maanantai 31. heinäkuuta 2017

The Band Wagon - Iskelmäkaruselli (1953)

Ohjannut Vincente Minnelli
USA 1953, 102 min.
Musikaali, Komedia
Pääosissa: Fred Astaire, Cyd Charisse, Oscar Levant, Nanette Fabray

We hate each other very much!
Vincente Minnellin värikäs backstage-musikaali kertoo showtähdistä, jotka tekevät uutta musikaalia  Broadwaylle. Päähenkilö Tony Hunter (Astaire) on kuuluisa tanssija, jonka ura on jo kääntynyt laskusuuntaan. Ystäviensä kera hän ryhtyy työstämään uudenlaista musikaalia, joka kuitenkin osoittautuu mahtipontisuudessaan melkoiseksi haasteeksi: vastanäyttelijän Gabriellen (Charisse) kanssa tulee kränää, tanssijoiden askeleet eivät meinaa osua yhteen ja koko käsikirjoitus tuntuu kummalta sekasotkulta.

Iskelmäkaruselli todistelee osaltaan amerikkalaisen steppiviihteen elinvoimaisuutta, mutta huomioi myös muutoksen tuulet. Tuloksena on tarinaltaan ja rakenteeltaan klassinen musikaali, joka kuitenkin onnistuu poikkeamaan valtavirrasta. Tutut ja turvalliset musikaalielementit solahtavat kauniisti uuden vuosikymmenen vauhtiin ja räikeisiin värisävyihin. Fred Astairen charmi liitetään usein tanssitaiturin tyylikkäisiin 1930-luvun musikaaleihin (esim. Top Hat, 1935), mutta aivan yhtä sutjakkaalta meno vaikuttaa vielä viisikymppisenäkin! Erityisen loistava on elokuvan alkupuolella nähtävä "Shine On Your Shoes" -tanssinumero.

Koska elokuvan tarina on suorastaan ennalta-arvattava (näytös tietenkin floppaa aluksi ja toraisa pääpari muuttuu ajan kanssa sydänkäpysiksi), musikaalikohtaukset nousevat tärkeään osaan. Tanssinumerot ovatkin varsin oivaltavia. Mukana menossa nähdään niin riitaisa vauvakolmikko kuin myös yksityisetsivän blues, vitsikäs ja jazzahtava film noir -tanssinumero. Vaikka vuotta aiemmin ilmestynyt tanssi-ilottelu Laulavat sadepisarat (1952) onkin rutkasti tunnetumpi ja ehkä myös aavistuksen omaperäisempi, sukkelasti pyörivä Iskelmäkaruselli vetää sille vertoja. Elokuvan loppulaulua mukaillen, it's en-ter-tain-ment!

Pisteytys:
8/10

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Shane - Etäisten laaksojen mies (1953)

Ohjannut George Stevens
USA 1953, 118 min.
Lännenelokuva, Draama
Pääosissa: Alan Ladd, Van Heflin, Jean Arthur, Brandon De Wilde

A man has to be what he is.
Eräässä syrjäisessä laaksossa rikkaat maanomistajat kyykyttävät tilallisia. Muutoksen tuuli puhaltaa preerialta ja tuo mukanaan vaatimattoman, mutta salaperäisen yksinäisen ratsastajan, Shanen (Ladd). Rauhanomaisten keinojen puolesta puhuva mies paljastuu taitavaksi aseenkäyttäjäksi ja lopulta hän päätyy auttamaan paikallisia asukkaita.

Etäisten laaksojen mies on yksi suurista lännenelokuvista ja se tuntuu juurikin sellaiselta genrensä kivijalalta, josta kumpuavat lukuisat kliseet. Jo tarinan perusasetelma on varsinaista klassikkokamaa ja sen yksittäiset kohtaukset täyttäisivät mainiosti länkkäriaiheisen bingoruudukon (ja suora tulisi taatusti!). Erityisesti pyssysankari Shanen merkitys genrelle on kiinnostava, sillä jotain tuon rauhallisen miehen hahmosta on tuntunut siirtyneen ainakin Clint Eastwoodin tiettyihin länkkärirooleihin.

