Soldaat van Oranje ─ Gestapon vihollinen numero 1 (1977)

Ohjannut Paul Verhoeven

Alankomaat & Belgia 1977, 165 min.

Sota, Draama, Trilleri

Pääosissa: Rutger Hauer, Jeroen Krabbé, Susan Penhaligon

-What did you write that with? -Sir, with shit, sir.

 

Huolettomien opiskelijanuorukaisten elämä muuttuu kertarysäyksellä, kun toinen maailmansota syttyy. Leidenin ilot vaihtuvat totiseksi kauhuksi, sillä kaikkien yllätykseksi Alankomaat ajautuu mukaan sotatapahtumiin. Nuorten miesten tiet vievät sodan eri puolille, ja liian moni katoaa lopulta maan multiin. Tarinan päähenkilöksi kohoaa Erik (Hauer), joka liittyy vastarintaliikkeeseen.

Gestapon vihollinen numero 1 (engl. Soldier of Orange) perustuu toisessa maailmansodassa lentäjänä toimineen Erik Hazelhoff Roelfzeman muistelmiin. Elokuvassa on toverillisten sotakaskujen henkeä ja nuorten miesten seikkailullista uhoa, vaikka valtakunnan kohtalonhetkien edessä vakavoidutaan. Erilaiset sotakohtalot ovat tuttu tarinagenre, mutta elokuva ei kuitenkaan aivan huku sotamuistojen massaan. Erityisen kiinnostavaa on kahtiajakautuneen maan kuvaaminen toverusten kautta. Jokainen valinta tarkoittaa luopumista jostain: isänmaasta, ystävistä, omasta hengestä.

Toiminnantäyteinen elokuva on pitkä, mutta ei pitkästyttävä. Vakoilun, pakojen ja juhlien ohella tarinaan mahtuu aimo annos romantiikkaa. Rytmikkäästi etenevä tarina on silti sopivan täyteläinen, eikä mikään juonenkäänne varsinaisesti tunnu ylimääräiseltä. Gestapon vihollinen numero 1 nousi suureen menestykseen kotimaassaan ja sitä pidetään yhä yhtenä alankomaalaisen elokuvataiteen helmistä. Sittemmin Paul Verhoeven palasi aiheen pariin ohjaamalla sotatrillerin Black Book (2006), jossa niin ikään seurataan vastarintaliikkeen toimintaa.

 

Pisteytys: 7/10

Blade Runner (1982)

Ohjannut Ridley Scott

USA 1982, 117 min.

Toiminta, Scifi,Trilleri

Pääosissa: Harrison Ford, Rutger Hauer, Sean Young

Where did I come from? Where am I going?

 

Los Angeles kuvitteellisena tulevaisuuden vuonna 2019 on neonvalojen ja sumun kaupunki. Avaruussiirtokunnissa työskentelevät ihmisen kaltaiset replikantit, joita valmistaa mahtava Tyrell-yhtiö. Muutama replikantti on karannut ja palannut maahan, ja tätä joukkoa metsästämään lähetetään alaan erikoistunut blade runner Rick Deckard (Ford). Tympeästä hommasta irtisanoutunut Deckard suostuu nihkeästi viimeiseen tehtäväänsä, jonka mielekkyyden hän pian joutuu kyseenalaistamaan.

Blade Runner perustuu Philip K. Dickin tieteisromaaniin Palkkionmetsästäjä (1968). Blade Runnerin kulttimaineen kasvaessa kohisten myös moni muu Dickin romaani on sittemmin päätynyt filmatisoitavaksi. Erinomaisen tarinansa lisäksi Blade Runnerin dystopiamiljöö on luotu upean tarkasti aina musiikkeja myöten. Elokuvan lavasteet sekä erikoistehosteet huomioitiin aikanaan Oscar-ehdokkuuksin, vaikka muutoin Ridley Scottin mestariteos otettiin vastaan suorastaan nihkeästi.

Ikimuistoinen neo-noir-scifi loihtii valkokankaalle häkellyttävän kiehtovan vieraan maailman, joka kuitenkin muistuttaa omaamme. Vaikka futuristinen kyberpunk-kaupunki on pelottavankin erilainen kolkkoudessaan, elokuvan käsittelemät ihmisyyden teemat ovat ajattomia. Muutamat aiheet taas osuvat pistävän hyvin nykypäiväänkin: eritoten Blade Runnerin tulevaisuusvisio ihmisten uskonnollissävyisestä teknologiasuhteesta ja jättiyhtiöiden vallasta kylmäävät edelleen. Pohdinnat saavat uutta virtaa elokuvan jatko-osassa Blade Runner 2049 (2017), jossa jo valmiiksi runsaisiin teemoihin lisätään ilmastonmuutos.

 

Pisteytys:

10/10

Turks fruit - Turkkilainen namu (1973)

Ohjannut Paul Verhoeven
Alankomaat 1973, 108 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Rutger Hauer, Monique van de Ven

I screw better than God.

Boheemin kuvanveistäjä Ericin (Hauer) elämä on sirpaleina. Kovapintainen, mutta herkkä mies yrittää täyttää sisällään olevan tyhjiön irtosuhteiden avulla ja hukuttaa huolensa juhlimiseen. Syy suruun ja holtittomaan käytökseen on Ericin ero vaimosta ja suuresta rakkaudesta Olgasta (van de Ven). Kaksikon yhteinen taival on ollut kipinöivän intohimoinen niin rakkauden kuin riidankin hetkellä, mutta tällä kertaa entiseen ei enää ole paluuta.

Turkkilainen namu (engl. Turkish Delight) on railakkaasta alustaan huolimatta täysverinen rakkauselokuva, joka tyylillisesti tasapainottelee erikoisesti valtavirran ja undergroundin välimaastoissa. Toisin sanoen filmin romanssi ja päähenkilön kasvutarina ovat tuttuja, mutta ne kerrotaan raikkaalla tavalla. Omaperäinen elokuva oli aikanaan iso hitti ja sai Oscar-ehdokkuudenkin. Kotimaassaan Alankomaissa filmi on sangen maineikas teos edelleenkin.

Elokuvan viehättävyys perustuu sen kiihkeään rytmiin ja päättömän villeihin tempauksiin. Ensimmäisessä elokuvaroolissaan debytoivan Rutger Hauerin päärooli on kiihkeän energinen ja täynnä sähköä! Jopa ennalta-arvattaviksi kuvitellut tapahtumatkin onnistuvat hieman yllättämään tai ainakin pitämään aistit valppaina, koska tässä seurassa voi näköjään päätyä ihan minne tahansa ja keinolla millä hyvänsä. Sama pätee elokuvan tekijöihin, sillä Turkkilainen namu toimi Paul Verhoevenin (1938─) ja Rutger Hauerin (1944─2019) pääsylippuna Yhdysvaltoihin: tavallaan se on sääli, sillä kummankin myöhemmät urat ovat pääsääntöisesti täyttyneet Hollywoodin hölynpölystä.

Pisteytys:
8/10