Ta'm e guilass ─ Kirsikan maku (1997)

Ohjannut Abbas Kiarostami

Iran & Ranska 1997, 95 min.

Draama

Pääosissa: Homayoun Ershadi

 

 

You want to give up the taste of cherries?

Herra Badii (Ershadi) ajelee pitkin kaupungin laitamia löytääkseen tuntemattoman hyväntekijän, joka tekisi hänelle viimeisen palveluksen. Badii on päättänyt lopettaa elämänsä ja tarvitsee apua hautaukseensa. Moni vastaantulija kavahtaa ajatusta kuolemasta ja itsemurhasta, eikä Badiin tarjoama rahasummakaan auta. Lopulta avuksi löytyy mies, joka puhuu elämän puolesta.

Kirsikan maku (engl. Taste of Cherry) on rauhallisesti etenevä pitkien otosten draama, joka antaa aikaa ajatuksille. Pitkään tapahtumapaikat ovat karuja, vailla elämää ja toivoa, mutta lopulta maisema herää henkiin. Kamera huomaa puut ja värit, linnut laulavat. Kuivassa kivikossakin on sijaa kauneudelle! Päähenkilön varmalta näyttänyt kohtalo jää sittenkin tulkinnanvaraiseksi. Epäröikö hän? Minkä ratkaisun katsoja tekisi tai millaista lopputulemaa toivoisi?

Oivaltavasti kerrotun elokuvan sanomana on ylistää elämää, vaikka päähenkilön suunnittelemaa ratkaisua ei sinällään moitita. Varsinainen moraalitarina elokuva ei ole, ainoastaan elämän kauneuden puolustuspuhe. Kirsikan maku oli arvostelumenestys ja sen saama maine huipentui Cannesissa voitettuun Kultaiseen palmuun. Abbas Kiarostamin ura jatkui yhä menestyksekkäänä ja palmuehdokkuuksia tuli myöhemmin vielä kolme.

Pisteytys: 8/10

Lola rennt ─ Juokse Lola! (1998)

Ohjannut Tom Tykwer

Saksa 1998, 80 min.

Trilleri, Rikos, Toiminta

Pääosissa: Franka Potente, Moritz Bleibtreu

Did you run here?

Lola (Potente) saa hätääntyneen puhelun ystävältään Mannilta (Bleibtreu), joka tarvitsee salamannopeasti suuren rahasumman. Lolalla on 20 minuuttia aikaa taikoa kassillinen käteistä, tai rikollisjengin kanssa käy köpelösti! Juokse Lola! (engl. Run Lola Run) näyttää kolme vaihtoehtoista tarinaa, jossa pienet yksityiskohdat muokkaavat lopun aina aivan erilaiseksi.

Energisesti kerrotussa trillerissä tutkitaan perhosvaikutusta, sattumaa ja kohtalon oikkuja. Pienet teot ja aavistukset voivat olla jopa elämän ja kuoleman kysymyksiä. Tarinassa on siten kiinnostavaa syvyyttä, mutta myös räjähtävää vauhtia: kerronnassa käytetään hauskoja kokeellisia keinoja, joiden avulla monien ohikulkevien sivuhahmojen koko elämäntarina nähdään sekunneissa. Mihinkään ei kuitenkaan tuhlata liikaa aikaa, vaan napakkuus hallitaan taitavasti.

Juokse Lola! oli arvostelumenestys ja ilmestymisvuotensa tuottoisin saksalaisfilmi. Toimintasankari Lolaa näyttelevälle Franka Potentelle avautuivat ovet Hollywoodissa ja monilahjakas Tom Tykwer teki niin ikään kansainvälisen läpimurtonsa. Tykwerin viimeisin menestys on ollut tv-sarja Babylon Berlin (2017─), jonka hän on lisäksi tuottanut, käsikirjoittanut ja kaiken päälle säveltänyt sarjan musiikit. Eri lajien hallinta näkyy kutkuttavasti jo tässäkin filmissä, jonka ysäriestetiikka sekoittaa aineksia animaatioista, videopeleistä ja trilleriklassikoista. Melkoiset reivit Berliinin kaduilla!

 

Pisteytys: 8/10

Puolimatkan krouvi: 10 vuotta, 1001 elokuvaa

1001 elokuvaa ja muutama muu!

Kymmenen vuotta sitten aloitin elokuvablogitaipaleeni hetken mielijohteesta. Minun oli tehnyt mieli jo tovin katsoa elokuvia systemaattisemmin: pidän listoista ja klassikoiksi miellettyjä suuria teoksia oli valtavasti näkemättä. 1001 Movies You Must See Before You Die -opus (vuoden 2012 tuore painos) tuli vastaan kirjakaupassa täydelliseen aikaan. Into mukavan mittaisen listan seuraamiselle oli niin suuri, että niukka opiskelijabudjetti sai venyä opuksen hankintaan. Blogialusta valikoitui nopeasti sen suuremmin vertailematta ja pyörittelin nimeä mielessäni aktiivisesti ehkä yhden iltapäivän (into aloittaa katselu ylitti tarpeen hioa parempaa nimeä ─ tällä on pärjätty hyvin).

Oli itsestään selvää, että ryhdyn katsomaan listan elokuvia kronologisesti. Taisin hieman leikitellä ajatuksella aakkosjärjestyksestä, mutta se ei tuntunut yhtä hauskalta. Alkuun elokuvia löytyi melko hyvin, mutta sittemmin kävi ilmi, että joitakin teoksia ei kerta kaikkiaan saa hyppysiinsä mistään (ainakaan laillisesti). Vuosikymmenen aikana suoratoistopalvelut ovat tulleet mukaan kuvaan, vaikka klassikoita niistä on vaikea löytää. Paras ystäväni onkin ollut kirjasto, vaikka nyt 1900-luvun lopulle edettyäni aika moni elokuva löytyy jo erinäisistä suoratoistoistakin. Yle Teema on myös verraton apu vanhempien filmien ystävälle, samoin pienten elokuvateatterien näytökset. Ostan elokuvia aniharvoin. Minusta olisi periaatteessa ihanaa keräillä, mutta kulutuskulttuuri vaivaa minua ja sitä paitsi rakastan kirjastolaitosta. Kirjakokoelmani on huomattavasti leffahyllyä valtavampi, koska se on karttunut pääasiassa dyykkauksen ansiosta. Kronologisen etenemisen lisäksi jo alkuvaiheessa syntyi ajatus eri painosten lisäysten ja poistojen huomioimisesta. Kirjoitushetkellä 1001-kirjoja on ilmestynyt 18 eri painosta. Hyllystäni löytyy edelleen vain tuo yksi alkuvaiheessa hankittu opus, joten lisäyksiä ja poistoja metsästän vuosittain googlen avulla. Pidän hieman järjettömänä sitä, että kirjasta täytyy vuosittain ottaa uusi painos ja lisätä sinne liuta tuoreimpia hittifilmejä, mutta ilmeisesti raha puhuu. Tähän mennessä vain yhdessä painoksessa (2013) on tehty isompia muutoksia peruslistaan ja lisätty mukaan vanhempiakin elokuvia. Viime vuonna sain syntymäpäivälahjaksi tuoreimman 1001-kirjalistan: siinä riittääkin puuhaa hieman pidemmäksi aikaa kuin elokuvissa.

Loppu häämöttää: vuosi 1998 on työn alla paraikaa.

Heinäkuussa 2012 matkani elokuvahistorian ihmemaahan alkoi reippaasti mykkäelokuvilla, joista en tiennyt juuri mitään. Olin kai aiemmin katsonut vain pari ja varsinkin pisimmät vanhukset kirvoittivat tuskanhikeä. Valtaosa noista listan alkupään filmeistä avautuisi varmasti aivan toisella tavalla, jos katsoisin niitä uudelleen nyt. Osasta olisin ehkäpä edelleen aivan samaa mieltä, mutta ainakin syntyvät tekstit olisivat takuulla erilaisia. Kovin suuria laatuvaatimuksia teksteilleni en ole missään vaiheessa asettanut, sillä tämän on määrä olla hauska, paineeton harrastus. Tätä nykyä työhöni kuuluu keskeisenä osana kirjoittaminen ja tekstien kriittinen luku, mutta harrastuksen haluan pitää samoista kriteereistä vapaana. Myönnettäköön, että vanhimpien tekstien lukeminen on hieman vaivaannuttavaa, mutta ainakin on ilo huomata, miten elokuvamatkalla on saanut kasvaa ja kehittyä.

Tällä hetkellä 1001-projekti etenee melko tasaisesella rytmillä, parin-kolmen filmin viikkotahtia. Lisäksi olen kehitellyt vuosien varrella muitakin listoja, koska mihinpä 1001 elokuvaa vielä riittäisi... Jo muutamana vuonna olen täydentänyt 1001-listaa tasavuosifilmeillä, joista kirjoittamani tekstit julkaisen joulukalenterimuodossa ja Halloween-haasteessa. Katson näitäkin elokuvia 2─4 kuussa. Viime vuosina olen innostunut Helmet-elokuvahaasteesta (ja lukuhaasteesta!) ja tänä vuonna katson siihen ensi kertaa teoksia, jotka valikoin näiden muiden elokuvalistojeni ulkopuolelta. Näitä filmejä riittää yksi joka viikolle. Silloin tällöin saatan katsoa jonkun elokuvan ihan muuten vain; leffoja riittää miltei joka illalle! Sarjoja katson hyvin vähän, telkkaria en lainkaan. Ainoa ehdoton katselusääntöni on, että mitään ei ole pakko katsoa ellei oikeasti huvita. Listahörhönä olen saanut huomata, että suunnittelu innostaa minua niin elokuvien katselussa kuin lukemisessakin: molempien osalta määrät ja into ovat kasvaneet valtavasti, kun olen ryhtynyt suunnittelemaan etukäteen tekemisiäni. Kaikille tämä ei taatusti sovi, mutta pienien listaprojektien kokeilu voi piristää, kunhan ei ota sitä liian vakavasti.

Matka kuuhun (1902) ─ listan ensimmäinen elokuva.

Mikäli nykyinen tahti jatkuu, 1001-projektissa pääsen 2020-luvulle muutamassa vuodessa. Sen jälkeen aloittanen niin sanotusti alusta ja ryhdyn metsästämään niitä nimikkeitä, joita ei ensiyrittämällä löytynyt katsottavaksi. Ehkäpä silloin on aika kehitellä seuraava pitkä listaprojekti. Hassua, että on pitkäaikainen harrastus, jonka määräaikaisuus on kuitenkin ollut alusta asti tiedossa!

Tässä kohtaa voisi olla osuvaa nimetä omia lemppareita, inhokkeja ja muita mieleen jääneitä elämyksiä, mutta se on vaikeaa. Mitä valita, mitä jättää pois? Kaikki elokuvat ovat tähän mennessä olleet katsomisen arvoisia, vaikka joidenkin kohdalla olen pitkästynyt kuoliaaksi, ollut täysin pihalla tai katsonut filmiä väsyneenä ja siksi jäänyt ulalle. On niitäkin, jotka ovat näköjään olleet hyviä, mutta suuria muistijälkiä ei ole jäänyt. Tällä hetkellä kaipaan erityisesti 1950-luvun elokuvia, joista löysin monia edelleen mielessä häilyviä elämyksiä. Uudelleenkatseluiden aika tulee vielä.

En ole missään vaiheessa 1001-urakkaani ajatellut, että nämä elokuvat todella pitäisi nähdä ennen kuolemaansa. Lista on, ihan ymmärrettävästikin, Hollywood-keskeinen ja varsinkin listan loppupäätä ehdinkin jo kritisoida. On silti hauska miettiä, miksi mikäkin elokuva on valittu ja mistä arvostus tai klassikkostatus muodostuu. Mukana on sellaisiakin mestariteoksina pidettyjä elokuvia, jotka joutaisivat uudelleenarvioinnin kohteiksi. Kaikki kuitenkin kertovat jotain olennaista omasta ajastaan, usein hyvässä ja pahassa, jopa ne uusimmat hittifilmit, jotka taas seuraavasta painoksesta poistetaan. Elokuvat heijastavat aina erinomaisesti tekoaikaansa, tarkoituksella ja tahattomasti.

 

Nomadland (2020) ─ listan viimeinen, mutta vain toistaiseksi

 

Täytynee silti todeta, että pääasiallisesti 1001-lista koostuu hyvistä ja katsomisen arvoisista elokuvista. Melko harvoille olen antanut arvosanaksi alle 6, jota pidän vielä positiivisena lukuna, kolmen tähden veroisena. Listan elokuvien parissa on helppo viihtyä: useimpia voi katsoa ihan vain jännittääkseen, nauraakseen tai eläytyäkseen. Moniakaan listan teoksia ei ole tarkoitettu viihde-elokuviksi, mutta niistäkin voi nauttia eri tavoin, vaikkapa estettisinä elämyksinä. Kaikkien elokuvien kohdalla on minusta hauska tuumia, miksi ja miten elokuva on tehty, tai miten se heijastaa aikalaistodellisuuttaan. Mitä elokuva pyrkii sanomaan ja miksi se herättää tiettyjä tunteita? Mitä elokuvilta ylipäätään odotetaan ja kenelle niitä tehdään? Siksi 1001-listaprojekti on ollut valtavan hauska ja kiinnostava nojatuolimatka tähän saakka ja varmasti vielä jatkossakin.

Aloitin 1001-urakan ihan vain omaksi huvikseni, mutta on ollut kiva huomata, että joku näitä tekstejä lukeekin ja joskus ilokseni kommentoikin. Lämmin kiitos kanssakulkijoille! Blogimaailma on vuosikymmenen aikana hiljentynyt valtavasti, vaikka elokuvablogien suosio ei alkuunkaan ole ollut niin suuri kuin vaikka kirjablogien. Kirjablogitkin ovat sittemmin siirtyneet toisille alustoille. Mukavaksi harrastukseksi elokuvien rinnalle on parin vuoden aikana tullut kirjagrammaus, eli Instagramin aktiivinen ja ihana kirjayhteisö. Elokuvien suhteen vastaavaa ilmiötä ei oikein ole syntynyt, vaikka pientä elokuvakeskustelua pääsee kirjagramissakin harrastamaan. Tulisipa tälle elokuvien 1001-matkalle joskus lisääkin reissutovereita, voisin vaikka aloittaa alusta hyvässä seurassa. Tällä erää tuhannen ja yhden filmin odysseialla 1900-luvun loppu lähestyy ja millenniumin elokuvat saavuttanen jo tänä vuonna. Ajatella, vuosisadan verran elokuvia kymmenessä vuodessa!

Abre los ojos ─ Avaa silmäsi (1997)

Ohjannut Alejandro Amenábar

Espanja, Ranska & Italia 1997, 119 min.

Draama, Mysteeri

Pääosissa: Eduardo Noriega, Penélope Cruz, Fele Martínez

Open your eyes... open your eyes...

Nuorella Césarilla (Noriega) riittää naisia, rahaa ja menestystä. Leikkien aika päättyy auto-onnettomuuteen, jossa Césarin kasvot ruhjoutuvat pahasti. Lääkärit eivät voi palauttaa kultapojan ulkonäköä entiselleen ja miekkonen masentuu, mutta lopulta raha puhuu ja ihme tapahtuu. Uuden elämän saanut César etsii käsiinsä lempimänsä Sofian (Cruz) ja jatkaa elämäänsä, mutta vähitellen tapahtumat kääntyvät outoon suuntaan ja todellisuus hämärtyy.

Avaa silmäsi (engl. Open Your Eyes) on mystinen draama, jossa uni, todellisuus ja eri aikatasot sekoittuvat toisiinsa taidokkaasti. Arvoitus selviää katsojalle vasta lopussa, joten toisella katselukerralla filmi on erilainen elämys. Césarin todellisuuden horjuminen saa trillerimäisiä piirteitä ja jännitys tihenee hyvin loppua kohden. Olemassaoloa, pinnallisuutta ja elämän merkityksellisyyttä tarkastelevan tarinan piirteet ovat vähän hölmöjä, mutta eivät sietämättömän typeriä. Hieman hupsuja ovat henkilötkin: varsinkin päähenkilö on melko rasittava nurisija.

Erinomaisesti menestynyt elokuva oli hitti kotimaassaan ja sai kehuja maailmaltakin. Hollywoodissa tarinasta innostuttiin niin paljon, että oli syytä tehdä uusintafilmatisointi Vanilla Sky (2001). Pääosaan napattiin Tom Cruise ja Penélope Cruz tuli hänen vastinparikseen tekemään tutun roolinsa uudelleen. Uusinta toistaa tarinaa uskollisesti, mutta loppuratkaisu on erilainen ja tunnelma hieman alkuperäisteosta laimeampi. Avaa silmäsi onnistuu hitusen paremmin kaikilla osa-alueilla.

Pisteytys: 7/10

Les roseaux sauvages ─ Villikaislat (1994)

Ohjannut André Téchiné

Ranska 1994, 110 min.

Draama

Pääosissa: Gaël Morel, Stéphane Rideau, Élodie Bouchez

 

I love you because you'll never be my enemy.

 

Eletään 1960-luvun alkua ranskalaisella maaseudulla. Kaukana Algeriassa on käynnissä sota, jonka aiheuttama melankolia ujuttautuu turvalliselle kotiseudulle saakka. Painostavanakin aikana nuoruuden liekki palaa kirkkaana. Nuorukainen François (Morel) ihastuu koulutoveriinsa Sergeen (Rideau), mutta homoseksuaaliset kokeilut jäävät yhteen kertaan. Serge on hullaantunut François'n ystävästä Maïtésta (Bouchez), joka puolestaan rakastaa vain François'ta.

Villikaislat on kiinnostavaan ajankohtaan sijoittuva ajaton tarina, jossa keinutaan aikuisuuden ja teini-iän rajamailla. Elokuvan käännekohdassa Sergen veli menehtyy sodassa: suru, avuttomuus ja tulevaisuuden pelot kietoutuvat muutoinkin kuohuvaan elämänvaiheeseen. Sota vaikuttaa taustalla, vaikka elokuva keskittyykin kolmen nuoren epätoivoisiin rakkaussuhteisiin ja taipuviin tunteisiin. Villikaislat (engl. Wild Reeds) myös käsittelee homoutta ilahduttavan vaivattomasti ja luonnollisesti.

Suurten tunteiden kertomus säilyttää raikkautensa loppuun asti, eikä nuorten kolmiodraamalta vaikuttava suhde vesity saippuaoopperaksi. Aidolta tuntuva tarina on kuvattu tyylikkäällä herkkyydellä.  Villikaislat oli vuotensa César-palkintomenestys ja valittiin maansa Oscar-ehdokkaaksi. Muistot Algerian sodan aikakaudesta taatusti vetosivat ranskalaisyleisöön, mutta filmissä on samaistumispintaa kaikille nuoruuttaan joskus eläneille, ajasta ja paikasta riippumatta.

 

Pisteytys: 8/10

Saving Private Ryan ─ Pelastakaa sotamies Ryan (1998)

Ohjannut Steven Spielberg

USA 1998, 169 min.

Sota, Toiminta, Draama

Pääosissa: Tom Hanks, Tom Sizemore, Barry Pepper, Jeremy Davies, Matt Damon

James Francis Ryan of Iowa?

Kapteeni John H. Miller (Hanks) on juuri selvinnyt hengissä Normandian maihinnousun verisestä melskeestä. Tuota pikaa ylemmältä taholta tulee komennus lähteä pelastusretkelle: jonnekin päin Normandian rannikkoa on lähetetty sotilas James Ryan (Damon), jonka kaikki veljet ovat kaatuneet sodan taisteluissa. Viimeinen poika on lähetettävä kotiin äitinsä luokse, jos Miller sotilaineen vain löytää Ryanin ajoissa ja hengissä.

Massiivinen taisteludraama tekee selväksi sen, että rivimiehen näkökulmasta sota on kaoottista ja kuolema taistelukentillä kivuliasta ja turhaa. Sota nähdään silti ensisijaisesti velvollisuutena, joka hoidetaan kunnialla, vaikka äitiä tulisi kuinka ikävä. Sotakuvaus on omaan makuuni turhan sankarillista ja muutamissa hetkissä draama menee yliyrittämiseksi, mutta teknisesti tarina on toteutettu hienosti. Kuvaus, äänet ja leikkaus toimivat, ja taitavasti kerrottua pelastusoperaatiota on helppo heittäytyä seuraamaan jännityksellä.

 

Pelastakaa sotamies Ryan oli ilmestymisvuotensa suurmenestys, joka hävisi katsojaluvuissa ainoastaan avaruusrymistely Armageddonille (1998). Viidellä Oscarilla (mm. ohjaus, leikkaus) palkittu elokuva on saanut kehuja varsinkin realistisilta näyttävistä taistelukohtauksistaan, joista laajimmat nähdään elokuvan alussa ja lopussa. Verta ja sisälmyksiä ei säästellä. Näyttävät taistelukuvaukset ovat innoittaneet myöhempiä sotaelokuvia, joista yksi maininnan arvoinen on Taistelutoverit-sarja (2001), jonka Tom Hanks ja Steven Spielberg tuottivat Pelastakaa sotamies Ryanin innoittamana. Vuonna 1998 ensi-iltansa sai toinenkin sotakuvaus Veteen piirretty viiva (1998), joka on tunnetasolla vaikuttavampi ja rehellisempi. Viihteellisemmän sotatoiminnan ystäville Spielbergin tähtilipun alla kulkeva elokuva on varmasti iskevämpi.

Pisteytys: 7/10

The Thin Red Line ─ Veteen piirretty viiva (1998)

Ohjannut Terrence Malick

USA 1998, 170 min.

Sota, Draama, Historia

Pääosissa: Jim Caviezel, Nick Nolte, Sean Penn

This great evil, where's it come from?

Toisen maailmansodan edetessä veriset taistelut leviävät maailman joka kolkkaan. Eräs Yhdysvaltain armeijan kiväärikomppania kuljetetaan luonnonkauniille Gualdalcanalin saarelle taistelemaan japanilaisia vastaan. Alkuasukkaiden pariin karanneet sotilaat palautetaan ruotuun ja haaveilta katkaistaan siivet, sillä helvetti on laskeutunut paratiisiin.

Veteen piirretty viiva oli Terrence Malickin komea paluu elokuvien pariin 20 vuoden jälkeen. Odotukset olivat korkealla ja innokkaista eturivin näyttelijöistä ei ollut pulaa, sillä Malickin varhaisemmat työt ovat syystäkin maineikkaita. Lopputulokseen ei tarvinnut pettyä. Veteen piirretty viiva on ravisteleva sodanvastainen elokuva, jonka luontokuvaus on poikkeuksellisen koskettavaa. Viimeisellä kolmanneksellaan elokuvan tasapaino horjuu, mutta se ei pilaa kokonaisuutta. Alun perin filmin oli määrä olla tuplasti pidempi: jää arvoitukseksi, olisiko superpitkä versio ollut sittenkin paras, vai olisiko tästäkin pitänyt vielä saksia kerrontaa hieman ytimekkäämmäksi.

Taistelun jännitystä ei Malickin koskettavasta draamasta puutu, mutta Veteen piirretty viiva keskittyy ensisijaisesti ihmismielen muutosten tutkimiseen. Elokuva perustuu James Jonesin realistiseen ja omakohtaiseen romaaniin Ohut punainen viiva (1962). Jonesin sotakuvausten pohjalta on tehty pari muutakin elokuvaa, joista nimekkäin on 1950-luvun megahitti Täältä ikuisuuteen (1953). Myös Veteen piirretty viiva oli aikanaan menestys, vaikka se jäikin suosiossa toiseksi vuotensa suurimmalle sotaspektaakkelille Pelastakaa sotamies Ryan (1998). Terrence Malickin runollisempi elokuva keräsi silti seitsemän Oscar-ehdokkuutta ja Berliinissä filmi kruunattiin Kultaisella karhulla.

Pisteytys: 8/10

Ringu (1998)

Ohjannut Hideo Nakata

Japani 1998, 96 min.

Kauhu, Mysteeri

Pääosissa: Nanako Matsushima, Hiroyuki Tanabe

 

Four people died from watching this videotape!

 

Kirotun videonauhan urbaanilegenda naurattaa teinityttöjä, kunnes kauhujuttu osoittautuukin todeksi. Toisen uhrin täti, toimittaja Reiko Asakawa (Matsushima) ryhtyy sinnikkäästi selvittämään nuorten todellista kuolinsyytä. Reiko saa jäljitettyä videokasetin ja ratkoo vähitellen sen paljastamia kuvavihjeitä. Ehtiikö hän katkaista kirouksen ennen kuin kuolo korjaa?

Japanilaiskauhun klassikko luottaa kotimaansa perinteisiin traditioihin, mutta tuo pelottavat kauhuhahmot moderniin VHS- ja lankapuhelinaikaan. (Jos elokuva tehtäisiin nyt, filminauhalla eläneen kummituksen olisi syytä perustaa Tiktok-tili.) Ringun tarina on hieman hölmö, mutta silti juoni on myös jännittävä ja kiinnostava. Tunnelma on aidosti hyytävä, eikä arkajaloiksi itsensä tunnustavien ole syytä uppoutua karmivan mysteerin pyörteisiin ainakaan yksin pimeässä.

Mukavasti menestynyt Ringu on sittemmin saanut kuusi jatko-osaa, joista avausosan maine on kantanut pisimälle. Ringu-sarja on kasvattanut kulttimainetta maailmanlaajuisesti, vaikka "lännessä" taidetaan tuntea parhaiten Hollywood-remake The Ring (2002) jatko-osineen. Joka tapauksessa Ringun myötä alkoi japanilaiskauhun buumi, joka oli voimakkaimmillaan 2000-luvun alussa. Seuraava iso hitti oli Kauna-elokuvasarja, josta Ringun tapaan tehtaillaan jatko-osia edelleen niin Japanissa kuin Yhdysvalloissakin. Suositut sarjat ovat saaneet jo yhden crossover-filminsä Japanissa (Sadako vs. Kayako, 2016), lieköhän pian Hollywood-versiokin tulilla?

Pisteytys: 7/10

Titanic (1997)

Ohjannut James Cameron

USA 1997, 194 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Kate Winslet, Leonardo DiCaprio, Billy Zane, Gloria Stuart, Bill Baxton

I'm flying, Jack!

 

Joulukuun 1997 kohutuin ensi-ilta oli historiallinen rakkaustarina Titanic, poikkeuksellinen aluevaltaus toimintaelokuvistaan tunnetulle James Cameronille. Teknisesti edistyksellinen elokuva rekonstruoi tarkasti vuonna 1912 uponneen Titanicin miljöön ja tapahtumahistorian todellisia matkustajia myöten. Elokuvan pääosassa on kuitenkin täysin fiktiivinen pari, yläluokkainen Rose (Winslet) ja köyhä Jack (DiCaprio), joiden surumielinen rakkaustarina kietoutuu laivan kohtaloon.

 

Maailman tunnetuin merionnettomuus on koskettava tragedia vailla vertaa. Titanic on innoittanut monia muitakin elokuvantekijöitä, mutta mikään aiempi filmi ei ole nostattanut vastaavaa myrskyä. Titanic ylsi valtaviin katsojaennätyksiin ja pysyi pitkään kaikkien aikojen tuottoisimpana elokuvana, ensimmäisenä miljardiluokan rahasampona. Palkintogaalat toistivat menestystä ja neljästätoista Oscar-ehdokkuudesta elokuva voitti yksitoista (mm. paras elokuva).

 

Titanicin menestys on helppo ymmärtää. Tragediat kiehtovat, ja siksi elokuvan tarkkuus viehättää: miten Titanic upposi ja kuinka se koettiin? Katastrofielokuvaa ja elämää suurempaa romantiikkaa yhdistävä juoni on poikkeuksellisen toimiva ja naseva, vaikka kestoa elokuvalla on päälle kolme tuntia. Titanicin teknisessä puolessa ja näyttävyydessä ei ole moitittavaa, mutta rakkaustarina ja dialogi ovat kiistämättä melko kliseisiä. Titanicin kokoiseen tarinaan toisaalta kuuluukin ylenpalttinen dramaattisuus ja mikäpä teiniromanssi ei oikeassa elämässäkään olisi hellyyttävän siirappinen. Kaikki kyyneleet mahtuvat suuren meren suolaan!

Pisteytys: 8/10

Kesäkuun elokuvat 2022

Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia

Ohjannut Teemu Nikki

Suomi 2021, 82 min.

Draama, Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Petri Poikolainen, Marjaana Maijala, Samuli Jaskio

Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia on loistava draama halvaantuneen ja sokeutuneen miehen (Poikolainen) rakkaudenkaipuusta ja matkasta vapauteen. Pääroolissa loistaa MS-tautia sairastava Petri Poikolainen, jonka tunneskaala on jatkuvasti elokuvan keskipisteenä taitavan kuvauksen ansiosta. Elokuva on saavuttanut hienosti näkyvyyttä kansainvälisillä filmijuhlilla.

Pisteytys: 8/10

Spider-Man: No Way Home

Ohjannut Jon Watts

USA 2021, 148 min.

Toiminta, Seikkailu, Scifi, Komedia

Pääosissa: Tom Holland, Andrew Garfield, Tobey Maguire, Zendaya, Benedict Cumberbatch

Multiversumi rakoilee ja toisten todellisuuksien Spider-Manit vihollisineen rysähtävät samaan maailmaan. On hauska idea hyödyntää aiempien Spider-Man -elokuvien juonia ja tähtiä, vaikka riskinä onkin pelkkä sekava tehostesoppa. Juoni kuitenkin toimii melko saumattomasti ja moraalidraama ui sopivassa syvyydessä. Miljoonien arvoinen tehosteryminäkin on hauskaa katsottavaa. Huumori on melko kulahtanutta, mutta muutoin No Way Home on aivan pätevää supersankariviihdettä.

Pisteytys: 7/10

Scream 4

Ohjannut Wes Craven

USA 2011, 111 min.

Komedia, Kauhu

Pääosissa: Neve Campbell, Courteney Cox, David Arquette

Woodsboron murhista on vierähtänyt yli vuosikymmen, mutta vieläkin jostain pölähtää uusi kummitusnaama leikkimään puukkohippaa. Screamin (1996) ideaa lypsettiin reippaasti jo sen kahdessa ekassa jatko-osassa (1998, 2000), mutta ihme kyllä tähän neljänteenkin rainaan on saatu taiottua yllättävän odottamattomia käänteitä ja tuoreita vitsejä. Keskinkertaisen viihdyttävää verenroisketta slashereiden ystäville.

Pisteytys: 6/10

Adventureland

Ohjannut Greg Mottola

USA 2009, 107 min.

Komedia, Draama, Romantiikka

Pääosissa: Jesse Eisenberg, Kristen Stewart, Ryan Reynolds

Koulunsa päättänyttä Jamesia (Eisenberg) odottaa kaikkien aikojen seikkailukesä, mutta vanhempien rahapulan vuoksi nuorukainen joutuukin kesätöihin kuppaiseen tivoliin. Sielläkin on luvassa romantiikkaa, uusia ystäviä ja kasarimusaa. "Viimeinen kesä" -juoni on tuttua ja jopa hieman kulunutta kamaa, mutta Adventureland on silti laadukkaasti toteutettu teinitarina ja kesälomaleffa.

Pisteytys: 6/10

Misery - Piina

Ohjannut Rob Reiner

USA 1990, 107 min.

Trilleri

Pääosissa: James Caan, Cathy Bates

 

 

 

 

Kuuluisa kirjailija Paul Sheldon (Caan) jää hoivaavan ihailijansa (Bates) vangiksi metsämökkiin ja tuota pikaa oleilu muuttuu piinaavaksi. Stephen Kingin samannimiseen kirjaan (1987) perustuvassa trillerissä Cathy Bates loistaa mieleltään ailahtelevana fanina. Roolisuorituksesta tuli ansaittu Oscar. Tiivistys ei olisi tarinalle pahitteeksi, vaikka toimii se tällaisenaankin.

Pisteytys: 7/10

Astérix chez les Bretons - Asterix Britanniassa

Ohjannut Pino Van Lamsweerde

Ranska & Tanska 1986, 79 min.

Animaatio, Seikkailu, Komedia

Pääosissa: Jack Beaber, Bill Kearns, Graham Bushnell

Samannimiseen sarjakuvaan (1966) perustuvassa animaatiossa Asterix (Beaber) ja Obelix (Kearns) päätyvät kanaalin toiselle puolen etsimään kadonnutta taikajuomatynnyriä. Siitä syntyy keskinkertaisen viihdyttävää kohellusta, jossa sarjiksen vaikutus tuntuu vahvana. Asterix Britanniassa (engl. Asterix in Britain) oli lapsuudessani yksi mielianimaatioistani, mutta näin varttuneempana elokuvan tenho tuntuu pitkälti kadonneen ─ vaan viihdyttääpä seikkailu kelvollisesti vieläkin.

Pisteytys: 6/10

The Sweet Hereafter ─ Suloinen ikuisuus (1997)

Ohjannut Atom Egoyan

Kanada 1997, 113 min.

Draama

Pääosissa: Ian Holm, Sarah Polley, Gabrielle Rose, Bruce Greenwood

I was prepared to go all the way.

Pienessä kanadalaisessa kaupungissa tapahtuu karmea onnettomuus. Koulubussi on suistunut tieltä ja kaikki lapset saivat surmansa. Hengissä selvisivät ainoastaan bussikuski (Rose) ja onnettomuuden halvaannuttama teinityttö (Polley). Asianajaja Mitchell Stephens (Holm) saapuu kaupunkiin murheen murtamien vanhempien tueksi, tavoitteenaan saattaa tragedian aiheuttaja vastuuseen. Taustalla kytee Stephensin oma suru, joka vaatii kiihkeästi vastauksia ja selityksiä.

Suloinen ikuisuus on surumielinen draama, jossa on loistava kerronnan kaari. Tarinan pohjana on Russell Banksin samanniminen romaani (1991), johon käsikirjoittaja-ohjaaja Atom Egoyan on lisännyt taitavasti tunnetun kansansadun Hamelnin pillipiiparista. Käsikirjoitus on erinomainen: tunteita ja totuuksia niiden takana kuvataan aidosti ja läheltä. Pakahduttavasta tragediasta ei muodostu halpaa nyyhkyä. Kaiken lisäksi aikatasojen vaihtelu onnistuu ihmeellisen saumattomasti ja selkeästi.

Cannesissa ensi-iltansa saanut elokuva voitti festivaaliyleisön puolelleen. Grand Prizella ja FIPRESCI:lla palkittu teos jatkoi maineen keräämistä kotimantereensa filmijuhlilla, pari Oscar-ehdokkuuttakin tuli. Ajaton ja universaali tarina käsittelee monipuolisesti epäoikeudenmukaisuuksista suurinta, kesken leikkien varastettua lapsuutta. Väkivalta jättää jälkeensä tyhjyyden, joka tuntuu täyttävän koko lohduttoman suuren lumierämaan.

 

Pisteytys: 8/10

The Adventures of Priscilla, Queen of the Desert ─ Priscilla, aavikon kuningatar (1994)

Ohjannut Stephan Elliott

Australia 1994, 104 min.

Komedia, Musikaali

Pääosissa: Hugo Weaving, Guy Pearce, Terence Stamp, Bill Hunter

 

Ladies, start your engines!

Värikäs Priscilla-bussi kiitää halki Australian aavikon. Kyydissä remuavat ystävykset ja työtoverit Bernandette (Stamp), Anthony/Mitzi (Weaving) ja Adam/Felicia (Pearce), joiden dragshow vyöryy pyörremyrskyn lailla australialaisille peräkylille. Vastaanotto on häkeltynyttä ja vihamielistä, mutta toisinaan myös iloisen vastaanottavaista. Mutta mistä maailmankolkasta Priscillan matkalaiset löytäisivät rakkautta, läheisyyttä ja yhteisöllisyyttä?

Priscilla, aavikon kuningatar tuo sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen riemun suuren yleisön eteen positiivisessa hengessä. Queer-klassikko on suurelta osin kestänyt aikaa, vaikka nykypäivänä olemme monen asian suhteen jo viisaampia: esimerkiksi deadnamella vitsailu ei tässä ajassa enää naurata tippaakaan. Vähemmistöjä representoidaan roisilla tavalla, mutta kokonaisuutena elokuva ei ole stereotypisoivaa pilkantekoa. Tarina pysyy kautta linjan päähenkilöidensä puolella. Aikansa erheitä täytyy painaa villaisella; onneksi Priscilla jättää edelleen valtaosin hyvälle mielelle.

Yllättävän suureksi hitiksi kohonnut Priscilla keräsi aimo annoksen mainetta räiskyvän upeiden asujensa ansiosta. Mielikuvituksellisesta puvustuksesta filmille tärähti ansaitusti Oscar ja Bafta. Aavikon paahteessa rohkean värikkäinä hohtavat asut ovat kiistämättä niin hulppeita, että niitä katsellessa oma vaatekaappi alkaa tuntua masentavalta. Priscillan vauhti ei ole hyytynyt, sillä 2000-luvulla elokuva on kääntynyt kehutuksi näytelmäsovitukseksi. Syksyllä 2022 bussi saapuu viimeinkin Suomeen ja parkkeeraa Helsingin kaupunginteatterin lavalle.

Pisteytys: 8/10