perjantai 5. heinäkuuta 2019

Performance (1970)

Ohjannut Donald Cammell & Nicolas Roeg
Iso-Britannia 1970, 105 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: James Fox, Mick Jagger, Anita Pallenberg

I need a bohemian atmosphere!
Chas (Fox) on urallaan hyvin edennyt gangsteri, jonka vapaa-ajan huvit ovat yhtä rankkoja kuin työkin. Kun Chas riitaantuu pomonsa kanssa, hän löytää piilopaikan hämyisestä kellariasunnosta, jonka omistaa julkisuuden valokeilasta vetäytynyt entinen rocktähti Turner (Jagger). Uudesta yhteiselosta tulee entisen tähden viimeinen esitys ─ huumeiden ja seksin täyttämässä rockluolassa Chas lopulta kadottaa itsensä.

Performance on tyyliltään kumma elokuva, sillä se yhdistää rohkeasti gangsterien maailman psykedeeliseen huumetrippiin. Omalaatuisen elokuvan tyylissä häilähtelee pieniä vivahteita uudesta aallosta, undergroundista ja rock-dokumenteista, eikä uusimpien kauhuelokuvien lanseeraamaa runsasta verenvuodatustakaan kaihdeta. Performancen tyyli on sangen ainutlaatuinen, ja ehkäpä siksi elokuva vastaanotettiin vähintäänkin tyrmistyneesti. Tätä nykyä elokuva sentään jo löytyy parhaiden brittifilmien TOP-100-listan puolimaista.

Jos Woodstock päätti hippiajan ja Gimme Shelter (1970) -dokumentissa kuvattu Altamont-festari oli arkun viimeinen naula, meren toisella puolen Performance löi päätepisteen 1960-luvun svengaavalle Lontoolle. Elokuva on kiinni ajassaan tarkastellessaan identiteetin tai minuuden hukkumista sekä vieraantumista. Chasin erikoinen muodonmuutos kovanaamasta boheemiksi hipiksi on hämmästyttävä, ja James Foxin roolisuoritus osuu nappiin. Jos vallankumouksellisen kuluttava elämä käy Chasille liian raskaaksi, on sille vastineensa tosielämässäkin: urallaan uupunut Fox vetäytyi Performancen jälkeen elokuva-alalta kymmeneksi vuodeksi.

Pisteytys:
8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti