Ostre sledované vlaky - Tarkoin vartioidut junat (1966)

Ohjannut Jirí Menzel

Tsekkoslovakia 1966, 92 min.

Draama, Komedia, Sota 

Pääosissa: Václav Neckár, Josef Somr, Vlastimil Brodský, Jitka Bendová

 

The curse of an erotic century! Armageddon!

 

Eletään toisen maailmansodan lopun aikoja ja sodan ratkaisua odotetaan kiihkeästi. Nuori Milos (Neckár) ajattelee jo kaikkea muuta kuin jatkuvia taisteluita, kurjuutta ja ties mitä attentaatteja: hänen mielensä on vallannut rautateillä työskentelevä kaunis Mása (Bendová). Milos pääsee ihastuksensa lähelle aloittaessaan työt pienellä rautatieasemalla, mutta nuoruuden epävarmuus on hauraan lemmen tiellä.

 

Tsekkoslovakian uuden aallon merkkiteos kertoo täyteläisesti ajasta nuoruuden ja aikuisuuden rajamailla. Sodan vakavuus on Milosin kokemusmaailman reunamilla, sillä hänen huomionsa kohteina ovat vain orastava rakkauselämä, seksuaalisesti kokeneemmat, irstailevat työtoverit ja pelko omasta huonommuudesta petipuuhissa. Miehisyyttä tarkastellaan ensisijaisesti humoristisessa valossa. Kaksinaismoralismi tulee esille mustana huumorina esimerkiksi kohdassa, jossa siveyttä vartioivat ukkomiehet kuulostelevat nuorelta naiselta tämän osallisuutta lemmenleikkeihin.

Aiheiltaan herkkä, hauska ja rohkea elokuva herättää suurta sympatiaa. Vaikka sota jää tavallaan kulissiksi, se on myös tarinan ytimessä: miten paljon heleää ja orastavaa ihmiselämää sota tuhoaa tieltään! Elokuvan loppu on järisyttävä. Tarkoin vartioidut junat (engl. Closely Watched Trains) on tätä nykyä klassikko, mutta oivaa menestystä tuli jo teoksen ilmestyessä. Elokuva palkittiin muun muassa parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarilla. Häkellyttävää on sekin, että filmi on ohjaaja-käsikirjoittaja Jirí Menzelin (1938─2020) ensimmäinen kokopitkä ohjaus. Elokuva tosin lopulta jäi Menzelin tunnetuimmaksi teokseksi, vaikka muitakin onnistumisia mahtui pitkälle uralle.

 

Pisteytys: 

9/10 

Neco z Alenky ─ Liisa Ihmemaassa (1988)

Ohjannut Jan Svankmajer

Tsekkoslovakia, Sveitsi, Iso-Britannia & Länsi-Saksa 1988, 82 min.

Fantasia, Seikkailu, Animaatio

Pääosissa: Kristýna Kohoutová

A film made for children... perhaps.

Lewis Carrollin lastenkirjaan Liisa Ihmemaassa (1865) pohjautuva elokuva on surrealistinen lapsen uni. Yksinäinen Alenky-tyttö (Kohoutová) lojuu pitkästyneenä huoneessaan, kun täytetty kani herää yhtäkkiä henkiin. Kanin perässä Alenky vaeltaa oudosta tapahtumasta toiseen, ja tutut arkiset esineet johtavat kumman mielikuvituksellisiin seikkailuihin.

Liisa Ihmemaassa (engl. Alice) kuvaa osuvasti lapsen mielikuvitusta ja aikuisten maailman tutkimista leikin keinoin ─ joskus seikkailu äityy aika julmaksikin. Lipastot, hakaneulat, hillopurkit ja sukat saavat uusia merkityksiä, ja mikä tahansa sattuma johtaa uuteen järjettömyyteen kuin lapsuuden todentuntuisessa unessa. Pääosin stop motion -animaationa toteutettu elokuva herättää esineet eloon hieman groteskillakin tavalla, joka soveltuu parhaiten aikuisten silmille.
 

Ohjaaja Jan Svankmajer (1934─) oli aiemmin ohjannut kokeellisia lyhytelokuvia, ja Liisa Ihmemaassa oli hänen ensimmäinen kokopitkä teoksensa. Esikoista voi pitää varsin onnistuneena: animointi on luovaa ja erikoinen tarina tavoittaa poikkeuksellisen hienosti alkuperäisteoksen synkähkön hengen, joka loistaa poissaolollaan paremmin tunnetuista lastenanimaatioista. Surrealistinen elokuva käsittelee häkellyttävän taitavasti aikuiseksi varttumista lapsen silmin. Tarinasta on luettavissa myös ripaus poliittista kommentaaria romahdusta lähestyvästä Tsekkoslovakiasta, vaikka aivan hyvin filmiä voi katsoa vain ällistyttävänä esimerkkinä mielikuvituksen voimasta. Valloittava teos!

Pisteytys: 8/10

Amadeus (1984)

Ohjannut Milos Forman

USA, Ranska, Tsekkoslovakia & Italia 1984, 160 min.

Biografia, Draama, Historia

Pääosissa: F. Murray Abraham, Tom Hulce, Elizabeth Berridge

Scribbling and bibbling, bibbling and scribbling.

 

Faktaan ja runsaaseen fiktioon perustuva Amadeus vie ajassa 1800-luvun alkuun. Vanha ja raihnainen säveltäjä Antonio Salieri (Abraham) yrittää itsemurhaa, ja sairaalassa toipuessaan hän vuodattaa katkerimmat muistonsa häkeltyneelle papille. Kertomus vie 1700-luvun Wieniin, jossa muuan eriskummallinen säveltäjänero Wolfgang Amadeus Mozart (Hulce) sai kateellisen Salierin raivon partaalle. Missä määrin Salieri lopulta vaikutti Mozartin ennenaikaiseen kuolemaan?

Amadeus on mielikuvituksellinen kertomus kateudesta, petoksesta ja lahjakkuudesta. Vaikka tarina perustuu todellisuuteen vain löyhästi, fiktio tuntuu tarpeeksi uskottavalta ajatusleikiltä, johon on hauska lähteä mukaan. Keksityn legendan ja todellisten tapahtumien (joita kaikkia emme tiedäkään) välillä säilyy hauskan kutkuttava arvuuttelun tasapaino. Mestarilliselta tuntuu sekin, kuinka lämminhenkinen elokuva voidaankaan saada aikaiseksi murhayrityksestä ja sen tunnustamisesta.

Varsinaisen Mozart-kuumeen synnyttänyt Amadeus oli yksi ilmestymisvuotensa menestysteoksista ja kohosi Suomessakin vuoden toiseksi katsotuimmaksi elokuvaksi. Elokuva keräsi liudan pystejä ja puhdisti Akatemian palkintopöydän voittamalla peräti kahdeksan Oscaria (mm. paras elokuva). Suosio on helppo ymmärtää, sillä Amadeus on loisteliasta draamaa, omaperäistä komediaa ja musiikin ilotulitusta poikkeuksellisen hulppeassa miljöössä. Pienet pätkät tunnetuista oopperoista maustavat tarinaa ja nekin on tehty sangen taitavasti. Mainio spektaakkeli.

Pisteytys: 8/10

8 x Halloween: osa II (Valerie and Her Week of Wonders, 1970)

Is all this but a dream?

Vuonna 1970 kauhuelokuvissa suosittuja aiheita olivat vampyyrikuvaukset, mutta aivan kaikki näistä teoksista eivät noudattele kovin perinteistä Dracula-linjaa. Tsekkiläinen Valerie and Her Week of Wonders päästää vanhan verenimijän irti oudon tunnelman sävyttämänä. Nykyelokuvista mieleen tulee varsin voimakkaasti Midsommar (2019), jonka yhtenä innoittajana Valerie on hyvinkin saattanut toimia. Jos etsii lisää erikoista kauhutunnelmaa tasan viidenkymmenen vuoden takaa, katsottavaksi sopii italialaisen giallo-mestarin Dario Argenton verevä klassikko Kuoleman lintu (1970).

 

Valerie a týden divu - Valerie and Her Week of Wonders
Ohjannut Jaromil Jires

Tsekkoslovakia 1970, 77 min.

Kauhu, Fantasia

Pääosissa: Jaroslava Schallerová, Helena Anýzová, Jirí Prýmek

Nuori tyttö Valerie (Schallerová) asuu kahdestaan isoäitinsä (Anýzová) kanssa. Eräänä päivänä Valerie havahtuu etsimään kadonneita korvakorujaan, jotka häneltä varastettiin kesken makeimpien unien. Koruja etsiessään Valerie kohtaa ahnaita vampyyreita, todistaa mitä erikoisempia näkyjä läheisistä ihmisistä ja kokee nuorta lempeä. Mikä Valerien maailmassa on unta, mikä totta?

Valerie and Her Week of Wonders edustaa Tsekkoslovakian uutta aaltoa. Valtavan kauniisti kuvattu, kutkuttava kauhu-uni on vuosien saatossa saanut syystäkin kehuvia arvioita kriitikoilta, onhan goottitunnelmaa, satuja ja symboliikkaa taitavasti yhdistävä teos aivan ainulaatuista fantasiaa. Maailma on väritykseltään lempeä ja valoisa, mutta oudon hirviön uhka ja yhteisössä vellovat noitavainot varjostavat kauniita päiviä ─ viattomuuden aika on pian päättyvä. Surrealistista tunnelmaa korostaa erikoisen mieleenpainuva musiikki. 

 

Temaattisesti Valerie käsittelee naiseksi varttumista ja kuukautisten alkamisen tuomaa muutosta. Valerien kotikylässä naisen hedelmällisyys ja seksuaalisuus nähdään pahuutena, mutta viaton nuori ei vielä ymmärrä hävetä kehonsa luonnollisia muutoksia. Kauhun aiheeksi kohoavatkin aikuisten ahnaat perversiot ja kieroutuneet ajatusmallit. Tematiikan käsittely ei ymmärrettävästi ole aivan helppoa. Muutamassa kohtauksessa tuntuu kylmäävältä, että päähenkilöä esittävä Jaroslava Schallerová todella on hädin tuskin 14-vuotias. Pehmopornoksi elokuvasta ei silti (onneksi) ole eikä se ole kaiketi ollut tavoitteenakaan. Niin ihastuttavan kauniita ja outoja kohtauksia kuin Valeriessa onkin, muutamat hetket nuoren tytön seksualisoinnin kuvastossa jäävät kaihertamaan.

 

Pisteytys: 7/10

La planète sauvage - Villi planeetta (1973)

Ohjannut René Laloux
Ranska & Tsekkoslovakia 1973, 72 min.
Animaatio, Fantasia
Pääosissa: Jennifer Drake, Jean Valmont

Draag & Om

Villi planeetta (engl. Fantastic Planet) sijoittuu mielikuvitukselliselle Ygam-planeetalle. Oudossa maailmassa elää ihmisen kaltaisia om-olentoja, joiden elintila kuitenkin on uhattuna valtavien draagien vuoksi. Draagit ovat meditointia harjoittavia viisaita humanoideja, jotka pitävät omeja lemmikkeinään. Pienet omien yhdyskunnat kuitenkin yrittävät taistella elintilansa puolesta ─ ovatko draagit kuitenkaan kykeneväisiä huomaamaan heikompiensa todelliset tarpeet?

Tunnelmaltaan omalaatuinen animaatio esittelee kauniin fantasiamaailman, joka tosin on monella tavalla aika pelottavakin. Tarina käsittelee mitä selvimmin valtaa, ja aikanaan sen tulkittiin kuvaavan osuvasti varsinkin Tsekkoslovakian miehitystä (1968) ja sen jälkeisiä vuosia. Muitakin tulkintoja on toki helppo löytää ihmisoikeuksia ja rasismia myöten, ja niinpä elokuvan teema tuntuu lopulta kovin ajattomalta. Villi planeetta taitaa myös kertoa suorasukaisen osuvasti eläinsuhteestamme: ihminen ei olekaan luomakunnan kruunu.

Cannesissa menestynyt Villi planeetta tuo tyyliltään mieleen avantgarde-animaation Heaven and Earth Magic (1962) ja Beatles-hassuttelu Keltainen sukellusvene (1968) lipuu sekin mieleen. Tässä elokuvassa on kuitenkin enemmän selväjärkisyyttä kuin ensiksi mainitussa teoksessa ja toisaalta syvällisempi sielu kuin Beatles-höpöttelyssä. Sitä paitsi eriskummallisen Ygam-planeetan tunnelma jää kiehtovana ja piinallisena pyörimään mielen filmikeloilla kuin draagien maaginen meditaatio. Kuinka oma yhteiskuntamme kohtelee heikompiaan? Ketkä ovat draageja, ketkä omeja?

 

Pisteytys:

8/10

Marketa Lazarová (1967)

Ohannut Frantisek Vlácil
Tsekkoslovakia 1967, 162 min.
Historia, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Magda Vásáryová, Josef Kemr, Frantisek Velecký

Holy virgin!

Vladislav Vančuran samannimiseen romaaniin (1931) perustuva Marketa Lazarová sijoittuu keskiaikaiseen Böömiin. Nimikkohenkilö Marketaa (Vásáryová) odottaa tulevaisuus nunnaluostarissa, mutta hän joutuu maantierosvojen kidnappaamaksi ─ Jumalan rakkauden sijaan Marketan sydämen valtaa hänen kaappaajansa Mikoláš (Velecký). Kristinuskon ja pakanallisuuden kohtaaminen on tarinan keskeinen teema, mutta eivät aiheet siihen jää. Suurteoksen lukemattomista poimuista voi löytää laajan kirjon aihealueita aina naiivista rakkaudesta brutaaliin väkivaltaan.

Marketa Lazarová on äänestetty 1990-luvulla parhaaksi tsekkielokuvaksi kautta aikojen. Elokuvan nähtyään titteliä ei tule mieleenkään kyseenalaistaa, vaikka ennakkoon tieto hieman hämmästytti. Ylipäätään Marketa Lazarová on maailmanlaajuisesti aika vähän tunnettu siihen nähden, miten teknisesti huikeasta ja uraauurtavasta kokonaisuudesta on kysymys. Hengästyttävän kaunis elokuva tekee katselusta suorastaan pyhän ja arjen yläpuolelle nousevan elämyksen. Marketa Lazarová ei päästä katsojaa helpolla: vaikka katselukokemus vaatii paljon, yhtä runsaasti se myös antaa.

Intensiivinen, vuosia kestänyt elokuvaprojekti vei Frantisek Vlácilin terveyden, eivätkä näyttelijät päässeet juuri sen helpommalla. Lopputulemana syntyi mittava, usean eri osan varaan rakentuva eepos. Kertomuksen seuraaminen vaatii keskittymiskykyä, eikä kaikkia tarinan juonteita taida olla mahdollista hoksata ensikatselulla. Kuitenkin jo tunnelman aistiminen on tarpeeksi, eikä jokusen juonenkäänteen hämäräperäisyys ehdi vaivata. Ehkäpä upeinta on elokuvan pyrkimys taltioida keskiaikaista mielenmaisemaa. Tietenkään täysi rekonstruktio ei ole mahdollinen, mutta yritys ymmärtää aikakauden oloja ja "menneisyyden nykyhetken" epävarmuuksia on perin ansiokas.

Pisteytys:
10/10

Horí, má panenko! - Palaa, palaa! (1967)

Ohjannut Milos Forman
Tsekkoslovakia & Italia 1967, 73 min.
Komedia, Draama
Pääosissa: Jan Vostrcil, Josef Sebánek

Happy, happy, one, two...

Paloasemalla järjestellään suurta juhlaa palopäällikön eläkkeelle siirtymisen kunniaksi. Suunnitelmissa on tarjota yleisölle ikimuistoisia elämyksiä kauneuskilpailun ja jännittävän arvonnan myötä, mutta kaikki vaikuttaa menevän pieleen vaikka juhla ei ole vielä edes päässyt alkamaan. Juhlat kompuroivat silti urheasti eteenpäin, vaikka arpajaispalkinnot katoavat mystisesti, kauneuskilpailuun ei millään saada osallistujia ja lopulta tietenkin syttyy tulipalo!

