LUUKKU 18 - 30 vuotta sitten (Kummisetä III, 1990)

 

Just when I thought I was out... they pull me back in.

Elokuvavuosi 1990 muistetaan eritoten hittielokuvista Ghost - näkymätön rakkaus (1990), Yksin kotona (1990) ja Pretty Woman (1990). Akatemiakisojen suurin menestyjä oli lännenfilmi Tanssii susien kanssa (1990), joka sekin toki takoi kovia tuloksia lippuluukuilla. Omissa muistoissani vuoden ykkösteos tosin on lapsuuteni ikisuosikki Bernard ja Bianca Australiassa (1990). Kansainvälisen elokuvakaartin ohella nostettakoot vuodesta esiin vielä kaksi kovaa kotimaista, Aki Kaurismäen I Hired a Contract Killer (1990) sekä Tulitikkutehtaan tyttö (1990).

The Godfather: Part III - Kummisetä osa III

Ohjannut Francis Ford Coppola

USA 1990, 162 min.

Draama, Rikos

Pääosissa: Al Pacino, Diane Keaton, Andy Garcia, Sofia Coppola

Kummisetä osa III jatkaa Kummisedän (1972) ja Kummisetä osa II:n (1974) kertomusta. Elokuva sijoittuu 1970-luvun jälkipuolelle, jolloin jo harmaantunut Michael Corleone (Pacino) pyristelee eroon pahamaineisista bisneksistään. Sädekehän kiillotus ei kuitenkaan ole helppoa. Kertomus sotkeutuu tositapahtumiinkin, kun paavi Johannes Paavali I:n yllättävä kuolema kytketään mafiatouhuihin.

Vaikka Kummisetä III on itsessään ihan mukiinmenevä rikosdraama, sitä ei voi olla vertaamatta sarjan aiempiin mestariteoksiin. Kertomuksesta puuttuu herkkyyttä ja tunnetta, vaikka samaa ihmisyyden teemaa tämäkin osa pyörittelee. Francis Ford Coppola on myöntänyt tehneensä filmin rahan tähden ja sen kyllä saattaa arvatakin. Muutamista kömpelyyksistään huolimatta Kummisetä III on kuitenkin aivan katsomisen arvoinen, vaikka sinällään tarpeeton jatko-osa onkin.

Vastikään elokuvasta julkaistiin Coppolan tekemä uusi leikkaus, joka pistää tarinan hieman uuteen uskoon. Nimellä The Godfather, Coda: The Death of Michael Corleone (2020) kulkeva versio korostaa sitä, ettei elokuva niinkään ole jatko-osa, vaan epilogi. Aikamatkailun hengessä tämä arvio koskee alkuperäisversiota enkä ole nähnyt Codaa ─ vaikka uteliaisuuttani en varmasti malta jättää sitä kokonaan näkemättä. Alkuperäisversion maine on laimeahko, mutta aikalaismenestys oli kelpoa. Kummisetä III sai peräti seitsemän Oscar-ehdokkuutta, vaikka yhtään voittoa ei tullutkaan. Mutta näin hiipuvat mafiasuuruudet historian hämäriin...

 

Pisteytys: 7/10

Reds - Punaiset (1981)

Ohjannut Warren Beatty

USA 1981, 195 min.

Biografia, Historia, Draama

Pääosissa: Warren Beatty, Diane Keaton, Jack Nicholson

 

You don't get to rewrite what I write.

 

Eletään suursodan vuosien aikoja Yhdysvalloissa, kun toimittaja Louise Bryant (Keaton) jättää entisen elämänsä ja pistää hynttyyt yhteen radikaalin John Reedin (Beatty) kanssa. Kahden tulisieluisen ihmisen suhde ei ole pelkkää auvoa, sillä vallankumouksen teko ei jätä aikaa yhdessäololle. Venäjän tapahtumista innostunut kaksikko suuntaa Pietariin, jossa lokakuun vallankumousta päästään seuraamaan aitiopaikoilta. Aatteen tuominen Yhdysvaltoihin osoittautuu kuitenkin ylittämättömäksi haasteeksi.

Warren Beattyn spektaakkeli sijoittuu 1910-luvun myllerryksiin, mutta ainakin näin jälkikäteen kertoo kiinnostavammin kylmän sodan ajan elokuvanteosta. Tultaessa 1980-luvulle olivat mustien listojen päivät jo Hollywoodissa takana päin, mutta jenkkiläisillä kuvausryhmillä ei silti ollut mitään asiaa Leningradin kaduille. Siispä Venäjä-kohtauksia kuvattiin esimerkiksi Suomessa, ja näistä filmeistä Punaiset taitaa olla se tunnetuin esimerkki: vallankumousta myllerretään kotoisasti Senaatintorilla! Suomenlinnassakin ollaan, sillä John Reed oli siellä todellisuudessakin vankeudessa.