Vaikka lännenelokuvat kertovat pitkälti kuvitteellisesta maailmasta, on niissä usein mukana myös ripaus tositapahtumia tai vähintäänkin kommentaaria aikalaismaailman ajankohtaisista tapahtumista. Tätä elokuvaa on tulkittu viittauksena Yhdysvaltain asuttamisen alkuaikoihin, jolloin lain koura ei ole ulottunut jokaiseen niemeen ja notkelmaan, vaan onni on ollut ihmisten omissa käsissä. Teema on verrattoman perusamerikkalainen näkemys individualismista ja myös Shanen hahmo tuntuu edustavan samaa itsenäisyyttä. Amerikkalaisen unelman teemaan pureutuvat myös muut George Stevensin Amerikka-trilogian osat, joista edellinen Paikka auringossa (1951) käsitteli teemaansa ryysyistä rikkauksiin -tarinana. Etäisten laaksojen miehestä täytyy vielä mainita sen komeat maisemat! Visuaalisesti onnistunut elokuva palkittiin myös parhaan kuvauksen Oscarilla ja huomioitiin lisäksi viidellä muulla ehdokkuudella.

Pisteytys:
8/10

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Mr. Deeds Goes to Town - Mr. Deeds tulee kaupunkiin (1936)

Ohjannut Frank Capra
USA 1936, 115 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Gary Cooper, Jean Arthur, George Bancroft

People here are funny!
Maailma kärvistelee laman kourissa, mutta herra Longfellow Deedsiä (Cooper) potkaisee onni. Deeds perii yllättäen valtavan omaisuuden ja lähtee selvittelemään perintöasioitaan New Yorkiin, jossa juoruja janoava lehdistö nappaa Deedsin hampaisiinsa. Tähtireportteri Louise "Babe" Bennett (Arthur) soluttautuu Deedsin läheisyyteen kirjoittaakseen tästä mehukkaita paljastuksia, mutta huomaakin yllättäen rakastuneensa aitoon ja maanläheiseen mieheen. Lehdistön lisäksi Deedsin kimpussa ovat tämän omat asianajajat, jotka tietenkin himoitsevat osuuttaan muhkeasta perinnöstä. Kun Deeds yrittää lahjoittaa ylimääräiset rahansa hyväntekeväisyyteen, pidetään häntä tietenkin aivan tärähtäneenä.

Frank Capran kepeätunnelmainen klassikkodraama haluaa sanoa, ettei vauraus ole tie onneen. Lisäksi elokuva kritisoi juorulehdistöä ja oikeuslaitosta sekä toisaalta taas ylistää yksinkertaisuutta ja "tervettä järkeä". Teema on ajattomuudessaan iskevä! Oikeudentunnosta ja omatunnosta muistutteleva elokuva vetosi sekä kriitikoihin että yleisöön, ja Capra voitti ohjauksestaan Oscarin. Myös herra Deedsiä vakaasti tulkitseva Gary Cooper oli ehdolla, mutta palkinto jäi saamatta.

Mr. Deeds tulee kaupunkiin on todella ohjaajansa näköinen elokuva. Sen screwball-henkinen romanssi muistuttaa uran alkupuolen komedioista. Elokuva lähes toisintaa Capran edellisen suurmenestyksen Tapahtuipa eräänä yönä (1934) asetelmaa, jossa kauas kotoaan joutunut päähenkilö lyöttäytyy yhteen kieron toimittajan kanssa. Kuitenkin loppukohtauksen oikeussalidraama viittaa jo tuleviin, syvällisempiin elokuviin. Erityisesti mieleen tulee tietenkin Mr. Smith lähtee Washingtoniin (1939). Selkeistä yhtäläisyyksistä huolimatta Mr. Deeds on täysin omannäköisensä elokuva, ilahduttavan hyväntuulinen ja hauska seikkailu rikkaiden kummallisessa maailmassa. Pakahduttavat epäoikeudenmukaisuudet purkautuvat mahtavassa katharsiksessa ja hyvyys sekä inhimillisyys voittavat jälleen. Capran elokuvat ovat todella omiaan herättelemään joskus naiiviltakin tuntuvaa toiveikkuutta!

Pisteytys:
8/10

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Monsieur Hulot's Holiday - Riemuloma Rivieralla (1953)

Ohjannut Jacques Tati
Ranska 1953, 83 min.
Komedia
Pääosissa: Jacques Tati, Nathalie Pascaud, Micheline Rolla

A marvelous view!
Ranskan tunnetuin koomikko Jacques Tati (1907─1982) aloitti elokuvauransa toisen maailmansodan jälkeen. Tatin tunnetuimmaksi hahmoksi muodostui herra Hulot, sydämellinen koheltaja, jonka ympärillä vaikuttaa leijuvan tahattoman kaaoksen aura. Tatin slapstickiin ja väärinkäsityksiin nojaava komiikka tuo hetkittäin mieleen vanhat mykkäelokuvaklassikot, varsinkin Buster Keatonin. Tunnelmansa ja miljöönsä vuoksi assosioin Tatin elokuvat aina myös ranskalaisiin, 1950-luvulle sijoittuviin Pikku Nikke -kirjoihin, joita luin innokkaasti lapsena ja vielä näin aikuisiälläkin olen tavaillut niitä alkuperäiskielellä.

Riemuloma Rivieralla (Les Vacances de M. Hulot) ei ole Tatin ensimmäinen elokuva, mutta se on kuitenkin herra Hulotin ensimmäinen seikkailu. Myöhemmin Hulot-elokuvia tuli neljä lisää, joskin tämä esikoisteos lienee se arvostetuin. Komedia menestyi hyvin ilmestyessään ja sai osakseen arvostusta Cannesissa sekä Oscareissa, missä elokuva huomioitiin käsikirjoitusehdokkuudella. Käsikirjoitus on kieltämättä ilahduttava, sillä perinteisen draaman kaaren sijaan yksittäiset kohtaukset muodostavat onnistuneesti elokuvan selkärangan.

Elokuvassa pitkänhuiskea Hulot toilailee rantamaisemissa, joskaan ei kuitenkaan Rivieralla vaan Bretonissa. Jo elokuvan alkutekstit kehoittavat katsojaa heittäytymään lomatunnelmaan, jossa turhaa juonta ei tarvita. Ajatus on mainio, sillä vapaa-ajan suorittamispaineiden vuoksi pelkkä rento oleilu on suorastaan aliarvostettua. Riemuloma Rivieralla esittelee leppoisaan tahtiin sarjan hupaisia tilanteita, joihin lomakohteen asukkaat joutuvat osallisiksi ─ pitkälti päähenkilömme myötävaikutuksesta. Täydellinen kesäleffa!

Pisteytys:
9/10

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Kesäkuun elokuvat 2017

Son of Saul
Ohjannut Lázló Nemes
Unkari 2015, 107 min.
Draama, Historia, Sota
Pääosissa: Geza Röhrig, Levente Molnár, Urs Rechn




Son of Saul sijoittuu toisen maailmansodan aikaiselle keskitysleirille. Kamera seuraa hellittämättömän tiiviisti päähenkilö Saulia (Röhrig), jonka tehtävänä on johdattaa muita vankeja kaasukammioon. Ruumiit ja raa'at teot näkyvät sumeina kuorensa kovettaneen Saulin näkökentän laitamilla. Epäinhimillisyyttä ja karmeutta syventää se, että Saul uskoo löytäneensä tuhottavien vankien joukosta oman poikansa. Son of Saul on ahdistavan lohduton elokuva, joskin erinomaisesti toteutettu ja tärkeä. Arvostettu draama on voittanut melkoisen kasan palkintoja, muun muassa parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin.

