perjantai 9. helmikuuta 2024

Leviafan - Leviathan (2014)

Ohjannut Andrei Zvjagintsev
Venäjä 2014, 140 min.
Draama, Rikos
Pääosissa: Aleksei Serebrjakov, Elena Lyadova, Vladimir Vdovichenkov
 
I'm staying here.
 
Automekaanikko Kolja (Serebrjakov) elää esi-isiensä mailla eräässä pikkukaupungissa Jäämeren rannalla. Arki teinipojan ja uuden vaimon kanssa rullaa tavallisilla urillaan, mutta kaupunginhallinnon korruptio on omiaan pilaamaan pienen ihmisen arjen. Kaupungin pormestari vaatii Koljan kaunista rantatonttia itselleen ja aikoo ottaa haluamansa joko hyvällä tai pahalla.

Äiti-Venäjän kalutun luurangon paljastava Leviathan kritisoi Kremliä ja Putinin hallintoa. Kuinka puhutteleva elokuva edelleen onkaan! Rauhallisesti etenevä elokuva nostaa sykettä hiljalleen ja antaa aikaa ajatuksille. Vaikka Leviathan parjaa suuria rakenteita, demokratian puutetta ja korruptiota, myös aivan tavalliset ihmiset ovat tärkeitä. Koljan kurja kohtalo sapettaa, vaikka hahmo ei olekaan puhtoinen ja viaton enkeli. Käsikirjoitus on todella hieno! Kehua sopii kuvaustakin, joka taltioi kauniisti arkisen rosoiset huoneet ja komeat mutta kolkot pohjoiset maisemat.
 
Vaikka Leviathania tehtiin valtion tuella, ministeritasoinen vastaanotto oli paheksuva, jopa vihamielinen. Kotimaan kriitikot sen sijaan arvostivat Andrei Zvjagintsevin (s. 1964) rehellistä näkemystä. Lisää menestystä Leviathan sai ulkomailta: Oscareissa elokuva kisasi parhaan vieraskielisen filmin kategeoriassa ja Cannesista tuli käsikirjoituspalkinto. Zvjagintsevin seuraava elokuva ilmestyy toivottavasti lähivuosina. Kansainvälisenä tuotantona toteutettava filmi tulee käsittelemään venäläisen oligarkin edesottamuksia, joten kriittisiä sanoja lienee luvassa jälleen.

Pisteytys: 8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti