The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring ─ Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit (2001)

Ohjannut Peter Jackson

Uusi-Seelanti & USA 2001, 178 min.

Fantasia, Seikkailu

Pääosissa: Elijah Wood, Ian McKellen, Sean Astin, Sean Bean, Viggo Mortensen

I wish the ring had never come to me.

J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta (1954─1955) on fantasiakirjallisuuden kuningasteos. Kirjasta on tehty jokusia filmiadaptaatioita ja vielä sitäkin enemmän suunnitelmia, mutta ainoa suureen maineeseen ja kunniaan noussut on Peter Jacksonin (s. 1961) komea sormustrilogia. Sarjan avausosa Sormuksen ritarit mukailee ensimmäisen kirjan tärkeimpiä käänteitä: se kertoo valtasormuksen löytymisestä ja urheista hobiteista, jotka suostuvat toimittamaan kovan onnen helyn tuhottavaksi Mordorin uumeniin.

Sormuksen ritarit on loistava fantasiaelokuva. Tarinan kiehtova rytmi, komeat maisemat ja tekninen toteutus hämmästyttävät edelleen. Kirjaan verrattuna mukana on enemmän toimintaa kuin tunnelmointia, mutta filmi ei silti sorru liikaan koheltamiseen. Extended-versiot tarjoavat lisää Keski-Maahan upottavaa taikaa. Suren hieman hilpeän Tom Bombadilin poissaoloa, vaikka ymmärrän hyvin tehdyn rajauksen. Jacksonin mukaan Bombadilin tarinapätkä olisi ollut liian pitkä ja kokonaisuuden kannalta irrallinen. Tolkien-tulkinta on tehty huolellisesti ja harkiten.

 

Vuotensa jättimenestykseksi kohonnut Sormuksen ritarit sai kriitikot ja yleisömassat puolelleen. Elokuvan kolmestatoista Oscar-ehdokkuudesta tuli lopulta neljä pystiä (kuvaus, maskeeraus, sävellys & erikoistehosteet). Varsinainen jättipotti jäi lopulta trilogian päätösosaan (2003), joka kiistämättä kruunaa kokonaisuuden. Oma suosikkini on aina ollut tämä avausosa, niin elokuvana kuin kirjana. Kenties syynä on Konnun iloinen tunnelma, ensikohtaaminen sormussaattueen jäsenten kanssa ja ennen muuta edessä olevan seikkailun kutkuttava tuoksu.

Pisteytys: 10/10

Caravaggio (1986)

Ohjannut Derek Jarman

Iso-Britannia 1986, 93 min.

Draama, Biografia, Historia

Pääosissa: Nigel Terry, Sean Bean, Garry Cooper, Tilda Swinton

 

For eternity and a day.

 

Michelangelo Merisi da Caravaggio (1571─1610) oli italialainen taidemaalari, jonka barokkia edustavilla teoksilla on ollut suuri vaikutus moneen myöhempään eurooppalaiseen taiteilijaan. Derek Jarmanin biografiassa Caravaggion maalaukset heräävät uljaasti eloon: koko elokuva on väreiltään synkkä ja jylhä kuin taiteilijan tunnusomainen teos ja ahtaissa tiloissa tapahtuvat kohtaukset tuntuvat kehyksiin sullotuilta, taiteen maailmaan pakotetulta eriskummallisilta asetelmilta.

Caravaggion peruskertomus on tuttua kauraa monista muista elokuvista. Päähenkilö (Terry) makaa kuolonkourissa vuoteessaan ja muistelee välähdyksinä elettyä elämäänsä ─ rakastamiaan miehiä ja naisia, maalaamiaan töitä, riettauksiaan ja iloisia syntejään. Erityisen kiehtovan elokuvasta tekee jo mainittu maalauksellisuus, joka tuo tarinaan oivallusta ja huumoria. Caravaggion teoksissa vilahtelee anakronismeja, joita myös elokuvaan on ripoteltu hauskasti sinne tänne. Milloin kuvassa vilahtaa nykyaikainen puku, milloin savuke tai jopa auto! Yksinkertainen kikka tekee tarinasta ajattoman.

Berliinin hopeakarhulla palkittu draama ei ollut varsinainen kassamagneetti, eikä se nykypäivänäkään ole järin nimekäs elokuva. Tiettyä tähtitaivaan loistoa elokuvaan kuitenkin liittyy, sillä Caravaggio oli sekä Sean Beanin että Tilda Swintonin debyyttielokuva. Ohjaaja Derek Jarman (1942─1994) muistetaan esimerkiksi Pet Shop Boys -musiikkivideoistaan, mutta surullisesti ura loppui liian varhain. Aidsiin menehtynyt Jarman puolusti elinaikanaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksia, ja myös Caravaggiossa seksuaalisuuden kuvaus on vaivattoman iloista ja luontevaa.

Pisteytys: 8/10