perjantai 26. helmikuuta 2021

The Purple Rose of Cairo - Kairon purppuraruusu (1985)

Ohjannut Woody Allen
USA 1985, 82 min.
Komedia, Romantiikka, Fantasia
Pääosissa: Mia Farrow, Jeff Daniels, Danny Aiello

You make love without fading out?

Eletään suuren laman aikaa 1930-luvulla ja kaikesta on pulaa. Tarjoilijana työskentelevä hajamielinen romantikko Cecilia (Farrow) tuhlaa pennosensa elokuviin, vaikka yrittää siinä sivussa elättää joutilaan miehenretkunsa (Aiello). Yhdeksi Cecilian mielifilmiksi muodostuu "Kairon purppuraruusu", jonka karismaattinen seikkailijatähti Tom Baxter (Daniels) iskee silmänsä vakiokatsojaansa Ceciliaan. Niinpä Baxter loikkaa valkokankaalta todelliseen maailmaan ja ryhtyy pivartelemaan mielitiettyään.

Kairon purppuraruusu on ihastuttavaa fantasiaa, joka on toteutettu kutkuttavan mielikuvituksellisesti ja samalla sopivan uskottavasti. Romanttisia käänteitä piisaa ja hupiakin, kun Tom Baxterin näyttelijä Gil Shepard (Daniels) tulee mukaan kuvioon ja ujolla Cecilialla piisaa kosijoita. Tarinassa on toivonkipinöiden tuomaa lämpöä: unelmiaan kannattaa tavoitella, vaikka kaikki haaveet eivät toteutuisikaan. Toivoa tuo sekin, että hiljalleen Cecilian mitta täyttyy ja lopulta oma ukko saa kenkää.

Woody Allenin nostalgiamatka on yksi ohjaajansa isoimmista menestysteoksista. Suosiota selittää elokuvan ilahduttava mutkattomuus ja hymyilyttävä kepeys. Ja kukapa ei joskus olisi haikaillut päätyvänsä osaksi elokuvissa esitettyä haavemaailmaa? Erityisen puhutteleva tarina on 1930-luvun miljöössä, jolloin todellisuuspaolle oli suuri tarve. Yksinkertaisen kekseliäs fantasia tuo mieleen Buster Keatonin slapstick-klassikon Kovaa kyytiä ja kaunokaisia (1924), jossa päähenkilö uppoaa haaveisiinsa ja päätyy itse valkokankaan toiselle puolen. Unet ovat ikuisia!

Pisteytys: 8/10

keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Brazil - tämän hetken tuolla puolen (1985)

Ohjannut Terry Gilliam
Iso-Britannia & USA 1985, 131 min. / 143 min.
Scifi, Draama, Komedia
Pääosissa: Jonathan Pryce, Katherine Helmond, Ian Holm, Robert De Niro

Happiness: we're all in it together.

Lähitulevaisuuden maailma on muuttunut loputtoman byrokraattiseksi, totalitaristiseksi paperinpyörittelyn valtakunnaksi, jossa kuluttaminen on ylin uskonto. Saasteisiin, putkistoihin ja harmauteen hukkuvassa kaupungissa elää muuan pikkuvirkamies Sam Lowry (Pryce), joka tylsän arkensa vastapainoksi haaveilee olevansa siivekäs supersankari. Unelmissa kohdattu ahdinkoon joutunut neito (Helmond) muuttuu yllättäen todeksi ja Sam saa elämälleen uuden suunnan.

Terry Gilliamin nerokas dystopia nauraa kulutusyhteiskunnalle ja liiallisuuksiin menevälle byrokratialle. George Orwellin klassikon Vuonna 1984 (1949) hengessä luotu Brazil on Orwellia hauskempi, mutta silti aivan yhtä kylmäävä ja teemoiltaan pelottavan lähellä maailmaamme. Pikkuvitsejä on joka käänteessä ja monet niistä huomaa vain sivusilmällä. Yksi elokuvan kestovitseistä on se, että tapahtumat sijoittuvat joulun alle. Tekopirteät muovikoristeet muistuttavat tulevasta kulutusjuhlasta, joka sentään tuo onnea muutoin masentavalta näyttävään maailmaan. Tuttua?

