Amour - Rakkaus (2012)

Ohjannut Michael Haneke

Itävalta, Ranska & Saksa 2012, 127 min.

Draama

Pääosissa: Jean-Louis Trintignant, Emmanuelle Riva, Isabelle Huppert

Things will go on, and then one day it will all be over.

Georges (Trintignant) ja Anne (Riva) ovat vanha aviopari, joiden elämän täyttää musiikki. Aktiiviset eläkevuodet ovat yllättäen ohi, kun Anne sairastuu. Parannuskeinoa ei löydy, joten hiljalleen halvaantuva ja maailmasta etääntyvä Anne joutuu miehensä hoivattavaksi. Itsenäisyyden menettäminen tuo surua ja vihaa, mutta rakkaus ei hievahda mihinkään.

Vähäeleinen, arkisen koskettava draama elämän ehtoosta. Georgesin ja Annen tarina on ollut pitkä, mutta loppu tulee silti yllättäen. Se tuo katsojallekin muistutuksen kaiken päättymisen vääjäämättömyydestä: kuinka suhtautua, kun hetki koittaa? Kuolemaan ja hyvästeihin liittyvä suru leijailee paksuna sumuna kaiken yllä, mutta kuten elokuvan nimikin osoittaa, tarinassa on pitkälti kyse rakkaudesta, silloinkin, kun vaikeudet koettelevat.

Kultaisella palmulla palkittu Rakkaus oli valtaisa arvostelumenestys. Rakkauden ja kuoleman teemat ovat suuria, mutta mikäpä ne tavoittaisi paremmin kuin tällainen tuiki tavallinen tarina vanhasta avioparista. Itse kertomuksen täydentävät loistavat näyttelijät, joista varsinkin Emmanuelle Rivan rooli on täynnä tunnetta: lempeyttä, kujeilevuutta, suuttumusta, pelkoa. Rakkaus on ehkäpä Michael Haneken tasapainoisin ja paras elokuva, jossa jokainen hetki on tarkkaan harkittu ja haikean kaunis.

Pisteytys: 9/10

Caché ─ Kätketty (2005)

Ohjannut Michael Haneke

Ranska, Itävalta, Saksa & Italia 2005, 117 min.

Draama, Mysteeri, Trilleri

Pääosissa: Daniel Auteuil, Juliette Binoche

 

Don't you recognize the building?

 

Pariisilaisten Georges (Auteuil) ja Anne (Binoche) Laurentin leppoisa elämä katkeaa outoihin kirjelähetyksiin. Georgesille toimitetaan videokasetteja, joissa kuvataan hänen kotinsa ja lapsuutenkotinsa edustaa ─ mistä kummasta on kysymys? Videot eivät paljasta juuri mitään, mutta Georgesin alitajunta avautuu. Lapsuuden painajaiset ja haudatut salaisuudet palaavat.

Kätketty pitää mysteerin nimensä mukaisesti piilossa, vaikka katsoja ehtii hetkittäin luulla arvoituksen olevan ratkeamaisillaan. Avoimuus on loistoratkaisu, sillä vain siten tarina pystyy peilaamaan yhteiskunnan kuvaa tai ihmisyyttä ylipäätään. Hyväosaiset nimittäin porskuttavat eteenpäin, vaikka joutuvat kiusallisesti kohtaamaan menneisyyden virheensä. Hiljalleen käy ilmi, ettei Georges ole kykeneväinen hahmottamaan tekojensa seurauksia. Omatunto vaiennetaan yhä uudelleen.

Michael Haneken rauhallinen ja silti intensiivinen draama laajenee yksilöistä yhteisöihin. Viittaukset Algerian sotaan vievät ajatuksia kolonialismiin ja heikompien sortoon. Jälkien korjaaminen on välttämätöntä, vaikka niiden kohtaaminen tuntuisi kuinka kipeältä tahansa. Taitavasti käsikirjoitettu Kätketty sai ensi-iltansa Cannesissa, jossa Haneke palkittiin parhaana ohjaajana. Menestys ei jäänyt pelkästään Ranskaan, vaan teos keräsi kiitosta ja katsojia maailmanlaajuisesti.

 

Pisteytys: 8/10

Der Untergang ─ Perikato (2004)

Ohjannut Oliver Hirschbiegel

Saksa, Itävalta & Italia 2004, 156 min.

Historia, Biografia, Sota, Draama

Pääosissa: Bruno Ganz, Alexandra Maria Lara, Ulrich Matthes, Juliane Köhler

In a war like this there are no civilians.

Historiadraama Perikato (engl. Downfall) kertoo natsi-Saksan viimeisistä päivistä. Eletään huhtikuun loppua vuonna 1945 ja Berliiniä pommitetaan rajusti. Neuvostoliiton tankit vyöryvät kaupunkiin ja Adolf Hitler (Ganz) vetäytyy Führerbunkeriinsa uskolliset adjutanttinsa seuranaan. Diplomatia ei ole vaihtoehto, joten bunkkerin väki valmistautuu vääjäämättömään loppuun ja johtajan itsemurhaan.

Historiantutkimusta apunaan käyttänyt Perikato pyrkii esittämään Hitlerin viimeiset päivät realistisessa valossa, vaikka kaikkea toki ei tiedetäkään. Elokuvan pyrkimystä faktapohjaisuuteen korostavat alun ja lopun haastattelupätkät, todelliset bunkkerimuistot. Etukäteen pelättiin, esittäisikö Perikato Hitlerin liian positiivisessa valossa. Diktaattorista todella nähdään eri puolia, muutakin, kuin julkisuudesta tuttu räyhähenki. Elokuva ei silti rahtustakaan ihannoi ja pehmittele hirmuhallitsijan tekoja, vaan pysyy taitavasti toteavan viileänä. On kuitenkin myös totta, että moni aikalainen näki hänet jalona sankarina; sen tosiseikan unohtaminen olisi vaarallista.

Ennakkojännityksistä huolimatta Perikato otettiin lopulta vastaan kehujen kanssa, vaikka keskustelua "hirviön inhimillistämisestä" riitti pitkään ensi-illan jälkeenkin. Aihe on toki tärkeä, ja varsinkin Saksassa keskustelu oli osa kipeää menneisyyden reflektointia. Elokuvana Perikato on onnistunut, vaikka rakenteeltaan se voisi olla paljon napakampi. Ilman Bruno Ganzin loistavaa roolityötä elokuva olisi kenties painunut nopeammin unholaan, vaikka kiinnostava onkin. Ganzin Hitler-tulkinta ei kuitenkaan unohdu, siitä ovat pitäneet huolta internetin lukuisat "Hitler rants" -parodiavideot!

Pisteytys: 7/10

La pianiste ─ Pianonopettaja (2001)

Ohjannut Michael Haneke

Ranska, Itävalta & Saksa 2001, 131 min.

Draama

Pääosissa: Isabelle Huppert, Benoît Magimel, Annie Girardot

After all, love is built on banal things.

Erika Kohut (Huppert) on menestynyt pianisti, joka opettaa soittoa konservatorion lahjakkaimmille oppilaille. Opettajana ja pianistina Erika on ankara ja säälimätön, mutta kotona hän alistuu äitinsä (Girardot) voimakkaaseen tahtoon. Pako ja vapaus löytyy väkivallasta ja alistusfantasioista, joita Erika pyrkii toteuttamaan nuoren oppilaansa Walterin (Magimel) haparoivalla avustuksella.

Pianonopettaja (engl. The Piano Teacher) käsittelee vääristyneitä valtasuhteita. Pidättyväisyys aiheuttaa seksuaalisia patoumia ja Erikan ymmärrys rakkaudesta on kliinisen viileää. Teema on hyvä, mutta jättää katsojan etäälle. Turhautuminen on elokuvan avainsana ja sitä välitetään onnistuneesti, sillä katsojakaan ei saa täyttymystä rakkaudesta, onnesta, päätepisteestä. Sinänsä tarina taitaa päästä tavoitteeseensa aika taidokkaasti, vaikka katselu jättää koleaan tunnelmaan.

Kontrasteja korostava elokuva luo kiinnostavan vastinparin korkeakulttuurin ja pornon välille. Tässäkin suhteessa yhteys jää keskeneräiseksi, eivätkä maailmat kohtaa, vaikka Erika elää jatkuvasti molemmissa. Lopun romahdus jättää haavat auki. Kuten todettua, katselu on aika epämiellyttävää tirkistelyä, mutta Pianonopettajan tarkoitus ei olekaan tyydyttää vaan korostaa Erikan kokemaa tuskaa ja epävarmuutta, ja siinä filmi onnistuu taitavasti. Pianonopettaja palkittiin Cannesissa Grand Prixillä sekä näyttelijäpysteillä. Kultainen palmu ei jäänyt kauas, mutta ehkäpä se olisi ollut liiallista hurjastelua: voittoon nousi turvallisempi ja tunteikkaampi valinta Pojan huone (2001)

Pisteytys: 7/10