One Battle After Another (2025)

Ohjannut Paul Thomas Anderson

USA 2025, 161 min.

Trilleri, Toiminta

Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Sean Penn, Chase Infiniti, Teana Taylor

 

You know what freedom is?

 

Vallankumousryhmä French 75 kylvää pommeja ja vapautta. Ryhmän entinen aktiivi Bob (DiCaprio) on tätä nykyä päätoiminen pössyttelijä ja yksinhuoltajaisä, joka on unohtanut vanhat tunnuslauseet ja kiivaan toiminnan. Kun rauhallinen perhe-elämä on yllättäen uhattuna, Bob joutuu herättelemään uinuvat aivosolunsa. Vastassa on Willa-tyttären (Infiniti) kidnapannut häikäilemätön eversti Lockjaw (Penn), jonka menneisyydessä muhii mojovia salaisuuksia.

 

One Battle After Another on melkoinen pommi. Kiivaan toiminnan ja pikimustan satiirin keinoin elokuva jysäyttää estradille rehevän kuvauksen Yhdysvaltojen nykyfasismista. Rinnalla kulkee ajaton kertomus vanhemman ja lapsen suhteesta, erillisyyden hakemisesta ja toista kohden hapuilusta. Aiheita ja lajityyppejä on paljon yhteen elokuvaan mutta kokonaisuus pysyy ehyenä. Kestoakin toki on reilusti, kuten Paul Thomas Andersonin elokuville on tyypillistä, mutta ohjaaja hallitsee pidemmän mitan moitteetta. Andersonin paras elokuva tämä ei kuitenkaan ole.

 

Ylistävän vastaanoton saanut toimintatykitys saa nyökyttelemään myötämielisenä, jännittämään läkähdyttäviä takaa-ajoja ja ylipäätään uppoutumaan hulluun maailmaansa. Räikeät vastakkainasettelut tosin tuntuvat välillä laiskalta alleviivailulta ja pääosassa huuruileva Leonardo DiCaprio ei ole uransa parhaassa vireessä. Sean Penn sen sijaan tekee huikean roolityön monisärmäisenä pahiksena. Elokuvan ajankohtaisuus joka tapauksessa puree ja hyvä niin. One Battle After Another on paraikaa valokeilassa, sillä se on kahminut peräti kolmetoista Oscar-ehdokkuutta. Tilillä on jo pari parhaan elokuvan titteliä (Golden Globe, Bafta) sekä liuta muita pystejä ja ehdokkuuksia. Eiköhän Oscareissakin kuulla muutama kiitospuhe.

 

Pisteytys: 7/10

24. luukku: Elokuvavuosi 2025 (Sentimental Value, 2025)

I had this kind of... crisis.

Miltä näytti elokuvavuosi 2025? Suomessa koettiin kotimaisen elokuvan vaaranpaikka, kun tuotantotukien leikkaussuunnitelmat rävähtivät julkisuuteen. Vaikka toisaalla kärvistellään leikkausuhkien alla, jokusissa tuotannoissa liikkuvat suuret massit: vuolaat rahahanat virtasivat esimerkiksi Netflixin jättikaupoissa ja massiivisia lipputuloja tuottaneissa Disney-perheleffoissa.

 

Vuoden ensi-iltojen jälkipyykkiä mittaillaan esimerkiksi vuoden 2026 Oscareissa, mutta monta milteipä kiinnostavampaa elokuvajuhlaa on jo vietetty. Toukokuisessa Cannesissa Kultaisen palmun nappasi tunnettu iranilaisohjaaja Jafar Panahi uutuudellaan It Was Just an Accident (2025). Samasta pystistä kisasi myös tämä joulukalenterin viimeisestä luukusta tuiskahtava teos, joka perhesuhteineen ja lapsuusmuistoineen soveltuu nasevasti joulunajan tunnelmaan. Sen myötä toivotan joulurauhaa, auvoisia nautintoja ja iloa tulevaan (elokuva)vuoteen!

 

 

Affeksjosverdi - Sentimental Value 

Ohjannut Joachim Trier

Norja, Saksa, Tanska ym. 2025, 136 min. 

Draama

Pääosissa: Renate Reinsve, Stellan Skarsgård, Elle Fanning

 

 

 

Menestynyt näyttelijä Nora Borg (Reinsve) on ongelmissa. Teatterilava kammoksuttaa ja menneisyydessä painaa jokin, jota ei tee mieli kaivaa esiin. Noran isä on kuuluisa elokuvaohjaaja Gustav Borg (Skarsgård), joka haluaa tyttärensä uuden elokuvansa päärooliin. Perhesuhteiden solmut eivät hellitä, mutta muistoja ei voi vain pyyhkiä pois.

Joachim Trierin (s. 1974) kipeä ja hellä perhesuhdedraama kertoo monenlaisista suhteista. On rikkonaisia välejä, joita on vaikea paikata, mutta myös läheisyyttä ja lämpöä. Vaikka Noran isäsuhde on vaikea, sisarussuhde kantaa karikoissa. Perhesuhteiden kuvaus ei tyydy lähipiiriin, vaan ulottuu kuvaamaan ylisukupolvista vaikenemista. Mutta voiko taide parantaa haavoja? Taiteilijat ammentavat teoksiinsa elementtejä omasta elämästään, ja kuka tahansa voi käsitellä oman elämänsä vaikeita, kauniita ja mieleenjääneitä hetkiä taiteen avulla.

 

Kauniin herkistyneeseen tilaan jättävä Sentimental Value on tärkeä puheenvuoro inhimillisyyden puolesta: mikäpä enemmän olisi sen ytimessä kuin tunteet, suhteemme toisiin kanssaeläjiin ja kaiken kruununa taide ihmisyytemme kuvana ja peilinä. Cannesissa ensi-iltansa saanut elokuva oli ehdolla Kultaisen palmun saajaksi ja elokuvalle myönnettiin kakkospalkinto eli Grand Prix. Sentimental Value on erinomaisen näyttelijätyön juhlaa, joten päätähdille Renate Reinsvelle ja Stellan Skarsgårdille on ansaitusti satanut gloriaa. Monisyinen ja taitavasti tehty draama.

Pisteytys: 9/10

23. luukku: Elokuvavuosi 2025 (Mickey 17, 2025)

Our entire life is a punishment.

 

Joulu saapuu ja elokuvakalenteri on tullut matkansa päähän. Tänään ja huomenna luukuista löytyy vielä vuoden 2025 elokuvia. Vuosi 2025 on ollut sotahulluutta ja -herruutta, saksia ja ahdinkoa, lotisevan märkää joulukuuta ja huolta ilmastosta. Kriisien aikana valo on vähissä mutta ei kadonnut! Päivän elokuva sijoittuu ankeaan tulevaisuuteen ja heijastelee osuvasti aikamme ajankohtaisia ilmiöitä. Tässäkin tarinassa on mukana ihmiskunnan selviytymiskeinoista tärkeimpiä, mustaa huumoria, sinnikkyyttä ja lähimmäisenrakkautta. Ehkäpä karmeinkin aika voi vielä kääntyä hyväksi?

 

 

Mickey 17
Ohjannut Bong Joon Ho 

USA & Etelä-Korea 2025, 137 min.

Scifi, Seikkailu, Komedia 

Pääosissa: Robert Pattinson, Naomi Ackie, Patsy Ferran, Mark Ruffalo

 

 

 

Eletään 2050-lukua ja avaruuden valloitus on tuottoisa bisnes. Vaikeuksiin ajautunut Mickey (Pattinson) päätyy armottomalle loppuelämän keikalle kaukaiselle Nilfheimin jääplaneetalle. Mickey-polon tehtävänä on altistaa itseään vaaroille, mutta suoranaista hätää ei ole ─ kuoleman jälkeen uusi Mickey-klooni vanhoine muistoineen herää jälleen uuteen aamuun.

Mickey 17 roiskii satiiria kolonialismista ja aikamme diktaattoreista. Mark Ruffalon hahmo retkikuntaa johtavana poliitikkona on yhdistelmä monia vallanpitäjiä, mutta Trump-viittaukset ovat silmiinpistävän selviä. Eritoten Ruffalon ja Robert Pattinsonin hahmot koettelevat äärilaitoja fyysisyydellään. Välillä sketsihahmoiksi stailatut tyypit lipsahtavat farssiksi, mutta pääasiassa liioiteltu tyyli toimii hauskasti. Huumori on monessa kohtaa yliampuvaa ja alleviivaavaa. Se ei silti liikaa vaivaa, koska elokuvan kanssa on niin helppo olla samaa mieltä: diktaattorit roskiin.

Yhteiskunnallinen satiiri on tuttua jo monista muista Bong Joon-hon elokuvista. Vieraan planeetan oudot olennot tuovat mieleen filmit Salaisuus pinnan alta (2006) ja Okja (2017), joissa kummat olennot niin ikään ovat ratkaisevassa asemassa ihmiskunnan törttöilyssä. Hittielokuva Parasiten (2019) kaltaisesta mestariteoksesta Mickey 17 on kaukana, mutta elokuvan parissa on silti helppo viihtyä. Oikeastaan ainoa ongelma on rönsyävä tarina, jonka satiiri on turhan ohutta. Klooni-idea on mainio ja yksittäisissä kohtauksissa on hyviä kuitteja, mutta ydin ei ole tarpeeksi vahva. Elokuvan menestys onkin ollut melko maltillista, eikä Mickey 17 taida nousta mukaan Oscar-kisailuun.

Pisteytys: 6/10

Kauhukuu VIII: kauhuvuosi 2025

You keep dancing with the devil...

Kauhukuu 2025 tulee päätökseensä kahden uuden ensi-illan voimin. Kattauksessa on yksi odotettu kesähitti ja sen seurana ehkäpä lajityyppinsä vuoden parhaat arviot saanut genreleikittely. Kuten edellisessä kauhukuu-tekstissä todettiin, kauhugenrellä menee lujaa. Päivän filmien ohella menestystä ovat niittäneet kauhupelifilmatisointi Exit 8 (2025) ja muodikas bodyhorror The Ugly Stepsisters (2025). Eikä tässä vielä kaikki: Guillermo del Toron pian ensi-iltansa saava Frankenstein (2025) lienee vähintäänkin yleisöhitti.

Tämä vuosi oli samalla yhden aikakauden loppu, kun suuria lipputuloja tahkonut Conjuring-sarja sai eräänlaisen päätösosansa (The Conjuring: Last Rites, 2025). Sarja alkoi mehevällä Kirottu-elokuvalla (2013), jota Kirottu 2 (2016) ja Kirottu 3 (2021) jatkoivat latteammin. Masentavia spinoff-filmejäkin on tullut muutama (esim. Annabelle, 2014). Mutta tuskinpa kirottua universumia ollaan kokonaan kuopattu: lienee vain ajan kysymys, milloin nukkevitriinin ovi taas raottuu. Myös kauhukuun aika tulee toivottavasti jälleen vuoden päästä uusine varjoineen ja hirviöineen!

 

28 Years Later - 28 vuotta myöhemmin
Ohjannut Danny Boyle 

Iso-Britannia, Kanada & USA 2025, 115 min. 

Kauhu, Scifi, Trilleri

Pääosissa: Alfie Williams, Aaron Taylor-Johnson, Jodie Comer

 

 

 

Danny Boylen zombielokuva 28 päivää myöhemmin (2002) esitteli viruksen valtaaman Iso-Britannian. Sittemmin tarina jatkui keskinkertaisessa osassa 28 viikkoa myöhemmin (2007) ja nyt tuhoisasta pandemiasta on kulunut miltei kolme vuosikymmentä: muu maailma sai viruksen eristettyä entiseen saarivaltioon, joka on vartioitua karanteenialuetta. Kukaan ei poistu eikä saavu, mutta selviytyjien yhteisöt ovat tottuneet elämään raivovirusta levittävien tappajien keskuudessa.

28 vuotta myöhemmin käsittelee menetystä ja kuolemaa, memento moria. Tarinassa riittää jännitystä, mutta elokuva ei ole pelkkää kieli vyön alla juoksemista: traagisuudelle ja surulle pyritään tekemään tilaa. Rakenne kuitenkin hieman kärsii siitä, että tarinaa paisutellaan taas uudeksi trilogiaksi. Elokuvan alku ja loppu viittaavat tekeillä olevaan jatko-osaan, kolmattakin jo suunnitellaan. Ärsyttää, ettei yhdessä elokuvassa ole omanlaistaan rakennetta tai näkökulmanmuutosta vallitseviin oloihin. Hyytävän tunnelmallisessa postapokalypsissa olisi rahkeita parempaankin, vaikka tällaisenaankin se toimii.

Pisteytys: 7/10

 

Sinners
Ohjannut Ryan Coogler

USA, Australia & Kanada 2025, 137 min.

Kauhu, Toiminta, Draama

Pääosissa: Michael B. Jordan, Miles Caton, Andrene Ward

 

 

 

 

Kaksosveljekset Elijah ja Elias Moore (Jordan) palaavat rikollisilta teiltään kotiin syvään etelään. Eletään pula-ajan ja kieltolain vuosia, mutta siitä huolimatta Mooren veljekset päättävät luoda ympärilleen syntisiä iloja ja perustaa kapakan. Nuori serkkupoika Sammie (Caton) pääsee juottolaan soittamaan paholaisen bluesia ja juuri hän saa lopulta todistaa, kuinka pahuus eräänä yönä ottaa kapakan valtaansa. Siihen syynä on valkoisten kulkijoiden mukanaan tuoma kauhu.

 

Sinners on villi genresekoitus, jossa lajityyppiä vaihdetaan kuin dj biisiä. Tavallaan elokuvan yliluonnolliset kauhuelementit ovat vähän pöljiä, mutta sekin sopii camp-vivahteisen elokuvan itsetietoiseen liioitteluun. Kokeilunhalu ei silti missään vaiheessa karkaa käsistä. Elokuvassa yhdistyvät lajityypit ja eri aikakaudet, mutta musta kulttuuriperintö toimii niiden liimana. Taustalla häilyy orjuuden historia, rasismin todellisuus ja se, miten eritoten mustaa musiikkia on omaksuttu osaksi yhdysvaltalaista kulttuuria ─ alkujuuret unohtaen. Syntisen kapakan illanvietossa on ilo viihtyä, nauttia estetiikasta, musiikeista ja yllättävistä käänteistä.

Pisteytys: 8/10

Kauhukuu VII: kauhuvuosi 2024

The balance must be respected.

 

Vuosi 2024 oli iloista aikaa kauhugenrelle. Kauhuelokuvia kehuttiin ja monet saivat arvostettuja palkintoehdokkuuksia: esimerkiksi Oscar-gaalassa ehdolla olivat The Substance (2024) ja Nosferatu (2024), ensiksi mainittu kilpaili jopa Kultaisesta palmusta. Ja onpa tälle vuosikymmenelle mahtunut jo yksi ehtaa bodyhorroria edustava Kultaisen palmun voittajakin, Julia Ducornaun Titane (2021).

Päivän kauhukavalkadiin on katettu kolme viimevuotista hittikauhua, joissa on mukana kaksi onnistumista ja yksi lässähdys. Viime vuoden kauhukuussa tunnelmoitiin aika heikkojen viritelmien äärellä. Hittisarjan jatkis Ghostbusters: Frozen Empire (2024) ja ranskalainen haihurvittelu Seinen syvyyksissä (2024) olivat kyllä lipputuloissa mitaten menestyneitä mutta toteutuksina turhanpäiväisiä. Ikimuistoisempia kauhufilmejä viime vuodelta ovat esimerkiksi klassikoiden onnistuneet uudelleenlämmittelyt Nosferatu (2024) ja Beetlejuice Beetlejuice (2024). Viimevuotisista filmeistä lempeään Halloween-tunnelmaan katsottavaksi voisi sopia megahitti Wicked (2024).

Alien: Romulus
Ohjannut Fede Alvarez

Iso-Britannia, USA, Unkari ym. 2024, 119 min.

Scifi, Kauhu, Trilleri 

Pääosissa: Cailee Spaeny, David Jonsson, Archie Renaux

 

 

 

 

Joukko kaivossiirtokunnassa työskenteleviä nuoria saa raatamisesta tarpeekseen. Yllättäen ankean kaivosplaneetan ohi lipuu hylätty avaruusalus, joka mahdollistaa matkan kohti parempaa elämää. Arvata voi, että aluksen kyydissä piileskelee karmeita matkustajia. Ajallisesti tarina sijoittuu Alienin (1979) ja Aliens - paluun (1986) väliin. Ylipäätään Alien: Romulus on harkittu paluu sarjan juurille, eikä omaperäisiä ideoita ole montaa. Lopputulemana on jälleen kerran selkeä fanituote ja nostalgialla rahastus, tuo aikamme ilo ja vitsaus. Parhaimmillaan Alien: Romulus on ihan hauska kertakäyttöviihdyke, mutta huonoimmillaan paikallaan junnaavaa härvellystä.

Pisteytys: 5/10
 

Longlegs
Ohjannut Osgood Perkins 

Kanada & USA 2024, 101 min.

Kauhu, Trilleri, Mysteeri 

Pääosissa: Maika Monroe, Nicolas Cage, Blair Underwood, Alicia Witt

 

  

 

FBI-agentti Lee Harker (Monroe) etsii sarjamurhaajaa, jonka jäljet antavat aihetta saatananpalvontapaniikkiin. Ysärin sarjamurhaajatrillereiden jalanjäljissä kulkeva Longlegs on erinomaisen kolea ja sopivasti karmaiseva kauhuoutoilu. Elokuva hyödyntää taitavasti kliseisen tuttuja kauhukikkoja, jotka saavat odottamaan säikäytystä: halpoja hyppyjä ei kuitenkaan ole luvassa lainkaan, mutta katsoja pidetään jatkuvassa jännityksessä. Lopussa tarina sortuu harmillisesti selittelemään liikaa ja mysteeri latistuu.

Pisteytys: 7/10
 

The Substance
Ohjannut Coralie Fargeat

Iso-Britannia & Ranska 2024, 141 min. 

Kauhu, Draama

Pääosissa: Demi Moore, Margaret Qualley

 

 

 

Viisikymppinen Elisabeth Sparkle (Moore) on entinen Hollywood-tähti ja aerobic-ohjaaja, joka joutuu antamaan tilaa nuoremmilleen. Yhden tähden hiipuessa toinen nousee, mutta Elisabethin omasta selkärangasta. Uutuushuume jakaa Elisabethin kahtia, eivätkä naisen eri versiot tule toimeen keskenään. Coralie Fargeatin (s. 1976) ohjaama ja käsikirjoittama The Substance on saanut vaikutteita monista suunnista, aina klassikkoromaani Dorian Grayn muotokuvasta (1890) David Cronenbergin bodyhorroreihin. Tyyliltään The Substance on tarkoituksellisen yliampuva ja räiskyvä kokeilu on onnistunut. Naiseutta kommentoiva kehokauhu puree mustalla huumorillaan ja hälyyn kätketyllä surullisuudellaan.

Pisteytys: 8/10

24. luukku: Elokuvavuosi 2024 (2/2)

Not everyone is cut out for everything.

Vuosi 2024 on ollut taapertamista huterassa maailmanajassa. Suuret uhat häilyvät horisontissa: jyrkät aatteet nousevat, sodat jatkuvat ja ilmasto jatkaa lämpenemistään. Toki hyviäkin uutisia on, ja taistelu kotiplaneettamme ja ihmisoikeuksien puolesta kiihtyy. Ympäristötoivoa voi virittää katsomalla dokumentin Havumetsän lapset (2024), joka muistuttaa, että nuorissa lepää tulevaisuus.

 

Eilisessä luukussa muisteltiin vuoden 2024 hittielokuvia. Jouluaaton luukusta löytyy kaksi niin ikään nimekästä elokuvaa, jotka maalaavat oivasti ajankuvaa tämän hetken maailmasta ja elokuvataiteesta. Niiden myötä toivotan hyvää joulua ja toiveikasta tulevaa vuotta 2025! Uusi elokuvaprojektini käynnistyy tulevan tammikuun myötä, joten ainakin klassikkofilmien taival lupaa jatkuvuutta.

Civil War

Ohjannut Alex Garland

USA & Iso-Britannia 2024, 109 min.

Sota, Trilleri

Pääosissa: Kirsten Dunst, Wagner Moura, Cailee Spaeny

Yhdysvaltoja riipii jälleen verinen sisällissota. Joukko toimittajia lähtee vaaralliselle matkalle halki hajoavan maan, päämääränään romahtamispisteessä oleva Washington. Tyylikkäästi toteutettu, jännittävä reportteridraama saa sydämen tykyttämään, ja Kirsten Dunstin roolityö ansaitsee kehuja. Yllättävä score häivähdyttää mieleen Ilmestyskirja. Nytin (1979).

Dystooppinen Civil War on fiktiota, mutta teemoiltaan raastavan ajankohtainen elokuva. Yhdysvallat on jakautunut miltei kahtia ja railo vaikuttaa vain syvenevän. Samoin sotareportterit ovat nyt pinnalla, sillä esimerkiksi Ukrainassa Venäjän hyökkäyssotaa on seurannut valtava määrä eri maiden toimittajia: erään toimittajaryhmän dokumentti 20 Days in Mariupol (2023) voitti vastikään parhaan elokuvan Oscarin. Voi ainoastaan kuvitella, kuinka paljon Yhdysvalloissa liikkuisi pressikorttilaisia, jos maa todella muuttuisi sotatantereeksi! Civil War on puistattavan ajankohtainen kuvaus polarisoituneesta maailmanajastamme. Erästä elokuvan repliikkiä mukaillen: ehkä tämä on varoitus.

Pisteytys: 8/10

 

 

Kinds of Kindness
Ohjannut Yorgos Lanthimos

Irlanti, Iso-Britannia, USA & Kreikka 2024, 164 min.

Komedia, Draama

Pääosissa: Emma Stone, Jesse Plemons, Willem Dafoe

Yorgos Lanthimos palaa oudoille juurilleen. Kinds of Kindness kertoo kolme toisistaan erillistä tarinaa, joiden rooleissa ovat samat näyttelijät. Kertomukset yhtenevät temaattisesti ja niistä jokaisen tunnelma on riemastuttavan vinksahtanut. Tarinapätkissä nähdään outoja valtasuhteita ja kummia kultteja. Ällöttävät ja huvittavat tunnelmat aaltoilevat ristikkäin. Absurdi triptyykki on kestoltaan hieman liian pitkä, vaikka elokuvan tapahtumia ihmetellessä aika kulkee yllättävän joutuisaan.

 

Kinds of Kindness vastaa tunnelmaltaan Lanthimosin kummallisinta päätyä, kuten varhaisemmat filmit Kulmahammas (2009) tai The Lobster (2015). Toistaiseksi elokuva ei ole saanut osakseen samanlaista ylistyslaulua kuten pari viimeisintä, Oscar-kisassakin menestynyttä teosta: valtavirtaisempi The Favourite (2018) ja kummallisempi Poor Things (2023) olivat molemmat hittejä. Ei tämäkään teos aivan heikosti ole pärjännyt, sillä se on jo ollut ehdolla Kultaisen palmun saajaksi. Vaan aukeavatko tiet akatemiapalkintojen äärelle? Kinds of Kindness jättää jälkeensä nipun kysymyksiä, mutta myös kiihkeän halun palata niiden äärelle uudelleen.

 

Pisteytys: 8/10

23. luukku: Elokuvavuosi 2024 (1/2)

I will lead you to paradise!

 

Aatonaaton luukusta löytyy kaksi kuluneen vuoden hittifilmiä, jotka aikamme tavan mukaan ovat jatko-osia. Molemmissa seikkaillaan tulevaisuuden hiekkaerämaissa ─ kuinka sattuikaan! Ennen hiekkaan sukeltamista muistellaan tovi vuoden nimekkäimpiä elokuvia. Suurimman kassamagneetin paikkaa pitää toistaiseksi Inside Out 2 (2024), joka on jo kohonnut kaikkien aikojen tuottoisimmaksi animaatioelokuvaksi. Kotimaisista filmeistä Myrskyluodon Maija (2024) on tahkonut ennätyksiä.

Keskustelua herättäneitä, kutkuttaneita ensi-iltoja ovat olleet muun muassa Kultaisella palmulla palkittu draamakomedia Anora (2024) ja kehokauhu The Substance (2024). Suuria yleisöpettymyksiäkin on riittänyt: legendaarisen Francis Ford Coppolan suurtyö Megalopolis (2024) vastaanotettiin nihkeästi ja sama kohtalo odotti Jokerin (2019) odotettua jatko-osaa Joker: Folie à Deux (2024). Suuria odotuksia, kaivattuja onnistumisia ja kitkeriä pettymyksiä on luvassa myös seuraavissa filmeissä.

Dune: Part Two - Dyyni: Osa kaksi

Ohjannut Denis Villeneuve

USA, Kanada, Arabiemiraatit ym. 2024, 166 min.

Scifi, Seikkailu, Draama

Pääosissa: Timothée Chalamet, Zendaya, Javier Bardem

 

 

 

 

Dyyni: Osa kaksi jatkaa Frank Herbertin scifieepoksen (1965) valkokangastarinaa. Saaga alkoi elokuvalla Dyyni (2021), jossa esiteltiin päähenkilö Paul Atreides (Chalamet). Tämä filmi jatkaa suoraan siitä mihin tarina jäi: mahtisukujen juonittelu tihenee ja aavikolla kytee kapina. Elokuva sekoittaa näyttävästi kaukaiseen tulevaisuuteen sijoittuvaa scifiä, muinaisuskontoja ja toimintaa.

Valtavan suosituksi kohonneet Dyyni-elokuvat ovat olleet arvostelumenestyksiä, ja kakkososa on jo ehtinyt kivuta yhdeksi vuotensa katsotuimmista ensi-illoista. Hittielokuvan maineelle on syynsä, sillä visuaalisesti herkullisen hulppea Dyyni on kiehtovaa katsottavaa. Tarinakin pysyy hyvin koossa, vaikka se ei ole elokuvien parasta antia. Herbertin kertomus sinänsä on hieno, mutta en pääse kiinni elokuvien hypeen. Ilman komeita maisemia kerronnallinen anti jäisi elokuvassa niukaksi. Tuskin jaksaisin tarpoa tätä aavikkovaellusta toistamiseen, vaikka se hienolta näyttääkin.

Pisteytys: 7/10

 

Furiosa: A Mad Max Saga
Ohjannut George Miller

Australia & USA 2024, 148 min.

Toiminta, Scifi

Pääosissa: Anya Taylor-Joy, Alyla Browne Chris Hemsworth, Tom Burke

Mad Max: Fury Roadin (2015) esiosa sukeltaa salaperäisen Furiosan (Browne/Taylor-Joy) taustatarinaan. Maailman autioittaneen katastrofin jälkeen nuori Furiosa saa elää onnen aikoja, sillä hän asuu yhdessä harvoista vehreistä keitaista. Muuan moottoripyöräjengi löytää tiensä paratiisiin ja sieppaa Furiosan, joka omistaa loppuelämänsä kostolle ja kodin etsinnälle.

Furiosa: A Mad Max Saga kattaa ajallisesti pidemmän ajanjakson kuin elokuvan aiemmat osat, mutta tarina on silti vajaamman tuntuinen. Hahmot ovat köykäisiä, jännitteet heikkoja ja takaa-ajoista puuttuu kiihkeyttä. Edes maisemat eivät liioin vaikuta, sillä digitaalinen maisemointi syö tarinasta särmää. Mainion dystopiasarjan tuorein tekele on kokonaisuutena melkoinen pettymys, vaikkei olekaan täysin onneton. Nihkeydestäni kertonee se, että viihdyin paremmin jopa parjatun Mad Max Beyond Thunderdomen (1986) parissa. Seuraavaksi luvassa on Fury Roadin jatko-osa The Wasteland, joka toivottavasti löytäisi jälleen vanhan kunnon aavikkoriemun taian.

Pisteytys: 5/10

Nomadland (2020)

Ohjannut Chloé Zhao

USA 2020, 107 min.

Draama

Pääosissa: Frances McDormand, David Strathairn, Linda May

 

I'm not homeless. I'm just house-less.

 

Leskeksi jäänyt Fern (McDormand) jättää kotinsa, työnsä ja tutut kuvionsa Nevadassa. Pakuunsa asettunut Fern lähtee kiertämään Yhdysvaltoja nomadina: hän tekee töitä siellä täällä, tutustuu ihmisiin tien päällä ja pysähtyy tärkeän äärelle. Vaeltavaa väkeä on liikkeellä paljon, pakon sanelemana ja omasta vapaasta tahdostaan. Yksinäisestä elämästä löytyy yllättävää yhteisöllisyyttä.

Chloé Zhaon (s. 1982) kaunis draama perustuu Jessica Bruderin tietoteokseen (2017), joka käsittelee liikkuvaa elämäntapaa 2000-luvun taantuman jälkeisinä vuosina. Aiheessa on rankat puolensa, mutta Nomadland ei alleviivaa tragediaa saati surkuttele tai vähättele henkilöitään. Nomadien nahkoihin asetutaan esimerkiksi siten, että valtaosa näyttelijöistä on aivan todellisia nomadeja. Heidän aitoja osiaan täydentää Frances McDormandin upea, Oscar-palkittu roolityö varautuneena Ferninä. Elokuva on muutenkin ansaitusti saanut useita palkintoja, kuten parhaan elokuvan Oscarin, Baftan sekä Venetsian Kultaisen leijonan.

Nomadland on kaunista, ajattelulle tilaa jättävää hidasta draamaa. Maisemia katsellessaan ehtii miettiä monenlaista ja purnata nyky-yhteiskunnan armottomuutta. Toisaalta nomadien vapaudessa on puolensa ─ mitä mieltä tässä oravanpyörässä on? Siitä tippuminen tuntuu silti karvaalta. Ilo ja suru läikehtivät nomadien reiteillä samanaikaisesti: matkatessaan saa jotain uutta ja vanhasta on luovuttava. Listan viimeisenä filminä Nomadland on osuva päätöselokuva 1001-projektille. Paljastan jo nyt, että elokuvaurakkani eivät tähän pääty, vaan uusia tuulia on pian luvassa!

Pisteytys: 9/10

Kolmen kooste ─ BlacKkKlansman (2018), Joker (2019), Tenet (2020)

1001-listalla 2010─2020-luvut ovat koostuneet valtaosin sellaisista elokuvista, jotka olen katsonut jo aikaisemmin. Muutamista olen ehtinyt tehdä pitkän joulukalenteritekstin ennen kuin filmejä oli listalle lisättykään. Näistä kolmen elokuvan kohdalla uusintakatselu ei tuonut elämykseen juuri mitään uutta kulmaa, joten näiden osalta riittäköön tiivis koostepostaus.

 

BlacKkKlansman
Ohjannut Spike Lee

USA 2018, 135 min.

Biografia, Komedia, Rikos

Pääosissa: John David Washington, Adam Driver, Laura Harrier

Poliisi Ron Stallworthin (Washington) omaelämäkertaan perustuva elokuva kertoo siitä, kuinka musta kyttä ajoi ahtaalle Ku Klux Klanin rasistit. BlacKkKlansman peilautuu hyvin Spike Leen aiempaan tuotantoon ja tuttu yhteiskuntakriittisyys ravistelee katsojaa. Kaikki komedia unohtuu lopussa, jolloin hypätään 1970-luvulta nykypäivään. Käsikirjoitus-Oscar meni oikeaan osoitteeseen. Ehdottomasti uusintakatselun väärti!

Pidempi teksti elokuvan ensikatselusta on täällä.

Pisteytys: 8/10

 

Joker

Ohjannut Todd Phillips

USA & Kanada 2019, 122 min.

Trilleri, Draama, Rikos

Pääosissa: Joaquin Phoenix, Frances Conroy, Robert De Niro

 

 

 

Erinomaisesti menestynyt Joker jätti minut ensikatselulla kylmäksi. Toisen katselun jälkeen tunne on lievästi positiivisempi, vaikka olen yhä samaa mieltä elokuvan heikkouksista. Aloitetaan silti positiivisesta: Joker on tyylikkään näköinen ja Oscar-palkittu score tukee onnistuneesti ahdistavaa tarinaa. Joaquin Phoenixin antaumuksellinen rooli on varsin hyvä, Oscarin väärti sekin. Mitä tulee tarinaan, se on sanomaltaan tärkeä ja on upeaa, että elokuva on puhutellut monia. Kuitenkin juoni on paitsi pelkkä Scorsese-pastissi, myös tukahduttavaa rautalangasta vääntämistä. Oikeastaan elokuvan ensiminuutit riittävät: tarina ei siitä enää syvene ja kaikki tarpeellinen on sanottu.

Pidempi teksti elokuvan ensikatselusta on täällä.
 

Pisteytys: 6/10

Tenet

Ohjannut Christopher Nolan

Iso-Britannia & USA 2020, 150 min.

Toiminta, Scifi

Pääosissa: John David Washington, Robert Pattinson

 

 

 

 

Tenet on tyylikkään näköistä, klassista agenttitoimintaa, mutta kierolla aikamatkustusteknologialla maustettuna. Toinen katselukerta alleviivaa sitä, että hyvästä lähtökohdastaan huolimatta idea kannattelee ylipitkää puhinaa varsin heikosti. Tenet on suorastaan huvittavan vakava, tyhjänpäiväisten hahmojen tyhjänpäiväinen tarina. Taannoiseen teatterikokemukseen verrattuna kotikatselun etuna oli sentään se, ettei elokuvaa tarvinnut katsoa sormet korvissa ─ muutoin koettelemus oli vielä edelliskertaakin uuvuttavampi.

Pidempi teksti elokuvan ensikatselusta on täällä.

 

Pisteytys: 3/10

Soul - Sielun syövereissä (2020)

Ohjannut Pete Docter & Kemp Powers

USA 2020, 100 min.

Animaatio, Draama, Seikkailu, Komedia, Fantasia

Pääosissa: Jamie Foxx, Tina Fey

 

You can't crush a soul here.

 

Pianisti Joe Gardner (Foxx) saa elämänsä tilaisuuden päästä jazz-keikalle idolinsa kanssa. Viime hetkellä Joe joutuu onnettomuuteen ja tuota pikaa hänen sielunsa kiitää kohti tuonpuoleista valoa. Pakokauhun vallassa Joe riuhtoo itsensä pakoon: pianistipolo tupsahtaa tulevia sieluja valmistelevaan maailmaan, jossa hän pääsee mentoroimaan elämää kaihtavaa sielupoloista (Fey).

Mielikuvituksellinen Soul on tutun kekseliästä Pixaria. Soul - Sielun syövereissä tutkii kuolemaa ja elämän tarkoitusta kauniin tasapainoisesti eli vakavasti mutta silti kevyesti. Tämän elokuvan sielut tosin vaikuttavat miltei elitistisiltä. Kuinka monella maailman ihmisellä tosiasiassa on tällaisia mahdollisuuksia innostua, inspiroitua ja haaveilla? No, sielujen tasa-arvo ainakin kukoistaa, vaikka maan päällä asiat ovat toisin. Tämä tietysti on vain pieni särö muuten miellyttävässä kertomuksessa, jonka tavoitteena on keskittyä positiivisuuteen ja lempeyteen.

Animaatio-Oscarilla odotetusti palkitun Soulin maailma on kauniisti luotu. Monien nykyanimaatioiden ihmishahmot eivät ole makuuni ja sama vika hiertää tässäkin filmissä. Miljöötä ei sentään voi mitenkään moittia, sillä New York näyttää hulppealta ja sielumaailma se vasta onkin hauskaa katseltavaa. Jos hahmopallerot eivät minua innosta, Soulin niin ikään Oscar-palkittu musiikki sen sijaan hivelee jazzinnälkäisiä korviani. Hyvästä menestyksestä huolimatta Soul on yllättävänkin kaukana Pixarin suurimmista kassamagneeteista. Teemoiltaan elokuva kuitenkin tuo mieleen hittifilmi Inside Outin (2015), jonka fanit nauttinevat suuresti myös Soulin oivaltavuudesta.

Pisteytys: 8/10

Never Rarely Sometimes Always (2020)

Ohjannut Eliza Hittman

USA & Iso-Britannia 2020, 101 min.

Draama

Pääosissa: Sidney Flanigan, Talia Ryder

Don't you ever just wish you were a dude?

Teini-ikäinen Autumn (Flanigan) on tahtomattaan raskaana. Koska raskaus on ehtinyt edetä kymmenen viikkoa, abortti ei enää ole mahdollinen hänen kotiosavaltiossaan Pennsylvaniassa. Ymmärtäväisen työkaverinsa Skylarin (Ryder) kanssa Autumn suuntaa kohti New Yorkin vapaampaa ilmapiriiä. Realistinen aborttireissu kuvaa viiltävästi nykypäivän Yhdysvaltoja. Elokuva tuntuukin karmaisevan päivänpolttavalta, sillä viimeisimmän vaalituloksen myötä suunta lienee yhä synkempi.

Never Rarely Sometimes Always tavoittaa kylmäävästi jatkuvan varuillaanolon, joka on monille arkipäivää. Nuoria naisia seurataan, autetaan ja suojellaan ilman heidän omaa suostumustaan. Joka nurkan takana heille flirttaillaan ja kaikesta odotetaan fyysisiä vastapalveluksia. Toisinaan kuvaan osuu mies, joka lopulta ei tee mitään, mutta entä jos? Uhka on ymmärrettävän todellinen. Naisten oikeus määrätä omasta kehostaan on aiheena ahdistava ja päähenkilö syystäkin sisäänpäinkääntynyt, mutta pääparin ystävyydessä on huojentavaa valoa. Ehkä kaikkea toivoa sentään ei ole menetetty.

Eliza Hittmanin (s. 1979) kolmas kokopitkä elokuva sai ensi-iltansa Sundancessa. Sittemmin pandemia vaikutti merkittävästi tämänkin elokuvan leviämiseen, mutta se ehti kuitenkin saavuttaa ylistystä. Berliinin elokuvajuhlilla filmi oli ehdolla Kultaisen karhun saajaksi. Never Rarely Sometimes Always on tärkeää ajankuvaa ja taitavan herkkävaistoista draamaa. Vielä ei ole tiedossa, onko Hittman tarttumassa uusiin ohjaustöihin, mutta toivottavasti laatuteoksia on vielä tulossa.

Pisteytys: 8/10

Ma Rainey’s Black Bottom (2020)

Ohjannut George C. Wolfe

USA 2020, 94 min.

Draama

Pääosissa: Chadwick Boseman, Viola Davis

A one. A two. A you-know-what-to-do.

Blues-artisti Ma Rainey (Davis) saapuu studiolle painostavana hellepäivänä. Raineyn yhtyeen on määrä äänittää albumi, kun vain levytyssessio saataisiin käyntiin. Odottaessa kipinät leiskuvat ja tunteet kuumenevat kilpaa hikisen takahuoneen kanssa. Nuori ja ylimielinen trumpetisti Levee (Boseman) ei malta pidätellä kärkkäitä kommenttejaan, joiden taustalta lopulta löytyy syy turhautuneeseen vihaan.

Ma Rainey's Black Bottom on taidokasta yhdenpäivän draamaa. Kerronnassa on hieman samaa taikaa kuin esimerkiksi klassikossa Kuka pelkää Virginia Woolfia? (1966), jossa yhden yön aikana muutaman ihmisen väliset jännitteet venyvät ja paukkuvat. Temaattisesti Ma Rainey käsittelee rotuerottelua ja rasismia; molemmat pilkahtelevat esiin kaikkialla, vaikka Ma Raineyn asema onkin poikkeuksellisen arvostettu ja jopa valkoiset studiopomot kumartelevat diivan oikkujen edessä.

 

Vaikka tarina sijoittuu 1920-luvulle, aihe tuntuu vielä 2020-luvulla ajankohtaiselta. Sadan vuoden takainen maailma lisää kerrontaan oman tyylikkään sävynsä. Ajankuva on todella tyylikästä eritoten asuissa, jotka palkittiinkin ansaitusti Oscarilla. Helteinen päivä tuntuu lisäksi valaistuksessa, hikipisaroina, painavana tunnelmana. Elokuva sai myös muutamia Oscar-ehdokkuuksia, joista yksi tuli postuumisti Chadwick Bosemanille hänen viimeisestä, taidokkaasta roolityöstään.

Pisteytys: 8/10

Kauhukuu VIII ─ Kauhuvuosi 2024

A shark in the Seine?

 

Kauhukuu huipentuu kahteen vuoden 2024 ensi-iltaan. Kuluneen vuoden hittejä ovat olleet muun muassa avaruussaagan jatko-osa Alien: Romulus (2024), kehuttu kehokauhu The Substance (2024) sekä sarjamurhaajametsästys Longlegs (2024). Tänään esille pääsee kaksi tunnetuksi noussutta filmiä, joiden jälkimaine kuitenkaan tuskin kantaa kauas. Aikansa kuvaa silti molemmissa!

 

 

Ghostbusters: Frozen Empire
Ohjannut Gil Kenan

USA, Kanada & Iso-Britannia 2024, 115 min.

Komedia, Fantasia, Seikkailu

Pääosissa: Paul Rudd, Finn Wolfhard, Mckenna Grace

 

 

 

 

Ghostbusters: Afterlifen (2021) suora jatko-osa kertoo uudesta Haamujengistä. Nyt poppoo on kovan koitoksen edessä, sillä aavejumala Garraka lietsoo jäistä maailmanloppua. Elokuva on pintapuolisesti kelvollisesti tehty, mutta tarina on ankean kaavamainen ja pitkäveteinen ─ täysin tyhjänpäiväinen osa. Ehkäpä alkuperäisen Haamujengin (1984) porukka voisi jo siirtyä eläkkeelle ja uusintasarja voisi nousta paremmin omille jaloilleen easter egg -painolastistaan. Jatkoa on joka tapauksessa jo tekeillä.

Pisteytys: 4/10

Sous la Seine - Seinen syvyyksissä

Ohjannut Cavier Gens

Ranska 2024, 104 min.

Jännitys, Kauhu

Pääosissa: Bérénice Bejo, Nassim Lyes

 

 

 

 

Tappajahait löytävät tiensä Pariisiin ja Seine pulppuaa uhkaa juuri suuren thriatlon-kisan alla. Kesähitiksi kohonnut leffa oli ilmestyessään hauskan ajankohtainen, sillä Pariisin olympialaisten tienoilla puhuttiin paljon juuri Seinen veden uimakelpoisuudesta. Seinen syvyyksissä (engl. Under Paris) olevinaan korostaa ympäristötietoista sanomaa, joka ei kuitenkaan tunnu loppuun asti mietityltä: tarina nimittäin maalailee jälleen kerran kuvaa haista julmana ihmissaalistajana, vaikka eihän se niin ole. Elokuva on lopulta enemmän tahattoman hauska kuin jännittävä haihörhöily.

Pisteytys: 3/10

Kauhukuu VII ─ Kauhuvuosi 2023

I thought humans feared death.

Vielä on aikaa viime vuonna ilmestyneiden kauhufilmien muistelolle. Vuosi sitten kauhukuun estradilla olivat verevä hupailu Kreivi (2023), jotenkuten viihteeksi välttävät Evil Dead Rise (2023) ja Scream VI (2023) sekä hieman väärällä tavalla piinallinen We Have a Ghost (2023). Nyt kaksi vampyyriaiheista kauhukomediaa täydentävät vuoden 2023 kauhukabinettia tyylikkäin veriroiskahduksin.

 

 

Humanist Vampire Seeking Consenting Suicidal Person
Ohjannut Ariane Louis-Seize

Kanada 2023, 90 min.

Draama, Komedia, Kauhu

Pääosissa: Sara Montpetit, Félix-Antoine Bénard

 

 

 

 

Teini-ikäinen Sasha (Montpetit) on vampyyri, joka ei tunne olevansa kuin muut perheenjäsenensä. Tappajanvietti puuttuu ja Sashan kulmahampaat eivät tahdo pulpahtaa esille ─ onneksi kuvaan astuu kuolemaa hautova Paul (Bénard). Omaperäinen vampyyrifilmi on syksyyn sopivaa mutta silti tummanpuhuvalla huumorilla kevennettyä teiniangstia. Elokuva sai menestystä Venetsian elokuvajuhlilla, jossa filmi sai ensi-iltansa.

Pisteytys: 7/10

Renfield

Ohjannut Chris McKay

USA, Iso-Britannia & Kanada 2023, 93 min.

Komedia, Kauhu

Pääosissa: Nicholas Hoult, Nicholas Cage, Awkwafina

 

 

 

 

Renfield on vauhdikas, verevä ja vitsaileva Dracula-elokuva. Tämä versio nostaa päärooliin vanhan vampyyrin (Cage) auliin palvelijan Renfieldin (Hoult). Olisiko apulaisen aika ottaa onni omiin käsiinsä? Elokuvan vitsit ovat omaan makuuni kiusallisen latteita, mutta eritoten Nicholas Cagen riehakas roolisuoritus tekee filmistä katselun arvoisen. Lisäksi Renfield on hykerryttävän tyylikkään näköinen pölähtelevine lepakkoparvineen ja camp-henkisine värivaloineen.

Pisteytys: 6/10

24. luukku: elokuvavuosi 2023 osa 2.

I'll be your guide.

Viimeisestä joulupaketista löytyy kaksi loppuvuoden 2023 ensi-iltaa. Elokuvat ovat erilaisia tyylilajeiltaan ja maailmoiltaan, vaan jokin niitä yhdistääkin: molemmissa klassikko tekee paluun ja jättää toiveita tulevista elokuvista samoilta tekijöiltä. Elokuvat luovat uutta, mutta nostalgialta ei vältytä. Se on näinä epävakaina maailmanaikoina ymmärrettävässä suosiossa: oliko ennen kaikki paremmin? Mitä tällä ajalla on annettavanaan, ja mihin menemme seuraavaksi?

 

Eilisestä luukusta paljastuneet Barbie (2023) ja Anna joen virrata (2023) sekä Suomi-koosteen kruunannut Kuolleet lehdet (2023) kurottelevat nekin menneeseen, mutta ovat tukevasti kiinni ajassaan. Vaan millainen elokuvavuosi siintää edessä seuraavaksi? Nostalgiahuurua todellakin piisaa, sillä muun muassa Ghostbustersin (1988), Beetlejuicen (1988) ja Mad Maxin (1979) saavat jatkoa. Minä odottelen mielenkiinnolla Robert Eggersin Nosferatu-filmatisointia, joka näillä näkymin saisi viimein ensi-iltansa vuoden päästä. Vaan lienee vuoden 2024 ensi-iltojen joukossa aivan tuoreita debyyttejä, kertomatta jääneitä tarinoita ja odottamattomia menestyksiä. Kohti tuntematonta ja sen yli!

 

 

The Killer
Ohjannut David Fincher

USA 2023, 118 min.

Toiminta, Seikkailu, Rikos

Pääosissa: Michael Fassbender, Tilda Swinton, Charles Parnell

Alexis Nolentin sarjakuvaan The Killer (1998─2014) perustuva elokuva kertoo palkkamurhaajasta (Fassbender), jonka ampuma harhaluoti aiheuttaa viheliäisen kostonkierteen. Sarjakuvan alkuajoista on jo parikymmentä vuotta, mutta elokuva on vähän ärsyttävänkin korostetusti kiinni 2020-luvussa pakettiautomaatteineen, Wordleineen ja bitcoineineen.

The Killer on ohjaaja David Fincherin ja käsikirjoittaja Andrew Kevin Walkerin kauan odotettu yhteistyö, ensimmäinen sitten erinomaisesti menestyneen rikostrilleri Se7enin (1995). The Killer on kaikessa yksinkertaisuudessaan vetävä toimintaelokuva, jossa on miellyttävä vivahde huumoria ja hienoisia mielleyhtymiä klassikoihin. Eritoten mieleen tulee palkkamurhaajasta kertova Ajojahti (1967), jonka ilmeetön päähenkilö on samaa maata kuin Michael Fassbenderin tulkitsema rutiinimurhaaja. Kokonaisuus sinänsä toimii ja viihdyttää, mutta on myönnettävä, että petyin hieman. Olivatko odotukset vain liian korkealla?

 

Pisteytys: 7/10

 

Kimitachi wa dô ikiru ka - Poika ja haikara
Ohjannut Hayao Miyazaki

Japani 2023, 124 min.

Animaatio, Seikkailu, Fantasia

Pääosissa: Soma Santoki, Masaki Suda, Kô Shibasaki

 

 

 

 

Hayao Miyazakin taianomainen elokuva sijoittuu sodanjälkeiseen Japaniin ja erikoiseen maailmaan, jonne 12-vuotias Mahito-poika (Santoki) ajautuu kumman haikaran (Suda) viettelemänä. Tokion pommitukset jäävät taakse, mutta uudessa maailmassa vaanivat toisenlaiset vaarat. Tarkemman juonen referointi on turhaa, sillä matkan yllättävät, uudet upottavat kerrokset on ihastuttavaa kokea ennakkotiedoitta. Tätä enteilee jo elokuvan minimalistinen markkinointi: pelkkä juliste on lupaus taikaovesta, joka voi kadota hetkenä minä hyvänsä.

Pakahduttavan kauniisti ja yksityiskohtaisesti animoitu maailma tuntuu tutulta jostain etäisestä unesta. Siinä on Miyazakin aiempien filmien magiaa, juuri sitä samaa mestarillista kerronnan taikaa, joista Ghibli-elokuvat ovat tulleet tunnetuiksi. Että tällaisia hurmaavia teoksia vielä tehdään ja niitä pääsee katsomaan valkokankaalta tuoreeltaan! Poika ja haikara (engl. The Boy and the Heron) ei ole aivan Miyazakin paras teos, mutta silti täydellisen valloittavaa fantasiaa.

Pisteytys: 8/10

23. luukku: Elokuvavuosi 2023 osa 1.

Do you guys ever think about dying?

 

Vuosi 2023 on ollut käärijänvihreä ja barbinpinkki! Alkuvuoden Oscar-huumassa juhlittiin omaperäistä komediaa Everything Everywhere All at Once (2022), kesällä Barbenheimer-ilmiö valloitti katsojat sekä teatterit ja loppuvuodesta olemme saaneet ihastella, kuinka Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet (2023) ihastuttaa katsojia ympäri maailman. Vuoden jälkipuoliskoa on sävyttänyt Hollywoodin näyttelijälakko, joka siirsi monia ensi-iltoja tuota tuonnemmaksi.