Pisteytys: 8/10

Batman v Superman: Dawn of Justice
Ohjannut Zack Snyder
USA 2016, 151 min.
Toiminta, Scifi
Pääosissa: Ben Affleck, Henry Cavill, Amy Adams, Jesse Eisenberg



Painajaisista kärsivä Batman (Affleck) uhittelee Supermiehelle (Cavill), joka taas paheksuu lepakkomiehen toimintatapoja. Elokuvassa häivähtää pieni, surullinen muisto Zack Snyderin loistavasta Watchmenista (2009), mutta kokonaisuus muistuttaa lähinnä elokuvan masentavaa esiosaa Man of Steeliä (2013). Visuaalisesti Batman v Superman on hivenen edeltäjäänsä hienompi, mutta sillä ei pitkälle pötkitä. Hahmojen moralisointi on ideana hyvä, mutta ei skulaa tällä toteutuksella. Niinpä elokuvan tuskallinen vakavuus tuntuu ainoastaan tyhmältä. Kaiken lisäksi keskinkertaisenkin elokuvan kohdalla kaksi ja puoli tuntia on pitkä aika, mutta tämän synkistelyn tapauksessa kesto on jo piinallinen.

Pisteytys: 3/10

Suicide Squad
Ohjannut David Ayer
USA 2016, 123 min.
Toiminta
Pääosissa: Will Smith, Margot Robbie, Viola Davis, Jared Leto



Yllä arvioidun Batmanin ja Supermiehen keskinäisen moukaroinnin jälkeen maailma on entistäkin turvattomampi paikka. Niinpä vangitut superpahikset valjastetaan maailmanlopun kesyttäjiksi. Ennakko-odotukset eivät olleet kovin korkealla ja ehkä hyvä niin, sillä eipähän ainakaan tarvinnut pettyä kovin rajusti! Suicide Squad sai Oscarin puvustuksesta ja maskeerauksesta, ja sillä saralla se toki on omannäköisensä. Myös soundtrack on mainio. Sekava tarina ei kuitenkaan toimi oikein millään mittarilla, vaikka muutama yksittäinen kohtaus saattaakin hieman hymähdyttää. Yksiulotteisista hahmoistakaan ei saa mitään irti. Elokuvasta paistaa armottomasti tuotantovaiheen hätäisyys ja epätoivo. Sääli, sillä potentiaalia olisi ollut parempaankin.

Pisteytys: 4/10

Sensuela
Ohjannut Teuvo Tulio
Suomi 1973, 109 min.
Romantiikka, Draama
Pääosissa: Marianne Mardi, Mauritz Åkerman, Ismo Saario, Ossi Elstelä




Suomalaisessa camp-klassikossa seurataan "saamelaista" Lailaa (Mardi), joka muuttaa Helsinkiin rakastuttuaan saksalaissotilas Hansiin (Åkerman). Sota-aikana alkaneet tapahtumat hyppäävät silmänräpäyksessä ainakin kaksi vuosikymmentä eteenpäin. Uusi synnin aika tuo mukanaan kolmiodraaman ja kaikenlaista turmellusta. Arvata saattaa, että saamelaiskuvaus on Pulttibois-tasoa. Räikeä muovikuvasto (ämpäripornoa suomalaisille?) ja Agapio-tasoa lähentelevä dubbaus sen sijaan naurattavat. Ja mikäpä tämän outouden kruunaisi paremmin kuin Tsaikovskin klassikkoteokset...

Pisteytys: 3/10

The Gift
Ohjannut Joel Edgerton
USA, Australia & Kiina 2015, 108 min.
Trilleri, Draama
Pääosissa: Jason Bateman, Rebecca Hall, Joel Edgerton




Psykologisessa trillerissä vanha koulukaveri (Edgerton) ahdistelee pariskuntaa (Bateman & Hall). Elokuva on näyttelijänä paremmin tunnetun Joel Edgertonin ensimmäinen kokopitkä ohjaustyö, jonka hän on myös käsikirjoittanut ja näyttelee vieläpä yhdessä päärooleista. Hienoisesta kliseisyydestään huolimatta henkilöasetelmat eivät ole täysin ennalta-arvattavia. Rooleja rakennetaan varsin hienovaraisesti ja moni pieni, vähäpätöiseltä vaikuttanut ele muuttaa merkitystään jahka tarinan juju valkenee. Toinen katselukerta varmasti olisi uudella tavalla avartava. Kuitenkaan The Gift ei ole niin kiehtova kokonaisuus, että sen viitsisi katsoa uudelleen.

Pisteytys: 6/10