Don't Look Now ─ Kauhunkierre (1973)

Ohjannut Nicolas Roeg

Iso-Britannia & Italia 1973, 110 min.

Draama, Trilleri, Kauhu

Pääosissa: Donald Sutherland, Julie Christie

Nothing is what it seems.

John (Sutherland) ja Laura Baxter (Christie) menettävät tyttärensä onnettomuudessa. Pariskunta nousee hiljalleen jaloilleen, vaikka suru on tullut jäädäkseen. Baxterit matkustavat Venetsiaan töiden perässä ja hiljalleen uusi arki parantaa vanhoja haavoja, kunnes kohtaaminen oudon selvännäkijäkaksikon kanssa palauttaa avioparin lähtöruutuun. Ovatko kuolleet sittenkin keskuudessamme?

Kauhunkierre on mestarillinen kertomus kuolleen lapsen tragediasta, joka raahautuu varjona kaikkialle. Trilleriin ujuttautuu ripaus okkultismia ja yliluonnollisia piirteitä: vanhempia piinaa ristiriita todellisuuden hyväksymisen ja kuolemanjälkeisen elämän etsimisen välillä. Kauhunkierre hyödyntää hyytävän hienoja leikkauksia ja kuvakulmia tehokeinoinaan. Kaikuvissa kanaaleissa ja veden heijastuksista syntyy epätodellisuuden tuntu. Mitä Baxterit oikeasti näkevät ja kuulevat? Kolean talvinen ja ikuiselta tuntuva Venetsia antaa kertomukselle erinomaiset raamit.

Aikalaiskriitikoiden arvioissa Kauhunkierre otettiin vastaan positiivisesti, vaikka elokuvan realistinen seksikohtaus aiheuttikin tietyissä tahoissa pahennusta. Nykynäkökulmasta kohtaus on lähinnä tunteikkaan sensuelli, eikä sitä enää voi pitää järin roisina, mutta 1970-luvulla oli vielä toisin. Kauhunkierteen osakseen saama arvostus on vuosien saatossa ainoastaan kasvanut, ja elokuvan hyytävä tunnelma on jättänyt jälkensä moniin kauhuohjaajiin. Se ei ole ihme, sillä Kauhunkierteen katselu jättää piinaavan surumielisen ilmapiirinsä kummittelemaan mielen perukoille pitkäksi aikaa.

Pisteytys: 9/10

8 x Halloween: osa IV (Kuka pelkää noitia, 1990)

Mindless bumpkin! You blithering bogvumper!

Kaiken Halloween-jännityksen ei suotta täydy olla lapsilta kiellettyä kauhua, vaan pieniä väristyksiä voi löytää satujenkin maailmasta. Päivän elokuva on 30-vuotias Kuka pelkää noitia, joka viihdyttää eri ikäisiä katsojia. Vuoden 1990 elokuvista Halloween-sesonkiin sopivat myös mitä parhaimmin paskakauhun kruunaamaton kuningas Troll 2, Stephen Kingin romaaniin perustuva Se ja 1001-listaltakin löytyvä, Tim Burtonin Saksikäsi Edward.

The Witches - Kuka pelkää noitia

Ohjannut Nicolas Roeg

Iso-Britannia & USA 1990, 91 min.

Fantasia, Komedia

Pääosissa: Jasen Fisher, Mai Zetterling, Anjelica Huston

Luke-poika (Fisher) ja hänen isoäitinsä Helga (Zetterling) lähtevät rentouttavalle lomamatkalle. Pahaksi onneksi maailman noidat ovat päättäneet järjestää vuotuisen kokoontumisensa tismalleen samassa hotellissa! Helga-mummu on nuoruudessaan metsästänyt noitia ja tietää, että noidat inhoavat lapsia ja pyrkivät hävittämään nuo haisevat pikkuihmiset maan päältä lopullisesti. Luken ja Helgan on tietenkin pysäytettävä pahuuden voimat, vaikka se onkin hyvin vaarallista.

Kuka pelkää noitia perustuu Roald Dahlin samannimiseen suosittuun lastenkirjaan (1983). Elokuvaversio seuraa alkuperäisen kirjan tarinaa melko uskollisesti, mutta tarina loppuu toisin. Vaikka filmi pohjautuu lastenkirjaan, on mukana aika karmiviakin kohtauksia ─ mutta lopussa lempeys tietenkin voittaa. Aikuisen ei tarvitse pelätä, mutta pienimmille lapsille elokuva ei sovellu ainakaan yksin katsottavaksi. Tiettävästi alun perin tarinaan sisältyi vielä hirveämpiäkin hetkiä, jotka Nicolas Roeg tosin leikkeli pois käytettyään ensin omaa muksuaan koekaniinina!

 

Elokuvan parasta antia on karismaattinen Anjelica Huston karmaisevana ylinoitana, sekä upeat, ihanan hirveät maskeeraukset. Kuvausvaiheessa ne ovat taatusti myös olleet työläitä, vaikka noita-akat näyttävätkin riipivän tekonaamansa irti yhdessä känsäisen käden käänteessä. Mikäli perinteisemmän käsityön sijaan arvostaa enemmän CGI-efektejä, on Robert Zemeckiksen ohjaama uusintaversio saamassa ensi-iltansa jo tässä kuussa.

Pisteytys: 7/10

The Man Who Fell to Earth - Mies toisesta maailmasta (1976)

Ohjannut Nicolas Roeg

Iso-Britannia 1976, 139 min.

Scifi, Draama

Pääosissa: David Bowie, Candy Clark, Rip Torn

What happens to you when you drink?

Humanoidi Thomas Jerome Newton (Bowie) saapuu maahan kaukaiselta planeetalta. Newtonin kotiplaneetta kärsii kuivuudesta, mutta maasta vettä löytyy vielä runsaasti. Vesilastin kuljettaminen avaruuden ääriin vaatii kulkupelin rakentamista, mutta älykkäälle Newtonille se ei ole ongelma. Paluumatkan esteeksi koituvat maalliset nautinnot ─ seksi, raha ja alkoholi.

Nicolas Roegin scifielokuva Mies toisesta maailmasta kuvaa kyltymättömiä himoja ja yksinäisyyttä materialistisessa maailmassa. Varsinainen juonenkuljetus on toisinaan liioitellunkin vaikeaselkoista seurattavaa. Loistavia sen sijaan ovat aivan yksittäiset hurjat kohtaukset, joissa kerrontaa venytetään unenomaisiin ulottuvuuksiin. Kulttimaineensa Mies toisesta maailmasta on ansainnut siksi, että pääroolissa nähdään kokaiinipöllyissä esiintyvä rocktähti David Bowie.

 

Ulkoavaruuden olentona esiintyminen ei ollut Bowielle vain yhden filmin mittainen keikka. Avaruusteeman kanssa flirttailu oli alkanut jo 1960-luvulla, ja 1970-luvun alussa syntyi legendaarinen alter ego, avaruudesta maahan saapunut rocktähti Ziggy Stardust. Elokuvan teon aikaan Bowie oli kohonnut maailmanmaineeseen, mutta ui silti syvissä vesissä. Paha huumeongelma ei mahdollistanut ihan tavallista roolisuoritusta, mutta jotain melko vangitsevaa Bowien tulkinnassa on. Se johtunee siitä, että Newtonin kuuluukin kuvastaa ulkopuolisuutta, outoutta ja addiktioita. Elokuvaroolin tunnelmia löytyy myös albumeilta Station to Station (1976) ja Low (1977), mutta itse elokuvassa Bowien musiikkia ei kuulla.

Pisteytys:

7/10

Walkabout - Erämaan vangit (1971)

Ohjannut Nicolas Roeg
Iso-Britannia & Australia 1971, 100 min.
Draama, Seikkailu
Pääosissa: Jenny Agutter, Luc Roeg, David Gulpilil

Well, where are we now?

Teinityttö (Agutter) ja hänen pikkuveljensä (Roeg) jäävät yksin Australian karulle aavikolle. Päiväkausia harhailtuaan kaksikko törmää onnekseen aboriginaalinuorukaiseen (Gulpilil), joka on suorittamassa "walkaboutiaan", nuoruuden riittiä, jonka aikana miehenalun on määrä vaeltaa yksin luonnon armoilla kuukausikaupalla. Satunnainen kohtaaminen johtaa idylliseen yhteiseloon, joka ei kuitenkaan voi jatkua ikuisesti.

Erämaan vangit on Nicolas Roegin (1928─2018) kulttiteos, joka muistetaan ainutlaatuisesta tunnelmastaan. Unenomainen seikkailu on samanaikaisesti sekä symbolinen kertomus että arkinen tapahtumasarja, joskaan ei tavanomainen arkipäivän kuvaus. Käsitteleekö elokuva nuorta lempeä ja aikuistumista, vaiko sittenkin villin ja sivistyksen kohtaamista, yhteyden löytymistä ilman yhteistä kieltä? Perimmäinen sanoma jää mysteeriksi, eikä sitä välttämättä tarvitse tällä matkalla löytääkään. Juuri tämän onnistuneen epävarmuuden vuoksi teos kuitenkin on kiehtova.

Upeasti kuvattu ja kauniilla soundtrackilla viimeistelty Erämaan vangit on tietynlaista eskapismia, jota harjoitettiin myös Roegin elokuvassa Performance (1970). Kummassakin elokuvassa päähenkilöt liikkuvat fyysisestikin kauas arkitodellisuudesta, mutta matkan päämäärä ei välttämättä tuo autuutta. Kummankin elokuvan matka sitä paitsi tehdään pakon edessä: kyse on kaiketi lopulta siitä, että virran vietävänä räpiköidessään saisi pidettyä päänsä pinnalla. Filosofinen Erämaan vangit ei ilmestyttyään juuri menestynyt Australiassa, mutta vastaanotto oli parempi Euroopassa, uuden aallon juurilla. Roegin visiot noteerattiin Cannesissa ja elokuva pääsi jopa ehdolle Kultaisen palmun saajaksi.

Pisteytys:
8/10

Performance (1970)

Ohjannut Donald Cammell & Nicolas Roeg
Iso-Britannia 1970, 105 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: James Fox, Mick Jagger, Anita Pallenberg

I need a bohemian atmosphere!

Chas (Fox) on urallaan hyvin edennyt gangsteri, jonka vapaa-ajan huvit ovat yhtä rankkoja kuin työkin. Kun Chas riitaantuu pomonsa kanssa, hän löytää piilopaikan hämyisestä kellariasunnosta, jonka omistaa julkisuuden valokeilasta vetäytynyt entinen rocktähti Turner (Jagger). Uudesta yhteiselosta tulee entisen tähden viimeinen esitys ─ huumeiden ja seksin täyttämässä rockluolassa Chas lopulta kadottaa itsensä.

Performance on tyyliltään kumma elokuva, sillä se yhdistää rohkeasti gangsterien maailman psykedeeliseen huumetrippiin. Omalaatuisen elokuvan tyylissä häilähtelee pieniä vivahteita uudesta aallosta, undergroundista ja rock-dokumenteista, eikä uusimpien kauhuelokuvien lanseeraamaa runsasta verenvuodatustakaan kaihdeta. Performancen tyyli on sangen ainutlaatuinen, ja ehkäpä siksi elokuva vastaanotettiin vähintäänkin tyrmistyneesti. Tätä nykyä elokuva sentään jo löytyy parhaiden brittifilmien TOP-100-listan puolimaista.

Jos Woodstock päätti hippiajan ja Gimme Shelter (1970) -dokumentissa kuvattu Altamont-festari oli arkun viimeinen naula, meren toisella puolen Performance löi päätepisteen 1960-luvun svengaavalle Lontoolle. Elokuva on kiinni ajassaan tarkastellessaan identiteetin tai minuuden hukkumista sekä vieraantumista. Chasin erikoinen muodonmuutos kovanaamasta boheemiksi hipiksi on hämmästyttävä, ja James Foxin roolisuoritus osuu nappiin. Jos vallankumouksellisen kuluttava elämä käy Chasille liian raskaaksi, on sille vastineensa tosielämässäkin: urallaan uupunut Fox vetäytyi Performancen jälkeen elokuva-alalta kymmeneksi vuodeksi.

Pisteytys:

8/10