torstai 14. tammikuuta 2016

Murder, My Sweet - Hyvästi, kaunokaiseni

Ohjannut Edward Dmytryk
USA 1944, 95 min.
Rikos, Jännitys
Pääosissa: Dick Powell, Claire Trevor, Anne Shirley, Otto Kruger, Mike Mazurki

"Okay Marlowe" I said to myself. "You're a tough guy."
Yksityisetsivä Philip Marlowe (Powell) saa kaksi toimeksiantoa, jotka kietoutuvat oudolla tavalla toisiinsa. Ensimmäinen tapaus koskee hämäräperäisen Moose Malloyn (Mazurki) kadonnutta heilaa ja toinen taas varastettujen jadekorujen mysteeriä. Juttuja ratkoessaan kovapintainen ja rääväsuinen yksityisetsivä saa itsekin pari ikävämpää kolhua, jotka hän kuitenkin selvittää tiukalla ammattitaidolla.

1940-luvun film noireista tunnetun Edward Dmytrykin Hyvästi, kaunokaiseni perustuu Raymond Chandlerin romaaniin Näkemiin, kaunokaiseni (1940). Dmytrykin elokuvaa on ylistetty Chandler-romaanien parhaaksi filmiadaptaatioksi ja Dick Powellin Philip Marlow on niin ikään todettu useissa yhteyksissä onnistuneimmaksi Marlowe-tulkinnaksi. Chandlerin luoma yksityisetsivä Marlowe seikkailee useammassakin kirjassa ja on siis myös nähty monessa elokuvassa, joista tunnetuimpana kenties Humphrey Bogartin näyttelemänä elokuvassa Syvä uni (1946). Dick Powellin Marlowe on kiehtova hahmo, jonka edesottamuksia on viihdyttävää seurata. Marlowe on elämää nähnyt suupaltti, joka ei kaihda rähjäisempiäkään kaupungin kolkkia saati pelkää kolkatuksi tulemista! Ennen Marlowen roolia Powell oli näytellyt lähinnä kepeissä musikaaleissa, mutta Hyvästi, kaunokaiseni avasi hänelle uuden uran vakavampien aiheiden parissa. Sittemmin Powell itsekin ohjasi yhden film noirin, Aution kaupungin vangit (1952).

Hassusti tästä elokuvasta muuten tuli koko ajan mieleen mainio Kuollut mies ei palttoota kaipaa (1982), jonka tekijät ovat taatusti nähneet Marlow'n ikimuistoisen, huumehuuruisen unissakävelyn. Mahdollisen parodisoinnin lisäksi Chandlerin tarinaa on filmattu aiemminkin ja uusintaversiokin löytyy: ensiksimainittu on löyhemmin Chandlerin kertomukseen perustuva Haukka ja kadonnut kaunotar (1942) ja jälkimmäinen Verenpunainen yö (1975). Kumpikaan ei ihan vaikuta tämän filmatisoinnin veroiselta, mutta ainakin tuo 1970-luvun versio houkuttaisi nähdä. Elokuvan katseltuani lisäsin myös Chandlerin romaaneita lukulistalleni, ovathan ne selvästi hemmetin hyviä tarinoita!

Pisteytys:
8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti