Sen to Chihiro no kamikakushi ─ Henkien kätkemä (2001)

Ohjannut Hayao Miyazaki

Japani 2001, 125 min.

Animaatio, Fantasia

Pääosissa: Rumi Hiiragi, Miyu Irino

There is a story deep within my heart.

Chihiro-tyttö (Hiiragi) eksyy kummalliseen henkimaailmaan, jossa ihmishenki on vaarassa. Taikavoimia hallitseva Haru-nuorukainen (Irino) auttaa Chihiron pestautumaan jumalten kylpylään, jossa hän on varmasti turvassa. Chihiron on voitettava pelkonsa ja kerättävä kaikki rohkeutensa, sillä hänen on vielä pelastettava vanhempansa karulta kohtalolta ja kylpylän keittopadoilta.

Henkien kätkemä (engl. Spirited Away) on mestarillinen tarina Hayao Miyazakin mielikuvituksen syövereistä. Maagisessa maailmassa hahmojen hyvyys ja pahuus saavat erilaisia sävyjä, aivan kuten todellisessa elämässäkin. Katsojat ovat löytäneet elokuvasta lukuisia eri teemoja, aina kulutusyhteiskunnasta ympäristöongelmiin ja kaipuusta menneisiin aikoihin. Yksi synkähkö tulkinta on jopa sillä kannalla, että filmi käsittelee prostituutiota. Elokuvan taikamaailma onkin niin monipuolinen, että siitä löytää jokaisella katselukerralla helposti uudenlaisen kulman.

Upean realistinen lapsuuskuvaus oli ilmestyessään suuri menestys. Kotimaassaan Henkien kätkemä oli vuotensa hitti, ja myös ulkomailla elokuva sai suurta suosiota. Muun muassa Kultaisella karhulla ja animaatio-Oscarilla palkittu Henkien kätkemä ponkaisi studio Ghiblin tuottoisimpien filmien kärkeen ja viimeistään sinetöi ohjaajansa maailmanlaajuisen maineen. Sittemmin suuri yleisö on jo osannut odottaa studion uutuuksia kieli pitkällä, ja paraikaa varrotaan, josko mestari-Miyazakin viimeinen elokuva vielä jonain päivänä valmistuisi. Henkien kätkemä pitää omalla listallani ykköspaikkaa Ghiblin tuotannosta, vaikka sille onkin miellyttävän helppoa löytää haastajia.

Pisteytys: 10/10

Mulholland Drive (2001)

Ohjannut David Lynch

Ranska & USA 2001, 147 min.

Mysteeri, Trilleri

Pääosissa: Naomi Watts, Laura Harring, Justin Theroux

It's strange calling yourself.

 

Eräällä Hollywood Hillsin kadulla tapahtuu auto-onnettomuus. Läheiseen taloon muuttanut näyttelijänalku Betty (Watts) ottaa siipiensä suojaan kolarin ainoan selviytyjän, Ritaksi (Harring) esittäytyvän naisen. Tosiasiassa Rita on unohtanut nimensä ja kadottanut persoonansa, mutta yhdessä kaksikko ryhtyy selvittämään naisen taustoja. Käsilaukusta löytyvät oudot esineet antavat vihjeitä Ritan menneisyydestä ja painajaisunesta, joka on johtanut hänet Bettyn luo.

 

David Lynchin painajaismainen mysteeri ei avaudu helpolla, eikä liene varmaa, onko sitä tarkoitettukaan ratkaistavaksi. Elokuva jättää kuitenkin niin kiinnostavia vihjeitä, että se innoittaa väkisinkin arvuuttelemaan tapahtumien todellista luonnetta. Lynch lisäsi vettä myllyyn julkaistessaan kymmenen kohdan vinkkilistan, joiden olisi määrä avittaa Mulholland Driven salaisuuksien paljastumisessa. Internetin syövereistä löytyy selityksiä ja spekulaatioita, elleivät omat aivonystyrät riitä. Toisaalta filmin jokaista merkitystä ei tarvitsekaan ymmärtää matkasta nauttiakseen. Skeptikot ovat kyseenalaistaneet, onko mitään arvoitusta olemassakaan!

 

Mulholland Driven unenomainen tyyli viittaa voimakkaasti siihen suuntaan, että tapahtumat, tai ainakin osa niistä, taitavat olla unta. Mutta kenen? Tarina ei ole ainoastaan katsojaa hämäävä arvoitus, vaan siihen kietoutuu Hollywoodin tähtiunelmaa, elokuvakliseitä, ripaus saippuaopperaa sekä kiusalliselta tuntuvaa mieskatseen fantasiaa, jonka armottomuudesta naiset kärsivät. Onko elokuva satiiria, ironiaa tai kommentaari? Tulkintoja riittää siinä missä katsojiakin. Perin juurin outo Mulholland Drive on jakanut mielipiteitä, mutta se on silti usein nostettu esiin yhtenä vuosikymmenensä merkkiteoksista. Siitä huolimatta 1001-listalta elokuva on saanut tehdä tilaa uusille tulokkaille jo vuonna 2007. Minusta elokuva ei ole aivan terävintä Lynchiä, joskin verrattoman monikerroksinen mysteeri pitää loistavasti otteessaan.

Pisteytys 8/10

Y tu mamá también ─ Ja äitiäs kans (2001)

Ohjannut Alfonso Cuarón

Meksiko 2001, 106 min.

Draama, Komedia

Pääosissa: Gael García Bernal, Diego Luna, Maribel Verdú

Life is like the surf, so give yourself away like the sea.

 

Teini-ikäiset ystävykset Julio (Bernal) ja Tenoch (Luna) hyvästelevät kesälomareissulle lähtevät tyttöystävänsä. Edessä on tylsä kesä kaksin, vaikka bileitä ja uima-altaita riittää. Pojatkin pääsevät kokemaan oman road tripinsä, kun heitä vanhempi Luisa (Verdú) innostuu yhteisestä reissusta salaiselle rannalle. Edessä on viimeinen nuoruuden, lapsuuden ja aikuisuuden rajalla keinuva kesä.

Ja äitiäs kans kuvaa eläväisesti hölmöä, keskenkasvuista nuoruutta. Poikien keskinäinen nujuaminen on vielä täyttä leikkiä, vaikka elämää määrittävätkin bileet, päihteet ja seksi. Tavallaan koko tarina on tuon tunnistettavan elämänvaiheen tapaan vähän hölmö fantasia, mutta elokuva on paljon pintaansa syvällisempi. Road trip -lajille tyypillisesti jotain opitaan ja maailma lavenee. Aikuisuus näyttää ensimmäiset merkkinsä ja huolettoman kujeilun ajan on jäätävä taakse.

Alfonso Cuarónin (1961─) kontroversiaaliksikin kutsuttu draamakomedia oli kansainvälinen menestys. Ja äitiäs kans on kerännyt kehuja varsinkin tasapainoisesta käsikirjoituksestaan, jonka ansiosta filmille siunaantui yksi Oscar-ehdokkuuskin. Cuarón oli päässyt kokeilemaan siipiään Yhdysvaltojen puolella jo 1990-luvulla (mm. Loistava tulevaisuus, 1998), mutta viimeistään Ja äitiäs kans nosti ohjaajan suosioon ja suurempien projektien pariin. Sittemmin Cuarónilta on tullut ohjaustöitä yhä harvenevaan tahtiin, mutta ainakaan niiden laadusta ei ole tingitty.

Pisteytys: 8/10

O Brother, Where Art Thou? ─ Voi veljet, missä lienet? (2000)

Ohjannut Joel Coen

Iso-Britannia, Ranska & USA 2000, 107 min.

Komedia, Seikkailu, Rikos

Pääosissa: George Clooney, John Turturro, Tim Blake Nelson

 

Damn! We're in a tight spot!

 

Kolme vainottua kahlekarkuria on pakomatkalla. Joukon johtajan aseman on itsevaltaisesti ottanut keikarimainen Ulysses Everett McGill (Clooney), joka höpöttää pakokavereilleen kätkemästään aarteesta. Hölmöläiset Pete (Turturro) ja Delmar (Nelson) roikkuvat mukana rikkaudet tai pelastus mielessään, vaikka tosiasiassa Ulysses Everettin määränpäänä on ainoastaan löytää vaimonsa.

Odysseyksen harharetkiin perustuva Voi veljet, missä lienet? on  viihdyttävä elokuva, vaikka tarina ei olekaan kovin erikoinen. Antiikin maisemien sijaan kertomus sijoittuu 1930-luvun lama-ajan Mississippin osavaltioon. Aika ja paikka rakentuvat kiehtovasti todellisten ilmiöiden ja estetiikan pohjalle, mutta vielä vahvemman sävyn saavat aikakaudesta jäljelle jääneet voimakkaat mielikuvat. Eräänlaista kurjuuden nostalgisointia? Kiinnostavan maailman lisäksi tunnelmaa luo loistavan menevä soundtrack, joka palkittiin peräti viidellä Grammylla.

Joel ja Ethan Coenin käsikirjoittama veijaritarina sai ilmestyessään maltillisesti mutta mukavasti mainetta ja kunniaa. Elokuva oli ehdolla muun muassa Kultaiseen palmuun sekä Oscarin saajaksi käsikirjoituksensa ja kuvauksensa ansiosta, mutta suurimmat pystisaaliit jäivät Grammyihin. Voi veljet, missä lienet? viittaa hauskasti Preston Sturgesin klassikkokomediaan Nauru kahleitten talossa (1941), jossa elokuvaohjaaja yrittää omaperäisin keinoin laatia filmiä lama-ajan Yhdysvalloista. Elokuvalle ilmoitetaan jo nimikin, "Voi veljet, missä lienet?", mutta vasta Coenin veljekset taikoivat sen nimisen seikkailun valkokankaalle.

Pisteytys: 7/10

Le Fabuleux Destin d’Amélie Poulain ─ Amélie (2001)

Ohjannut Jean-Pierre Jeunet

Ranska & Saksa 2001, 122 min.

Romantiikka, Komedia

Pääosissa: Audrey Tautou, Mathieu Kassovitz

These are hard times for dreamers.

Pariisin ylle laskeutuvat fantasiamaailman vaaleanpunaiset pilvet! Unelmoijaksi osoittautuva nuori nainen Amélie Poulain (Tautou) työskentelee kahvilassa ja elää omassa haavemaailmassaan. Elokuisena iltana kaikki muuttuu, kun Amélie löytää kotoaan vuosikymmenten takaisen lapsen aarrekätkön. Voisiko sen palauttaa? Yksinäisyyteen tottunut Amélie ryhtyy määrätietoisesti levittämään onnellisuutta ympäristöönsä, mutta kuinka hän itse pääsisi osalliseksi yhteiseen iloon?

Jean-Pierre Jeunetin menestyselokuva on taattua mielihyvää, jos suinkin on valmis ottamaan elokuvan lämmön vastaan. Tunnelmallisen punavihreä maailma tuikkii seikkailua, jossa kaikki on mahdollista. Ihmeiden imelyys maittaa, koska huumori on sopivan absurdia. Välillä groteskiakin! Kerronnallisesti elokuva lainaa vaikutteita klassikoista, eritoten esikuvana on kertojaäänellä ja erilaisilla kuvakikoilla täydennetty Jules ja Jim (1962), joka vilahtaa Améliessakin valkokankaalla.

 
Amélie on taatusti yksi ilmestymisvuotensa rakastetuimpia elokuvia. Romantillinen satumaailma riemastutti kriitikoita, keräsi ehdokkuuksia ja pystejä palkintogaaloissa sekä veti suuret yleisöt teattereihin. Filmistä tuli vuotensa menestynein ranskalaiselokuva; Suomessakin Amélie nousi helposti kymmenen katsotuimman elokuvan joukkoon. Maaginen Pariisi viehättää edelleen, mutta 1001-listalta Amélie on siirretty sivuun uudempien unelmien tieltä jo vuonna 2010.

Pisteytys: 8/10

The Royal Tenenbaums (2001)

Ohjannut Wes Anderson

USA 2001, 110 min

Komedia, Draama

Pääosissa: Gene Hackman, Luke Wilson, Gwyneth Paltrow, Ben Stiller, Owen Wilson

I always wanted to be a Tenenbaum, you know?

The Royal Tenenbaums kertoo eriskummallisesta perheestä, joka on täynnä neroja, mutta kenenkään sosiaaliset taidot eivät ole aivan huippuluokkaa. Perheensä jättänyt (tai siitä ulos potkittu) isäpappa Royal (Hackman) päättää lopultakin korjata menneisyytensä virheet ja lähestyä aikuisia lapsiaan. Royalille ilmenee, että jokainen hänen kolmesta ihmelapsestaan on saavuttanut uransa huipun ja luisuu paraikaa alamäkeä. Perhe on saatava taas kokoon ja toimintakuntoon!

Wes Andersonin visuaalinen ja kerronnallinen tyyli on löytänyt jengansa: The Royal Tenenbaums on lakonisen hauska, visuaalisten yksityiskohtien elokuva. Teos on saanut innoitusta Orson Wellesin tyylikkäästä sukusaagasta Mahtavat Ambersonit (1942), mutta komedian hengessä. Ei tarinasta silti täysin vakavuutta puutu, sillä jokaista perheenjäsentä riivaavat erilaiset pelot ja epävarmuudet. Hirveän syvälliseksi tarina ei missään vaiheessa kasva, mutta liekö sellainen aina tarpeenkaan.

The Royal Tenenbaums oli Andersonin siihenastisista ohjaustöistä selvästi suurin yleisömenestys, ja taitaa edelleen olla yksi ohjaajan parhaita hittejä. Andersonin ja Owen Wilsonin yhteistyössä laatima käsikirjoitus nousi jopa Oscar-ehdokkaaksi. Eri päähenkilöihin vuorotellen keskittyvä kerrontatyyli on väkisinkin hieman pirstaleinen, mutta pysyy silti yhdenmukaisena kokonaisuutena. 1001-listalta teos on saanut kyytiä vuonna 2008, mutta Andersonin huumorintajuun ja kerrontakeinoihin mieltyneille filmi pitää taatusti edelleen paikkaansa ohjaajan merkkiteosten joukossa.

Pisteytys: 7/10

Moulin Rouge! (2001)

Ohjannut Baz Luhrmann

Australia & USA 2001, 127 min.

Romantiikka, Musikaali, Draama

Pääosissa: Ewan McGregor, Nicole Kidman

Come what may, I will love you until my dying day!

 

Nuori ja kirkasotsainen Christian (McGregor) saapuu boheemiin Pariisiin ja lyöttäytyy osaksi näyttelijärenttujen kokoonpanoa. Tuoretta näytelmää kaupitellessaan Christian rakastuu ensisilmäyksellä Moulin Rougen kirkkaimpaan tähteen Satineen (Kidman) ─ joka on jo kohtalokkaasti luvattu toiselle miehelle. Kabareen kulisseissa leiskuu lempi ja luovuus!

Moulin Rouge! on taattua Baz Luhrmannin postmodernia tyyliä. Elokuvan perustarina on klassisen traaginen romanssi, mutta energiset hypervärit ja kiihkeä vauhti turvottavat visuaalisen ähkyn äärimmäisyyksiin. Tarina sijoittuu vuoteen 1899 ja lavalle on tuotu koko tuleva vuosisata: musat, popkulttuurin viittaukset ja elokuvat Hollywoodista Bollywoodiin... mikä karnevaali! Kokonaisuus ei kuitenkaan missään vaiheessa ole vaarassa romahtaa, vaan osaset sointuvat toisiinsa.

Cannesissa ensi-iltansa saanut show otettiin vastaan pääasiassa myönteisesti ja lippuluukuilla satoi menestystä. Kahdeksasta Oscar-ehdokkuudesta käteen tosin jäivät vain voitot lavasteista ja puvustuksesta, sinänsä aivan ansaitusti. Suuren spektaakkelin jälkeen Baz Luhrmann siirtyi työstämään toisenlaisia tarinoita: Moulin Rouge! sinetöi teatteriteeman yhdistämän trilogian, jonka avaa camp-henkinen Stricktly Ballroom (1992) ja keskelle asettuu erikoinen Romeo + Juliet (1996). Moulin Rouge! on melkoinen päätösilotulitus omaperäiselle elokuvakolmikolle. Pirskahtelevan sekamelskan hallintaa täytyy arvostaa, vaikka filmin faniksi ei tunnustautuisikaan.

Pisteytys: 6/10

Dancer in the Dark (2000)

Ohjannut Lars von Trier

Tanska, Ranska, Saksa, Italia & Ruotsi 2000, 140 min.

Draama, Musikaali, Rikos

Pääosissa: Björk, Catherine Deneuve, David Morse, Peter Stormare

 

In a musical, nothing dreadful ever happens.

Maahanmuuttaja Selma Ježková (Björk) yrittää epätoivoisesti tienata rahaa poikansa silmäleikkaukseen. Perinnöllinen, sokeuttava sairaus on Selman suurin suru. Musikaalien haavemaailmat vetävät puoleensa herkkää Selmaa, jonka on vaikea pitää päänsä pois pilvistä. Tragediat seuraavat toisiaan, eikä tämä tarina tule päättymään kuten onnea etsivissä musikaaleissa.

Dancer in the Dark on melankolinen kertomus kurjasta kohtalosta. Toiveikkaita hetkiä ovat ainoastaan Selman kuvittelemat rujot ja eriskummalliset musikaalikohtaukset. Niiden luoma kontrasti on mestarillinen ja miltei koominen, mutta hyvin tummalla tavalla. Muutoin teosta kuvataan heiluvin kameroin kuin dokumenttia: tosielämän ja fantasian raja piirretään selvästi, mutta välillä se hämärtyy. Björkin persoonalliset laulut purskahtelevat ilmoille tunteikkaasti ja ujuttautuvat syvälle sieluun. Albumi Selmasongs (2000) menestyi oivasti, kuten elokuvakin.

Katsoin elokuvan aikanaan melko tuoreeltaan ja se teki minuun suuren vaikutuksen. Silti olen lykännyt uudelleenkatselua, koska musertava tarina ei houkuttele puoleensa kovin montaa kertaa. Sitä paitsi #metoon myötä on paljastunut, miten vastenmielisissä olosuhteissa päätähti Björk joutui työskentelemään Lars von Trierin harjoittaman ahdistelun vuoksi. Dancer in the Dark jättää ristiriitaisiin tunnelmiin, mutta niinpä se jakoi aikanaan kriitikoitakin ─ ja rajusti! Silti elokuva sai kruunukseen Kultaisen palmun ja myös Björkin oiva rooli palkittiin Cannesissa. 1001-listalta filmi on poistettu jo 2013, eikä von Trierin uudempia ja vielä sadistisempia filmejä olla ainakaan toistaiseksi liitetty joukkoon. Ehkä hyvä niin.

Pisteytys: 8/10

Nueve reinas ─ Yhdeksän kuningatarta (2000)

Ohjannut Fabián Bielinsky

Argentiina 2000, 114 min.

Rikos, Trilleri

Pääosissa: Ricardo Darín, Gastón Pauls

You look like a nice guy.

Juaniksi (Pauls) esittäytyvä nuori mies on aikeissa huijata rahatukon pahaa-aavistamattomalta kassaneidiltä. Tilannetta päätyy todistamaan Marcos (Darín), vanha kettu ja itseään mestarihuijarina pitävä rikosten ammattilainen. Marcos päättää ottaa lupaavan juniorin partnerikseen rikokseen, jossa huijaustaidoille on käyttöä. Harvinaisten postimerkkien, yhdeksän kuningattaren, puhaltaminen osoittautuu silti kinkkiseksi palaksi. Ja kuka lopulta onkaan tarinan mestarillisin huijari?

Yhdeksän kuningatarta (engl. Nine Queens) leikittelee puolivillaisella machoilulla. Veijarimainen rikostarina on tuttua kauraa, ja sen vuoksi juonesta arvaa helposti vähintäänkin sen, että suurin pullistelija Marcos tuskin vie voittoa kotiin. Muitakin vihjeitä pudotellaan matkan varrella. On silti hauska seurata, miten ketäkin koijataan ja millaisia jujuja eri juonilankoihin kätkeytyy. Yhdeksän kuningatarta on on perusvarma, hieman komediaan vivahtava rikoselokuva ─ mutta ei järin mieleenpainuva. 1001-listaltakin filmi on poistettu jo vuonna 2007.

Fabián Bielinskyn (1959─2006) ohjausura jäi lyhyeksi, mutta sitä on pidetty Argentiinassa varsin merkittävänä. Yhdeksän kuningatarta on Bielinskyn ensimmäinen kokopitkä ohjaustyö, jonka mies myös käsikirjoitti. Elokuva sai näkyvyyttä maailmanlaajuisesti, vaikka ei noussutkaan megahitiksi. Mehukkaan tarinan innoittamana elokuvasta on sittemmin tehty jopa neljä remakea eri puolilla maailmaa, joista meillä tutuin lienee jenkkiversio Criminal (2004).

Pisteytys: 6/10

Yi yi ─ 1 + 2 (2000)

Ohjannut Edward Yang

Taiwan & Japani 2000, 173 min.

Draama

Pääosissa: Nien-Jen Wu, Elaine Jin, Issei Ogata

 

Why are we afraid of the first time?

 

1 + 2 kertoo keskiluokkaisesta taiwanilaisperheestä ja sen kolmesta sukupolvesta, jotka jakavat saman kodin. Perheen isä NJ (Wu) kamppailee tukahdutettujen tunteiden aallokossa: entisen heilan kohtaaminen ja firman ahdinko ajavat miehen pohtimaan tekemiään valintoja. Helpompaa ei ole muillakaan perheenjäsenillä, joista jokainen kokee tahoillaan yksinäisyyttä ja epävarmuutta.

Rauhallinen ja pohdiskeleva perhedraama antaa tilaa ajatuksille. Kukapa ei joskus olisi pysähtynyt tuumimaan tekemiään valintoja ja sitä polkua, jota on tullut kulkeneeksi. 1 + 2 avartaa hellän ymmärtäväisesti inhimillisiä pohdintoja, joita suurkaupunkien tuhannet ja miljoonat yksityiset elämät kätkevät sydämiinsä. Arjen on jatkuttava, vaikka suljettujen ovien takana kuohuu. Kaupunkimiljöön tyylikäs kuvaus korostaa kiehtovalla tavalla yleisinhimillisiä tunteita, niiden yksityisyyttä ja toisaalta samaistuttavuutta; yksin jäämistä ja vieraantuneisuutta.

 

1 + 2 sai ensi-iltansa Cannesissa, jossa Edward Yang palkittiin ohjauksestaan ja filmi oli ehdolla Kultaisen palmun saajaksi. Yangin pysti oli ansaittu, sillä monien päähenkilöiden ja juonilankojen elokuva on taidolla hallittu kokonaisuus. Näin jälkeen päin palkinnon arvo korostuu siksikin, että elokuva jäi harmillisesti Yangin viimeiseksi kokopitkäksi ohjaustyöksi. Teoksessa on samaa filosofista henkeä, melankoliaa ja ylisukupolvisia aineksia kuin Yangin läpimurtoteoksessa Kirkkaampi kesäpäivä (1991). Molemmat ovat suuria elokuvia ohikiitävästä arjesta. Mikäpä sen tutumpaa ja kauniimpaa!

Pisteytys: 8/10

Traffic (2000)

Ohjannut Steven Soderbergh

USA & Saksa 2000, 147 min.

Rikos, Draama, Trilleri

Pääosissa: Michael Douglas, Benicio Del Toro, Catherine Zeta-Jones

It's all about the money.

Traffic punoo yhteen kolme kertomusta, joiden välillä kulkevat kovat huumeet. Meksikossa huumekyttä Javier Rodriguez (Del Toro) tekee hartiavoimin töitä katkaistakseen siivet huumekartellilta.  San Diegossa poliisit käräyttävät bisnesmiehen, jonka makeaan elämään tottunut vaimo Helena Ayalan (Zeta-Jones) joutuu pian käymään omaa sotaansa alamaailmaa vastaan. Lopulta jäljet johtavat Ohioon, jossa konservatiivituomari Robert Wakefieldin (Douglas) huumeiden vastainen sota saa takaiskun, kun hänen tyttärensä vakavaksi lipsuva viihdekäyttö paljastuu.

Steven Soderberghin rikostrillerissä piisaa pituutta ja monin verroin päähenkilöitä, mutta tarina on silti rakenteeltaan napakka ja taitavasti hallittu. Jokaisesta kolmesta tarinasta saisi syvennettyä oman filminsä, mutta tällaisena yhdistelmänä ne taitavat silti toimia parhaiten. Huumeet ovat globaali ilmiö ja sikäli kokonaiskuvassa voisi varmasti olla vielä lisääkin lankoja ─ mutta johonkin on rajattava! Elokuva perustuu brittiläiseen minisarjaan Traffik (1989), jossa huumeiden matkassa kuljetaan vielä pidempi matka aina viljelijältä käyttäjälle saakka.

Erinomaisen vastaanoton saanut Traffic voitti neljä viidestä Oscar-ehdokkuudestaan (mm. paras ohjaus) ja keräsi pystejä lukuisissa muissa palkintogaaloissa. Soderberghille elokuvavuosi oli varsinaista menestyksen nektaria, sillä alkuvuodesta ensi-iltansa saanut Erin Brockovich (2000) oli jo ehtinyt kohota hitiksi. Ohjaajan ura sai uutta pontta ja seuraavana vuonna ensi-iltaan tuli vielä suurempi yleisömagneetti Ocean's Eleven (2001). Trafficin suosio ei jäänyt unholaan, vaan sen ja alkuperäisen brittisarjan pohjalta syntyi kolmen jakson minisarja Traffic (2004).
 

Pisteytys: 8/10

Amores Perros (2000)

Ohjannut Alejandro G. Iñárritu

Meksiko 2000, 154 min.

Draama, Trilleri

Pääosissa: Gael García Bernal, Goya Toledo, Emilio Echevarría

 

 

So how shall we call my dog?

 

Amores Perros alkaa kolarista. Köyhä nuorukainen Octavio (Bernal) on ajautunut pikkurikosten parista yhä vakavampiin tekoihin, ja nyt hän kaahaa pakoautolla päin punaisia valoja. Onnettomuudessa loukkaantuu nuori malli, Valeria (Toledo), jonka elämä saa odottamattoman suunnan. Avunantajaksi saapuu kerjäläiseltä näyttävä salaperäinen mies (Echevarría), jonka on aika tehdä tiliä menneisyytensä kanssa. Valintojen eteen pakotetut ihmiset kohtaavat ohimennen, symbolisesti tienristeyksessä.

Alejandro G. Iñárritun (1969─) yhteiskunnallinen esikoisohjaus tutkii ihmisten välistä tasa-arvoa, hyviä ja pahoja tekoja ja epäoikeudenmukaisuuden tunteesta kumpuavaa väkivaltaa. Köyhissä kortteleissa viha kuplii ja kuohuu, mutta raivon purskahduksilta ei säästy vauraampikaan väki. Jokainen kolmen päähenkilön kertomuksesta kietoutuu koiriin: ihmisen ja eläimen suhde heijastaa luokka-asemaa, ja koirien uskollisuus peilautuu omistajiensa käsityksiin luottamuksesta, rehellisyydestä ja avoimuudesta. Episodimaisen elokuvan teemat pirstoutuvat, mutta palat sopivat toisiinsa.

 

Amores Perros sai ensi-iltansa Cannesissa ja filmistä tuli tuota pikaa arvostelumenestys. Suosion turvin Iñárritu pääsi kevyin mielin jatkamaan samalla tiellä. Kuuden vuoden sisällä syntyi niin kutsuttu kuolema-trilogia, jonka eri osissa toisilleen tuntemattomien ihmisten kohtalot kietoutuvat yhteen sattumanvaraisesti. Amores Perrosia seurasivat menestyselokuvat 21 grammaa (2003) ja Babel (2006), joista jälkimmäinen on 1001-listalla. Kolea ja raaka Amores Perros ei nouse trilogiasta suosikikseni, vaikka se on kiistatta tehty taiten. Koirien kovat kohtalot kirpaisevat miltei syvemmin kuin ihmisten epäonni, jonka alleviivaamisessa kevyempikin sävy voisi riittää.

Pisteytys: 7/10

Lokakuun elokuvat 2022

Thor: Love and Thunder

Ohjannut Taika Waititi

Australia & USA 2022, 118 min.

Seikkailu, Fantasia, Komedia

Pääosissa: Chris Hemsworth, Natalie Portman, Christian Bale

Thorin (Hemsworth) elämään jylähtää läjäpäin ukkosta ja lempeä, sillä rakkaudessa on ryppyjä ja julma jumaltensurmaaja Gorr (Bale) uhittelee miekkoineen. Pidän Thorin ilakoivasta asenteesta, mutta elokuvan huumorissa ei ole oikein minkäänlaista terää tai yllättävyyttä. Jo neljännessä Thorissa on väkisinkin liukuhihnatuotteen makua, mutta elokuva kelpaa kuitenkin viihteeksi. Katsojaluvut ovat silti tutun megaluokan mitoissa.

Pisteytys: 6/10

Bao

Ohjannut Domee Shi

USA 2018, 8 min.

Animaatio, Lyhytelokuva, Draama

Pääosissa: Sindy Lau, Daniel Kai Lin

 

 

 

 

Domee Shin lyhytelokuvassa yksinäisen äidin haaveet käyvät yhtäkkiä toteen ja hän saa kokea uuden äitiyden onnen. Menisikö kaikki tällä kertaa paremmin kuin viimeksi? Liikuttava pieni filmi käsittelee vanhempien ja lasten suhdetta sekä varttumisen tuoman irtipäästämisen kipeyttä. Taitavasti animoitu Pixar-filmi palkittiin parhaan animaatiolyhärin Oscarilla.

Pisteytys: 7/10

Suomen hauskin mies

Ohjannut Heikki Kujanpää

Suomi & Ruotsi 2018, 103 min.

Draama, Komedia, Historia, Sota

Pääosissa: Martti Suosalo, Paavo Kinnunen, Leena Pöysti

 

 

 

 

Punavankien leirillä riutuva teatteriseurue joutuu tekemään hupinäytelmän vangitsijoilleen. Elokuva onnistuu erinomaisesti säilyttämään hyvän tasapainon tragedian ja komedian välillä: mukana on huumoria ja keveyttä, vaikka kipeää taakkaa kannatteleva aihe on vaikea ja roolihahmojen henki on katkolla. Näyttelijöiden roolitöissä kuultaa sama balanssi. Käsittelytapa on jokseenkin teatraalinen, vaikka tavallaanhan se tähän aiheeseen istuu.

Pisteytys: 7/10

 

Rec
Ohjannut Jaume Balagueró & Paco Plaza

Espanja 2007, 78 min.

Kauhu, Trilleri

Pääosissa: Manuela Velasco, Ferran Terraza, Jorge-Ymam Serrano

Kaksi toimittajaa lähtee juttukeikalle, joka muuttuu raivotautiseksi verilöylyksi. Tirkistelevien toimittajien mieltä ei kyllä eettisyys paina! Found footage -lajityypin filmissä on kliseensä, mutta myös omaperäiset ja taidokkaan realistiset hetkensä. Elokuva oli menestys, joka poiki kolme jatko-osaa (2009, 2012, 2014) sekä unholaan painuneen Hollywood-version Quarantine (2008).

Pisteytys: 6/10

Aleksis Kiven elämä

Ohjannut Jari Halonen

Suomi 2002, 104 min.

Biografia, Draama, Komedia

Pääosissa: Marko Tiusanen, Jari Salmi, Karoliina Kudjoi

Aleksis Kiven elämä seuraa kirjailijan (Tiusanen) nuoruusvuosia ja suomalaisuusaatteen romanttista kuohuntaa. Jopa on erikoisin tyylikeinoin rakennettu suurmiesbiografia! Turkkamainen elokuva on omalaatuisen humoristinen ja suorastaan virkistävän outo, mutta ällistykseni ei vielä ensinäkemän myötä nouse aivan ylistykseksi. Filmin tunnelmaan tottunee nopeammin, jos ei ennakkoon ehdi olettaa sen olevan perinteisellä mallilla pönötetty elämäkerta. Ehkäpä tämä on lopultakin paras toteutus päähenkilönsä muistolle. Jään odottamaan sopivaa hetkeä uusintakatselulle, kenties riemastun silloin enemmän.

Pisteytys: 6/10

The Train - Juna

Ohjannut John Frankenheimer

Ranska, Italia & USA 1964, 133 min.

Toiminta, Trilleri, Sota

Pääosissa: Burt Lancaster, Paul Scofield, Jeanne Moreau

Miehitetyssä Ranskassa kuohuu ja Pariisin vapautus on lähellä. Mylläkkään varautuvat natsit varastavat junalastillisen ranskalaisia taideaarteita, joten vastarintaliikkeen iskuryhmän on puolestaan varastettava koko hiivatin juna. Oiva sotafilmi pitäytyy etäällä rintamista, mutta komeita pamahduksia nähdään silti. Vaikka jylinää on luvassa, sitä enemmän elokuva luottaa yhteistyön voimaan. Hikistä jännitystä piisaa joka tapauksessa ihan loppumetreille saakka.

Pisteytys: 8/10