keskiviikko 3. heinäkuuta 2024

Kesäkuun elokuvat 2024

Lapua 1976
Ohjannut Toni Kurkimäki
Suomi 2023, 112 min.
Draama, Romantiikka, Historia
Pääosissa: Konsta Laakso, Linnea Leino, Hannu-Pekka Björkman
 
 
 
Nuorta rakkautta koetellaan 1970-luvun Lapualla. Fiktiivinen romanssi kietoutuu hiljalleen tositapahtumiin eli Lapuan patruunatehtaan tuhoisaan onnettomuuteen. Kolmiodraama on aika kaavamainen ja hieman jäykkä, mutta päähenkilöiden näyttelijät kannattelevat kerrontaa. Pilkahteleva ajankuva on sinänsä hyvää, mutta voi kun sitä olisi enemmän!

Pisteytys: 6/10
 
Poor Things
Ohjannut Yorgos Lanthimos
Irlanti, Iso-Britannia, USA & Unkari 2023, 141 min.
Draama, Komedia, Romantiikka
Pääosissa: Emma Stone, Mark Ruffalo, Willem Dafoe

 
 
 
Oudon aallon ykkösnimi Yorgos Lanthimos kummailee tällä kertaa mukaviktoriaanisessa maailmassa. Oudon tieteilijän (Dafoe) ihmiskoe, Bella (Stone),  on tyyten tietämätön maailmamme kulttuurisista säännöistä ja niistä rajoitteista, joita naisille on asetettu. Siitä seuraa villiä ja vapaata löytämisen riemua! Peräti yhdentoista Oscarin ehdokas voitti yhteensä kolme pystiä: kaksi visuaalisista ansioista ja yhden palkinnon nappasi mainio Emma Stone. Venetsiassa Poor Things palkittiin Kultaisella leijonalla.
 
Pisteytys: 8/10
 
Boiling Point
Ohjannut Philip Barantini
Iso-Britannia 2021, 92 min.
Draama
Pääosissa: Stephen Graham, Vinette Robinson, Alice Feetham



Hikoiluttavan stressaavassa ravintoladraamassa kiehuu. Vuoden kiireisin ilta on alkamassa, mutta ravintolan pääkokin (Graham) ote horjuu. Niin sanotun yhden oton taktiikalla tehty elokuva nostattaa jännitteitä taitavasti. Vaivalloisesti etenevän illan edetessä katsojankin verenpaine tuntuu kohoavan monta pykälää. Elokuvan tarina jatkuu samannimisessä tv-sarjassa (2023).

Pisteytys: 7/10
 
Annie
Ohjannut John Huston
USA 1982, 127 min.
Musikaali, Komedia, Draama
Pääosissa: Aileen Quinn, Carol Burnett, Ann Reinking, Albert Finney



Broadwayn hittimusikaaliin perustuva elokuva kertoo orpotyttö Anniesta (Quinn), joka pääsee maistamaan leveää elämää miljonäärin lukaalissa. Keskelle 1930-luvun lamakurjuutta sijoittuva musikaali on melkoinen ryysyistä rikkauksiin -klassikotarina. Annie on herttainen koko perheen musikaali, vaikkei sentään ole ohjaaja John Hustonin tasapainoisin (saati tyypillisin) elokuva.

Pisteytys: 7/10

Lucifer Rising
Ohjannut Kenneth Anger
USA 1972, 29 min.
Lyhytelokuva, Underground
Pääosissa: Bobby Beausoleil, Marianne Faithfull, Donald Cammell



Kenneth Anger (1927─2023) tunnetaan kokeellisista lyhytelokuvistaan. Tässä filmissä egyptiläiset jumalat herättävät valon kantajan Luciferin. Uuden ajan airut tuo mukanaan Vesimiehen ajan, "New Agen". Lucifer Rising on hypnoottinen sukellus okkultismiin ja hippiaikaan, elokuva nimittäin sai alkunsa San Franciscon rakkauden ja vapauden huumassa jo vuonna 1966.

Pisteytys: 8/10
 
Le Roman de Renard - The Tale of the Fox
Ohjannut Irene Starewicz & Wladyslaw Starewicz
Ranska 1937, 63 min.
Animaatio, Komedia, Seikkailu
Pääosissa: Romain Bouquet, Sylvain Itkine, Jaime Plama




Kujeileva kettu (Bouquet) järjestää hämminkiä, kunnes eläinten valtakunnan valtias leijona yrittää pistää koijarin aisoihin. Varhainen stop motion -animaatio on ällistyttävän yksityiskohtainen ja eläväinen. Valloittavan viehättävä animaatiosatu! Teoksella on tiettävästi, ja varsin ilmiselvästi, ollut vaikutuksensa Wes Andersonin stop motion  -animaatioon Kekseliäs kettu (2009).

Pisteytys: 8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti