USA 1955, 93 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: Robert Mitchum, Shelley Winters, Lillian Gish, Billy Chapin
 |
| The right hand, friends, the hand of love... |
Keskellä 1930-luvun syvintä lama-aikaa köyhä perheenisä sortuu ryöstämään pankin, eikä kuolonuhreilta säästytä. Ennen väistämätöntä pidätystä mies ehtii piilottaa saaliin lastensa räsynukkeen ja vannottaa näitä pitämään salaisuuden. Kun mies on hirtetty, lankeaa leskeksi jäänyt äiti Willa (Winters) muukalaiseen, kaukaa tulleeseen saarnaajaan Harry Powelliin (Mitchum). Mies ei ole mikään herran enkeli, mutta se selviää vasta liian myöhään.
Robert Mitchum ja Lillian Gish tekevät rooleissaan todella vaikuttavaa työtä. Mitchumin ja Gishin hahmot asettuvat vastakkain kuten saarnaaja-Powellin kädet, joiden avulla hän esittää hypnoottisen kertomuksen hyvän ja pahan kiivaasta kamppailusta. Powellin kylmän laskelmoiva hahmo aiheuttaa voimatonta ahdistusta, suorastaan lapsenomaista pelkoa, kun taas Gishin näyttelemä, orpolapsia pelastava Rachel Cooper luo ympärilleen lämpöä, turvaa ja järjestystä.
Paremmin näyttelijänä tunnetun Charles Laughtonin (1899─1962) ohjausdebyytti Räsynukke on määritelty ekspressionistiseksi film noiriksi, joskaan sen sullominen genrerajoihin ei ole näinkään yksinkertaista eikä ehkä edes kovin mielekästä. Hetkittäin tarinassa välähtävät ironian ja komedian kepeät sävyt, välillä taas tunnelma on piinaavaa kauhua ja yhtäkkiä suoranaista fantasiaa lasten sadunomaisesta maailmasta. Ehkäpä omalaatuinen ote ja runollinen kerronta olivat syynä siihen, miksi Räsynukke ei ilmestyessään kerännyt kuin häviävän pienen määrän kehuja. Parjattu teos oli totaalinen floppi, ja huonon vastaanoton vuoksi se jäi harmillisesti ohjaajansa ainoaksi teokseksi. Mitä mestariteoksia maailma menettikään!
Pisteytys:
Robert Mitchum ja Lillian Gish tekevät rooleissaan todella vaikuttavaa työtä. Mitchumin ja Gishin hahmot asettuvat vastakkain kuten saarnaaja-Powellin kädet, joiden avulla hän esittää hypnoottisen kertomuksen hyvän ja pahan kiivaasta kamppailusta. Powellin kylmän laskelmoiva hahmo aiheuttaa voimatonta ahdistusta, suorastaan lapsenomaista pelkoa, kun taas Gishin näyttelemä, orpolapsia pelastava Rachel Cooper luo ympärilleen lämpöä, turvaa ja järjestystä.
Paremmin näyttelijänä tunnetun Charles Laughtonin (1899─1962) ohjausdebyytti Räsynukke on määritelty ekspressionistiseksi film noiriksi, joskaan sen sullominen genrerajoihin ei ole näinkään yksinkertaista eikä ehkä edes kovin mielekästä. Hetkittäin tarinassa välähtävät ironian ja komedian kepeät sävyt, välillä taas tunnelma on piinaavaa kauhua ja yhtäkkiä suoranaista fantasiaa lasten sadunomaisesta maailmasta. Ehkäpä omalaatuinen ote ja runollinen kerronta olivat syynä siihen, miksi Räsynukke ei ilmestyessään kerännyt kuin häviävän pienen määrän kehuja. Parjattu teos oli totaalinen floppi, ja huonon vastaanoton vuoksi se jäi harmillisesti ohjaajansa ainoaksi teokseksi. Mitä mestariteoksia maailma menettikään!
Pisteytys:
10/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti