18. luukku: 30 vuotta sitten (Hei, kamera käy, 1995)

Roll that motherfucking camera, Wolfie!

 

Kolmekymmentä vuotta sitten saivat ensi-iltansa megahitit Toy Story (1995) ja Seitsemän (1995) sekä Oscar-menestyjät Braveheart (1995) ja Apollo 13 (1995). Suomessa katsotuimpien joukossa olivat muun muassa haikean romanttinen Hiljaiset sillat (1995) ja maaseutunostalgiaa hehkuva Kivenpyörittäjän kylä (1995). Näiden tunnettujen teosten rinnalle voisi nostaa esimerkiksi Kultaisella palmulla palkitun Balkan-tarinan Underground (1995) tai kulttimainetta nauttivan animen Ghost in the Shell (1995). Päivän indie-elokuva ei ole vuotensa tunnetuimpia, mutta sen matkassa pääsee kiehtovalle matkalle aikakautensa filmikulisseihin.

 

 

Living in Oblivion - Hei, kamera käy!
Ohjannut Tom DiCillo 

USA 1995, 90 min. 

Komedia 

Pääosissa: Steve Buscemi, Dermot Mulroney, Catherine Keener

 

 

 

Ohjaaja Nick Reve (Buscemi) on pulassa. Pienen budjetin indietuotannossa kaikki mahdollinen tuntuu menevän pieleen: tekniikka reistailee, näyttelijät töpeksivät ja kaikkien hermot ovat kireällä. Kuinka hemmetin vaikeaa on saada purkkiin yksi ainoa onnistunut kohtaus?

Tom DiCillon musta komedia on saanut inspiraatiota tosielämästä. Vastoinkäymisiin on helppo samaistua, vaikka elokuva-alalla ei työskentelisikään. Silloin, kun asiat lähtevät raiteiltaan, ne menevät pieleen kitkerään loppuun asti! Mokailuasetelma on yksinkertainen: siitä tuskin tulisi sketsiä pidempää kokonaisuutta, ellei filmissä leikiteltäisi monipuolisesti painajaisteemalla. Ratkaisu on suorastaan typerän nerokas ja se sopii teemaan näppärästi.

Tuskaisen hauska komedia sai ensi-iltansa Sundancessa, jossa DiCillo palkittiin näppärästä käsikirjoituksestaan. Aikalaismenestystä ropisi monilla filmifestareilla, joskaan Suomessa elokuva ei päässyt edes valkokankaille ja on sittemminkin tainnut jäädä melko vähän tunnetuksi. Vaan tässäpä olisi aivan kelpoa metatason huumoria epäonnistumisista, epätoivosta ja elokuvanteosta!

Pisteytys: 7/10

Get Out (2017)

Ohjannut Jordan Peele

USA 2017, 104 min.

Kauhu, Komedia, Trilleri

Pääosissa: Daniel Kaluuya, Allison Williams, Bradley Whitford, Catherine Keener

Now you're in the sunken place.

Pariskunta Chris (Kaluuya) ja Rose (Williams) ovat ensimmäistä kertaa menossa tapaamaan Rosen vanhempia heidän maaseutukartanoonsa. Luvassa voisi olla iloinen retki, ellei Chris jännittäisi appikokelaidensa suhtautumista ihonväriinsä. Vierailun edetessä Chrisin kumma tunne syvenee, sillä perheen suvaitsevaisen ulkokuoren alta pulpahtelee pintaan aluksi arkipäiväistä rasismia ja hiljalleen yllättävän eläväinen orjuuden perintö. On aika paeta, mutta miten?

Katsoin Get Outin ensi kertaa pian sen ilmestyttyä. Ehdin jo kertaalleen kirjoittaa filmistä vuoden 2017 Halloween-elokuvahulinoissani, jolloin vertasin elokuvaa 1960-luvun toiveikkaaseen rasismidraamaan Arvaa kuka tulee päivälliselle (1967). Sittemmin Get Out on lisätty aivan ansaitusti 1001-listalle. Aika moni 2010-luvun listafilmeistä on suoraan sanoen ollut tylsä uudelleenkatsottava, mutta toisin on tämän elokuvan laita. Get Out on kammottavan terävä elokuva, mutta silti sopivassa määrin hauska ja absurdi. Äärettömän hyvää aikamme kuvaa, siis.

Taidokkaasti kauhun ja komedian välillä tasapainoileva Get Out on ollut arvostelumenestys, joka palkittiin muun muassa parhaan käsikirjoituksen Oscarilla. Elokuva on Jordan Peelen (s. 1979) esikoisohjaus, jota seuranneita teoksia on odotettu hurmiolla. Sittemmin ovat ilmestyneet elokuvat Us (2019) ja Nope (2022), joissa molemmissa käsitellään rasismia genresekoitusten keinoin. Filmit ovat hyviä ja persoonallisia, vaikka Get Out peittoaa ne selkeydellään ja piinaavuudellaan. Peelen seuraavan elokuvan on määrä saada ensi-iltansa vuonna 2026, ja sitäkin odotan jo innolla.

Pisteytys: 9/10

Into the Wild ─ Erämaan armoille (2007)

Ohjannut Sean Penn

USA 2007, 148 min.

Seikkailu, Biografia, Draama

Pääosissa: Emile Hirsch, Catherine Keener, William Hurt

 

Happiness only real when shared.

 

Nuori mies Chris McCandless (Hirsch) päättää luopua kaikesta omaisuudestaan ja suunnata reppureissulle ympäri Yhdysvaltoja. Matka vie miestä Meksikoon ja Alaskaan ─ mitä koskemattomampi korpi, sitä suurempi onni. Chris nimeää itsensä uudelleen Alexander Supertrampiksi ja katkaisee siteet perheeseensä, mutta edes uusi identiteetti ei karista taakseen menneisyyden varjoja.

Erämaan armoille perustuu vuorikiipeilijä-kirjailija Jon Krakauerin samannimiseen teokseen (1996). Teoksella taas on vankka pohjansa todellisuudessa, ja elokuvaversiossa on suuria yhtäläisyyksiä ihka oikean McCandlessin (tai Supertrampin) matkan vaiheisiin. Miljööt ovat samoja ja jopa Emile Hirschin ulkonäkö istuu varsin hyvin esikuvansa puitteisiin. Hirsch onnistuu muutenkin taidokkaasti roolissaan. Osa ei ole helppo, sillä elokuva keskittyy pitkälti tutkimaan päähenkilönsä mielenmaisemaa ja kasvutarinaa. Eri aikatasot kietoutuvat kiinnostavasti yhtenäiseksi tarinaksi.

 

Taitavasti rakennettu Erämaan armoille ei täysin noudata kronologiaa, mutta seuraa silti loogisesti päähenkilön kasvua. Kuva nuorukaisesta syventyy matkan varrella, vaikka ärsyttävä naiivius ja kirkasotsaisuus eivät katoakaan minnekään. Chrisin  asema on todella etuoikeutettu, oli hänellä sitten rahaa taskuissaan tai ei; siksi hänen filosofiansa ei ihan vakuuta, vaikka tarina muuten onkin kiinnostava. Erämaan armoille ei ole vuotensa suurimpia hittejä, mutta elokuva menestyi mukavasti ja sai pari Oscar-ehdokkuuttakin. Sen verran tarina on moniin vedonnut, että McCandlessin innoittamat Alaska-vaellukset ovat johtaneet jopa muutamiin kuolemantapauksiin. Ikoninen Taikabussi jouduttiin hakemaan erämaasta ihmisten ilmoille vuonna 2020, jotta pyhiinvaelluksiin tulisi jokin tolkku. Hyvä niin, sillä elokuva saa paatuneimmankin sohvaperunan vaellusjalat vipattamaan.

Pisteytys: 8/10

Being John Malkovich (1999)

Ohjannut Spike Jonze

USA 1999, 113 min.

Komedia, Draama, Fantasia

Pääosissa: John Cusack, Cameron Diaz, Catherine Keener, John Malkovich

Malkovich? Malkovich!

Työtön marionettitaiteilija Craig Schwartz (Cusack) pestautuu helppoon arkistointityöhön. Toimiston uumenista löytyy ovi näyttelijä John Malkovichin tajuntaan: mieleen vievä portti avaa Craigille aivan uudenlaisia mahdollisuuksia niin marionettitaiteen, lemmen kuin varallisuudenhankinnan saralla. Näyttelijän mieleen riittää pyrkijöitä, ja kuumimman taistelun John Malkovichin aivoloisen asemasta käyvät Craig ja hänen vaimonsa Lotte (Diaz), jotka molemmat rakastuvat samaan naiseen (Keener).
 

Erikoisista tarinoistaan tunnetun Charlie Kaufmanin käsikirjoitus on älyvapaa ja järjetön, ja siksi niin riemukkaan nerokas. Elokuvassa voi tapahtua ihan mitä tahansa, ja tapahtuukin! Being John Malkovich on ennen muuta hauska, mutta kerrontaan on taidokkaasti kudottu filosofisia ajatuksia ihmisen minuudesta ja vaikkapa itsensä vertailusta muihin. Surrealistiseksi ilotulitukseksi kasvava tarina heijastaa osaltaan aikakautensa ajatusmaailmaa, joka korostuu muissakin saman vuoden elokuvissa (esim. Fight Club, American Beauty). Uusi vuosituhat tulee, keitä me olemme? 

 

Being John Malkovich ihastutti kriitikot, eikä filmi ollut laisinkaan liian outo edes suurille yleisöille. Vuotensa suurimmista kassamagneeteista elokuva jäi kauas, mutta kulttimaine syttyi. Kolmesta Oscar-ehdokkuudesta ei tullut voittoja, mutta palkinto parhaasta käsikirjoituksesta olisi kyllä ehdottomasti kuulunut Kaufmanin briljantille hupailulle. Näyttelijäsuorituksiakin täytyy kehaista, sillä näin kumma tarina vaatii antaumuksellista otetta. Absurdin huumorin ja luovan elokuvanteon juhlaa!

Pisteytys: 9/10