Milos Formanin (1932─2018) nolojen tilanteiden komedia irvailee avoimesti itäblokin arjelle ja neuvostovallan onnettomuudelle. Palokunnan johtoporras on täysiä tunareita, joiden arvovalta tuntuu ilmenevän ainoastaan yhtenäisissä univormuissa. Satiiri on niin ilmiselvää, että tietenkin Tsekkoslovakian valtionjohto tuohtui ja hävyttömän elokuvan esittäminen kiellettiin. Uuden aallon radikalismia henkivä Palaa, palaa! (engl. The Firemen's Ball) sai ensi-iltansa juuri Prahan kevään alla ja edustaa vielä sitä hetkellistä vapauden aikaa, jonka Varsovan liitto lopulta nitisti vuoden 1968 jälkipuolella.

Vaikka Palaa, palaa! oli kotimaassaan aivan liian röyhkeä teos, maailmalla elokuva menestyi hyvin ja pääsi Oscar-ehdokkaaksikin. Formanin ura sai jatkua Yhdysvalloissa, ja seuraava elokuva Otetaan hatkat (1971) käsitteli sukupolvieroja. Molempien elokuvien huumorissa on samaa hellyyttävää kömpelyyttä ja arjen tuntua, mutta hulvattoman komedian takaa pilkahtaa hetkittäin myös melko surullisia hetkiä. Palaa, palaa! on hauskimmillaan ja surullisimmillaan yhtä aikaa: tulipalossa palonsa menettänyt vanhus saa jalona lahjana kaikki juhlien arpajaisliput, mutta palkinnot ovat jo kadonneet pitkäkyntisten matkaan ─ jäljellä on vain kasa arvotonta paperia, jonka lahjoittamisesta saadaan silti aikaiseksi komea näytös.

Pisteytys:

8/10

Sedmikrásky - Tuhatkaunokit (1966)

Ohjannut Vera Chytilová
Tsekkoslovakia 1966, 74 min.
Komedia
Pääosissa: Ivana Karbanová, Jitka Cerhová

How do you know you exist?

Vera Chytilován (1929─2014) Tuhatkaunokit (engl. Daisies) päästää irti kaksi miesten maailmassa turhautunutta nuorta naista. Marie-nimiset naiset (Karbanová & Cerhová) päättävät lyödä kaiken läskiksi, ahmia kiellettyjä hedelmiä, juopua väärässä paikassa, aiheuttaa paheksuntaa ja tulla hemmotelluiksi. Tsekkoslovakialaista uutta aaltoa edustava Tuhatkaunokit kritisoi yhteiskunnallista piittaamattomuutta, räjäyttää liudan tabuja ja antaa 1960-lukulaisen feminismin kukoistaa valtoimenaan.

Surrealismilla ja dadalla sävytetty anarkistinen komedia viehättää räväkkyydellään, joka ilmenee upeiden hahmojensa ohella muissa napakoissa kerrontakeinoissa kuten erivärisinä räpsyvissä filttereissä. Tyyli on yhtäältä korostetusti oman aikansa kuva, mutta samalla elokuva tuntuu hämmästyttävän tuoreelta ja viisikymppisenäkin aivan täysin uudelta. Vaikutelma syntyy siksi, ettei aivan vastaavaa teosta taida olla olemassakaan. Rajoja rikkovia naiselokuvia toki on muitakin: tunnettuna, jos toki tyyliltään kovin erilaisena esimerkkinä mieleen nousee ensimmäisenä Thelma ja Louise (1991).

Arvata saattaa, ettei Tsekkoslovakian valtionjohdolla mieli keittänyt mettä Tuhatkaunokkien ansiosta. Yleisöjä miellyttänyttä filmiä ei silti saatu lakaistua maton alle, oli ainoastaan tyytyminen Chytilován uran hankaloittamiseen. Ohjaaja päätyi epäviralliselle mutta tiukasti kontrolloidulle mustalle listalle vuosikymmeneksi, eikä Chytilován työskentelyä tehty turhan helpoksi senkään jälkeen. Se on sääli, vaikka uusiakin teoksia vielä syntyi. Kuitenkin olisi ollut kiehtovaa, jos Chytilová olisi päässyt luomaan lisää nokkelia aikalaiskommentaareja juuri 1960-luvun kiihkeään todellisuuteen. Onneksi Tuhatkaunokit sentään tarjoavat makeaa mahan täydeltä.

Pisteytys:

10/10