The Night of the Hunter - Räsynukke (1955)

Ohjannut Charles Laughton
USA 1955, 93 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: Robert Mitchum, Shelley Winters, Lillian Gish, Billy Chapin

The right hand, friends, the hand of love...

Keskellä 1930-luvun syvintä lama-aikaa köyhä perheenisä sortuu ryöstämään pankin, eikä kuolonuhreilta säästytä. Ennen väistämätöntä pidätystä mies ehtii piilottaa saaliin lastensa räsynukkeen ja vannottaa näitä pitämään salaisuuden. Kun mies on hirtetty, lankeaa leskeksi jäänyt äiti Willa (Winters) muukalaiseen, kaukaa tulleeseen saarnaajaan Harry Powelliin (Mitchum). Mies ei ole mikään herran enkeli, mutta se selviää vasta liian myöhään.

Robert Mitchum ja Lillian Gish tekevät rooleissaan todella vaikuttavaa työtä. Mitchumin ja Gishin hahmot asettuvat vastakkain kuten saarnaaja-Powellin kädet, joiden avulla hän esittää hypnoottisen kertomuksen hyvän ja pahan kiivaasta kamppailusta. Powellin  kylmän laskelmoiva hahmo aiheuttaa voimatonta ahdistusta, suorastaan lapsenomaista pelkoa, kun taas Gishin näyttelemä, orpolapsia pelastava Rachel Cooper luo ympärilleen lämpöä, turvaa ja järjestystä.

Paremmin näyttelijänä tunnetun Charles Laughtonin (1899─1962) ohjausdebyytti Räsynukke on määritelty ekspressionistiseksi film noiriksi, joskaan sen sullominen genrerajoihin ei ole näinkään yksinkertaista eikä ehkä edes kovin mielekästä. Hetkittäin tarinassa välähtävät ironian ja komedian kepeät sävyt, välillä taas tunnelma on piinaavaa kauhua ja yhtäkkiä suoranaista fantasiaa lasten sadunomaisesta maailmasta. Ehkäpä omalaatuinen ote ja runollinen kerronta olivat syynä siihen, miksi Räsynukke ei ilmestyessään kerännyt kuin häviävän pienen määrän kehuja. Parjattu teos oli totaalinen floppi, ja huonon vastaanoton vuoksi se jäi harmillisesti ohjaajansa ainoaksi teokseksi. Mitä mestariteoksia maailma menettikään!

Pisteytys:

10/10

Orphans of the Storm - Orpolapset (1921)

Ohjannut D. W. Griffith
USA 1921, 150 min.
Mykkäelokuva, Draama
Pääosissa Lillian Gish, Dorothy Gish, Joseph Schildkraut, Lucille La Verne

Poor Louise.

Ranskan vallankumous oli yksi niistä mykkäkauden elokuvateemoista, jota hedelmällisyydestään johtuen hyödynnettiin runsaasti. Erityisen suosittu oli muuan näytelmä orpotytöistä vallankumouksen pyörteissä - siitä oli filmattu jo kaksi elokuvaa, kun D. W. Griffith päätti tehdä tästä draamasta jälleen yhden mestariteoksensa. Orpotytöistä tulikin menestys, muttei sensaatio. Täten se jäi myös Griffithin viimeiseksi suureksi merkkiteokseksi.

Henriette (L. Gish) ja löytölapsi Louise (D. Gish) ovat varttuneet samassa perheessä siskoksina. Louisen sokaistuttua orvoiksi jääneet sisarukset lähtevät Pariisiin etsimään hänelle parannuskeinoa, mutta suurkaupungin hyörinässä kaksikko joutuu eroon toisistaan. Kuinka sisaruksille käy vallankumouksen pyörteissä? Vive la Révolution?

Griffithin töissä näkyy kautta linjan kannanottoja puhtaan ja hyveellisen elämän puolesta. Tässäkin filmissä nämä näkemykset ovat läsnä, mutta erityisen selväpiirteisesti tällä kertaa hehkutetaan demokratian mahtia. Elokuvan opetuksia teroitetaan katsojalle jo alkuteksteissä. Myös muut Griffithin tutuksi tulleet peruselementit ovat löydettävissä: vahvan historiallinen aspekti, tujua dramatiikkaa, mahtipontisia taistelukohtauksia... You name it.

But I'm le tired!

Siinä missä Orpolapset jäi Griffithin viimeiseksi suureksi menestykseksi, oli se myös Lillian Gishin viimeinen Griffith-elokuva. Gishin sisarukset loistavat elokuvan tähtinä, eikä Dorothy jää laisinkaan tunnetumman sisarensa varjoon. Vaikka studiojärjestelmän valtakausi ja sille elintärkeä tähtijärjestelmä olivatkin eritoten 1930-1950-lukujen ilmiöitä, tiettyjen valtastudioiden aika oli jo aluillaan ja tähtikultin perusta luotu. Vielä vuosisadan alussa elokuvien näyttelijät jäivät nimettömiksi, mutta 1910-luvun kuluessa yleisö alkoi vähitellen kiinnostua näyttelijöiden henkilöllisyyksistä. Orpolapsissa esiintyy Gishien lisäksi toki liuta muitakin nimekkäitä näyttelijöitä - mainittakoon nyt vaikka Lucille La Verne, joka antoi äänensä Lumikin (1937) äitipuolelle.

Orpolapsissa tuntuisi lähtökohtaisesti olevan kaikki kohdillaan. Vetoava tarina, jännittäväkin. Mahtavat lavastukset, asut ja nimekkäät näyttelijät - mutta silti tämä vaan jotenkin on ihan supertylsä pettymys. Vaikka tarina etenee sujuvasti eikä juonta ole lainkaan vaikea seurata, ei kokonaisuus ole yhtä onnistunut kuin vaikkapa Läpi myrskyn (1920). Loisteliasta, mutta pitkästyttävää.

Pisteytys:

5/10

Way Down East - Läpi myrskyn (1920)

Ohjannut D. W. Griffith
USA 1920, 145 min.
Mykkäelokuva, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Lillian Gish, Richard Barthelmess, Lowell Sherman

Get your things and get out of this house!

Uuden Englannin maaseudulla elämä on puhtoista ja onnellista. Kuitenkin petollisuuden ja hyväntahtoisuuden kohdatessa horjuvat yhteisöelämän perustat - ilkeät kielet puhuvat ja ajavat mitä viattomimmankin yksilön kuilun partaalle. Tällä klassisella asetelmalla D. W. Griffith tavoitteli jälleen yhtä menestystä, ja epäilijöistä huolimatta onnistui täydellisesti. Läpi myrskyn nousi yhdeksi 1920-luvun suurimmista hittielokuvista, sekä myös koko mykkäelokuvakauden tuottoisimmista filmeistä.

Äitinsä kanssa vaatimattomissa oloissa asusteleva maalaistyttö Anna Moore (Gish) on lähtenyt Bostoniin lainaamaan rahaa rikkailta sukulaisiltaan. Kevytmielinen naistenmies Lennox (Sherman) iskee silmänsä suloiseen Annaan ja huijaa tämän valeavioliittoon kanssaan. Asian oikean laidan selvittyä on Anna kaikin tavoin häpeällisessä tilanteessa. Muuan maalaispoika David (Barthelmess) on salaisesti ihastunut Annaan - mutta kuinka käy nuorukaisen puhtaalle rakkaudelle totuuden selvitessä? Mikä voi olla kohtalo kaiken, jopa kunniansa, menettäneelle tyttörukalle?

Lähtökohdistaan ja tarinan melodramaattisesta otteesta huolimatta Läpi myrskyn on huomattavasti vähemmän paatoksellinen kuin Griffithin aikaisemmat työt. Elokuvaan on myös upotettu runsaasti melko kömpelöä slapstick-teemaista huumoria, joka onnistuu ajoittain keventämään tunnelmaa. Läpi myrskyn päättyy kuuluisaan kliimaksiin, vaaralliseen seikkailuun jäälautoilla - sen kuvaaminen on aikanaan ollut melkoinen stunt-temppu.

Onneksi Lillian Gishillä oli henkivakuutus.

Mestariohjaaja Griffith oli erityisen kiinnostunut elokuvan ilmaisuvoimasta, joka hänen töistään selkeästi välittyykin. Hän myös kehitti kerronnan keinoja yhdistelemällä eurooppalaisista elokuvista omaksumiaan menetelmiä. Nykyfilmiin tottuneille näiden seikkojen huomioiminen ei ole helppoa, sillä niin itsestäänselvyyksiltä nämä klassiset elementit tuntuvat: yhtenä hyvänä esimerkkinä mainittakoon vaikkapa kamera-ajo, joka nähtiin jo Kansakunnan synnyssä (1915). Läpi myrskyn on loistava näyte Griffithin visioista ja taidoista: usean tarinan kuljettaminen rinnakkain, tunnelman luominen ja kerronta ovat elokuvan ansioista merkittävimpiä.

Ilman varsinaista agendaa tavoittaa elokuvan tyypillisten piirteiden alkuperääkin, on Läpi myrskyn viihdyttävä filmi, joka ei edes pituudestaan huolimatta tunnu ylimitoitetulta. Tunnelmien kuvaaminen ja juonen kehitys ovat miellyttävää seurattavaa, eikä Griffithin ylidramaattisuus mene tällä kertaa aivan överiksi. Tarina on klassinen ja tavoittaa jopa jotain sellaista herttaisuutta, jota sittemmin on taltioitu Disneyn prinsessaleffoihin.

