The Pianist ─ Pianisti (2002)

Ohjannut Roman Polanski

Ranska, Puola, Saksa & Iso-Britannia 2002, 150 min.

Biografia, Sota, Draama

Pääosissa: Adrien Brody, Frank Finlay, Michal Zebrowski

 

If you prick us, do we not bleed?

 

Władysław Szpilmanin (1911─2000) muistelmateokseen (1945/1998) perustuva Pianisti seuraa muusikon (Brody) vaiheita toisen maailmansodan aikaisessa Varsovassa. Juutalainen Władysław joutuu perheineen nöyrtymään natsivalloittajien edessä ja muuttamaan vauraasta kodistaan ankeaan ghettoon. Pahempaa on tulossa, kun kuljetukset tuhoamisleireille käynnistyvät. Władysławin selviytymistaistelu sodan runtelemassa maassa muuttuu yhä vaikeammaksi ja epätoivoisemmaksi.

Pianistin kerronta on melko tuttua ja suoraviivaista, eli helposti sulatettavaa hirveästä aiheesta huolimatta. Kielenäkin on suuria yleisöjä ajatellen englanti. Elokuvassa on silti aitoa tunnetta ja liian sentimentaalisuuden ansa väistetään taitavasti. Sotatapahtumia kuvataan kiinnostavasti ainoastaan Władysławin rajatusta näkökulmasta, eli ikkunasta näkyvänä siivuna tai luotettujen ystävien kautta kantautuvina juoruina. Mitä tapahtuu ja milloin painajainen päättyy? Mitä Varsovalle tapahtuu? Adrian Brody tekee hyvän roolityön, vaikka hänen hahmoansa olisi voitu vielä syventääkin.

Kultaisella palmulla palkittu Pianisti menestyi oivasti palkintogaaloissa ympäri maailmaa. Oscareita tuli kolme (mm. Brodylle pääosastaan) ja suosiota riitti niin brittien Baftoissa kuin ranskalaisten Césareissa. Yleisösuosio oli niin ikään taattu: kävin itsekin katsomassa Pianistin ensi kertaa valkokankaalta ihan tuoreeltaan. Ensinäkemältä pidin elokuvasta valtavasti, eikä filmin tenho paljoa ole hiipunut. Tällaisenaankin elokuva on onnistunut ja koskettava sotadraama, mutta olisiko Szpilmanin ja Varsovan tarina vielä sielukkaampi ilman yleisöystävällisiksi hiottuja kerrontaratkaisuja?

Pisteytys: 8/10

Chinatown (1974)

Ohjannut Roman Polanski
USA 1974, 130 min.
Draama, Rikos, Mysteeri
Pääosissa: Jack Nicholson, Faye Dunaway, John Huston

- Are you alone? - Isn't everybody?

Yksityisetsivä J.J. Gittes (Nicholson) saa asiakkaakseen rouva Mulwrayn, joka epäilee miestään pettämisestä. Gittes tarttuu juttuun ja kuvittelee tapauksen ratkenneen nopeasti ─ vaan eipä aikaakaan, kun oikea rouva Evelyn Mulwray (Dunaway) saapuu Gittesin pakeille. Häkellyttävä tapaus saa pian uuden käänteen, kun herra Mulwray löytyy hukkuneena. Etsivä Gittes uppoaa salaperäiseen tapaukseen kuin juoksuhiekkaan, ja huomaa vähitellen olevansa ansassa.

Roman Polanskin neo-noir herättää henkiin klassisten film noirien maailman upeissa väreissä, mutta lisää tuttuun yksityisetsivätarinaan roiman annoksen epätoivoa ja politiikkaa. Yksityisetsivä Gittes vaikuttaa aluksi pätevältä ammattilaiselta, jolle Mulwrayn murhamysteeri on kuitenkin lopulta miltei liikaa. Henki on vaarassa ja jutun taustalta vähitellen paljastuvasta korruptiosta on vaikea saada otetta. J.J. Gittes tuo mieleen vuotta aiemmin ilmestyneen neo-noirin Pitkät jäähyväiset (1973) Philip Marlowen, joka myös painii liian kovassa liigassa.

Chinatown on paitsi tyylikäs, myös onnistuneesti käsikirjoitettu rikosmysteeri. Gittesin ratkoman jutun lonkerot tuntuvat ulottuvan joka sopukkaan, ja ainakin ensinäkemällä tapauksen loppu sävähdytti. Näin toisellakin katselukerralla kertomus teki vaikutuksen, vaikka ei omalla listallani nousekaan Roman Polanskin parhaiden tarinoiden joukkoon. Chinatown menestyi aikanaan mainiosti ja aivan ansaitusti palkittiin Oscarilla käsikirjoituksensa ansioista. Jack Nicholson ohjasi sittemmin elokuvalle jatko-osan Chinatown II (1990), joka ei ole yltänyt likimainkaan alkuperäisteoksen maineen tasolle.

Pisteytys:

8/10

Rosemary's Baby - Rosemaryn painajainen (1968)

Ohjannut Roman Polanski
USA 1968, 137 min.
Kauhu, Draama
Pääosissa: Mia Farrow, John Cassavetes, Ruth Gordon

This is no dream!

Rosemary (Farrow) ja Guy Woodhouse (Cassavetes) muuttavat taloon, jolla on synkkä maine. Nuori pariskunta ei juuri perusta muinaisista kauhutarinoista, mutta ajan myötä Rosemaryn valtaa tunne, ettei kaikki ole kohdillaan. Rosemaryn vainoharhaisuutta lisäävät vaikea alkuraskaus ja liian avuliaat naapurit, joiden ystävällisyyttä on vaikea paeta. Ikiaikainen pahuus vaikuttaa pesivän myös keskellä urbaanin suurkaupungin vilkasta sykettä, jossa Rosemary lopulta jää yksin tuskansa kanssa.

Roman Polanskin ensimmäinen Hollywood-filmi pohjautuu Ira Levinin samannimiseen romaaniin (1967). Kehuttu kirja sai arvoisensa valkokangasversion, joka lykki kauhuelokuvien genreä jälleen kohti pelottavampaa suuntaa. Varsinkin äitiyttä tai lapsen pahuutta käsittelevien kauhuelokuvien sarjassa Rosemaryn painajainen on alansa klassikko. Elokuvassa on myös samaa naisnäkökulmaa kuin Polanskin muutamaa vuotta vanhemmassa brittikauhussa Inho (1965). Molemmissa elokuvissa valokeilaan nousee kovia kokenut nainen, mutta tässä elokuvassa mielen maalailema painajaistodellisuus tulee lihaksi karmealla tavalla.

Perheväkivallan teeman lisäksi nykytodellisuudesta käsin Rosemaryn painajaista voisi tulkita osuvana misogynian ja jopa miesselittämisen kuvauksena. Samaan tapaan kuten Inhossakin, protagonisti-naisen kokemia vääryyksiä kuvataan erinomaisesti, mutta samaan aikaan nykytieto Polanskin omista väärinteoista kummittelee sinällään upean ja jopa feministiseltä tuntuvan elokuvan taustalla. Ristiriita on kiusallinen, eikä elokuvanautinnon suhteuttaminen ohjaajan omiin tekoihin tunnu helpolta. Kyse ei sitä paitsi ole vain Polanskista vaan lukemattomien muidenkin elokuva-alan toimijoiden sikailuista, joita varsinkin #metoo-aika on paljastanut. Vaikka perusteet tuntuvat hieman horjuvilta, elokuvaa voinee arvostaa myös omaa elämäänsä elävänä teoksena. Rosemaryn painajaistakin voidaan tulkita irrallisena ohjaajansa intentioista, vaikka kontekstia ei olekaan syytä kokonaan unohtaa.

Pisteytys:

9/10

Repulsion - Inho (1965)

Ohjannut Roman Polanski
Iso-Britannia 1965, 105 min.
Draama, Kauhu, Trilleri
Pääosissa: Catherine Deneuve, Ian Hendry, John Fraser, Yvonne Furneaux

Have you fallen asleep?

Kauneushoitolassa työskentelevä Carol (Deneuve) asuu sisarensa Helenin (Furneaux) asunnossa Lontoossa, mutta hänen arkensa on kaukana ajalleen tyypillisestä lontoolaisnuorison svengaavasta hurvittelusta. Carol suhtautuu inhoten miehiin ja seksuaalisuuteen, eikä siedä varsinkaan sisarensa miesystävää Michaelia (Hendry). Kun Helen ja Michael lähtevät matkoille, Carol jää asuntoon yksin vain alati kasvava ahdistus seuranaan.

Inhon kertomus antaa olettaa, että silmin nähden traumatisoitunut Carol on kenties aiemmin elämässään joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Suhde kaikkiin miehiin on vaikea eikä yhtäkään miestä kuvata koko filmissä erityisen imartelevassa valossa. Samaan ahdistavuuden tulvaan sekoittuvat myös elämää määrittävät ulkonäköpaineet, joille Carol on töissään jatkuvasti alttiina. Naisnäkökulma on ansiokas ja ajalleen vielä jossain määrin harvinainenkin. Tosin tietäen Polanskin oman hyväksikäyttöhistorian, Inho jättää hieman erikoisen jälkimaun.

Roman Polanskin (1933─) läpimurtoelokuva Inho on runsaan symbolista psykologista kauhua, joka pureutuu tabuihin ja hyödyntää sopivasti säpsäyttäviä kauhuelementtejä. Rujo elokuva meinasi jäädä Suomessa kokonaan esittämättä, mutta pääsi lopulta teattereihin vankalla K-18-leimalla varustettuna. Sittemmin ikäraja on sentään pudonnut viiteentoista. Muutoin Inho menestyi ilmestyessään hyvin ja siivitti Polanskin hyvin alkanutta uraa entisestään. Elokuva noteerattiin eritoten Berliinin elokuvajuhlilla, vaikka Kultaisesta karhusta jäikin käteen vain ehdokkuus.

Pisteytys:

9/10