sunnuntai 28. elokuuta 2016

Adam's Rib - Aatamin kylkiluu (1949)

Ohjannut George Cukor
USA 1949, 101 min.
Komedia, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Katharine Hepburn, Spencer Tracy, David Wayne

No matter what you think you think, you think the same as I think.
Muuan vaimo uhkaa aseella miestään, joka on juuri jäänyt kiinni pettämisestä. Juttu päätyy oikeuteen asti ja osapuolet saavat lakimiehikseen Adam Bonnerin (Tracy) ja Amanda Bonnerin (Hepburn), jotka sattuvat olemaan aviopari. Monitulkintainen tapaus käynnistää Bonnereiden kesken todellisen sukupuolten välisen sodan, jossa kaikki keinot ovat sallittuja.

Vuosikymmenten varrella mies-nais -eroavaisuuksista tehtyjen väkinäisten, umpisurkeiden komedioiden määrä on meemikielellä ilmaistuna too damn high, mutta Aatamin kylkiluu lukeutuu vielä laadukkaiden screwballien joukkoon. Aikansa kontekstin huomioonottaen nykypäivänä tunkkaiselta tuntuva teemakin on oikeastaan ihan mielenkiintoinen. Vaikka huumoria toki veistellään myös sukupuolieroihin liittyvistä stereotypioista, tarkastelussa ovat myös ajalleen tärkeät teemat: sotien jälkeen esimerkiksi naisten töissäkäynti puhutti ja sukupuolirooleja arvioitiin jälleen uudella tavalla.

Kunnon screwballin tapaan Aatamin kylkiluu rakentuu mainion dialogin varaan. Erityisesti Katharine Hepburn on tapansa mukaan niin naseva ja sähäkkä, että elokuvan voisi katsella ihan vain tämän mestarinäyttelijän vuoksi! Kiinnostavaa taustatarinaa Bonnereiden suhdekiemuroille luo myös Spencer Tracyn ja Hepburnin tosielämän romanssi, joka jatkui vuosikymmeniä Tracyn avioliitosta huolimatta. Kaksikko on loistava yhdistelmä valkokankaalla ja taitavasta yhteistyöstä kertovat ainakin muutamat huikean pitkät otokset, joissa sanan säilät viuhuvat! Kokonaisuudessaan Aatamin kylkiluu on aikaansa napakasti osuva komedia, joka on myös tehty taidolla ja tyylillä. Aivan hulvaton tapaus elokuva ei sentään ole, mutta viihdyttää kyllä ansiokkaasti.

Pisteytys:
8/10

lauantai 27. elokuuta 2016

White Heat - Valkoinen hehku (1949)

Ohjannut Raoul Walsh
USA 1949, 114 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: James Cagney, Virginia Mayo, Edmond O'Brien, Margaret Wycherly

To the top of the world.
Postijuna ryöstetään väkivaltaisin ottein Kalifornian rajalla ja jäljet johtavat Arthur "Cody" Jarrettin (Cagney) rikollisjengin luokse. Cody pakoilee virkavallan epäilyksiä vaimonsa Vernan (Mayo) ja rakkaan äitinsä (Wycherly) kanssa, mutta jää kuitenkin lopulta kiinni. Vankilasta pakeneminen ei tosin koidu Codylle ongelmaksi, mutta mestaririkollisellakin on omat heikkoutensa.

Raoul Walshin ohjaama intensiivinen rikostarina on täynnä lukuisia voimakkaita ja ikimuistoisia kohtauksia, joista mainittakoon Codyn totaalinen flippaaminen vankilan ruokalassa tai koko elokuvan loppukohtaus, jossa Codyn järki vaikuttaa lopullisesti sumentuneen. Päähenkilö on erikoinen ja kiinnostava persoona: tässä elokuvassa paatuneen rikollisen luovat selittämättömät migreenikohtaukset, vaivaannuttavalla tavalla räjähtävät raivarit ja pakkomielteet, joista liioiteltu äidinrakkaus ei suinkaan ole vähäpätöisin. Tuskinpa tätä kiehtovaa hahmoa kukaan tulkitsisi legendaarista James Cagneyta paremmin! Tarina etenee vauhdilla, jännitys alkaa aivan elokuvan ensihetkiltä ja jatkuu aivan sen viimeisiin hetkiin saakka.

Jännitystä piisasi elokuvan ilmestyessä peräti siihen malliin, että Valkoinen hehku ei Suomessa kuunaan päässyt teatterilevitykseen, vaikka maailmalla se saikin positiivisia arvioita. Kieltämättä Codyn mielenmaisemat tuntuvat aikakautensa elokuviin verraten erikoisen rajuilta, myös intensiivinen tunnelma tiivistyy hetkittäin liki ahdistavaksi. Valkoinen hehku on loistava gangsteriklassikko, yhtä ikimuistoinen kuin Yhteiskunnan vihollinen (1931) tai Arpinaama (1932) - ellei jopa parempi!

Pisteytys:
9/10

tiistai 16. elokuuta 2016

Louisiana Story - Viidakon villipeto (1948)

Ohjannut Robert Flaherty
USA 1948, 78 min.
Dokumentti, Draama, Seikkailu
Pääosissa: Joseph Bourdeaux, Lionel Le Blanc

Alexander Napoleon Ulysses Le Tour, or The Boy.
Erikoiseen dokufiktio-genreen lukeutuva Louisiana Story (joka on suomennettu ihan hupsusti) yhdistelee dokumentaarista kuvausta fiktiiviseen tarinaan. Elokuvassa seurataan Louisianan cajun-väestöön kuuluvan pojan (Bourdeaux) seikkailuja. Tarinaan syntyy jännitteitä, kun lemmikkipesukarhua vaanii pullea alligaattori ja takapihalle saapuu öljy-yhtiö. Dokumentti kuvattiin Louisianassa ja näyttelijöinä käytettiin paikallista väestöä, mutta siihenpä tarinan aitoudet loppuvatkin. Fiktiivinen, romantisoitu tarina ei erityisesti tavoita öljynporauksen todellisuutta ja cajunien elämän kuvaustakin on kritisoitu. Lupsakka tarina sisältää pienet kriisinsä, mutta kaikki selviää parhain päin.

Ohjaaja Robert Flaherty muistetaan erityisesti "maailman ensimmäisestä" dokumentista Nanook, pakkasen poika (1922), joka osui merkittävällä tavalla dokumentti-genren kehitysvaiheeseen. Todellisuuden ja realismin suhdeluku on eri aikoina vaihdellut ja nykypäivänä dokumentti käsitteenä ymmärretään joltaisenkin toisin, kuin vaikkapa 80 tai 60 vuotta sitten. 1001-listan tähänastisesta dokumenttilistasta löytyy aika kiinnostava katsaus genren kehitykseen. Esimerkiksi Nanookin kanssa samana vuonna ilmestynyt Noita (1922) on kiinnostava yhdistelmä tutkivaa näytelmää ja aikansa faktatietoa, joka välillä esitetään suorastaan luennoiden. Saman vuosikymmenen lopulla Dziga Vertov teki kaupunkikuvaelmansa Mies ja elokuvakamera (1929), jossa aspekti totuuden tarkasteluun on jälleen toinen. Vertov ei puhunut dokumenteista, mutta kino-pravdasta, elokuvan totuudesta, jossa draamalla ja näyttelemisellä ei ole sijaa. Herää toki kysymys, missä määrin Vertovinkaan ihannetta on mahdollista toteuttaa. 

Louisiana Story sai ilmestymisvuonnaan positiivisen vastaanoton. Elokuva-akatemia asetti filmin ehdolle parhaasta käsikirjoituksesta ja muillakin elokuvajuhlilla dokumenttia muistettiin sekä ehdokkuuksin että palkinnoin. Viipyilevä maisemakuvaus ja musiikki ovat kieltämättä elokuvan parasta antia, joskin katsoin tästä version, jonka kuvanlaadussa ei ollut hurraamista. Muutoin elokuva ei suoranaisesti ollut kummoinenkaan elämys, mutta se herätti kieltämättä kiinnostavia pohdintoja dokumentti-genren historiasta ja nykypäivästä. Flaherty muuten toimi F.W. Murnaun viimeiseksi jääneen elokuvan, Tabun (1931) tuottajana. Enpä hoksannut tätä pohtia tuota elokuvaa aikoinani katsoessani, mutta kieltämättä siinäkin on hyvin Flaherty-henkisiä piirteitä!

Pisteytys:
6/10

lauantai 13. elokuuta 2016

The Lady from Shanghai - Nainen Shanghaista (1948)

Ohjannut Orson Welles
USA 1948, 87 min.
Draama, Rikos
Pääosissa: Orson Welles, Rita Hayworth, Everett Sloane

Just pull the trigger.
Rehti merimies Michael O'Hara (Welles) hullaantuu Elsa Bannisteriin (Hayworth), joka tosin on jo naimisissa toisen miehen kanssa. Orastava kolmiodraama muuttuu äkkiarvaamatta murhajuonien rykelmäksi ja Michael joutuu tukalaan asemaan. Mikä on oikein ja mikä väärin? Everybody is somebody's fool...

Omalaatuiset, pienet tehokeinot tekevät Orson Wellesin film noirista erikoisen kokonaisuuden: esimerkiksi kertojanäänen sulautumat dialogiin ja Wellesille tyypilliset kuvakulmat luovat kummaa tunnelmaa. Yhdellä katselukerralla ei aivan ehdi käsittää kaikkia tarinan mahdollisuuksia, joita tuntuu olevan yhtä runsaasti kuin lopun kuuluisassa peilisalikohtauksessa on heijastuksia. Ehkäpä elokuvan tarkoituksena on kaikkinensa hämmentää katsojaa - siinä se nimittäin onnistuu erinomaisesti. Kiinnostavan lisänsä Michaelin ja Elsan romanssille tuo näyttelijöiden tosielämän tilanne. Welles ja Hayworth olivat kuvausten aikaan aviopari eron partaalla ja lopulta ero virallistuikin jo ennen elokuvan ensi-iltaa. Elokuvan ensi-ilta oli Ranskassa jo vuoden 1947 joulukuussa, mutta niinpä vain 1001-listauksen mukaan elokuva on sijoitettu vuoteen 1948 Yhdysvaltain ensi-illan mukaan.

Euroopassa hyvin menestynyt Nainen Shanghaista sai Yhdysvalloissa varsin ristiriitaisen vastaanoton; elokuvan tuottajakaan ei ollut aivan varma siitä, mistä filmi lopulta kertoo. Wellesin tyylikäs ja monitulkintainen elokuva on ylistyssanansa ansainnut, mutta kritiikkiäkin on helppo ymmärtää: hetkittäin Wellesin kerronta saa aivosolut käymään hieman ylikierroksilla. Onko kyseessä klassinen kertomus hyvän ja pahan taistelusta tai yksilön sisäisestä kamppailusta? Näin ensikatselulla en saanut tästä klassikosta riittävän tiukkaa otetta, mutta täytynee palata tälle erikoiselle matkalle vielä uudemmankin kerran.

Pisteytys:
8/10

perjantai 12. elokuuta 2016

The Paleface - Valkonaama (1948)

Ohjannut Norman Z. McLeod
USA 1948, 91 min.
Lännenelokuva, Komedia
Pääosissa: Bob Hope, Jane Russell, Robert Armstrong

There's a million Indians out here against one coward!
Länkkärikomediassa villin lännen pyssysankari Calamity Jane (Russell) jäljittää asekauppiaita ja peitetehtävänsä vuoksi joutuu naimaan tohelon hammaslääkärin, Peter "Painless" Potterin (Hope). Pian Janen ja Peterin jäljillä ovat niin intiaanit kuin asekauppiaatkin, eikä kommelluksilta tietenkään säästytä. Viuhuvia luoteja ja hauskoja sutkautuksia piisaa!

Komediaohjaajana tunnetun Norman Z. McLeodin Valkonaama jopa hetkittäin lähenee Marx-veljesten huumoria, mutta nämä vitsit kuitenkin ovat paljon kiltimpiä ja kohellus pysyy paremmin aisoissa. Eräs lopun takaa-ajokohtauksen kommellus taasen on aika suora laina Buster Keatonilta. Valkonaama onkin ehdottomasti hauska tapaus ja nauratti aikalaisyleisöitä siinä määrin ansiokkaasti, että se poiki jopa jatko-osan Valkonaaman poika (1952). Vaikka Valkonaama viihdyttää, ei se suoranaisesti tunnu kovin ikimuistoiselta klassikolta. Väärinkäsityksiin perustuvan huumorin lisäksi elokuvassa vitsaillaan länkkäristereotypioiden kustannuksella, joskaan niitä ei juuri kritisoida tai uudelleenarvioida. Elokuvan intiaanitkin ovat klassisesti vain sulkapäähineisiä tolloja, mutta asetelma jää kyseenalaistamatta.

Elokuvan suosio perustunee huumorinsa lisäksi pitkälti päätähtikaksikkoon, Bob Hopeen ja Jane Russelliin. Bob Hope (1903-2003) oli suurta suosiota nauttinut monipuolinen viihdetaiteilija, joka useiden elokuvaroolien lisäksi oli oikeastaan vielä tunnetumpi tv-kasvo. Lisäksi Hope esiintyi niin radiossa kuin Broadwayllakin, ja kiersipä hän myös viihdyttämässä Yhdysvaltain armeijan sotilaita vielä 1990-luvulla. Jane Russellin (1921-2011) ura puolestaan kulminoitui lähinnä 1940-1950-luvuille, jolloin Russell oli ajan kohutuimpia seksisymboleita. Russellin uran kohokohdaksi voitaneen määritellä Herrat pitävät vaaleaveriköistä (1953), jota hän tähditti yhdessä Marilyn Monroen kanssa. Hopen ja Russellin yhteispeli toimi Valkonaamassa mukavasti, ja kaksikko nähtiin jälleen yhdessä elokuvan jatko-osassa.

Pisteytys:
7/10

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Rope - Köysi (1948)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1948, 80 min.
Rikos, Trilleri, Draama
Pääosissa: John Dall, Farley Granger, James Stewart

You're going to die...
Alfred Hitchcockin ensimmäinen värielokuva Köysi on hykerryttävän jännittävä trilleri ja teknisesti erikoinen kokeilu, joka pyrittiin toteuttamaan täysin reaaliajassa yhtenä pitkänä kohtauksena. Aikansa teknologia tosin hieman hankaloitti tehtävää, sillä filmikeloja täytyi aika ajoin vaihtaa. Taitavien lähikuvien ansiosta elokuva kuitenkin tuntuu puolentoista tunnin mittaiselta yhtämittaiselta otokselta, jossa seurataan ystäväjoukon erikoisia päivälliskutsuja. Huomautettakoon, että todelliset päivälliskutsut ehkä kestäisivät hieman pidempään ja elokuvan todellisuudessa aurinkokin painuu mailleen verrattain vauhdikkaasti. Kuvitelkaamme kuitenkin, että 1940-luvulla kaikki oli tehokkaampaa.

Elokuva alkaa tilanteesta, jossa toverukset Brandon (Dall) ja Philip (Granger) kuristavat miehen ja sullovat tämän armotta suureen arkkuun. Hetken kuluttua alkavat päivälliskutsut, joiden aikana kuristettu mies yhä makaa pöydäksi naamioidussa arkussa. Rikos on täydellinen - kunhan murhamiesten hermot vain eivät pettäisi. Pahaksi onneksi nokkela Rupert (Stewart) aavistaa, että jotain outoa on tekeillä.

Köysi pohjautuu samannimiseen brittiläiseen näytelmäkäsikirjoitukseen (1929) ja läheneepä teema myös Fjodor Dostojevskin klassikkoa Rikos ja rangaistus (1866). Kertomuksella on lisäksi selkeitä yhtymäkohtia Yhdysvaltoja 1920-luvulla ravistaneeseen Leopold & Loeb -murhatapaukseen. Tapaus oli vielä paikoin niin tuoreessa muistissa, ettei siihen viittaavaa filmiä tohdittu kaikkialla edes esittää. Leopold & Loeb -kaksikon homoseksuaalisuus oli myös yleisesti tiedossa, ja samaa saattoi vain julkeasti epäillä elokuvankin pääparista. Sensuurin ja (kaksinais)moraalin kultakaudella asiasta oli tullut jonkinmoinen kauhistus, mutta nähtävästi viranomaiset eivät kuitenkaan puuttuneet asiaan. Ennakkokohuista huolimatta elokuva sai kehuja teknisistä hienouksistaan, joista filmi edelleen ensisijaisesti muistetaan. Huomionarvoista on myös se, että Köysi oli James Stewartin ja Hitchcockin ensimmäinen yhteinen elokuva. Myöhemmän yhteistyön tunnetuimmat helmet ovat seuraavalla vuosikymmenellä syntyneet Takaikkuna (1954) ja Vertigo (1958).

Pisteytys:
9/10

lauantai 6. elokuuta 2016

Heinäkuun elokuvat 2016

The Fear of 13
Ohjannut David Sington
Iso-Britannia 2015, 96 min.
Dokumentti, Rikos
Pääosissa: Nick Yarris, Sammy Silverwatch




Nick Yarris tuomittiin kuolemanselliin murhasta syytettynä. Kameran edessä Yarris kertoo tarinansa, joka paljastuu aika uskomattomaksi - enempää ei kannata spoilata. Päähenkilön kerronta pitää otteessaan ja lyhyet dramatisoidut hetket lisäävät intensiiviseen kerrontaan visuaalisuutta. Elokuvan nimi on vähän outo, vaikka se saakin selityksensä tarinan edetessä.

Pisteytys: 8/10

The Imposter
Ohjannut Bart Layton
Iso-Britannia 2012, 99 min.
Dokumentti
Pääosissa: Frédéric Bourdin, Carey Gibson




Vuonna 1994 teksasilaisen perheen teini-ikäinen poika katoaa jäljettömiin. Muutamia vuosia myöhemmin poika löytyy Espanjasta, mutta epäilykset heräävät. Onko palannut nuorukainen todella perheen kadonnut vesa? Tarina on kummallinen ja yhä oudommaksi se käy. Hassulta tuntuu sekin, että edelleen mysteeriltä vaikuttavasta sekoilusta kertovat sen todelliset osapuolet. Loppu jättää hämmentyneen olon. Miksi, miksi, miksi?

Pisteytys: 7/10

Elämänmeno
Ohjannut Åke Lindman
Suomi 1978, 287 min.
Draama
Pääosissa: Ritva Oksanen, Susanna Haavisto, Seela Sella




Pirkko Saision samannimiseen esikoisromaaniin (1975) pohjautuva Elämänmeno on uskollinen tulkinta upeasta teoksesta. Itse asiassa kyseessä on pikemminkin kolmiosainen tv-sarja tai tv-elokuva. Close enough, ajattelin, ja päätin kirjoittaa tästä pienen tekstin, sillä Elämänmeno on niin mainio tapaus. Kolmessa puolentoista tunnin mittaisessa osassa seurataan työläisperheen arkista eloa sodan jälkeisessä Suomessa. Upeita roolitöitä ja ajankuvaa!

Pisteytys: 9/10

Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring
Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit
Ohjannut Peter Jackson
Uusi-Seelanti & USA 2001, 178 min.
Fantasia, Seikkailu
Pääosissa: Elijah Wood, Ian McKellen,Viggo Mortensen



Katsoin LOTR-trilogian pitkästä aikaa, sillä edelliskerrasta on vierähtänyt vuosia. Peter Jacksonin ohjaama trilogia J.R.R Tolkienin fantasiaklassikosta on ainutlaatuinen kokonaisuus. Elokuvasarjan ensimmäisessä osassa sekalainen seurue lähtee tuhoamaan sormusta, mutta tietenkin matkalla kohdataan erilaisia esteitä. Maisemat ja efektit ovat erinomaisia, eikä teoksen tulkinnassakaan ole rahtustakaan valittamista.

1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 10/10

Lord of the Rings: The Two Towers
Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia
Ohjannut Peter Jackson
Uusi-Seelanti & USA 2002, 179 min.
Fantasia, Seikkailu
Pääosissa: Elijah Wood, Viggo Mortensen, Andy Serkis



Hobittien marssi kohti Mordoria jatkuu ja samaan aikaan heidän toverinsa taistelevat örkkejä vastaan. Alkuperäisteoksen luku-urakkani on aina kokenut pienen notkahduksen kakkoskirjan kohdalla. Peter Jackson on saanut omassa versiossaan seikkailuun huomattavasti enemmän eloa ja vauhtia, mutta siitäkin huolimatta Kaksi tornia on koko trilogian heikoin osa, vaan ei huono lainkaan. Efektien ja maisempien osalta puitteet ovat edelleen komeat.
 
1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 8/10

Lord of the Rings: The Return of the King
Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu
Ohjannut Peter Jackson
Uusi-Seelanti & USA 2003, 201 min.
Fantasia, Seikkailu
Pääosissa: Elijah Wood, Viggo Mortensen, Andy Serkis



Frodon (Wood) tehtävän täyttymys lähenee, mutta taival käy yhä vaikeammaksi. Trilogian kolmas elokuva on hieno huipennus upealle kokonaisuudelle. Osa taisteluajasta olisi ehkä saanut jäädä leikkauspöydälle, mutta muutoin seikkailun kliimaksin eri palaset ovat hyvässä balanssissa. Kuninkaan paluu voitti aikanaan peräti 11 Oscaria, samaan suoritukseen ei toistaiseksi ole yltänyt kuin kaksi muuta elokuvaa, Titanic (1997) ja Ben Hur (1959).
 
1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 9/10