Päivän luukusta pärähtää vuoden menestyksekkäin hittielokuva, kesän blockbuster Barbie. Sen vastapainoksi esille nousee pienemmälle huomiolle jäänyt pohjoismainen draama, joka sai ensi-iltansa jo alkuvuodesta. Elokuvia yhdistää yhteiskuntakriittinen, aikaamme terävästi kommentoiva sävy, vaikka filmien lajityypit ovat keskenään sangen erilaisia. Huomisen viimeisessä luukussa luvassa on kaksi loppuvuoden tuoreehkoa ensi-iltaa, joissa haikaillaan mennyttä aikaa.

Ellos eatnu - La elva leve - Anna joen virrata

Ohjannut Ole Giæver

Norja & Suomi 2023, 118 min.

Draama, Historia

Pääosissa: Ella Marie Hætta Isaksen, Gard Emil

 

 

 

 

Tositapahtumiin perustuvassa draamassa seurataan saamelaisyhteisön kapinaa, kun Norjan hallitus kaavailee vesivoimalan rakentamista saamelaisten maille. Elinkeinot ovat vaarassa tuhoutua ja maiden mukana lanan alle ovat jäämässä kulttuuri, identiteetti ja ihmisoikeudet. Elokuvan fiktiivinen osuus koskee tarinan päähenkilöä, nuorta opettajaa Esteriä (Isaksen), joka etsii omaa ääntään ja kamppailee saamelaisuuteen liitetyn häpeän kanssa.

Anna joen virrata kuvaa tärkeää ja päivänpolttavaa saamelaishistoriaa. Elokuvan tapahtuma-aika on 1970─1980-lukujen taite, josta ei ole kovin pitkä aika. Saamelaisten saama kohtelu puistattaa ja loppu jättää tulevaisuuden avoimeksi. Ehkä näistä ajoista on tultu hieman eteenpäin, mutta taistelu ei ole lähelläkään loppua. Anna joen virrata on tarinaltaan tasapainoinen, vaikka Esterin kasvukertomus on melko tutulla sapluunalla rakennettu. Se ei haittaa, sillä käänteet tempaavat mukaansa. Filmin kruunaa tunnelmallinen musiikki, jonka ovat säveltäneet Ola Fløttum ja Pessi Levanto. Tämän elokuvan rinnalle katsottavaksi sopii toinen pohjoismainen draama Saamelaisveri (2016) sekä tänä vuonna ensi-iltansa saaneet dokumentit Je'vida (2023) sekä Mácchan - Kotiinpaluu (2023).

 

Pisteytys: 8/10

 

Barbie
Ohjannut Greta Gerwig

USA & Iso-Britannia 2023, 114 min.

Seikkailu, Fantasia, Komedia

Pääosissa: Margot Robbie, Ryan Gosling

 

 

 

 

Pinkissä Barbie-maailmassa on meneillään jälleen yksi unelmapäivä, kunnes Barbie (Robbie) saa oudon inhimillisen ajatuksen omasta kuolevaisuudestaan. Greta Gerwigin Barbie on taitava yhteiskunnallinen elokuva, jossa vilisee riemukas määrä popkulttuuri-viitteitä. Feministisessä tarinassa muovinen unelmamaailma ja todellisuus limittyvät riehakkaan hauskalla tavalla.

Misogynia, patriarkaalisuus ja kapitalismi ovat vakavia aiheita, mutta niiden kritiikistä kasvaa viihdyttävä fantasiaseikkailu. Kapitalismin tuhovoimaa tosin ei juuri nälvitä. Syynä on se, ettei elokuva voi mitenkään kiistää olevansa Mattelin suuri Barbie-mainos. Juuri siksi Barbie ei ole aivan niin intersektionaalinen ja radikaali räjäytys kuin toivoa sopisi, mutta oikein hyvä ja hauska elokuva se on tällaisenaankin. It's Kenough!

Pisteytys: 8/10

Kauhukuu VIII ─ Kauhuvuosi 2023

Now I see something red.

Viimeinen kauhukuu-teksti riipii ruuduille kolme kuluneen vuoden uutuusfilmiä. Teemaksi muodostuu kauhukomedia, tuo vaikeasti hallittava, mutta onnistuessaan nerokkaan riemukas lajityyppi. Esinäytös saatiin jo edellistekstissä, jossa ruodittavana oli tuore Evil Dead Rise (2023). Kunhan näistä filmeistä on selvitty, sopiikin jo ryhtyä odottelemaan vuoden 2023 joulukalenteria. Sitä ennen toivotan mainioita loppusyksyn hetkiä ja kauhistuttavaa kekrinaikaa!

 

 

El Conde - Kreivi
Ohjannut Pablo Larraín

Chile 2023, 110 min.

Komedia, Kauhu, Fantasia

Pääosissa: Jaime Vadell, Gloria Münchmeyer, Stella Gonet

 

 

Vanha kunnon diktaattori Augusto Pinochet (Vadell) ei olekaan kuollut! Vampyyri-Augusto on kuitenkin vain varjo entisestä itsestään, onhan takana jo 250 vuotta verevää elämää ja syötyjä sydämiä. Kreivi käsittelee tosielämän kauhuja ja chileläishistoriaa mustan komedian keinoin: lopputulema on paitsi huvittavan makaaberi, myös tyylikkään näköinen. Loppuvitsiksi säästellään kertojaäänen riemastuttavaa paljastumista, joten juonipaljastuksia on syytä vältellä. Kreivi on sinänsä kiintoisa satiiri, mutta tarinan harhaileva tuntu kaipaisi terävyyttä.

Pisteytys: 7/10

 

Scream VI
Ohjannut Matt Bettinelli-Olpin & Tyler Gillett

USA & Kanada 2023, 122 min.

Kauhu, Komedia, Trilleri

Pääosissa: Melissa Barrera, Jenna Ortega, Courteney Cox

 

 

 

 

Salaperäinen puukkokummitus aiheuttaa paniikkia, tällä kertaa New Yorkissa. Ryhtyessäni katsomaan elokuvaa ajattelin, että nytpä ghostfacen henkilöllisyyden voisi paljastaa heti alkuun ─ ja kuinkas kävikään. Kovin suuria uutuuksia ei silti nähdä: murhaajamysteeri on perin tuttua tyyliä, ehkä liiankin. Lajityypin itsetietoisuudesta ei irtoa uusia vitsejä, eikä tappaja-arvoituskaan ole järin kiemurainen. Venytetty ja kliseinen, mutta silti yllättävän välttävä viihdyke sarjaa aiemmin katsoneille.

Pisteytys: 5/10

 

We Have a Ghost - Meillä asuu aave
Ohjannut Christopher Landon

USA 2023, 126 min.

Komedia, Fantasia, Seikkailu

Pääosissa: Jahi Di'Allo Winston, David Harbour, Anthony Mackie

Leppoisan lämminhenkisessä kummituskomediassa nelihenkinen perhe muuttaa vanhaan taloon, jossa elelee sympaattinen Ernest-aave (Harbour). Hömelöstä hengestä tulee vahingossa somesensaatio, mutta teinipoika Kevin (Winston) vain haluaisi auttaa Ernestiä muistamaan menneisyytensä. Liian pitkästä ja kömpelöstä tarinasta ei valitettavasti muodostu aikamme Casperia (1995), eikä elokuvasta ole edes samanlaiseksi hitiksi kuin ohjaajan edellisestä, kohtalaiseen menestykseen kohonneesta kauhukomediasta Happy Death Day (2017).

Pisteytys: 4/10