Tyyliltään Brazil tuo hienoisesti mieleen Monty Pythonit (esim. Terry Gilliamin ohjaama Holy Grail, 1975) ja kuivakanmustan brittikomiikan. Toisaalta mukana on aimo annos Hollywoodiakin, eikä elokuvaa voi olla määrittelemättä myös sekopäiseksi neo-noiriksi. Jotta herkullinen soppa olisi täydellinen, miljöössä ja tunnelmassa on hienoisia sävyjä Fritz Langin futuristisesta Metropoliksesta (1927). Mielikuvituksellinen visio oli Hollywoodin studiopomoille liikaa: elokuvan loppu saksittiin julmasti. Liekö sitten leikkelyn syytä, ettei Brazil ilmestyessään menestynyt lippuluukuilla, vaikka teos saikin pari Baftaa ja Oscar-ehdokkuutta. Kulttimaine on onneksi sittemmin kasvanut kohisten.

Pisteytys: 8/10

sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Mishima: A Life in Four Chapters - Mishima ─ elämän neljä lukua (1985)

Ohjannut Paul Schrader
USA & Japani 1985, 120 min.
Biografia, Draama
Pääosissa: Ken Ogata, Masayuki Shionoya, Hiroshi Mikami
 
Only art makes human beauty endure.
 
Mishima elämän neljä lukua on biografia tunnetusta japanilaiskirjalijasta Yukio Mishimasta (1925─1970). Vieraantumista käsittelevien romaaniensa ohella Mishima muistetaan äärioikeistolaisista mielipiteistään: Japanin keisarillista menneisyyttä ihannoiva mies otti kotimaansa sodanjälkeisen rauhanpolitiikan loukkauksena ja päätti elämänsä seppukuun yritettyään sotilasvallankaappausta. Elokuva sijoittuu Mishiman (Ogata) viimeiseen elinpäivään, mutta takautumien avulla esitellään miehen elämä neljässä eri luvussa lapsuudesta kuolemaan.
 
Kerronnassa hyödynnetään oivaltavasti otteita Mishiman tunnetuimmista romaaneista, mutta elokuvan voi silti aivan mainiosti katsoa, vaikka kirjailijasta ei olisi kuunaan kuullutkaan. Pohjimmiltaan Mishima on elokuva yhteisöä lähes maanisesti ihannoivasta yksilöstä, joka rakentaa elämästään piiruntarkkaa taidetta. Kontroversiaali tarina kerrotaan monia eri keinoja hyödyntäen. Kuva vaihtelee mustavalkoisesta ja hehkuvan värikkääseen, toiset hetket kuultavat realismia ja yhdet teatteria. Mishiman mielenmaisema näyttäytyy lopulta unenomaisena haavekuvana. Runoutta kerrontaan tuo lisäksi Philip Glassin minimalistisuudessaan täyteläinen score.

Sinällään tuntuu hykerryttävältä, että japanilaisen ultranationalistin elämäkerta luotiin pääasiassa Hollywoodissa. Ohjaaja Paul Schrader (1946─) tunnetaan parhaiten muun muassa vieraantumisteemoja tarkastelleena käsikirjoittajana (mm. Taksikuski 1976 ja Kuin raivo härkä 1980). Tuottajina puolestaan toimivat esimerkiksi Francis Ford Coppola ja George Lucas. Mitäköhän Yukio Mishima itse biografiastaan tuumaisi, tekisikö uuden seppukun? Ainakin kriitikot arvostivat Schaderin komeaa visiota. Kultainen palmu jäi Cannesissa saamatta, mutta Best Artistic Contribution -palkinnolla ylistettiin ansaitusti Mishiman kaunista kuvausta, lavastusta ja musiikkia.

Pisteytys: 8/10

torstai 18. helmikuuta 2021

Out of Africa - Minun Afrikkani (1985)

Ohjannut Sydney Pollack
USA & Iso-Britannia 1985, 161 min.
Draama, Romantiikka, Biografia
Pääosissa: Meryl Streep, Robert Redford, Klaus Maria Brandauer
 
I'll mate for life. One day at a time.
 
Kirjailija Karen Blixenin (1885─1962) omaelämäkerrallisiin kertomuksiin pohjautuva Minun Afrikkani vie 1910-luvun Keniaan. Järkiavioliiton solminut Blixen asettuu paronimiehensä Brorin (Brandauer) tiluksille, jossa pariskunta ryhtyy viljelemään kahvia. Romanssittoman avioliiton vastapainoksi Karen rakastuu maahan, sen ihmisiin ja metsästäjään nimeltä Denys (Redford).
 
Vauraan eurooppalaisen asettuminen siirtomaahan on pyritty kuvaamaan kolonialismia romantisoimatta, mutta kannanotto jää haaleaksi. Karen Blixeniä on sittemmin kritisoitu kolonialistisesta maailmankuvastaan, joka aikansa ajattelumaailmassa toki ei ollut mikään poikkeus. Blixenin teokset eivät anna todenmukaista kuvaa Keniasta, saati sitten monimuotoisesta Afrikasta, vaan ovat osaltaan edesauttaneet vääristynyttä tapaa, jolla koko manner muualla maailmassa ymmärretään. Elokuvassa sentään kysytään varovaisesti, voiko maata ja ihmisiä omistaa, mutta pohdinta jää ilmaan. Hankalan kysymyksen ohi nousee Karenin ja Denysin romanssi, vaikka sekin on hieman laimeasti kuvattu. Denys jää jäyheydessään liiankin kaukaiseksi hahmoksi, mutta Karen on sentään kiinnostavampi pääasiassa Meryl Streepin tunteikkaan roolisuorituksen ansiosta.

Minun Afrikkani ei sentään jättänyt aikalaisyleisöjä kylmäksi, vaan nousi yhdeksi vuoden 1985 tuottoisimmista elokuvista. Teos sai peräti 10 Oscar-ehdokkuutta, joista se voitti hulppeat seitsemän kappaletta (mm. paras elokuva, ohjaus). On elokuvassa toki paljon hyvääkin, kuten valtavan kauniit maisemakuvat ja pittoreskit lavasteet ─ mutta ovatko ne sittenkin sitä valloitetun siirtomaan romantisoivaa kuvausta? "Afrikka" tuntuu olevan vain kulissi valkoisen, vauraan naisen kasvutarinalle tai epäkonventionaaliselle romanssille "villin" miljöön keskellä. Juonenkuljetus toimii sinällään ihan hyvin, vaikka elokuva onkin hieman ylipitkä. Piinaava ongelma on silti kriittisen katseen vähäisyys, minkä vuoksi elokuva ei oikein ole kestänyt aikaa.

Pisteytys: 5/10

tiistai 16. helmikuuta 2021

The Breakfast Club (1985)

Ohjannut John Hughes
USA 1985, 97 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Judd Nelson, Emilio Estevez, Anthony Michael Hall, Molly Ringwald, Ally Sheedy

We're all pretty bizarre.

Kaunis lauantaipäivä valuu hukkaan, kun viisi high school -nuorta paiskataan kahdeksantuntiseen jälki-istuntoon. Sekalaisen seurakunnan muodostavat snobbaileva Claire (Ringwald), suosittu urheilija Andrew (Estevez), erakoitunut outolintu Allison (Sheedy), hikari Brian (Hall) ja rääväsuinen kiusanhenki John (Nelson). Tuntien vieriessä roolit karisevat ja nuoret huomaavat, etteivät ehkä olekaan niin erilaisia. Jokaisella on oma juttunsa, mutta aikuiset eivät sitä ymmärrä.

Teinileffojen klassikko käsittelee ajattomasti nuoruuden kasvukipuja: aikuiset eivät koskaan ole täydellisiä ja kavereiden vertaispaine on ikuista. The Breakfast Club tuntuu edelleen monella tavalla raikkaalta, mutta kaipaisi se jo tuuletustakin. Nykypäivänä elokuvan hahmojen stereotypioita tekisi jo mieli purkaa, vaikka eivät ajatusmallit sinällään ole vielä ehtineet täysin muuttua. Lokerot murtuvat hitaasti. Ällöttävä kielenkäyttö kuuluu sekin tavallaan nuoruuden epävarmuuteen, mutta on homotteluineen ja naisiin kohdistuvine rivouksineen aika ummehtunutta.

The Breakfast Club on lyönyt leimansa lukemattomiin perässä tulleisiin teinikuvauksiin. Muutamaa vuotta aiemmin ilmestynyt Kuumat kinkut (1982) säväytti roisiudellaan, mutta ei sukeltanut järin syvälle hahmojen pääkoppaan. The Breakfast Club sen sijaan ottaa hieman toisen lähestymistavan ja antaa nuorille mahdollisuuden pudottaa roolinsa ja puhua rehellisesti. Tunnustusten tyyli on tuttu jo "aikuisten" elokuvista (esim. entisten teinien kokoontumista kuvaava Sisärengas, 1983), mutta tunnelma on täysin omanlaisensa. Arvata voi, että omaperäinen elokuva menestyi ilmestyttyään hienosti ja sen menevä soundtrack sai sekin osansa listamenestyksestä.

Pisteytys: 8/10

lauantai 13. helmikuuta 2021

Pickpocket - Taskuvaras (1959)

Ohjannut Robert Bresson
Ranska 1959, 76 min.
Draama, Rikos
Pääosissa: Martin LaSalle, Marika Green

What a strange path I had to take.

Näpistelyn jännityksestä huumaantunut Michel (LaSalle) ei pysty lopettamaan varastelua, vaikka mikään saalis ei täytäkään sisällä vellovaa tyhjiötä. Michel uppoutuu yhä syvemmälle paheelliseen harrastukseensa, liittyy rikollisliigaan, jää kiinni ja pakenee ulkomaille. Varkaudet tarjoavat masentuneelle miehelle adrenaliinia, jonka avulla unohtuu äidin kuolema ja elämän yleinen kolkkous. Lopulta Michel oivaltaa, että samaan olisi pystynyt myös rakkaus.

Taskuvaras on toinen osa Bressonin niin kutsutussa vankilatrilogiassa, jonka aloitti tositapahtumiin pohjautuva Kuolemaantuomittu on karannut (1956). Tämä elokuva ei ole ihan yhtä voimakas kuin edeltäjänsä, vaikka kertookin aiheestaan kiehtovan yksiselitteisesti ja tarkasti. Kamera fokusoituu käsiin ja näppäriin sormiin, pysytellen alati apatiaan uppoavan Michelin rinnalla. Elokuvan mielenmaisemana on tyhjyys, mutta lopussa välähtää toivon kipinä.
 
Päiväkirjamaisesti kerrottu Taskuvaras on kuvaelma siitä, kuinka ihminen voi jäädä oman itsensä vangiksi ja vieraantua ympäristöstään. Elokuvan toteutus on Robert Bressonin taattua minimalistista tyyliä, eikä mukana ole yhtään ylimääräistä hahmoa, lavastetta saati repliikkiä. Riisuttu kerronta lienee syy sille, miksi elokuva ei aikanaan saanut järin suurta huomiota, mutta sittemmin teoksen on kerrottu vaikuttaneen moniin merkkiteoksiin (mm. Elää elämäänsä 1962, Taksikuski 1976).

Pisteytys: 8/10

keskiviikko 10. helmikuuta 2021

Back to the Future - Paluu tulevaisuuteen (1985)

Ohjannut Robert Zemeckis
USA 1985, 116 min.
Seikkailu, Komedia, Scifi
Pääosissa: Michael J. Fox, Christopher Lloyd, Lea Thompson, Crispin Glover

You're gonna see some serious shit!

Teini-ikäinen Marty McFly (Fox) joutuu eriskummalliseen seikkailuun, kun hänen höyrypäinen keksijäystävänsä Emmett "Doc" Brown (Lloyd) esittelee Martylle aikakoneensa. Epäonninen testiajo kiidättää Martyn suoraan vuoteen 1955, mutta löpö ei riitä paluumatkalle. Ei auta muu, kuin etsiä nuorempi Doc avuksi ja olla sotkematta tulevaisuutta kovin pahasti ─ sattumalta Marty kuitenkin rysähtää keskelle vanhempiensa orastavaa romanssia ja vaarantaa oman olemassaolonsa.
 
Paluu tulevaisuuteen on Robert Zemeckiksen (1951─) uran alkupään ensimmäisiä isoja hittejä. Elokuvan teossa suurena apuna oli tuotantotiimissä häärinyt Steven Spielberg, jonka lapsenmielinen henki häilyy elokuvan taustalla, mutta ei varasta showta (vrt. Poltergeist, 1982). Tekijätiimistä nostettakoot vielä esiin ikimuistoisen scoren säveltänyt Alan Silvestri, joka on toiminut Zemeckiksen luottosäveltäjänä aina Vihreän timantin metsästyksestä (1984) lähtien.

Kulttimaineeseen kohonnut Paluu tulevaisuuteen oli välitön hitti ilmestyessään ja palkittiin erikoistehosteistaan Oscarilla. Vuoden 1985 tuottoisimmaksi elokuvaksi ampaissut tieteiskomedia poiki sittemmin vielä kaksi jatko-osaa (1989, 1990). DeLoreanilla huristelevan Martyn seikkailun suosiota selittää kerronnan onnistunut rytmi ja vauhdikkuus, mutta myös huumori, jonka ansiosta aikamatkustuksen teknisiin kiemuroihin ei voi suhtautua kovin ryppyotsaisesti.

Pisteytys: 8/10

maanantai 8. helmikuuta 2021

Ran (1985)

Ohjannut Akira Kurosawa
Japani & Ranska 1985, 162 min.
Draama, Sota, Toiminta
Pääosissa: Tatsuya Nakadai, Akira Terao, Jinpachi Nezu, Daisuke Ruy

Man is born crying. When he has cried enough, he dies.

Voimakas sotaherra Hidetora Ichimonji (Nakadai) on tullut vanhaksi ja hauraaksi. On aika luopua kruunusta ja jakaa maaomistukset kolmen pojan kesken, mutta veljekset äityvät torailemaan ja nostavat miekkansa toisiaan vastaan. Aikanaan verellä valloitetut maat saavat jälleen värjäytyä punaiseksi ja Hidetora Ichimonji joutuu kohtaamaan menneisyyden tekojensa väkivaltaisen perinnön. Ymmärryksen hetkellä on kuitenkin jo liian myöhäistä ja valtakunta on vajonnut kaaokseen.

Ran vie William Shakespearen Kuningas Learin feodaaliajan Japaniin. Shakespearen ohella tarinaa ovat innoittaneet muinaisen japanilaisen lääninherra Mori Motonarin elämänvaiheet. Lopputuloksena on surumielinen ja verinen kertomus vallanhimosta, ahneudesta ja vanhan miehen jälkeensä jättämästä perinnöstä. Teema on sangen sopiva, sillä Ran jäi Akira Kurosawan viimeiseksi suurteokseksi, jonka ohjaaja lopulta nimesi suosikiksi omasta tuotannostaan.

Tämän katselun puitteissa Ran ei noussut omaksi Kurosawa-suosikikseni, vaikka elokuva onkin kiistaton mestariteos. Komean spektaakkelin näyttävät taistelukohtaukset häikäisevät ja rauhallisemmat hetket kietovat synkkään syleilyynsä. Upea puvustus palkittiin Oscarilla, ja pari muutakin ehdokkuutta elokuvalle tuli. Hetkittäin tarina tuntuu turhankin hitaalta ja nihilistisessä asenteessaan jopa luotaantyöntävältä, mutta kyseessä toki onkin tragedia, joka kuvaa ihmisluonnon raadollisimpia puolia. Sisarteos elokuvalle on hehkuvanvärinen Kagemusha (1980), jossa myös lähestytään yhden aikakauden vääjäämätöntä päätöstä.

Pisteytys: 8/10

lauantai 6. helmikuuta 2021

Bab el hadid - Keskusasema (1958)

Ohjannut Youssef Chahine
Egypti 1958, 77 min.
Draama, Rikos
Pääosissa:Youssef Chahine, Hind Rustum, Farid Shawqi

We'll have the wedding tonight...

Kairon rautatieaseman vilinässä avartuu koko Egyptin yhteiskunta laajassa kirjossaan. Vauraille ja keskituloisille asema on läpikulkupaikka, mutta köyhät työläiset viettävät elämänsä asemalla haalien lantin sieltä ja toisen täältä. Muuan lehtimyyjä Qinawi (Chahine) rakastuu palavasti kylmiä juomia myyvään Hannumaan (Rustum), mutta Hannuma sanoo hänelle ei. Mustasukkaisuus ja alemmuudentunto ajavat Qinawin raivon partaalle ─ Hannuman on kuoltava.

Keskusasema (engl. Cairo Station) yhdistää kiehtovasti italialaisen neorealismin ja yhdysvaltalaisen film noirin kerrontakeinoja. Taitavasti etenevä elokuva koskettaa, ilahduttaa ja välillä naurattaakin, kun taas hetkittäin jännitys nousee trillerimäiseksi piinaksi. Eri hahmoihin suhtaudutaan ymmärtäen: vaikka Qinawi päättää valita väkivallan tien, ei teko tapahdu ilman syytä. Tärkeää kuitenkin on, ettei sukupuolittunutta väkivaltaa hyväksytä, eikä sen tekijää säälitä.

Yhteiskunnallisia ongelmakohtia esiin nostava Keskusasema ei ollut ilmestyessään tyypillinen egyptiläisfilmi. Vähemmän pisteliäisiin tarinoihin tottunut suuri yleisö ei lämmennyt elokuvalle heti, vaikka siitä sittemmin onkin tullut yksi maan suurista klassikoista. Elokuvan taustoja tutkiskellessani opin, että 1950-luvulla Egyptin elokuvateollisuus oli maailmanlaajuisestikin mitaten suorastaan massiivista. Määrä toki ei usein takaa laatua, mutta silti (jälleen kerran) totesin, miten huonosti tunnen afrikkalaisia elokuvia. Niiden heikko saatavuus ei valitettavasti auta asiaa.

Pisteytys: 8/10

keskiviikko 3. helmikuuta 2021

A Nightmare on Elm Street - Painajainen Elm Streetillä (1984)

Ohjannut Wes Craven
USA 1984, 91 min.
Kauhu
Pääosissa: Heather Langenkamp, Robert Englund, Johnny Depp, John Saxon
 
Whatever you do... don't fall asleep.
 
Karskin näköinen Freddy Krueger (Englund) saapuu kalistelemaan veitsisormiaan neljän teinin unimaailmaan. Painajaiset muuttuvat todeksi ja lihaksi, kun Freddy surmaa ensimmäisen uhrinsa. Murhatun tytön paras ystävä Nancy (Langenkamp) ryhtyy punomaan juonia saadakseen murhaajan kiinni ja välttyäkseen itse karulta teurastukselta. Edes murhatutkimuksia johtavasta poliisi-isästä (Saxon) ei ole tällä kertaa apua, sillä uniaan ei voi paeta.

Wes Cravenin tunnettu slasher-elokuva oli ilmestyessään välitön hitti. Sittemmin Painajainen Elm Streetillä on saanut peräti seitsemän  hieman vähemmän arvostettua jatko-osaa ja remaken (2010), joiden lisäksi filmi on toki innoittanut myöhempiä kauhufilmien tekijöitä. Toisaalta mieleen tulee kyllä myös perheleffa Yksin kotona (1990), eli vaikutus populaarikulttuuriin on ollut  ylipäätään aivan kohtalainen. Leffan suosio pohjautuu menevään rytmiin ja nokkeliin ideoihin: unien ja todellisuuden sekoittumisen ohella on mainittava Freddy Kruegerin hauskankarmiva tyyli.
 
Painajainen Elm Streetillä käyttää slasher-lajityypin tuttuja konventioita raikkaalla otteella. Lisäkierrettä teurastukseen tuo esimerkiksi Manaajasta (1973) tuttu yliluonnollisuus. Unimaailman ja todellisuuden sekoittuminen on toteutettu niin herkullisesti, etteivät juonen pienet korniudet edes haittaa. Tarina on helppo tulkita teini-iän myllerrysten kuvaksi tai toisaalta menneisyyden traumojen kummitteluksi. Pääpahis Freddyn tarina nivoutuu samaan freudilaiseen vyyhtiin, mutta psykologisoiva ote pysyy sopivan löyhänä taustavaikuttimena. Näin on hyvä, sillä mainioilla tykittelymusiikeilla maustetun elokuvan ensisijainen tarkoitus on viihdyttää ja hirvittää.

Pisteytys: 8/10

maanantai 1. helmikuuta 2021

Tammikuun elokuvat 2021

Athlete A
Ohjannut Bonni Cohen & Jon Shenk
USA 2020, 103 min.
Dokumentti, Rikos
 
 
 
 
 
Athlete A sukeltaa urheilun lähihistoriaan tutkimalla Yhdysvaltain voimistelujoukkueessa ilmi tulleita lukemattomia hyväksikäyttötapauksia. Piinallisen laajamittainen, vuosikausia jatkunut hyssyttelyskandaali vetää vakavaksi: mitä kaikkea rahan ja maineen vuoksi voidaan painaa villaisella? Kuinka tällaista voi tapahtua? Sinällään tärkeän tarinan kertova dokkari voisi tosin mennä aiheessaan vielä syvemmällekin. Millaiset rakenteet ja ajatusmallit ovat mahdollistaneet tämän kaiken?

Pisteytys: 7/10
 
Crip Camp: A Disability Revolution -
Rämpyläleiri: vammaisten vallankumous
Ohjannut Nicole Newnham & James Lebrecht
USA 2020, 106 min.
Dokumentti, Historia

 
 
 
Obama-pariskunnan tuottama dokumentti alkaa 1970-luvulta vammaisten nuorten leiriltä, joka on yhtä villi kuin Woodstock konsanaan. Omia oikeuksiaan penäävät nuoret saavat aikaan kansanliikkeen, jolla vaaditaan vammaisille ihmisarvoa ja oikeuksia. Urakka on edelleen kesken, mutta ankaralla työllä on jo saavutettu merkittäviä virstanpylväitä. Innostava vallankumoushenki on täyttä dynamiittia! Erinomainen lukusuositus elokuvan oheen on suomalaisen, maailmalla laajalti tunnetun Liisa Kauppisen elämäkerta Tiedän sen mahdolliseksi (2019).

Pisteytys: 8/10
 
The Farewell - Jäähyväiset
Ohjannut Lulu Wang
USA & Kiina 2019, 100 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Awkwafina, Shuzhen Zhao, X Mayo

 
 
 
"Todelliseen valheeseen" perustuvassa draamassa kiinalaisamerikkalainen Billi (Awkwafina) matkustaa Kiinaan serkkunsa häihin. Tosiasiassa sukukokoontumisen syynä on hyvästellä kuolemansairas isoäiti Nai Nai (Zhao), joka itse ei tiedä sairaudestaan mitään. Kulttuurieroja ja juurettomuuden kokemusta käsitellään tunteikkaasti, mutta huumoriakin tarjoillaan sopivina annoksina. Perhedynamiikan aiheuttamat tuskan ja hilpeyden hetket tarjoavat samaistumispintaa, vaikkei kahden kulttuurin välillä seilaisikaan.

Pisteytys: 8/10

Color out of Space
Ohjannut Richard Stanley
USA, Malesia & Portugali 2019, 111 min.
Kauhu, Scifi, Mysteeri
Pääosissa: Nicolas Cage, Joely Richardson, Madeleine Arthur



H.P. Lovecraftin samannimiseen kertomukseen (1927) perustuvassa elokuvassa meteoriitti mäjähtää syrjäisen maatalon pihaan. Kumma kivi sekoittaa aistit ja ajaa perheen hulluteen. Outo tunnelma on tehty onnistuneesti, vaikka tarina muuttuukin edetessään erikoisen koomiseksi. Onko komiikka tahatonta vai tahallista, nerokasta vai kömpelöä? Nicolas Cagen tavaramerkiksi muodostunut vaivaannuttava raivokin sopii kertomukseen ihmeen nasevasti. John Carpenterin tuotoksia (erityisesti The Thing, 1982) henkivän leffan parissa joka tapauksessa viihtyy, vaikka kerronta kaipaisikin tiivistystä. Mieleen tulee Carpenterin ohella myös scifioutoilu Hävitys (2018).

Pisteytys: 6/10

The Post
Ohjannut Steven Spielberg
USA & Iso-Britannia 2017, 116 min.
Draama, Historia
Pääosissa: Tom Hanks, Meryl Streep




Watergate-skandaalia ennakoivassa elokuvassa seurataan The Washington Postin kivikkoista tietä kohti suurta jymyjuttua. Lehdistönvapauden puolesta puhuva elokuva piikittelee varsin avoimesti Trumpin ajan "fake news" -ilmapiirille. Muutoin The Post on konkaritiimin perusvahva suoritus, joskaan ei järin mieleenpainuva millään osa-alueella. Parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuus tuli silti ja Meryl Streep oli tuttuun tapaan ehdolla totutun hyvästä roolisuorituksestaan. The Postin perään sopiikin sitten katsottavaksi se varsinainen Watergate-paukku eli Presidentin miehet (1976).

Pisteytys: 7/10

Seom - Saari
Ohjannut Kim Ki-duk
Etelä-Korea 2000, 90 min.
Draama, Trilleri
Pääosissa: Suh Jung, Kim Yu-seok, Cho Jae-Hyun
 
 
 
 
Saari (engl. The Isle) on korealaisen Kim Ki-dukin (1960─2020) kansainvälinen läpimurtoteos. Elokuva kertoo raa'an rakkaustarinan ihmisistä, jotka eivät osaa sanoittaa tunteitaan. Koruton realismi on sinällään mestarillista ja hiljaisuus paljonpuhuvaa, mutta filmin katselu on paikoin inhaa ja vaikeaa. Oliko niitä kalojakin pakko todella kiduttaa? Jäipä ristiriitainen olo.

Pisteytys: 6/10