Argo (2012)

Ohjannut Ben Affleck

Iso-Britannia & USA 2012, 120 min.

Draama, Trilleri, Historia

Pääosissa: Ben Affleck, Bryan Cranston, John Goodman

 

This is what I do. I get people out.

On marraskuun loppu vuonna 1979 ja Iranissa kuohuu. Yhdysvaltain suurlähetystö Teheranissa vallataan ja sen työntekijät joutuvat panttivangeiksi, mutta kuusi ihmistä ehtii paeta Kanadan suurlähettilään kotiin. CIA-agentti Tony Mendez (Affleck) lähtee tulenkatkuiseen Iraniin pelastamaan kuutta piileskelijää, ja sitä varten tarvitaan järjetön juoni: pakenijat naamioidaan kanadalaisiksi scifielokuvan tekijöiksi, jotka ovat Iranissa etsimässä kuvauspaikkoja.

Iranin panttivankikriisi oli laaja operaatio, jonka sivupolku kuuden piilottelijan pelastamisesta paljastettiin julkisuuteen vasta vuonna 1997. Ben Affleckin ohjaamassa draamatrillerissä jännitteet kasvavat mukaansatempaavasti ja elokuvamaailmassa kun ollaan, vivahteet b-laadun scifituotannosta on otettu mukaan hauskasti. Argo on pätevästi näytelty, tunnelmallinen ja tyylikäs tapahtumavetoinen elokuva, mutta Yhdysvaltain ulkosuhteista se ei lausu mitään kovin painavaa.

Hiljaista patriotismia huokuva Argo osoittaa, että epäluulo Yhdysvaltojen ja monien Lähi-idän maiden välillä on molemminpuolista ja että konfliktien juuret ovat syvällä. Näkökulma on kuitenkin enemmän periamerikkalaisessa työn sankaruudessa ja puhtaassa elokuvaviihteessä. Iranilaiset monine kohtaloineen jäävät kulissiksi, eikä Argo pyri voimakkaisiin kannanottoihin. Mahdollisimman laajan menestyksen kannalta ratkaisu toki on viisas. Elokuvalle kävi hyvin, sillä Argo sai erinomaiset arvostelut ja voitti muun muassa parhaan elokuvan Oscarin.

Pisteytys: 7/10

The Artist (2011)

Ohjannut Michel Hazanavicius

Ranska, Belgia & USA 2011, 100 min.

Mykkäelokuva, Draama, Romantiikka, Komedia

Pääosissa: Jean Dujardin, Bérénice Bejo, John Goodman, James Cromwell

 

If only he could talk.

Elokuvatähti George Valentin (Dujardin) on suosionsa huipulla. Vuosi on 1927 ja taivas on auki filmitähdille ─ eritoten heille, joilla on hyvät puhelahjat. Äänielokuva valtaa alaa vauhdilla, eivätkä kaikki mykkäelokuvien karismaattiset kasvot kykene mukautumaan suureen muutokseen. Valentin saa seurata nuoren, lupaavan näyttelijän Peppy Millerin (Bejo) nousua Hollywoodin huipulle samalla, kun hänen oma tähtensä hiipuu, sammuu ja unohtuu.

The Artist on mykkäklassikoista koostettua kertaustyyliä, mutta samalla omaääninen elokuva, joka jälkiviisaasti kertoo äänielokuvan tuomasta muutoksesta ja monien näyttelijöiden todellisista kohtaloista. Pastissi on rakennettu lukemattomista filmeistä ja mykkäkauden kuuluisuuksista: jo päähenkilön olemuksessa välähtävät monet tähdet, ennen kaikkea palvotut Rudolph Valentino ja Douglas Fairbanks. Viittauksia on hauska bongata, mutta elokuva toiminee mainiosti, vaikka aikakauden elokuvamaailmaa ei tuntisikaan.

Mykkäelokuva soljuu The Artistissa niin kauniisti, että lajityypin hiipuminen tuntuu suoranaisena säälinä. Talkies-elokuvat ovat olleet valtavirtaa jo niin kauan, että harva muistaa mykkäfilmienkin hyödyntäneen ääntä: The Artist sentään huomioi hauskasti äänten ja hiljaisuuksien kerronnallisia mahdollisuuksia. Sinänsä elokuvan draaman kaari on hitusen ennalta-arvattava, mutta haitanneeko tuo, kun charmi on niin lyömätöntä. Ei ihmetytä, että The Artist suorastaan kahmi palkintoehdokkuuksia ja pokasi muun muassa parhaan elokuvan Oscarin.

Pisteytys: 8/10

The Big Lebowski ─ Big Lebowski (1998)

Ohjannut Joel Coen & Ethan Coen

USA & Iso-Britannia 1998, 117 min.

Komedia, Rikos

Pääosissa: Jeff Bridges, John Goodman, Steve Buscemi, David Huddleston, Julianne Moore

That rug really tied the room together.

 

Onnellista laiskurielämää viettävä Dude (Bridges) viettää päivänsä keilaten ja valkovenäläisiä siemaillen. Rauhallinen elo katkeaa, kun kaksi kovanaamaa pamahtaa Duden asuntoon, kuulustelee häntä kadonneista rahoista ja kostotoimena tuhoaa tyylikkään maton. Hemmetti! Kyseessä on selvästi väärinkäsitys, jota Duden on lähdettävä ratkomaan tollojen ystäviensä avustamana. Matto takaisin -missio johtaa Duden kaksoisagentin pestiin ja matkalle, jolta ei ole paluuta.

Coenin veljeksille tyypillinen komedia on jälleen yksi huvittava kertomus arjen pienistä sankareista. Tarina itsessään on tarkoituksellisen päämäärätön ja sekava, eikä sitä tarvitsekaan yrittää ymmärtää. Sen sijaan hahmot ovat herkullisia ja terävästi rakennettuja: päähenkilö on nahjusten kuningas ja hänen ystävänsä liittää tilanteen kuin tilanteen aasinsillalla Vietnamin sotaan. Ihmistyypit on helppo tunnistaa, vaikka persoonat ovatkin sopivan hauskalla tavalla kärjistettyjä.

Big Lebowskia on pidetty yhtenä vitsikkään veljeskaksikon parhaimmista taidonnäytteistä. Minusta Fargo (1996) ajaa helposti tämän kohelluksen ohitse, mutta ei Big Lebowskikaan mitenkään yliarvostettu ole. Elokuvan erikoinen keitos lämpenee hitaasti ja se lienee parhaimmillaan vasta useamman katselukerran myötä. Kovaan kulttimaineeseen kohonnut filmi on kuitenkin pudotettu pois 1001-listalta jo vuonna 2008.

Pisteytys: 7/10

LUUKKU 17 ─ 30 vuotta sitten (Barton Fink, 1991)

This is how I serve the common man!

Aikakoneen kasettisoittimeen sukeltaa Nirvanan Smells Like Teen Spirit ja niin koittaa suurten mullistusten vuosi 1991. Uutisissa seurataan Persianlahden sotatapahtumia ja Itä-Euroopan valtioiden itsenäistymistä. Jouluviikolla itäblokissa jylisee ja Neuvostoliitto romahtaa lopullisesti. Päivän elokuvassa maailman tapahtumat jäävät taka-alalle, vaikka melko ahdistunut tunnelma on sisäänpäinkääntyneellä päähenkilölläkin.

Barton Fink
Ohjannut Joel Coen & Ethan Coen

Iso-Britannia & USA 1991, 116 min.

Komedia, Draama, Trilleri

Pääosissa: John Turturro, John Goodman, Michael Lerner, Judy Davis

 

Näytelmäkirjailija Barton Fink (Turturro) kutsutaan Hollywoodiin jakamaan lahjojaan elokuvataiteen hyväksi. Fink ei tiedä elokuvista juuri mitään ja kun tehtäväksi annetaan nyrkkeilyelokuvan käsikirjoittaminen, on miespolo vielä pahemmin hukassa. Vaikea kirjoitusprosessi perin kummallisessa hotellissa ajaa Barton Finkin hulluuden rajoille.

Coenin veljesten musta komedia on Hollywood-parodiaa, mutta myös ymmärtäväistä huumoria kirjoittamisen ajoittaisesta vaikeudesta. Ärsyttävän hauska päähenkilö on innostunut "tavallisten ihmisten ongelmista", mutta ei itsekeskeisyydeltään ehdi huomioida juuri mitään muuta kuin oman napansa. Hahmoon ei toivottavasti monikaan samaistu, mutta kirjoittamisen ajoittainen tuska kyllä resonoi sitä työkseen tekevälle.

Barton Finkin ankea ympäristö heijastaa ahdistavan hauskasti päähenkilön kärsimystä. Hikoilevien seinien hotelli tuo selvästi mieleen Hohdon (1980) ja painajaismaisessa tunnelmassa on mojova ripaus David Lynchia. Omaperäinen Barton Fink palkittiin Kultaisella palmulla ja kriitikoiden lämpimillä kehuilla, mutta yleisömenestykseksi kummallisen vieraannuttava elokuva ei noussut.

Pisteytys: 7/10

Raising Arizona ─ Arizona Baby (1987)

Ohjannut Joel Coen & Ethan Coen

USA 1987, 94 min.

Komedia, Rikos

Pääosissa: Nicolas Cage, Holly Hunter, John Goodman

Sometimes it's a hard world for small things.

Renttu roisto H.I. (Cage) rakastuu poliisivalokuvaajaan Edwinaan (Hunter). Romanssi syttyy ja elämä hymyilee, mutta lapsen hankkiminen ei pariskunnalta onnistu. H.I. päättää turvautua entisen elämänsä roistontaitoihin, kun uutisissa kerrotaan rikkaan miehen viitosista ─ kyllähän niistä yksi joutaa osattomalle pariskunnalle. Elämä varastetun lapsen kanssa tosin ei olekaan aivan helppoa.

Arizona Baby oli Ethan ja Joel Coenin lopullinen läpimurto, jonka omaperäinen huumori vetosi niin kriitikoihin kuin suureen yleisöönkin. Rakenteeltaan Arizona Baby ei ole järin eheä kertomus, vaikka moni yksittäinen kohtaus toimiikin. Roolityöt ovat onnistuneita: Nicolas Cagea ei nykypäivänä oikein pidetä laadun takeena, mutta tässä elokuvassa hän törppöilee ihan kiitettävällä tavalla. Elokuvan musiikit ovat myös onnistumisien joukossa, vaikka tunnari jääkin korvamadoksi.

Coenin veljesten varhaistuotannossa näkyy jo se lakoninen sävy, joka on vuosien saatossa muodostunut kaksikon tavaramerkiksi. Arizona Babyssa on muutama hupaisa hetki, mutta omaan huumorintajuuni filmi ei kokonaisuutena oikein uponnut. Pelkkään minun arviooni elokuvan hupipitoisuudessa ei ole kuitenkaan luottaminen, sillä Arizona Baby keikkuu parillakin kaikkien aikojen parhaiden komediaelokuvien listalla varsin hyvillä sijoituksilla.

Pisteytys: 6/10