lauantai 18. marraskuuta 2023

Argo (2012)

Ohjannut Ben Affleck
Iso-Britannia & USA 2012, 120 min.
Draama, Trilleri, Historia
Pääosissa: Ben Affleck, Bryan Cranston, John Goodman
 
This is what I do. I get people out.

On marraskuun loppu vuonna 1979 ja Iranissa kuohuu. Yhdysvaltain suurlähetystö Teheranissa vallataan ja sen työntekijät joutuvat panttivangeiksi, mutta kuusi ihmistä ehtii paeta Kanadan suurlähettilään kotiin. CIA-agentti Tony Mendez (Affleck) lähtee tulenkatkuiseen Iraniin pelastamaan kuutta piileskelijää, ja sitä varten tarvitaan järjetön juoni: pakenijat naamioidaan kanadalaisiksi scifielokuvan tekijöiksi, jotka ovat Iranissa etsimässä kuvauspaikkoja.

Iranin panttivankikriisi oli laaja operaatio, jonka sivupolku kuuden piilottelijan pelastamisesta paljastettiin julkisuuteen vasta vuonna 1997. Ben Affleckin ohjaamassa draamatrillerissä jännitteet kasvavat mukaansatempaavasti ja elokuvamaailmassa kun ollaan, vivahteet b-laadun scifituotannosta on otettu mukaan hauskasti. Argo on pätevästi näytelty, tunnelmallinen ja tyylikäs tapahtumavetoinen elokuva, mutta Yhdysvaltain ulkosuhteista se ei lausu mitään kovin painavaa.

Hiljaista patriotismia huokuva Argo osoittaa, että epäluulo Yhdysvaltojen ja monien Lähi-idän maiden välillä on molemminpuolista ja että konfliktien juuret ovat syvällä. Näkökulma on kuitenkin enemmän periamerikkalaisessa työn sankaruudessa ja puhtaassa elokuvaviihteessä. Iranilaiset monine kohtaloineen jäävät kulissiksi, eikä Argo pyri voimakkaisiin kannanottoihin. Mahdollisimman laajan menestyksen kannalta ratkaisu toki on viisas. Elokuvalle kävi hyvin, sillä Argo sai erinomaiset arvostelut ja voitti muun muassa parhaan elokuvan Oscarin.

Pisteytys: 7/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti