LUUKKU #9 - 70 vuotta sitten (Vanha kupariraha, 1947)

I'm afraid I'll have to ask you to take off your clothes.

Toisin kuin eilisessä luukussa, tänään tarjolla on huomattavasti tyypillisempi aikansa kulttuurituotos. Yhtäläisyyksiäkin löytyy, sillä myös eilinen Rikosten erämaa edusti omalaatuisella tavallaan samaa lajityyppiä. Päivän elokuva Vanha kupariraha on kuitenkin hieman tyylipuhtaampaa film noiria. Päähenkilökin on varsinainen aikansa suursuosikki, nimittäin Raymond Chandlerin jännärikirjoista tuttu yksityisetsivä Philip Marlowe.

Vuoden 1947 tunnetuin ja merkittävin film noir lienee Jacques Tourneurin Varjot menneisyydestä. Kiintoisaa kyllä, vuoden 1947 filmien määrä 1001-listalla on keskimääräistä alhaisempi: ainakin toistaiseksi listalla on vain viisi elokuvaa, upeita teoksia kaikki. Mikäli saisin suositella vain yhtä oivasti ajankuvaan iskevää, mutta samalla aina ajankohtaista mestariteosta tuolta vuodelta, olisi se ehdottomasti Charlie Chaplinin Ritari Siniparta.

The Brasher Doubloon - Vanha kupariraha
Ohjannut John Brahm
USA 1947, 72 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: George Montgomery, Nancy Guild, Conrad Janis

Raymond Chandlerin romaaniin Vanha kultaraha (1942) perustuva film noir vie yksityisetsivä Philip Marlowen jälleen uusiin seikkailuihin. Marlowe (Montgomery) saa tehtäväkseen etsiä muuan vauraan leskirouvan kadonneen ja hyvin arvokkaan dublonin. Melko pian ilmenee, ettei tehtävä tietenkään ole kovin yksinkertainen, ja kyse on muustakin kuin pelkästä pahaisesta lantista.

Vanha kupariraha on yksi kymmenestä Philip Marlowe -elokuvasta. Se ei suinkaan ole paras mahdollinen Raymond Chandler -filmatisointi, eikä George Montgomery niin ikään lukeudu tunnetuimpiin Marlowen esittäjiin (vrt. Humphrey Bogart elokuvassa Syvä uni, 1946). Genrelle epätyypillisesti Montgomeryn Marlowe-tulkinta ei ole silmiinpistävän kyyninen. Nuhjuista etsivää odottava katsoja saattaa pettyä sliipattuun ja huoliteltuun sankariin, tai ainakin vaikutelma varmasti yllättää.

Elokuvan ohjaaja John Brahm ei myöskään ole kovin tuttu nimi: hänet tunnetaan parhaiten Twilight Zonen ja muutamien muiden tv-sarjojen ohjaajana. Uralle mahtui kuitenkin useampikin keskinkertainen, aikojen saatossa unohtunut film noir, joista Vanha kupariraha lienee se tunnetuin. Seikkailu kadonneen kolikon jäljillä tarjoaa viihdyttävän ja hieman unholaan jääneen mysteerin, joka tosin niin ikään katoaa mielestä melko pian.

Pisteytys: 6/10

Strangers on a Train - Muukalaisia junassa (1951)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1951, 101 min.
Trilleri, Rikos
Pääosissa: Farley Granger, Robert Walker, Ruth Roman, Patricia Hitchcock

My theory is that everyone is a potential murderer.

Tennispelaaja Guy Heines (Granger) kohtaa junassa omalaatuisen ja hieman tunkeilevan miehen, Bruno Antonyn (Walker). Bruno esittää Guylle keksimänsä kaavan täydelliseen murhaan. Hän tarjoutuu murhaamaan Guyn vaimon, jos Guy vastineeksi murhaa Brunon isän - näin kumpikaan ei voi jäädä kiinni, mutta molemmat pääsevät eroon epämieluisasta läheisestään. Junamatkan päätyttyä Guy pyyhkii piinallisen kohtaamisen mielestään, mutta pian hän vastaanottaa karmivan uutisen vaimonsa murhasta.

Muukalaisia junassa on Alfred Hitchcockin kultakauden alkusysäys. Elokuva osoittaa, miten pelkoon ei tarvita säpsäyttelyä tai edes varjoja kummempia efektejä; hyvä tarina on tärkein. Hyytävää kertomusta oli käsikirjoittamassa itse jännityskirjailija Raymond Chandler, vaikka kemiat Hitchcockin kanssa eivät osuneetkaan yhteen aivan saumattomasti. Loistavaa tarinaa täydentävät oivat näyttelijät. Varsinkin Robert Walker on erinomainen kaikessa karmivuudessaan. Sääli, että hän kuoli melko pian elokuvan ensi-illan jälkeen. Hahmosta tuli jopa mieleen neljä vuosikymmentä tuoreempi Antony Hopkinsin rooli Hannibal Lecterinä.

On hykerryttävän miellyttävää löytää kustakin Hitchcockin elokuvasta viitteitä ohjaajan muuhun tuotantoon. Tarinassa on häivähdyksiä omalaatuisesta äiti-suhteesta ja elokuvan alussa nähdään ohjaajan lyhyt cameo. Myös elokuvassa Nainen katoaa (1938) oltiin junassa. Täydellistä murhaa on suunniteltu ainakin filmeissä Epäilyksen varjo (1943) ja Köysi (1948). Jälkimmäisessä myös oli havaittavissa viittauksia päähenkilöiden keskinäiseen romantilliseen kiinnostukseen - samoin kuin tässäkin elokuvassa. Alkuperäisessä Hollywood-versiossa tosin Hainesin ja Antonyn keskinäistä vetovoimaa ei erityisemmin korosteta. Sen sijaan elokuvan vaihtoehtoisessa, alunperin julkaisemattomassa versiossa päähenkilöiden suhde saa uusia sävyjä. Versio on nykyisellään saatavana dvd:nä ja oli jo omissa hyppysissäni solahtamassa soittimeen, mutta eipä pannahinen kirjaston lainatavara toiminut. Se on katsottava sitten joskus toiste, sillä tämän elokuvan pariin täytyy ehdottomasti palata.

Pisteytys:

9/10

The Big Sleep - Syvä uni (1946)

Ohjannut Howard Hawks
USA 1946, 114 min.
Jännitys, Rikos, Mysteeri
Pääosissa: Humphrey Bogart, Lauren Bacall, John Ridgely, Martha Vickers

She tried to sit in my lap while I was standing up.

Yksityisetsivä Philip Marlowe (Bogart) saa työtehtävän rikkaalta mieheltä, jonka uhkapelejä harrastava tytär Carmen (Vickers) on joutunut pelivelkoihin. Velkajutun takaa paljastuu kuitenkin mysteeri toisensa perään. Katoamisten, kiristysten ja murhien ratkominen on Marlowelle tuttua, mutta Carmenin sisko Vivian (Bacall) herättää kovanaamaetsivässä jotain uutta - nimittäin helliä tunteita.

Raymond Chandlerin klassikkoromaani Syvä uni (1939) esitteli maailmalle kovaksikeitetyn yksitysetsivän Philip Marlowen, joka on nähty valkokankailla useaan otteeseen eri näyttelijöiden tulkitsemana. Chandlerin teoksen pohjalta on tehty toinenkin samaa nimeä kantava elokuva vuonna 1978, joskaan 1970-luvun Lontooseen sijoitettu Syvä uni ei juuri niittänyt menestystä vaikka tiettävästi jäljitteleekin alkuperäisen tarinan käänteitä uskollisemmin. Jahka joskus ennätän lukea tuon Chandlerin romaanin, voisi tuon uudemmankin filmatisoinnin ihan mielenkiinnosta katsoa.

Siinä missä Chandlerin teos on itsessään klassikko, myös tämä alkuperäinen karismaa tihkuva filmatisointi on Marlowe-leffoista arvostetuimpia, samaten kuin edeltäjänsä Hyvästi, kaunokaiseni (1944). Syvä uni on maineensa ansainnut. Pääparin liki maaginen yhteispeli, sensuurikoodin rajojen roisi paukuttelu, rohkea dialogi ja  tietenkin se hemmetin hyvä tarina räjäyttävät potin. Kertomus tosin on niin täynnä arvoituksia, että perässä on välillä vaikea pysyä. Mutta toisaalta, sehän on vain mainio syy katsoa tämä uudelleen!

Pisteytys:

9/10

Murder, My Sweet - Hyvästi, kaunokaiseni (1944)

Ohjannut Edward Dmytryk
USA 1944, 95 min.
Rikos, Jännitys
Pääosissa: Dick Powell, Claire Trevor, Anne Shirley, Otto Kruger, Mike Mazurki

"Okay Marlowe" I said to myself. "You're a tough guy."

Yksityisetsivä Philip Marlowe (Powell) saa kaksi toimeksiantoa, jotka kietoutuvat oudolla tavalla toisiinsa. Ensimmäinen tapaus koskee hämäräperäisen Moose Malloyn (Mazurki) kadonnutta heilaa ja toinen taas varastettujen jadekorujen mysteeriä. Juttuja ratkoessaan kovapintainen ja rääväsuinen yksityisetsivä saa itsekin pari ikävämpää kolhua, jotka hän kuitenkin selvittää tiukalla ammattitaidolla.

1940-luvun film noireista tunnetun Edward Dmytrykin Hyvästi, kaunokaiseni perustuu Raymond Chandlerin romaaniin Näkemiin, kaunokaiseni (1940). Dmytrykin elokuvaa on ylistetty Chandler-romaanien parhaaksi filmiadaptaatioksi ja Dick Powellin Philip Marlow on niin ikään todettu useissa yhteyksissä onnistuneimmaksi Marlowe-tulkinnaksi. Chandlerin luoma yksityisetsivä Marlowe seikkailee useammassakin kirjassa ja on siis myös nähty monessa elokuvassa, joista tunnetuimpana kenties Humphrey Bogartin näyttelemänä elokuvassa Syvä uni (1946). Dick Powellin Marlowe on kiehtova hahmo, jonka edesottamuksia on viihdyttävää seurata. Marlowe on elämää nähnyt suupaltti, joka ei kaihda rähjäisempiäkään kaupungin kolkkia saati pelkää kolkatuksi tulemista! Ennen Marlowen roolia Powell oli näytellyt lähinnä kepeissä musikaaleissa, mutta Hyvästi, kaunokaiseni avasi hänelle uuden uran vakavampien aiheiden parissa. Sittemmin Powell itsekin ohjasi yhden film noirin, Aution kaupungin vangit (1952).

Hassusti tästä elokuvasta muuten tuli koko ajan mieleen mainio Kuollut mies ei palttoota kaipaa (1982), jonka tekijät ovat taatusti nähneet Marlow'n ikimuistoisen, huumehuuruisen unissakävelyn. Mahdollisen parodisoinnin lisäksi Chandlerin tarinaa on filmattu aiemminkin ja uusintaversiokin löytyy: ensiksimainittu on löyhemmin Chandlerin kertomukseen perustuva Haukka ja kadonnut kaunotar (1942) ja jälkimmäinen Verenpunainen yö (1975). Kumpikaan ei ihan vaikuta tämän filmatisoinnin veroiselta, mutta ainakin tuo 1970-luvun versio houkuttaisi nähdä. Elokuvan katseltuani lisäsin myös Chandlerin romaaneita lukulistalleni, ovathan ne selvästi hemmetin hyviä tarinoita!

Pisteytys:

8/10

Double Indemnity - Nainen ilman omaatuntoa (1944)

Ohjannut Billy Wilder
USA 1944, 107 min.
Rikos, Jännitys
Pääosissa: Fred MacMurray, Barbara Stanwyck, Edward G. Robinson

Kind of a crazy story with a crazy twist to it...

Kohtalo keskeyttää vakuutusmyyjä Walter Neffin (MacMurray) bisnekset, kun hän tapaa rikkaan asiakkaansa hemaisevan vaimon Phyllis Dietrichsonin (Stanwyck). Walter aloittaa uhkarohkean romanssin uuden tuttavansa kanssa, mutta ensin Phyllisin mies on hoideltava pois tieltä. Lemmenpari suunnittelee täydellisen murhan ja tuottoisan vakuutuspetoksen, mutta eräs mies on kuitenkin lähes takuuvarmasti Walterin jäljillä.

James M. Cainin samannimiseen romaaniin perustuva Nainen ilman omaatuntoa on lajityyppinsä mestariteos. Elokuvan ytimessä on kylmä ja määrätietoinen femme fatale Phyllis, joka kieputtaa Walterin pikkusormensa ympärille. Tosin huijarin vikaa on Walterissakin, joka kyynisenä ja leipiintyneenä ammattilaisena on halukas yrittämään typerää temppua ja näpäyttämään esimiehiään tekemällä mahtavan vakuutuspetoksen. Tarinankertojana on Walter itse, niinpä tarina alkaakin miltei sen lopusta: jo alussa käy selväksi, että homma on mennyt päin mäntyä. Päähenkilön viimeisillä voimillaan vuodattama tunnustus on huikea jännitystarina, joka rakentuu vähä vähältä: seitti kiristyy ja lopulta pullea kärpänen jää kiinni.

Hollywood-konkari Billy Wilder on tunnettu eritoten nasevista komedioistaan, mutta ohjaajanuransa alkuvaiheessa Wilder keskittyi ohjaamaan draamaelokuvia. Nainen ilman omaatuntoa on Wilderin draama-kauden elokuvista tunnetuimpia, joskin Auringonlaskun katu (1950) vienee useissa listauksissa ykkössijan. Vuoden 1944 kassamagneetiksi kohonnut Nainen ilman omaatuntoa vahvisti käsikirjoittajana ansioituneen Wilderin asemaa ohjaajana ja viimeistään seuraavana vuonna valmistunut Tuhlattuja päiviä varmisti Wilderin läpimurron. Yleisöiden ja kriitikoiden suosikki Nainen ilman omaatuntoa oli ehdolla seitsemään akatemiapalkintoon, joskaan yhtäkään voittoa sille ei suotu. Pystittä jäänyt jännäri nauttii ansaittua klassikkomainetta, onhan se kertakaikkisen hallittu kokonaisuus. Mainittakoon loppuun vielä, että useiden film noirien kohtalokkaana naisena tunnettu Barbara Stanwyck tekee loistavan roolityön. Tämä on yksi niistä keskeisistä teoksista, joista pitkän ja monipuolisen uran tehnyt tähtinäyttelijä muistetaan.

Pisteytys:

9/10