Pisteytys
7/10

Broken Blossoms - Katkenneita kukkasia (1919)

Ohjannut D. W. Griffith
USA 1919, 90 min.
Mykkäelokuva, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Lillian Gish, Richard Barthelmess, Donald Crisp

What makes you so good to me, Chinky?

Itä-Lontoon sumuiset kadut piilottelevat varjoissaan elämän synkempää puolta - juoppoja, huumeluolia, väkivaltaa. Kaiken tämän vastakohdaksi kohoaa kuitenkin kaikki rajat ylittävä puhdas rakkaus. Ja yleisö huokaa: Griffith did it again! Katkenneet kukkaset kertoo kiinalaisen Chengin (Barthelmess) hellästä rakkaudesta kovaonnista Lucya (Gish) kohtaan. Väkivaltainen ja vierasmaalaisia sietämätön nyrkkeilijäisä piinaa Lucya, joka kuitenkin kohtaa elämässään hetken onnen Chengin hellässä huomassa. Lillian Gish tunteilee itsensä katsojien sydämiin viimeistään tämän elokuvan myötä, ja sittemmin hänen näyttelijäntaitojaan nähtiin useissa elokuvissa aina 1980-luvulle saakka.

Eeppisten Kansakunnan synnyn (1915) ja Suvaitsemattomuuden (1916) jälkeen Katkenneet kukkaset tuntuu sangen minimalistiselta, intiimiltä ja vaatimattomalta elokuvalta. Suuria teemoja, viatonta rakkautta ja väkivaltaa, käsitellään yhden pariskunnan tarinan kautta. Suvaitsemattomuuden teema on tässäkin elokuvassa keskeisessä asemassa. Filmin suuri etu onkin simppeli juoni, jonka seuraaminen ei tuota vaikeuksia mykkäelokuvan kieleenkään tottumattomalle. Katsoja voi rauhassa keskittyä ihastelemaan elokuvan visuaalista estetiikkaa.

Put a smile on yer face!

Sentimentaalisuus taitaa olla D. W. Griffitille sangen tyypillistä, eikä sitä Katkenneista kukkasistakaan puutu. Runollinen ote ja yli laitain tursuileva melodramaattisuus ovat nykykatsojalle ehkä hieman vierasta (tai sitten minä vain olen kamalan kyyninen), mutta aikalaiskontekstiin upotettuna dramatiikkakin on mielenkiintoista tarkasteltavaa. Monet kohtaukset ovat vaikuttavia ja tuovat paikoittain mieleen myöhempien aikojen kuuluisia tilanteita valkokankaalla: eräästäkin väkivaltakohtauksesta tulee väistämättä mieleen Kubrikin Hohto (1980).

Katkenneita kukkasia on tähän mennessä näkemistäni Griffith-elokuvista ehdoton suosikkini. Pitkien spektaakkelien jälkeen on mukavaa katsella jotain intiimimpää ja vähemmän mahtipontista, lisäksi Griffithin taidot ja näkemykset tulevat tässä filmissä selkeämmin esille. Ei tämä mielettömiä viboja antanut, mutta kuitenkin hyviä fiiliksiä.

Pisteytys:
7/10

Intolerance - Suvaitsemattomuus (1916)

Ohjannut D. W. Griffith
USA 1916, 163 min.
Mykkäelokuva, Historia, Draama
Pääosissa: Lillian Gish, Mae Marsh, Robert Harron

Babylonia-spektaakkeli.

Eeppisten historiafilmien teossa kunnostautunut D. W. Griffith pyrki Suvaitsemattomuus -elokuvansa myötä häivyttämään edellisen elokuvansa lyömää rasistin leimaa - ja mikä parasta, on tämä elävä kuva tuotettu samaisen Kansakunnan synnyn (1915) voitoilla. Suvaitsevaisuuden korostaminen onkin toden totta paikoin sangen alleviivaavaa. Muutoin Suvaitsemattomuus keskittyy mahtailemaan kalleimpana koskaan (vuoteen 1916) mennessä tuotettuna elokuvana. Ilmestyessään tämä mahtipontinen draama veti teattereihin väkeä, mutta sotaan valmistautuva kansa ei kuitenkaan ottanut rauhan sanomaa levittävää elokuvaa omakseen. Lopputulemana filmi floppasi ja ajoi Griffithin tuotantoyhtiön konkurssiin.

Suvaitsemattomuus koostuu neljästä eri aikakausiin sijoittuvasta tarinasta, jotka kietoutuvat toisiinsa ihmiskunnan ikiaikaisen suvaitsemattomuuden ja rakkauden teemojen kautta. Elokuvassa eletään uudelleen niin Kristuksen kuolema, ennen ajanlaskun alkua tapahtunut Babylonian tuho kuin vuoden 1572 Pärttylinyön verilöylykin. Lisäksi esillä ovat 1910-luvun köyhien epätoivoiset kohtalonhetket, rikollisuus ja katumus. Tunteisiin vetoavia kohtauksia on toinen toisensa perään, ja ovatpa jopa päähenkilötkin nimetty sangen tunteikkaasti (mm. The Mountain Girl & The Dear One).

Omalle ajalleen ennennäkemättömät, spektaakkelimaiset lavasteet, valtava näyttelijäkaarti ja massiiviset taistelukohtaukset ovat elokuvan kiinnostavinta antia. Joka tapauksessa Suvaitsemattomuus on ennen kaikkea uskomattoman pateettinen ja sentimentaalinen elokuva - molempia minun makuuni aivan, aivan liikaa. Colossal Spectacle indeed: armotonta fanfaari-ilotulitus-kliimaksia sisältyy niin juoneen, kohtauksiin kuin henkilöihinkin. Suvaitsemattomuus on kompleksista juonestaan huolimatta helpompi seurattava ja mukaansatempaavampi kuin Griffithin edellinen tujaus, vaikken voi sanoa kummastakaan filmistä nauttineeni - ainakaan vielä. Tämän megalomaanisen teoksen pariin täytyy varmasti vielä palata uudelleen, mutta ensikatselun sulattelussa voi vierähtää jokunen vuosi.

Pisteytys:

4/10

The Birth of a Nation - Kansakunnan synty (1915)

Ohjannut D. W. Griffith
USA 1915, 190 min.
Mykkäelokuva, Historia, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Lillian Gish, Henry B. Walthall, Mae Marsh

Klaani.

Eeppisen pitkä Kansakunnan synty oli aikansa hitti ja aloitti pitkien näytelmäelokuvien sarjan. Alunperin teos jaettiin kahteen osaan - varteenotettava huomio myös heille, jotka haluavat kokea tämän elokuvan. Koko kolmetuntinen spektaakkeli putkeen katseltuna on nimittäin aikamoinen hardcore-suoritus, jota en voi suositella (been there, done that).

Elokuvan ensimmäinen osio sijoittuu aikaan ennen Yhdysvaltain sisällissotaa. Elämä hymyilee niin vapaille miehille kuin plantaasin orjakansallekin. Sota kuitenkin syttyy ja taistelutanner kutsuu päähenkilöitä. Tähän kuvioon kuuluu vielä pari rakkaustarinaa, Lincolnin murha ja mitä nyt kaikkea. Toisessa osassa sodat on sodittu, orjat vapautettu ja rotujen väliset avioliitot sallittu. Tästä syntyy tietenkin melkoinen soppa, kun mustat yrittävät avioon valkoisten kanssa eikä raiskausyrityksiltäkään säästytä. Lopulta Ku Klux Klan pelastaa päivän ja kansa riemuitsee.

Kansakunnan synnyssä jyrää rasismi ja valkoisen miehen valta. D. W. Griffith tosin pyrki kritiikin myötä kiistämään olevansa rasisti, jota ei elokuvan perusteella uskoisi. Eeppisen pitkä Kansakunnan synty etenee armottoman hitaasti ja juonen seuraaminen on ajoittain työlästä. Soppaan sotkevat vielä lusikkansa epämääräiset ihonvärimaskeeraukset (katsokaa ja ihmetelkää) ynnä muut kummat kuriositeetit. Kärryillä pysyy, jos malttaa keskittyä.

Kansakunnan synty on monella tapaa klassikon maineensa ansainnut ja teoksena arvokas. mutta rehellisesti sanottuna myös mykkäelokuvan kieleen tottumalle pitkäveteinen ja rasismihäröilyjen vuoksi hieman ahdistava. Kahdessa osassa katsottuna tästä jäisi tosin varmasti parempi fiilis. Näyttelijöiden roolisuoritukset tuntuvat nykypäivästä käsin huvittavilta ja historian tapahtumatkin esitetään aika erikoisessa valossa. Nykyelokuvaan tottuneelle Kansakunnan synty voi olla vaikea tapaus, mutta sitäkin suuremmalla syyllä elokuva on katsomisen arvoinen. Täytyy palata Kansakunnan synnyn pariin uudelleen joskus tulevaisuudessa, ehkäpä se sitten avautuu paremmin.

Pisteytys:

4/10