tiistai 27. helmikuuta 2024

Son of Saul (2015)

Ohjannut László Nemes
Unkari 2015, 107 min.
Draama, Sota
Pääosissa: Géza Röhrig, Levente Molnár, Urs Rechn
 
You failed the living for the dead.

Auschwitzin kaasukammioissa sonderkommandona työskentelevä vanki Saul (Röhrig) on menettänyt poikansa. Kuolemanleirillä tapetut hävitetään jätteen lailla, mutta Saul on onnistunut piilottamaan poikansa ruumiin juutalaisia hautajaismenoja varten. Enää olisi löydettävä avuksi rabbi, vaan tehtävä on vaikea. Saulin toverit suunnittelevat pakoa, mutta murtuneen miehen mielenkiinto kohdistuu vain pojan kunnialliseen hautaamiseen, eikä voimavaroja riitä eläville saati elämiseen.

Son of Saul on hyytävä elokuva, jota en olisi halunnut katsoa toiste. Uudelleenkatselu oli aivan yhtä vaikuttava kuin ensimmäinenkin kerta, mutta Auschwitzin ahdinkoa tekee mieli väistellä. Ehkäpä juuri siksi elokuva on hyvä katsoa useamman kerran, tätä kun ei saisi unohtaa. Son of Saul ei mässäile aiheellaan eikä tee holokaustista viihdettä. Moni kauheus sumenee taustalle tai jää jonnekin kameran tavoittamattomiin, kuuluu ehkä etäisinä huutoina tai laukauksina. Puistattaa ajatellakin. Kamera seuraa herkeämättömästi päähenkilöä, joka hoitaa tehtäviään haudanvakavin kasvoin.

Lähestymistapansa ansiosta Son of Saul tuo herkästi mieleen Claude Lanzmannin mammuttimaisen dokumenttiklassikon Shoah (1985). Molempien elokuvien äärelle kannattaa pysähtyä, vaikka tekisi pahaa. Son of Saul miellytti myös Lanzmannia, joka on toisinaan kritisoinut liian viihteelliseksi kehkeytyneitä holokaustifilmejä. Tämän elokuvan kohdalla sitä vaaraa ei ole! Kriitikoiden ylistämä draama menestyi ylipäätään hienosti, ja se palkittiin muun muassa parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarilla sekä Cannesin Grand Prixillä.

Pisteytys: 8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti