Italia & Länsi-Saksa 1970, 96 min.
Kauhu, Trilleri, Mysteeri
Pääosissa: Tony Musante, Suzy Kendall, Enrico Maria Salerno
 |
| Go to Italy. It's a peaceful country. |
Kirjailija Sam Dalmas (Musante) lomailee heilansa Julian (Kendall) kanssa Roomassa. Matkan ollessa lopuillaan Sam todistaa murhayrityksen pienessä taidegalleriassa. Tapahtumasarjan oudot yksityiskohdat jäävät vaivaamaan Samia, joka siirtää paluulentonsa hamaan tulevaisuuteen ja ryhtyy ratkomaan näkemäänsä murhaajan arvoitusta yhdessä poliisivoimien kanssa. Tapahtuma ei jätä rauhaan murhaajaakaan, joka vaikuttaa nyt olevan Samin ja Julian jäljillä.
Kuoleman lintu (engl. The Bird with the Crystal Plumage) on omalaatuisista kauhuelokuvistaan tunnetun Dario Argenton esikoisohjaus. Filmi edustaa italialaista giallo-elokuvaa, jolla on juurensa halvoissa jännityspokkareissa. Tyypillisimmillään giallo-elokuvassa jännitetään salaperäisen murhaajan veritekoja, joiden kohteeksi osuu usein nuoria naisia. Giallo on sittemmin osaltaan vaikuttanut slasher-kauhun kehitykseen ja suosioon. Dario Argento tunnetaan parhaiten juuri gialloa edustavista teoksistaan, joista nimekkäimmät syntyivät 1970-luvulla.
Ilmestyessään kiitettävästi menestynyt Kuoleman lintu on jo melko tunnistettavaa Argenton menestysvuosien tyyliä. Elokuvan hahmot ja visuaalinen maailma ovat molemmat hienoisen liioiteltuja ja siksi tapahtumat häilyvät hetkittäin koomisen rajamailla. Samoin itse käsikirjoitus on omalla tavallaan kummallisen hupsu. Kuoleman linnun tunnelma on silti kiehtovan epätodellinen ja samalla piinaavan jännittävä. Kylmiä väreitä virittävät myös hyytävillä ihmisäänillä ryyditetyt Ennio Morriconen sävellykset.
Pisteytys:
8/10
Kuoleman lintu (engl. The Bird with the Crystal Plumage) on omalaatuisista kauhuelokuvistaan tunnetun Dario Argenton esikoisohjaus. Filmi edustaa italialaista giallo-elokuvaa, jolla on juurensa halvoissa jännityspokkareissa. Tyypillisimmillään giallo-elokuvassa jännitetään salaperäisen murhaajan veritekoja, joiden kohteeksi osuu usein nuoria naisia. Giallo on sittemmin osaltaan vaikuttanut slasher-kauhun kehitykseen ja suosioon. Dario Argento tunnetaan parhaiten juuri gialloa edustavista teoksistaan, joista nimekkäimmät syntyivät 1970-luvulla.
Ilmestyessään kiitettävästi menestynyt Kuoleman lintu on jo melko tunnistettavaa Argenton menestysvuosien tyyliä. Elokuvan hahmot ja visuaalinen maailma ovat molemmat hienoisen liioiteltuja ja siksi tapahtumat häilyvät hetkittäin koomisen rajamailla. Samoin itse käsikirjoitus on omalla tavallaan kummallisen hupsu. Kuoleman linnun tunnelma on silti kiehtovan epätodellinen ja samalla piinaavan jännittävä. Kylmiä väreitä virittävät myös hyytävillä ihmisäänillä ryyditetyt Ennio Morriconen sävellykset.
Pisteytys:
8/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti