USA 1942, 73 min.
Kauhu, Fantasia
Pääosissa: Simone Simon, Kent Smith, Tom Conway, Jane Randolph
I like the dark. |
Nuori nainen Irena (Simon) pelkää muuttuvansa kissapedoksi kiihottuessaan, aivan kuten vanha serbialainen legenda ennustaa. Rakkauselämän aiheuttamat tunteenpurkaukset johtavatkin raatelujälkiin, mutta tekijästä ei voi olla täysin varma. Onko kaikki sittenkin vain Irenan mielikuvituksen tuotetta?
Seksuaalitematiikkaa ja padottuja tunteita käsittelevä Kissaihmiset tuo mieleen toisen eläimellisen kauhun Ihmissuden (1941). Yhtäläisyyksiä löytyy: itse tarinaan syöksytään molemmissa mutkat suoriksi -menetelmällä, joka ratkaisuna toimii tässä filmissä paremmin. Molemmat ovat omalla tavallaan kiinnostavia, mutta pidin kissaversiosta ehkä pienen piirun verran enemmän. Tämän elokuvan monsteri on nimittäin mielenkiintoisemmin esitetty - tai piilotettu.
Seksuaalitematiikkaa ja padottuja tunteita käsittelevä Kissaihmiset tuo mieleen toisen eläimellisen kauhun Ihmissuden (1941). Yhtäläisyyksiä löytyy: itse tarinaan syöksytään molemmissa mutkat suoriksi -menetelmällä, joka ratkaisuna toimii tässä filmissä paremmin. Molemmat ovat omalla tavallaan kiinnostavia, mutta pidin kissaversiosta ehkä pienen piirun verran enemmän. Tämän elokuvan monsteri on nimittäin mielenkiintoisemmin esitetty - tai piilotettu.
Irenan kauhistuttavaa muutosta kissapedoksi ei paljasteta liian suoraviivaisesti, vaan upea kuvaus antaa katsojan mielikuvitukselle vallan. Varjojen käyttö on upeaa! Mahtava esimerkki siitä, miten pienelläkin budjetilla voidaan toteuttaa jännittäviä, miltei puistattavia kohtauksia. Simone Simon sopii rooliinsa loistavasti, myös Kent Smith epätoivoisena aviomiehenä ja Jane Randolph tämän viekoittelevana ystävättärenä istuvat osiinsa mainiosti.
Elokuva menestyi sen verran kohtalaisesti, että pian filmi sai jatko-osan (Kissaihmisten kirous, 1944), joka ei kuitenkaan onnistunut kohoamaan edeltäjänsä tasolle. Kissaihmisaihe palasi jälleen valkokankaille vuonna 1982 Paul Schraderin samannimisen uusintaversion myötä. Jatko-osa ja uusintaversio lienevät aika erilaisia, kuin tämä alkuperäinen, mutta molemmat voisi vertailun vuoksi katsoa, jos joskus sattuvat osumaan kohdalle.
Elokuva menestyi sen verran kohtalaisesti, että pian filmi sai jatko-osan (Kissaihmisten kirous, 1944), joka ei kuitenkaan onnistunut kohoamaan edeltäjänsä tasolle. Kissaihmisaihe palasi jälleen valkokankaille vuonna 1982 Paul Schraderin samannimisen uusintaversion myötä. Jatko-osa ja uusintaversio lienevät aika erilaisia, kuin tämä alkuperäinen, mutta molemmat voisi vertailun vuoksi katsoa, jos joskus sattuvat osumaan kohdalle.
Pisteytys:
7/10
Pidän tämän leffan vainohullusta meiningistä.
VastaaPoistaSamoin! :)
Poista