Hell or High Water (2016)

Ohjannut David Mackenzie

USA 2016, 102 min.

Draama, Rikos, Trilleri

Pääosissa: Chris Pine, Ben Foster, Jeff Bridges, Gil Birmingham

 

Lord of the plains... that's me.

 

Texasin pikkukaupungeissa koetaan pankkiryöstöjen sarja. Rikosten takana ovat Howardin veljekset Toby (Pine) ja Tanner (Foster), jotka ovat päättäneet maksaa maatilansa velat ahneelle pankille sen omilla rahoilla. Kaksi poliisia ryhtyy jäljittämään huolellisesti suunniteltujen ryöstöjen sarjaa: muutamat säröt vievät tekijöiden jäljille, mutta arvoitus ei silti ota ratketakseen.

Hell or High Water on kertomus nykyajan köyhyydestä ja Yhdysvaltojen huonovointisuudesta. Vain neljän hahmon kautta rakentuva kuva on monipuolinen ja laaja. Osin ongelmat ovat ylisukupolvisia, sillä kaikille ei jaeta samanlaisia pelikortteja. Käy selväksi, ettei amerikkalaisen unelman tavoittelua aloiteta samalta viivalta. Samalla elokuva on tarina kahdesta parivaljakosta, miehisestä välittämisestä ja rakkaudesta, jota jurottavat raasut eivät osaa ilmaista muuten kuin keljuilemalla.

Taitavasti käsikirjoitettu Hell or High Water huokuu americanaa. Pankkiryöstötarinaa voisi tituleerata nykypäivän lännenelokuvaksi, jossa hyvän ja pahan konflikti ei kuitenkaan ole kovin mustavalkoinen. Voiko pankkiryöstössä nähdä oikeutuksen, miten kaiken pitäisi päättyä? Elokuva jättää katsojan tuumimaan kysymyksiä, joihin ei ole helppoja vastauksia. Taitava tarina sai ilmestyessään runsain määrin kehuja ja muun muassa neljä Oscar-ehdokkuutta, mutta suurta pystimagneettia filmistä ei tullut. Se on silti selvästi vuotensa ensi-iltojen parhaimmistoa.

Pisteytys: 8/10

True Grit ─ Kova kuin kivi (2010)

Ohjannut  Ethan Coen & Joel Coen

USA 2010, 110 min.

Lännenelokuva, Draama

Pääosissa: Hailee Steinfeld, Jeff Bridges, Matt Damon

 

Fill your hand, you son of a bitch!

Neljätoistavuotias Mattie Ross (Steinfeld) on päättänyt kostaa isänsä murhan. Hän palkkaa avukseen piinkovan mutta viinaanmenevän renttuseriffin, Rooster Cogburnin (Bridges). Murhamiehen etsintäpartioon lyöttäytyy teksasilainen sankari LaBoeuf (Damon), mutta kolmikon yhteisestä matkanteosta syntyy vain torailua ja harhaluoteja. Kaikkien kovuutta koetellaan!

Kova kuin kivi on uusintafilmatisointi samannimisestä lännenelokuvasta vuodelta 1969. Tyyliltään elokuva onkin yllättävän perinteistä westerniä, jota ei heti arvaisi Coenin veljesten teokseksi. Muutamissa kohdissa ja eritoten veikeissä hahmoissa ohjaajien tuttu vino huumori silti välkähtelee. Hahmot ovat tarinan suola, ja varsinkin Mattie on mitä mainioin sähäkkä päätähti, jota nuori Hailee Steinfeld (s. 1996) tulkitsee vakaan karismaattisesti. Oscar olisi ollut ansaittu!

Elokuvan maineesta kuitenkin kertoo osuvasti sen menestys akatemiakisoissa: Kova kuin kivi sai huimat 10 Oscar-ehdokkuutta, vaan ei yhtään voittoa ─ Kova kuin kivi on klassinen muttei aivan klassikko. Kauniisti kuvattua ja lavastettua lännenmaisemaa on joka tapauksessa ilo katsella, eikä tarinassakaan ole moitteen sijaa. Tasavarma kostowestern lajityypin taitajilta.

Pisteytys: 8/10

The Big Lebowski ─ Big Lebowski (1998)

Ohjannut Joel Coen & Ethan Coen

USA & Iso-Britannia 1998, 117 min.

Komedia, Rikos

Pääosissa: Jeff Bridges, John Goodman, Steve Buscemi, David Huddleston, Julianne Moore

That rug really tied the room together.

 

Onnellista laiskurielämää viettävä Dude (Bridges) viettää päivänsä keilaten ja valkovenäläisiä siemaillen. Rauhallinen elo katkeaa, kun kaksi kovanaamaa pamahtaa Duden asuntoon, kuulustelee häntä kadonneista rahoista ja kostotoimena tuhoaa tyylikkään maton. Hemmetti! Kyseessä on selvästi väärinkäsitys, jota Duden on lähdettävä ratkomaan tollojen ystäviensä avustamana. Matto takaisin -missio johtaa Duden kaksoisagentin pestiin ja matkalle, jolta ei ole paluuta.

Coenin veljeksille tyypillinen komedia on jälleen yksi huvittava kertomus arjen pienistä sankareista. Tarina itsessään on tarkoituksellisen päämäärätön ja sekava, eikä sitä tarvitsekaan yrittää ymmärtää. Sen sijaan hahmot ovat herkullisia ja terävästi rakennettuja: päähenkilö on nahjusten kuningas ja hänen ystävänsä liittää tilanteen kuin tilanteen aasinsillalla Vietnamin sotaan. Ihmistyypit on helppo tunnistaa, vaikka persoonat ovatkin sopivan hauskalla tavalla kärjistettyjä.

Big Lebowskia on pidetty yhtenä vitsikkään veljeskaksikon parhaimmista taidonnäytteistä. Minusta Fargo (1996) ajaa helposti tämän kohelluksen ohitse, mutta ei Big Lebowskikaan mitenkään yliarvostettu ole. Elokuvan erikoinen keitos lämpenee hitaasti ja se lienee parhaimmillaan vasta useamman katselukerran myötä. Kovaan kulttimaineeseen kohonnut filmi on kuitenkin pudotettu pois 1001-listalta jo vuonna 2008.

Pisteytys: 7/10

The Last Picture Show - Viimeinen elokuva (1971)

Ohjannut Peter Bogdanovich
USA 1971, 118 min.
Draama
Pääosissa: Timothy Bottoms, Jeff Bridges, Cybill Shepherd

Wouldn't hurt to have a better home town.

Eletään 1950-luvun alkua teksasilaisessa tuppukylässä. Sonny Crawford (Bottoms), Duane Jackson (Bridges) ja Jacy Farrow (Shepherd) ikätovereineen viettävät viimeistä vuotta high schoolissa ja yrittävät saada ajan kulumaan hiljalleen kuolevassa pikkukaupungissa. Teinivuosien vastuuttomuus on jo jäämässä taakse ja nuorten on aika ottaa vastuu omasta elämästään. Kestävätkö kouluaikoina solmitut ihmissuhteet, milloin neitsyydestä sopii luopua ja kenen kanssa? Entä odottaako oikea aikuisuus ja elämä kuitenkin kotikaupungin tuttujen nurkkien tuolla puolen?

Viimeinen elokuva käsittelee kauniin haikeasti rajapintaa menneisyyden ja tulevaisuuden välillä. Elokuvan pikkukaupunki ja sinne jämähtäneet, nuoruuttaan muistelevat aikuiset edustavat menneisyyden maailmaa, johon nuoret eivät välttämättä tunne kuuluvansa. Nuoruuden lopusta ja aikuisuuden alusta on tehty monta elokuvaa, mutta vain omaperäisimmät käsittelevät ajatonta teemaa taidolla. Monia sukupolvia puhutteleva Viimeinen elokuva oli aikanaan menestys: vuoden 1972 Oscar-gaalassa se keräsi yhtä monta ehdokkuutta kuin ilmestymisvuotensa isoimmat kassamagneetit Kovaotteiset miehet (1971) ja Viulunsoittaja katolla (1971). Viimeinen elokuva tosin sai kolmikosta vähiten voittoja, sillä kahdeksasta ehdokkuudesta kotiinviemisiksi jäi vain kaksi pystiä sivuosanäyttelijöille.

Puhuttelevan kasvukertomuksen lisäksi Viimeinen elokuva on myös tyylikästä ajankuvaa. Erityisen silmiinpistävältä tuntuu elokuvan mustavalkoisuus! Vaikka värifilmien määrä on tasaisesti lisääntynyt viimeistään 1960-luvun kuluessa, lopultakin värit taisivat jyrätä mustavalkoisuuden 1960- ja 1970-lukujen taitteessa ─ ainakin 1001-listan elokuvien osalta. Värienkäytöstä elokuvissa voi lukea lisää vaikkapa tästä Ylen jutusta. Liekö Viimeisen elokuvan mustavalkoisuus jo keino viitata menneisyyteen ja ajan katoavaisuuteen? Muutoinkin elokuva nimittäin nostaa hattua klassikoille. Puhutteleva on varsinkin paikallisen elokuvateatterin viimeinen näytös, jossa esitetään muutosta käsittelevä länkkäri Punainen virta (1948). Tietenkin myös Viimeinen elokuva on antanut inspiraatiota tulevaan. Ensimmäisenä aiheeseen tarttui George Lucas elokuvallaan Svengijengi '62 (1973) ja vuosia myöhemmin Peter Bogdanovich ohjasi itse elokuvalleen jatko-osan Texasville - unohduksen maa (1990).

Pisteytys:

8/10