maanantai 4. tammikuuta 2016

Joulukuun elokuvat 2015

Star Wars: Episode VII - The Force Awakens
Ohjannut J.J. Abrams
USA 2015, 135 min.
Toiminta, Seikkailu
Pääosissa: Daisy Ridley, John Boyega, Harrison Ford, Adam Driver


Heti alkuun spoilerivaroitus, jos joku ei vielä ole nähnyt tätä. Joskaan juonenkäänteitä en liiemmin ryhdy ruotimaan.
-
-
-
Sanottakoon elokuvan tarinasta kuitenkin sen verran, että seitsemäs Star Wars sijoittuu 30 vuotta Jedin paluun (1983) jälkeiseen aikaan. Mitä kävi jediritareille, entä Skywalkereille? Elokuva vastaa riemukkaasti molempiin kysymyksiin, jotka tosin eivät varsinaisesti jääneet Jedin paluun jälkeen vaivaamaan. Sikäli tätä jatkoa ei siis oltaisi tarvittu mihinkään, mitä nyt ehkä galaktisena anteeksipyyntönä episodien I-III aiheuttamiin vatsanväänteisiin. Mutta onneksi The Force Awakens on ihana turhake. Siinä on tarpeeksi vanhaa ja tuttua, jotta se tuntuu Star Warsilta. Se ei kuitenkaan ole vain vanhan trilogian uudelleenlämmittelyä, vaikka nostalgisia toisintoja on tarinassa roimasti - ehkä liikaakin. Tarina kuitenkin seisoo tukevasti omilla jaloillaan ja katsoo kohti tulevaa. Näkökulmat ja -alat ovat kohdillaan monella tapaa! Ja Rey (Ridley) on mahtava.

1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 8/10

 45 Years - 45 vuotta
Ohjannut Andrew Haigh
Iso-Britannia 2015, 95 min.
Draama
Pääosissa: Charlotte Rampling, Tom Courtenay




Vähäeleinen, mutta ajatuksia herättävä draama kertoo ikääntyneen pariskunnan yllättävästä aviokriisistä 45. hääpäivän kynnyksellä. Kuinka hyvin elämänkumppaninsa voi lopulta tuntea? Onko ihminen aina lopulta yksin? Mielenkiintoisia hetkiä ovat eri aikojen ja tilojen samanaikaiset läsnäolot: mennyt, nykyinen ja vielä epämääräinen tuleva ovat kaikki yhtä aikaa tässä - samoin aviopari voi olla fyysisesti samassa tilassa, mutta kuitenkin omissa maailmoissaan. Jokin tässä tarinassa jäi kuitenkin vähän vaivaamaan, ehkäpä se avoin loppu.

Pisteytys: 8/10

Joulukuun elokuvalista näyttää ensi alkuun aika suppealta, mutta odottakaas kun lisätään tähän vielä joulukalenterileffat:

1 kommentti:

  1. Oli kyllä ihan mukiinmenevää scifihömppää tuo uusi episodi.

    VastaaPoista