkihetkiä, aina itsenäisyyspäivälle osuneesta syntymäpäivästä lähtien. Cohan kertoo elämäntarinaansa Yhdysvaltain presidentille, ja tämän turinoinnin kautta tiivistetään kahdessa tunnissa oivasti paljon amerikkalaista unelmaa ja kansakunnan kohtalonhetkiä - musikaalinumeroilla ja kevyellä komedialla höystettynä.

Patriotismi ja Yhdysvaltain hersyvä ylistys ovat elokuvan räikeän selkeitä ydinteemoja. Yankee Doodle Dandy on taatusti nostattanut mielialoja sota-ajan keskellä, mutta pakahduttava isänmaanylpeys on ainakin näin jälkeenpäin ja suomalaisittain arvioituna lähinnä älytöntä. Ajan kontekstin kuitenkin ymmärtää. Elokuvan ensi-iltakin tähdättiin Memorial Dayn eli sodissa kaatuneiden muistopäivän tienoille. Markkinointi toimi ja teatterit olivat tupaten täynnä: Yankee Doodle Dandy kohosi Warner Brosin suurimmaksi siihenastiseksi kassamagneetiksi. Myös oikea George M. Cohan ehätti juuri ja juuri nähdä itsestään kertovan elokuvan ennen kuin menehtyi syöpään saman vuoden marraskuussa.

On huhuttu, että elokuvan yhtenä tarkoituksena oli puhdistaa kommunistisympatioista epäillyn James Cagneyn maine. Ei ole oikeastaan mitään väliä, onko tuo väite totta vai ei, sillä Cagneyn suoritus on joka tapauksessa ilmiömäinen. Cagney on virtuoosimainen monitaituri, jonka eläytymiskyky on liikuttavan aitoa. Juuri tästä syystä elokuva on näkemisen arvoinen, toki myös sota-ajan tähtilippupropagandansa puolesta Yankee Doodle Dandy on mielenkiintoinen pala jenkkilän patrioottista historiaa ja nykypäivää.

Pisteytys:
7/10

Cat People - Kissaihmiset

Ohjannut Jacques Tourneur
USA 1942, 73 min.
Kauhu, Fantasia
Pääosissa: Simone Simon, Kent Smith, Tom Conway, Jane Randolph

I like the dark.
Nuori nainen Irena (Simon) pelkää muuttuvansa kissapedoksi kiihottuessaan, aivan kuten vanha serbialainen legenda ennustaa. Rakkauselämän aiheuttamat tunteenpurkaukset johtavatkin raatelujälkiin, mutta tekijästä ei voi olla täysin varma. Onko kaikki sittenkin vain Irenan mielikuvituksen tuotetta?

Seksuaalitematiikkaa ja padottuja tunteita käsittelevä Kissaihmiset tuo mieleen toisen eläimellisen kauhun Ihmissuden (1941). Yhtäläisyyksiä löytyy: itse tarinaan syöksytään molemmissa mutkat suoriksi -menetelmällä, joka ratkaisuna toimii tässä filmissä paremmin. Molemmat ovat omalla tavallaan kiinnostavia, mutta pidin kissaversiosta ehkä pienen piirun verran enemmän. Tämän elokuvan monsteri on nimittäin mielenkiintoisemmin esitetty - tai piilotettu.

Irenan kauhistuttavaa muutosta kissapedoksi ei paljasteta liian suoraviivaisesti, vaan upea kuvaus antaa katsojan mielikuvitukselle vallan. Varjojen käyttö on upeaa! Mahtava esimerkki siitä, miten pienelläkin budjetilla voidaan toteuttaa jännittäviä, miltei puistattavia kohtauksia. Simone Simon sopii rooliinsa loistavasti, myös Kent Smith epätoivoisena aviomiehenä ja Jane Randolph tämän viekoittelevana ystävättärenä istuvat osiinsa mainiosti.

Elokuva menestyi sen verran kohtalaisesti, että pian filmi sai jatko-osan (Kissaihmisten kirous, 1944), joka ei kuitenkaan onnistunut kohoamaan edeltäjänsä tasolle. Kissaihmisaihe palasi jälleen valkokankaille vuonna 1982 Paul Schraderin samannimisen uusintaversion myötä. Jatko-osa ja uusintaversio lienevät aika erilaisia, kuin tämä alkuperäinen, mutta molemmat voisi vertailun vuoksi katsoa, jos joskus sattuvat osumaan kohdalle.

Pisteytys:
7/10

Kesäkuun elokuvat

Tracks
Ohjannut John Curran
USA 2013, 112 min.
Biografia, Draama
Pääosissa: Mia Wasikowska, Adam Driver




On vuosi 1977, ja Robyn Davidson (Wasikowska) päättää vaeltaa 3000 kilometriä Australian polttavilla aavikoilla vain kamelit ja koira seuranaan. Tracks on matka sukupuoli- ja luokkarajojen tuolle puolen, meditatiivisen kauniiden maisemien keskellä. Elokuva ei ole matkantekogenressään mitenkään erityisen huikea, mutta upea kuvaus ja kiinnostava tematiikka pitävät mielenkiintoa yllä. Australia on upea.

Pisteytys: 7/10

Cops - Buster ja poliisiparaati
Ohjannut Edward F. Cline & Buster Keaton
USA 1922, 22 min.
Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Buster Keaton




Buster Keatonin lyhärissä päähenkilö on Keatonin itsensä esittämä nuorukainen, joka väärinkäsitysten ja erinäisten kommellusten myötä joutuu koko kaupungin poliisivoimien jahtaamaksi. Takaa-ajon idea on tuttu monesta muustakin kivikasvon klassikosta, ja se toimii joka kerta. Upeita stuntteja ja hauskaa slapstickia!

Pisteytys: 8/10

Spider-Man
Ohjannut Sam Raimi
USA 2002, 121 min.
Toiminta, Seikkailu
Pääosissa: Tobey Maguire, Kirsten Dunst, Willem Dafoe, James Franco



Ensimmäisen Hämähäkkimiestrilogian avausosassa nössöstä Peter Parkerista (Maguire) kuoriutuu sankari, kun hämähäkki antaa hänelle supervoimat. Naiivihko sarjistulkinta toimii kivana viihteenä, eikä kovin syvällisille avauksille ole tarvetta. Omassa genressään toimiva kokonaisuus, muttei mitenkään mindblow.

Pisteytys: 7/10

Spider-Man 2
Ohjannut Sam Raimi
USA 2004, 127 min.
Toiminta, Seikkailu
Pääosissa: Tobey Maguire, Kirsten Dunst, James Franco, Alfred Molina



Spideyn (Maguire) ja pääpahiksen Doc Ockin (Molina) identiteetit ovat koetuksella: sankarius on taakka, samaten nerous. Nerosta kehkeytyy pahis ja sankariuttaan pohdiskelevan Peterin on ryhdistäydyttävä. Tarinan rakenne on sujuva ja toiminta efekteineen on näyttävää. Tasaisen hyvä jatko-osa!

Pisteytys: 7/10

Spider-Man 3
Ohjannut Sam Raimi
USA 2007, 139 min.
Toiminta, Seikkailu
Pääosissa: Tobey Maguire, Kirsten Dunst, James Franco



Trilogian väkinäinen ja turha päätösosa vie Spider-Parkerin (Maguire) identiteettikriisin todella outoihin sfääreihin. Synkistelevä angsti on vain todella, todella nolon koomista. Tosissaan tehdyt, mutta väkisin väännetyt vitsit sen sijaan eivät naurata. Elokuvan juoni koostuu hatarin seitein yhteenkudotuista säikeistä, joista ei muodostu minkäänlaista toimivaa kokonaisuutta. Ainoastaan visuaalisuuden puolesta elokuva on näyttävä ja ylettyy kahden aiemman filmin tasolle, ellei jopa pistä hivenen paremmaksi. Hienon lentelyn vuoksi ei kuitenkaan jaksa katsoa paskaa dramatisointia päälle toista tuntia. Never again.

Pisteytys: 2/10

Sharknado - Haihurrikaani
Ohjannut Anthony C. Ferrante
USA 2013, 86 min
Kauhu, Komedia
Pääosissa: Ian Ziering, Tara Reid, John Heard




Los Angelesissa elämä vierähtää raiteiltaan, kun hurrikaani lennättää kaupungin täyteen verenhimoisia haita. Haihurrikaanin tarkoituksena on leikitellä ennakko-arvattavuudella ja kliseillä siten, että tahallinen kehnous muuttuisi nokkelaksi huumoriksi. Tavoite ei ihan täyty, mutta kyllä tämän juuri ja juuri viitsii katsoa todella tylsän sadepäivän ratoksi. Kulttihehkutusta en ihan ymmärrä. Ehkä toimii parhaiten kaveriporukan ja kaljan kera nautittuna.

Pisteytys: 3/10

Her
Ohjannut Spike Jonze
USA 2013, 126 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Joaquin Phoenix, Scarlett Johansson




Ajatuksia herättävässä draamassa Theodore Twombly (Phoenix) rakastuu yllättävän inhimilliseen käyttöjärjestelmään, Samanthaan (Johansson). Theodoren ja Samanthan romanssi tuntuu hämmentävän aidolta, eikä sitä tulevaisuuden maailmassa pidetä lainkaan arveluttavana. Futuristinen maailma on luotu onnistuneesti: perinteisen teknologiapainotuksen ohella myös arvomaailma, kielenkäyttö ja ihmisten väliset kontaktit vihjaavat, että aika ja paikka on jossain meille vielä hieman tuntemattomassa ympäristössä. Kuitenkin elokuvan teema, ihmiskontaktin kaipuu, on tuttu ja ikiaikainen. Tulevaisuus vaikuttaa osin jo olevan läsnä meillekin: väentungoksestaan huolimatta kaupunkeihin on helppo eristyä, eivätkä tietokoneet pysty korvaamaan ihmissuhteita. Elokuva arvannee suunnan, johon olemme huomaamattamme ajautumassa.

Pisteytys: 8/10

Boys Don't Cry
Ohjannut Kimberly Peirce
USA 1999, 118 min.
Draama, Romantiikka, Biografia
Pääosissa: Hilary Swank, Chloë Sevigny, Peter Sarsgaard



Järkyttäviin tositapahtumiin perustuvassa draamassa nuorukainen Brandon (Swank) yrittää saada elämäänsä järjestykseen. Brandon on syntymässä määritelty naiseksi, ja takapajuisissa tuppukylissä ahtaista sukupuolinormeista poikkeaminen on mahdottomuus. Elokuva on samaan aikaan hyvä ja hirveä: Brandonin tarina on koskettava, ahdistava ja karu, mutta se on tärkeää kertoa. Boys Don't Cry on hyvä esimerkki siitä, että transsukupuolisuus ei aiheuta ongelmia, mutta transfobia aiheuttaa. Leffan ainoa ongelma on se, että transmies (eli mies!) kuvataan jonkinlaisena hämmentyneenä butch-lesbona, eli "oikeasti naisena". Argh.

Pisteytys: 8/10

maanantai 6. heinäkuuta 2015

To Be or Not to Be - Ollako vai eikö olla

Ohjannut Ernst Lubitsch
USA 1942, 99 min.
Komedia, Sota
Pääosissa: Carole Lombard, Jack Benny, Robert Stack, Stanley Ridges

Just a man with a little mustache.
Puolalainen teatteriseurue valmistelee natsikriittistä näytelmää, jonka esittäminen kuitenkin kielletään kireän poliittisen ilmapiirin vuoksi. Pian natsit valtaavat Puolan, ja esiintymistaitoinen joukko päättää rooliasuineen vetää valloittajia nenästä. Ernst Lubitsch esittää mestarillisesti hienovaraisen rohkeita vihjauksia niin seksuaalisuudesta kuin ajankohtaisesta poliittisesta tilanteestakin. Vaikka suursodasta ja elokuvasensuurin kultakaudesta on jo kulunut kauan aikaa, tämä elokuva tuntuu edelleen tuoreelta.

Hollywoodin sotaponnistus oli levittää propagandaa elokuvien muodossa ja viihdyttää kansaa kurjuuden keskellä. Ollako vai eikö olla on ajan myötä saanut maineen niin Lubitschin, Carole Lombardin kuin Jack Bennynkin parhaimmistona, mutta ilmestyessään sen voimakas satiiri koettiin turhankin pisteliäänä - vakavalla asialla leikittely ei tuntunut soveliaalta ja elokuva häilyi hyvän maun rajoilla.

Vaikka Ollako vai eikö olla on ensisijaisesti komediaa, se tavoittaa myös hetkittäin koskettavan draaman sävyjä ja osoittaa nerokkain keinoin juutalaisvainojen sekä rotupuhtausvaatimusten järjettömyyden. Vihollinen oli todellinen ja pelottava, ja monien olemassaolo todella oli uhattuna - kuten elokuvan nimikin toteaa. Kuuluisat Shakespeare-sitaatit osuvat moderniin kontekstiin terävästi. Nimensä lisäksi elokuva hyödyntää Shakespearen luoman juutalaisen Shylockin (Juutalainen kauppias, 1596-1598) kuuluisaa monologia useaan otteeseen: "Jos meitä pistetään, emmekö vuoda verta? Jos meitä kutitetaan, emmekö naura? Jos meidät myrkytetään, emmekö kuole?"

Pisteytys:
9/10