Vaikka Punaiset on eritoten suomalaisnäkökulmasta kiinnostavaa seurattavaa kuvauspaikkojensa osalta, ei elokuva itsessään ole järin ikimuistoinen. Sinällään draama on intensiivistä ja näyttelijät tekevät osansa hyvin, mutta elokuvan järkälemäinen kesto tuntuu pahasti liioitellulta. Kestoa lisäävät dokumentaariset, John Reedin ja Louise Bryantin aikalaisten muistelmat, mutta toisaalta ne ovat mielenkiintoinen lisä tarinaan. Itse fiktiota tiivistämällä filmi olisi ytimekkäämpi. Aikanaan Punaiset keräsi kiitosta ja sille kasautui peräti 12 Oscar-ehdokkuutta, joista kolmesta tuli voitto.

Pisteytys:

6/10

Manhattan (1979)

Ohjannut Woody Allen
USA 1979, 96 min.
Komedia, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Woody Allen, Diane Keaton, Michael Murphy, Mariel Hemingway, Meryl Streep

Why is life worth living? It's a very good question.

Rosoisten unelmien paratiisissa New Yorkissa elää keski-ikäinen Isaac (Allen), kahdesti eronnut tv-käsikirjoittaja, joka ei saa tyydytystä työstään saati parisuhteestaan. Isaac heilastelee alaikäisen Tracyn (Hemingway) kanssa, mutta kohdattuaan ystävänsä Yalen (Murphy) salarakkaan Maryn (Keaton), maailma näyttää jälleen ruusunpunaiselta ja kotikaupunki paljastaa kauniit kasvonsa.

Woody Allenin menestysfilmissä urbaani kaupunkimaisema tarjoilee parastaan. Kauniisti kuvattu Manhattan on hellä rakkauskirje New Yorkille. Juonellisesti elokuva käsittelee samankaltaisia ideoita kuin Allenin edellismenestys Annie Hall (1977), sillä tässäkin teoksessa on läsnä elementtejä Allenin sukupolven tai ikäluokan parisuhdekäsityksistä. Kuitenkin Manhattan keskittyy pikemminkin käsittelemään unelmia ja sydämensä äänen kuuntelua.

Mainiosti menestynyt Manhattan on yhä yksi Allenin arvostetuimmista teoksista, ja aivan syystäkin. Tarina on hauska ja polveileva, mutta punainen lanka säilyy, vaikka kertomus aaltoileekin. New Yorkin karua kauneutta ei voine ylistää tarpeeksi, sillä Manhattan saa jopa muovipussitkin tanssimaan romanttista valssiaan. Nykypäivänä Allenin hahmon Isaacin suhde itseään henkisesti kypsempään teinityttöön tuntuu kyllä jokseenkin vaivaannuttavalta, liekö se ollut sitä vielä aikanaan?

Pisteytys:
8/10

Annie Hall (1977)

Ohjannut Woody Allen
USA 1977, 193 min.
Romantiikka, Komedia, Draama
Pääosissa: Woody Allen, Diane Keaton

A relationship, I think, is like a shark.

Koomikko Alvy Singer (Allen) ja laulajaksi halajava Annie Hall (Keaton) uppoutuvat auvoisaan romanssiin, mutta lopulta suhde ajautuu karille. Hermostunut Alvy yrittää ymmärtää suhteen päättymistä ja sitä, miten koko suhde edes sai alkunsa ja tapahtui ─ samaan aikaan Annie etsii jo onneaan toisaalta. Neuroottisen itsetutkiskeleva analyysi keskittyy tiukasti tarinan päähenkilöihin, joiden kautta käsitellään ylipäätään parisuhteiden mieltä ja mielettömyyttä.

Annie Hall oli Woody Allenin lopullinen läpimurto, joka palkittiin neljällä Oscarilla. Käsikirjoitus, ohjaus ja upea Diane Keaton ansaitsivat ehdottomasti pystinsä, eikä parhaan elokuvan palkinnossakaan ole valittamista (paitsi intohimoisimmilla Star Wars -faneilla). Alun perin Allenin tarkoituksena ei ollut tehdä Annie Hall -nimistä romanttista komediaa, vaan monissa aikatasoissa ja eri genreissä liikkuva murhamysteeri. Leikkausvaiheessa välähti parempi idea, ja kuvatusta materiaalista syntyi omaperäinen, rakkauden epävarmuutta käsittelevä elokuva.

Ilmestyessään Annie Hall oli kaikessa kokeellisuudessaan vielä erikoisempi elokuva kuin nykyään, jos toki filmi on ainutlaatuinen edelleenkin. Kuten jo todettua, uskaliaan luova elokuva otettiin kuitenkin vastaan ylistäen. Annie Hall hyödyntää lukemattomia kerrontakeinoja ja aikatasoja, mutta tarina kulkee silti eteenpäin suorastaan ihailtavan sulavasti. Verbaalikomiikkaa tykitellään välillä niin vauhdikkaasti, ettei yhdelle vitsille miltei ehdi nauraa, kun seuraava on jo lausuttu! Siksi Annie Hall on helposti useamman katselukerran kestävä ja ajaton elokuva.

Pisteytys:

9/10

The Godfather: Part II - Kummisetä osa II (1974)

Ohjannut Francis Ford Coppola
USA 1974, 202 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: Al Pacino, Robert Duvall, Diane Keaton, Robert De Niro

My father's name was Antonio Andolini...

New Yorkin mafiasta kertova Kummisetä (1972) sai osakseen niin suuren suosion, että elokuvalle kiirehdittiin tuota pikaa tekemään jatko-osa. Kummisetä osa II jatkaa Corleonen perheen tarinaa siitä, mihin edellinen osa päättyi. Perheen nuorin poika Michael (Pacino) on perinyt edesmenneen isänsä aseman ja pyrkii laajentamaan perheen bisneksiä Las Vegasiin ja Kuubaan. Tulevaisuuteen tähyävän tarinan lisäksi elokuvassa seurataan nuoren Vito Corleonen (De Niro) nousua ryysyistä rikkauksiin 1910-luvun New Yorkin nuhjuisissa kortteleissa.

Jatko-osien tekeminen on riskipeliä, mutta toisinaan kaikki menee nappiin suurista paineista huolimatta. Näin kävi myös Kummisetä-elokuvien tapauksessa, joskaan sarjan kolmatta osaa ei pidetä kahden ensimmäisen veroisena. Sarjan kakkososa keräsi vähintään yhtä suuret aplodit kuin edeltäjänsäkin, mutta menestyi palkintogaaloissa vielä paremmin. Kuudesta Oscar-palkinnosta yksi oli tietenkin parhaan elokuvan pysti, jota ei oltu koskaan aiemmin myönnetty jatko-osalle. Samaan saavutukseen on sittemmin yltänyt vain LOTR-sarjan päätös Kuninkaan paluu (2003).

Kummisetä osa II on hyvän maineensa ansainnut. Edellisosan tapaan miljöö on upea, näyttelijät valtavan lahjakkaita ja tarina kulkee eteenpäin intensiivisesti. Kahden aikatason yhdistäminen on toteutettu tyylikkäästi, eikä liian alleviivaavasti. Isän ja pojan suhde on vain yksi elokuvan teemoista, mutta ehdottomasti yksi aiheista keskeisimpiä. Tarinaa ei ole tarpeen vääntää rautalangasta, sillä kaiken keskipisteenä on inhimillisyys: raa'asta väkivallasta ja helposti sujuvista rikoksista huolimatta tekojen takana ovat tuntevat ihmiset, virheineen ja vajavaisuuksineen. Saman inhimillisyyden kautta päähenkilöiden kokemaan menettämisen tuskaan on helppo samaistua. Mestariteos!

Pisteytys:

10/10

Sleeper - Unikeko (1973)

Ohjannut Woody Allen
USA 1973, 89 min.
Komedia, Scifi
Pääosissa: Woody Allen, Diane Keaton

This is what I call a cosmic screwing.

Kaukaisessa tulevaisuudessa, vuonna 2173, Miles Monroe (Allen) herätetään syväjäädytyksestä. Epäonnistuneen leikkauksen vuoksi Miles on joutunut kahdensadan vuoden mittaisille päiväunille ja heti jalkeille päästyään mies on syystäkin pöllämystynyt. Toipumisaikaa ei kuitenkaan juuri anneta, sillä menneisyyden ihmistä odottaa mahdottomalta tuntuva tehtävä. Milesistä leivotaan pikavauhtia salainen agentti, jonka on määrä selvittää julman diktaattorin aikeet.

Woody Allenin (1935─) hilpeä scifikomedia käsittelee huumorin keinoin samoja tulevaisuudenvisioita kuin esimerkiksi elokuvat 2001: Avaruusmatka (1968) ja Kellopeliappelsiini (1973). Komiikka sen sijaan tuo mieleen ennen kaikkia Marxin veljekset: fyysinen slapstick yhdistyy sekopäiseen sanailuun ja lopputuloksena on juuri oikealla tavalla anarkistinen soppa. Mitä vain voi tapahtua ─ ja tapahtuukin! Vaikka elokuva sijoittuu tulevaisuuteen, sisältyy siihen arvatenkin nykymaailmaa kommentoivia vitsejä. Jutut avautunevat yhä oikein hyvin, vaikka filmillä jo hieman ikää onkin.

Unikeko oli aikoinaan ensimmäinen katsomani Woody Allenin elokuva. Siksipä oli hauskaa, että filmi myös on ensimmäinen 1001-listan Allen-teos! Elokuvan juoni oli jo pyyhkiytynyt mielestäni lähes kokonaan, mutta huumorin laatu oli sentään jättänyt muistikuvan. Sepä tässä elokuvassa oikeastaan niin mainiota onkin: tarina ei aina ole erityisen looginen, mutta silti se on hirveän herkullinen alusta kokeilla toinen toistaan hulvattomampia vitsi-ideoita. Tarinan tai (hyvin 70-lukulaisen) miljöön uskottavuudella ei siis sinällään ole väliä, koska tärkeintä on leikki!

Pisteytys:

8/10