Casino (1995)

Ohjannut Martin Scorsese

USA & Ranska 1995, 178 min.

Rikos, Draama

Pääosissa: Robert De Niro, Sharon Stone, Joe Pesci

In Vegas, everybody's gotta watch everybody else.

Vuosi on 1973 ja uhkapeluri Sam "Ace" Rothstein (De Niro) on kiivennyt Vegasin makean elämän huipulle. Ace ottaa johdettavakseen mafiapomojen hankkiman kasinon, jonka takahuoneissa rahasalkut vaihtavat laittomasti omistajaa. Kaiken lisäksi Ace saa taivuteltua vaimokseen kasinolla työskentelevän Ginger McKennan (Stone), jolle raha ei tuo onnea. Vauraus koituu Acen kohtaloksi, sillä uhkapeli-imperiumin romahdus on yhtä vääjäämätön kuin valheellisen avio-onnen loppu.

 

Pukumiesten tyylikkääseen maailmaan sijoittuva Casino ei ole pelkkää pintakiiltoa. Häikäilemättömien mafiapomojen maailmassa kirosanoja viljellään estoitta ja roisia dialogia rytmittää pitelemätön väkivalta. Pesismailat viuhuvat montun reunalla ja laittomia päihteitä kuluu grammakaupalla. Lopulta koittaa puhdistuksen aika ja Acekin saa todeta, ettei Vegas enää ole entisensä. Elokuva tuo hienoisesti mieleen Louis Mallen Atlantic Cityn (1980) rappeutuneen kasinomaailman.

 

Casino hyödyntää Martin Scorsesen menestyksekästä tarinakaavaa, joka on tuttu myös miehen myöhemmistä ohjaustöistä. Huipulla tuulee myös rikoselokuvissa The Wolf of Wall Street (2013) ja The Irishman (2019), aiemmista Scorsese-rainoista teos jatkaa eritoten Mafiaveljien (1990) ideoita. Casino ei noussut aikanaan läheskään yhtä suureen menestykseen kuin supersuosittu Mafiaveljet, mutta myöhemmin tämä Vegas-elokuvakin on pitänyt pintansa ohjaajan suurimpien merkkiteosten joukossa. Casino on miltei liiankin pitkä elokuva, mutta kiitos jännittävän tarinankerronnan ja Thelma Schoonmakerin varmalaatuisen leikkaustyön, pitkä matka ei liiemmin uuvuta.

Pisteytys: 8/10

Goodfellas ─ Mafiaveljet (1990)

Ohjannut Martin Scorsese

USA 1990, 146 min.

Rikos, Draama, Biografia

Pääosissa: Ray Liotta, Robert De Niro, Joe Pesci

 

I always wanted to be a gangster.

 

Gangsteri Henry Hillin elämäkertaan (Nicolas Pileggi: Wiseguy, 1985) perustuva Mafiaveljet on yksi kaikkien aikojen parhaista mafiaelokuvista. Elokuvan päähenkilö Henry Hill (Liotta) on haaveillut gangsteriurasta jo pikkupoikana. Innokas nuorukainen aloittaa hanttihommista ja ottaa hiljalleen paikkansa uudessa perheessään Jimmy Conwayn (De Niro) ja Tommy DeViton (Pesci) rinnalla. Huumekartelli pyörii ja luodit laulavat New Yorkin kujilla, mutta huipulla tuulee aina.

Mafiaveljet on taattua Martin Scorsesen ytimekästä kerrontaa, milteipä Scorsesea parhaimmillaan. Thelma Schoonmakerin leikkausten rytmi antaa elokuvalle täydellisen tempon: kestoa tarinalla on lähes kolme tuntia, mutta aika kuluu kuin siivillä. Soundtrack ja äänimaisema, miljöö sekä näyttelijät ovat niin ikään nappiosumia. Scorsese palasi samankaltaisiin tunnelmiin ja tarinaan The Irishmanin (2020) myötä; onnistuminen sekin, mutta ei aivan vedä vertoja Mafiaveljille.

Erinomaiseen menestykseen kohonnut Mafiaveljet loisti palkintogaaloissa. Oscarin sai vain Joe Pesci hienosta, räjähtävän energisestä ja kylmäävästä sivuroolista ─ osuvaa, että Pescin seuraava ehdokkuus tuli The Irishmanista. Mafiaveljet on parhaimmillaan juuri henkilöhahmojensa ansiosta: Robert De Niron tyylinäyte on tuttua laatutavaraa ja tuoreempi kasvo Ray Liotta pärjää konkareiden rinnalla mainiosti. Sääli, ettei Liottan ura menestyksestä huolimatta lähtenyt erityiseen nousukiitoon. Hahmot ovat aitoja, arvaamattomia ja inhimillisiä, mutta he elävät elokuvatähtien elämää. Mafiaveljien lopussa väläytetään tavallisen tallaajan arkea, Henry Hillin toista elämää, josta elokuvamainen gangsteritodellisuus on kaukana. Hetken elämä olikin kuin elokuvaa!

Pisteytys: 9/10

Raging Bull - Kuin raivo härkä (1980)

Ohjannut Martin Scorsese
USA 1980, 129 min.
Draama, Biografia
Pääosissa: Robert De Niro, Joe Pesci, Cathy Moriarty

I remember those cheers, they still ring in my ears.

Nyrkkeilijä Jake LaMottan (De Niro) menestyksen salaisuus on kiivas temperamentti, jonka avulla mies mukiloi itsensä lajin huipulle. Raivo ei sammu edes kehän ulkopuolella, jossa ärhäkkyys kuitenkin johtaa vain tappioon toisensa jälkeen. Elämä mustasukkaisen ja jääräpäisen nyrkkeilyammattilaisen kanssa koituu kohtalokkaaksi eritoten Jaken vaimolle Vickielle (Moriarty), ja lopulta jopa uskollisen pikkuveljen Joeyn (Pesci) mitta on ääriään myöten täynnä.

Todellisen nyrkkeilijän Jake LaMottan elämään perustuva elokuva on verraton draama urheilusta ja miehuullisuuden kitkeristä rooleista. Päähenkilö on epämiellyttävä pullistelija, hieman pelottavakin kiivailija, jolle ei katsojalta sympatiaa irtoa. Lopulta LaMotta huomaa menneisyyden voittojen katoavan kuin tuhka tuuleen ─ vasta sitten mies tyytyy omaan itseensä puutteineen ja virheineen. Epätäydellistä ja juuri siksi niin inhimillistä antisankaria näyttelee taitavasti Robert De Niro, jonka fyysisestikin vaativa roolisuoritus palkittiin syystäkin Oscarilla.

Kuin raivo härkä on jälkeenpäin arvioitu yhdeksi 1980-luvun parhaimmista elokuvista, vaikka vielä ilmestyessään filmi ei räjäyttänyt pankkia. Kehujakin kyllä tuli: Robert De Niron roolisuorituksen lisäksi elokuvan leikkaus palkittiin Oscarilla ja aivan syystä, sillä Thelma Schoonmaker on todella tehnyt ällistyttävää työtä. Kerronnan rytmi on timanttinen ja tarina etenee juuri oikeanlaisella kiihkolla. Kuin raivo härkä teki Schoonmakerista Martin Scorsesen luottoleikkaajan, ja kauniin yhteistyön helmiä on myöhemminkin jännitetty sekä palkittu Oscar-kisoissa.

Pisteytys:

9/10

LUUKKU 23 - Elokuvavuosi 2019 osa 1 (Kärsimys ja kunnia & The Irishman)

A man who paints houses.

Olen jakanut elokuvavuoden 2019 kahteen luukkuun: uuteen ja vanhaan. Kaikki toki ovat vuoden ensi-iltoja, mutta tämän päivän elokuvat ovat pitkän linjan elokuvantekijöiden teoksia. Huomenna suuntana on tulevaisuus ja uusi elokuvantekijöiden sukupolvi. Elokuvien katsomisen tapa on muuttunut huimasti kuluneen vuosikymmenen aikana ja se näkyy jo näissä veteraanienkin filmeissä! Suurin muutos on suoratoistopalveluiden asema: fyysiset elokuvavuokraamot katoavat ja uutuuselokuviakin julkaistaan muuallakin kuin elokuvateattereissa. Päivän elokuvista toinen, The Irishman, on sekin Netflix-tuotantoa.

Dolor y gloria - Kärsimys ja kunnia
Ohjannut Pedro Almodóvar
Espanja & Ranska 2019, 113 min.
Draama
Pääosissa: Antonio Banderas, Asier Etxeandia, Leonardo Sbaraglia



Ikääntynyt ohjaaja Salvador Mallo (Banderas) kärsii ruumiinvaivoista ja ajatustukoksista. Lääkkeinä Salvador kokeilee heroiinia, pillereitä ja unohdusta, mutta yksikään ei helpota tyhjyyden piinaa. Lopulta Salvador sukeltaa rohkeasti muistoihinsa, köyhään lapsuuteen pienessä kylässä ja villiin nuoruuteen Madridissa. Menneisyyden käsittely auttaa lopulta hyväksymään myös tulevaisuuden.

Pedro Almodóvar tunnetaan salaperäisistä elokuvistaan, jotka avautuvat herkullisesti kerros kerrokselta. Sama mystinen rakenne on mukana tässäkin teoksessa ja tuttuja teemoja sekä ideoita piisaa muitakin, aina homoseksuaalisuudesta huumaavan räikeisiin väreihin. Almodóvarilla on kuitenkin useimmiten taito käsitellä samojakin ilmiöitä raikkaalla ja niin mukaansatempaavalla otteella, ettei pieni toisteisuus lainkaan haittaa. Myös näyttelijät ovat Almodóvarin luottokasvoja, ja varsinkin pääosassa tuskaileva Antonio Banderas tekee upean roolityön.

Kärsimys ja kunnia  (engl. Pain and Glory) tuntuu erityisen omakohtaiselta, suorastaan autobiografiselta teokselta. Tänä vuonna seitsemänkymppisiään viettäneen Almodóvarin tapaan myös elokuvan päähenkilö Salvador Mallo on elämänsä ehtoopuolelle siirtynyt ohjaajasuuruus. Ohjaajansa tuotannon lisäksi Kärsimys ja kunnia tuo mieleen Federico Fellinin mestariteoksen 8½ (1963). Aivan samaan sarjaan elokuva ei sentään pääse, mutta siltikin Kärsimys ja kunnia tuntuu lähes helpottavan erinomaiselta varsinkin parin epätasaisemman Almodóvar-teoksen jälkeen (Matkarakastajat, 2013 ja Julieta, 2016).

Pisteytys: 8/10

The Irishman
Ohjannut Martin Scorsese
USA 2019, 209 min.
Biografia, Rikos, Draama
Pääosissa: Robert De Niro, Al Pacino, Joe Pesci

Tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa ikämies Frank "The Irishman" Sheeran (De Niro) muistelee nousujohteista mafiauraansa. Muistot vievät kaiken alkuun, aina 1950-luvulle saakka, jolloin vielä salskeahko nuorukainen tapasi vaikutusvaltaisen Russell Bufalinon (Pesci). Myöhemmin töiden vaativuus ja verisyys lisääntyy, ja tie johtaa lopulta aina ay-pomo Jimmy Hoffan (Pacino) luottomieheksi saakka.

Kolme päätähteä ovat kukin tuttuun tapaansa loistavia ja Scorsesen tarina kulkee kuin rasvattu. Tuotanto on ollut massiivinen, taatusti ohjaajan suurimpia projekteja, ja varmaan siksi elokuvan pituudessakaan ei olla turhaan säästelty. Kolme ja puoli tuntia on kuitenkin auttamattomasti hieman liikaa, vaikka tyylikäs tarina viihdyttääkin hyvin. Kuriositeettina mainittakoon erikoistehosteet, joiden avulla pääosakolmikkoa on nuorennettu ja vanhennettu vuosikymmeniä. Lisärypyt eivät haittaa, mutta nuorennettuina nämä oikeasti seitsemänkymppiset ukot näyttävät väkisinkin oudon kömpelöiltä. Ehkäpä tämäkin teknologia ajan myötä kehittyy.

Jos yllä arvioitu Kärsimys ja kunnia oli Pedro Almodóvarin uran tuttuja elementtejä toistava autobiografia, niin myös The Irishman tuntuu monin tavoin olevan synteesi Martin Scorsesen urasta teemoineen ja kamera-ajoineen. Varmalla taidolla, kokemuksella ja myös isolla rahalla sekä vaikutusvallalla tehty elokuva on tietenkin erinomainen, mutta ei Scorsesen paras. Suuressa koneistossa kiillotetusta kultakimpaleesta puuttuu se sama särmä ja kerronnallisesti uutta luova rohkeus, joka (ehkä ymmärrettävästikin) on jäänyt Scorsesen uran alkuvaiheille, nuoruuden luovuutta pursuaviin vuosiin. The Irishmanissa muistellaan, mitä on tullut tehtyä.

Pisteytys: 8/10