Rio Bravo (1959)

Ohjannut Howard Hawks
USA 1959, 141 min.
Lännenelokuva, Toiminta, Draama
Pääosissa: John Wayne, Dean Martin, Walter Brennan, Ricky Nelson

A game-legged old man and a drunk. That's all you got?

Klassikkowestern Rio Bravo on jyrkkä vastalause muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneelle Seriffille (1952), jossa päähenkilö jää yksin kantamaan raskasta vastuuta ystävien kääntäessä hänelle selkänsä. Rio Bravo pyöräyttää asetelman päälaelleen, sillä tämän kylän seriffillä John T. Chancella (Wayne) apulaisia riittää, kun roistojoukko pyrkii vapauttamaan Chancen pidättämän murhamiehen. Chance tosin mielestään hoitaisi homman kotiin yksinkin, varsinkin, kun apukäsinä hääräävät krapulainen Dude (Martin), rampa Stumpy (Brennan) ja yli-innokkaalta vaikuttava nuori Colorado Ryan (Nelson). Yhteistyön voima kuitenkin kantaa pitkälle.

 

Rio Bravo ei suotta ole suuren klassikon asemassa. Elokuva on varsin positiivisella tavalla suoranainen lännenkliseiden tiivistymä, mutta siinä on myös kaikki suuren Hollywood-elokuvan ainekset. Monipuolisena ohjaajana tunnetun Howard Hawksin (1896─1977) tarinankerronta kulkee sujuvasti aina jännittävistä hetkistä leppoisaan komediaan ja tietenkin myös tunteita herkistävään romanssiin. Ja mikä parasta, jäyhä miehisyyskin taipuu tarvittaessa huolenpidoksi ja omanlaisekseen hellyydeksi.

 

Sulavan kerronnan ohella myös elokuvan roolitus on erinomainen. John Waynen ja Walter Brennanin suorastaan ikonisten hahmotyyppien ohella Dean Martin on loistava juopporetkuksi repsahtaneena entisenä apulaisseriffinä. Paremmin laulajana tunnettu aikansa teinitähti Ricky Nelson pärjää myös roolissaan hyvin. Muusikot Nelson & Dean pääsevät toki elementtiinsä, sillä tarinaan on saatu mahtumaan yksi tunnelmallinen laulelmakohtaus. Rio Bravon menestyksen siivittämänä Hawks päätyi vielä varioimaan teemasta kaksi muutakin elokuvaa, El Doradon (1967) ja Rio Lobon (1970) ─ molempia tietenkin tähditti John Wayne.

Pisteytys:

9/10

Some Came Running - Yli kaiken ymmärryksen (1958)

Ohjannut Vincente Minnelli
USA 1958, 137 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Frank Sinatra, Dean Martin, Shirley MacLaine, Arthur Kennedy

Bumming around can only help to make you a bum.

Toisen maailmansodan päättymisestä on vierähtänyt muutama vuosi, kun kaiken nähnyt keskinkertaisuus Dave Hirsch (Sinatra) on tullut elämässään tienhaaraan. Kirjailijanuraa, asepalvelusta ja uhkapelejä kokeillut Dave saapuu entiseen kotikaupunkiinsa etsimään vastauksia, mutta löytää vain uusia ristiriitoja ja epäonnistumisia. Snobi isoveli Frank (Kennedy) yrittää auttaa Daven jaloilleen, vaikka kompuroi itsekin kaksinaismoraaliin omassa kiiltokuvaelämässään. Työhön kannustavan Frankin vastapainoksi Dave löytää itselleen mieluisan ystävän viskisieposta uhkapelurista Bama Dillertista (Martin). Naissuhteetkin vievät miestä kahteen suuntaan...

Kirjailija James Jonesin kaksi ensimmäistä romaania Täältä ikuisuuteen (1951, suom. 1961) ja Some Came Running (1957) pääsivät valkokankaalle varsin nopeasti. Toisen maailmansodan aikaiseen Pearl Harboriin sijoittunutta menestyselokuvaa Täältä ikuisuuteen (1953) tähditti niin ikään Frank Sinatra. Elokuvissa (ja olettaen kirjoissakin) on paljon muitakin yhtäläisyyksiä, vaikka ne eivät jatkakaan samojen henkilöiden tarinaa. Eritoten molemmissa kertomuksissa on samankaltaisia ihmissuhdesotkuja, kiellettyjä romansseja ja hapuilevia yrityksiä saada sekava elämä viimein raiteilleen.

Yli kaiken ymmärryksen menestyi ilmestyttyään hyvin ja sai peräti viisi Oscar-ehdokkuutta. Yhtäkään voittoa ei tullut, joskin ainakin Shirley MacLaine olisi ansainnut pystin osastaan. Uransa huipulla paistattelevalle ohjaaja Vincente Minnellille (1903─1986) gaala oli erinomainen, sillä tämän filmin menestyksen lisäksi hittimusikaali Gigi (1958) voitti yhdeksän palkintoa. Näin vuosikymmenien jälkeen arvioiden Yli kaiken ymmärryksen on ehdottomasti säilyttänyt tenhonsa Gigiä paremmin. Pikkukaupungin salaisuudet tarjoavat mehukasta saippuaoopperamaista viihdettä, mutta se ei ole elokuvan pääansio. Yli kaiken ymmärryksen on hieno tulkinta sodat kokeneen sukupolven yrityksestä saada elämän syrjästä kiinni, mutta mikä jottei sitä voisi tulkita ylipäätään kuvaelmana ristiriidoista ja oman polun löytämisestä.

Pisteytys:
8/10

Artists and Models - Vaarattomia vakoilijoita (1955)

Ohjannut Frank Tashlin
USA 1955, 109 min.
Komedia, Romantiikka, Musikaali
Pääosissa: Dean Martin, Jerry Lewis, Dorothy Malone, Shirley MacLaine

Those lovely lips, those red inviting, lucious lips!

Rick (Martin) ja Eugene (Lewis) ovat ystävykset, jotka yrittävät elättää itsensä taiteilijoina New Yorkissa. Rick on taidemaalari ja Eugene puolestaan haaveilee tekevänsä lastenkirjoja, mutta käyttää todellisuudessa kaiken aikansa sarjakuvien lukemiseen. Rickin ura lähtee nousuun, kun hän keksii ryhtyä piirtämään sarjakuvia Eugenen villeistä supersankariunista. Tarinat äityvät niin mielikuvituksellisiksi, että lopulta jopa joukko agentteja kiinnostuu sarjakuvien sisällöstä.

Dean Martin (1917─1995) ja Jerry Lewis (1926─2017) muodostivat menestyksekkään koomikkoparin, jonka suosio perustuu Martinin charmikkaan laulun ja Lewisin ilmeikkään slapstickin lyömättömään yhdistelmään. Kaksikko aloitti yhteistyönsä yökerhoissa ja radiolähetyksissä 1940-luvulla ja vuosikymmenen lopulla show siirtyi luontevasti televisioon. Vuosina 1949─1956 parivaljakko ehti tähdittää yhdessä kuuttatoista elokuvaa, joista Vaarattomia vakoilijoita on jo kolmanneksi viimeinen. Elokuvan ohjannut Frank Tashlin jatkoi sittemmin yhteistyötä Lewisin soolokomedioiden ohjaajana (mm. Jerry sai kolmoset, 1958).

Lapsena suorastaan rakastin Jerry Lewisin energistä ilveilyä, mutta varttuneemmalla iällä toilailu paikoin jopa ärsyttää ─ vaikka onhan koomikon vauhdissa toki hetkittäin oma viehätyksensä. Dean Martinin italoromanttisiin lauluihin ei sentään voi kyllästyä. Kaksikon erikoinen balanssi kuljettaa monisäikeistä tarinaa sujuvasti eteenpäin, vaikka toisinaan juoni on jo vaarassa ajautua tuuliajolle. Loppun kuitenkin selvitään jotakuinkin kunnialla. Villi ja värikäs Vaarattomia vakoilijoita osuu mainiosti aikakautensa ytimeen kaikkine sarjakuvatouhuineen, agentteineen ja tanssinumeroineen. Erityisen ajattomalta elokuva ei kuitenkaan tunnu, mutta tuskinpa kaikkien viihdetuotosten tarvitseekaan aina puhutella inhimillisyyden syvimpiä tuntoja. Kelpoa ajanvietettä kuitenkin.

Pisteytys:

7/10