Nomadland (2020)

Ohjannut Chloé Zhao

USA 2020, 107 min.

Draama

Pääosissa: Frances McDormand, David Strathairn, Linda May

 

I'm not homeless. I'm just house-less.

 

Leskeksi jäänyt Fern (McDormand) jättää kotinsa, työnsä ja tutut kuvionsa Nevadassa. Pakuunsa asettunut Fern lähtee kiertämään Yhdysvaltoja nomadina: hän tekee töitä siellä täällä, tutustuu ihmisiin tien päällä ja pysähtyy tärkeän äärelle. Vaeltavaa väkeä on liikkeellä paljon, pakon sanelemana ja omasta vapaasta tahdostaan. Yksinäisestä elämästä löytyy yllättävää yhteisöllisyyttä.

Chloé Zhaon (s. 1982) kaunis draama perustuu Jessica Bruderin tietoteokseen (2017), joka käsittelee liikkuvaa elämäntapaa 2000-luvun taantuman jälkeisinä vuosina. Aiheessa on rankat puolensa, mutta Nomadland ei alleviivaa tragediaa saati surkuttele tai vähättele henkilöitään. Nomadien nahkoihin asetutaan esimerkiksi siten, että valtaosa näyttelijöistä on aivan todellisia nomadeja. Heidän aitoja osiaan täydentää Frances McDormandin upea, Oscar-palkittu roolityö varautuneena Ferninä. Elokuva on muutenkin ansaitusti saanut useita palkintoja, kuten parhaan elokuvan Oscarin, Baftan sekä Venetsian Kultaisen leijonan.

Nomadland on kaunista, ajattelulle tilaa jättävää hidasta draamaa. Maisemia katsellessaan ehtii miettiä monenlaista ja purnata nyky-yhteiskunnan armottomuutta. Toisaalta nomadien vapaudessa on puolensa ─ mitä mieltä tässä oravanpyörässä on? Siitä tippuminen tuntuu silti karvaalta. Ilo ja suru läikehtivät nomadien reiteillä samanaikaisesti: matkatessaan saa jotain uutta ja vanhasta on luovuttava. Listan viimeisenä filminä Nomadland on osuva päätöselokuva 1001-projektille. Paljastan jo nyt, että elokuvaurakkani eivät tähän pääty, vaan uusia tuulia on pian luvassa!

Pisteytys: 9/10

Three Billboards Outside Ebbing, Missouri (2017)

Ohjannut Martin McDonagh

Iso-Britannia & USA 2017, 115 min.

Draama, Komedia, Rikos

Pääosissa: Frances McDormand, Woody Harrelson, Sam Rockwell

 

This is just the fucking start.

 

Missourilaisen pikkukaupungin kaduilla ajaa vihainen nainen. Mildred Hayesin (McDormand) tytär on kokenut väkivaltaisen kuoleman, mutta poliisi ei pääse tekijän jäljille. Suivaantunut Mildred pistää tuulemaan ja vuokraa kolme mainostaulua, joille hän lataa poliiseja piikitteleviä viestejä. Monien mielissä kuohahtaa, sillä poliisipäälliköllä (Harrelson) on muitakin taakkoja kannettavanaan.

 

Three Billboards on vihainen draamakomedia, jonka tähti on roolistaan Oscarilla palkittu Frances McDormand. Mildredin hahmo on täyttä terästä, mutta kuoren alla on herkkyyttä ja älyä. Hän elää yhteiskunnassa, jossa poliisit saattavat nuijia kenet vain ja misogynia rehottaa. Vakavista aiheista huolimatta elokuva on myös rehevän humoristinen ja toisinaan herkkä. Tarinassa on siinä mielessä toivoa, että typerinkin hahmo saattaa oivaltaa jotain tärkeää itsestään ja kanssaihmisistään.

Martin McDonaghin (s. 1970) mainio musta komedia menestyi erinomaisesti. Venetsiassa ensi-iltansa saanut elokuva oli ehdolla Kultaisen leijonan saajaksi ja McDonagh palkittiin käsikirjoituksestaan. Sittemmin ohjaaja-käsikirjoittajalta on ilmestynyt kehuttu The Banshees of Inisherin (2022), joka jatkaa tummasävyisen draamakomedian ja monisyisten hahmojen tematiikkaa. Toivottavasti tulossa on vielä lisääkin, sillä toistaiseksi elokuvien taso on ollut vakuuttava.

Pisteytys: 8/10

Fargo (1996)

Ohjannut Joel Coen

USA & Iso-Britannia 1996, 98 min.

Rikos, Komedia

Pääosissa: William H. Macy, Frances McDormand, Steve Buscemi, Peter Stormare

Oh, for Pete's sake!

Autokauppias Jerry Lundegaard (Macy) on rahapulassa. Kaikki tienausyritykset menevät mönkään, sillä myyjä ei olekaan mikään huijariekspertti. Lopulta Jerry palkkaa kaksi korstoa kidnappaamaan vaimonsa, jotta ökyrikas appiukko löysäisi kukkaronnyörejä. Eipä mene nappiin tämäkään homma, sillä amatööriroistot Carl (Buscemi) ja Gaear (Stormare) sössivät minkä ehtivät. Tilanteen tasalla on ainoastaan pikkukaupungin poliisi Marge Gunderson (McDormand), jolle koko soppa on rutiinia.

Coenin veljesten luoma musta komedia on pikkukaupungin rikosmysteeri, jossa mikään ei mene kuten elokuvissa. Odottamattomat vastukset ja lakoninen huumori naurattavat, vaikka lumisissa maisemissa on jylhää vakavuuttakin. Ovatko huonosti tähdätyt luodit ja unohtuvat uhrit takamaiden arkipäivää? Kekseliäs tarina ei kuitenkaan olisi puoliksikaan näin hyvä ilman ensiluokkaisia näyttelijöitä, joista parhaiten loistaa arjen sankaripoliisiksi eläytyvä Frances McDormand.

Fargo sai ensi-iltansa Cannesissa ja kiinnitti välittömästi kriitikoiden huomion. Kultainen palmu jäi saamatta, mutta ohjaajapalkinto tuli ja muut gaalat odottivat: seitsemästä Oscar-ehdokkuudesta Fargo nappasi ansaitusti pystit käsikirjoituksesta ja McDormandin roolisuorituksesta. Filmin hyvä maine on kantanut pitkälle, sillä sen pohjalta on tehty myös menestyksekäs HBO-sarja (2014─). Coenin veljekset ovat tarjonneet monia mainioita (jos toki keskinkertaisiakin) naurunaiheita, mutta Fargo pitää edelleen pintansa yhtenä kaksikon kärkiteoksista.

Pisteytys: 9/10

17. LUUKKU - 30 vuotta sitten (Mississippi palaa, 1988)

Where does it come from? All this hatred?

Vuoden 1988 aikakapselista pelmahtaa suomalaisille huikeita voiton hetkiä: Matti Nykänen voittaa Calagaryssa triplasti olympiakultaa ja Euroviisuissa Suomi väistää jumbosijan juuri ja juuri. Aikakauden äänimaisemassa kajahtaa Irwin Goodmanin tuore hitti Rentun ruusu ja sanomalehtien sivuilla seurataan muun muassa Israelin ja Palestiinan kahinoita. Päivän elokuva on rotuerottelua kritisoiva Mississippi palaa, joka oli yksi vuoden 1988 menestyselokuvista.

Mississippi Burning - Mississippi palaa

Ohjannut Alan Parker

USA 1988, 128 min.

Draama, Rikos, Historia

Pääosissa: Gene Hackman, Willem Dafoe, Frances McDormand

Löyhästi tositapahtumiin perustuva rikosdraama Mississippi palaa sijoittuu kansallisoikeusliikkeen tulenpalaviin vuosiin syvässä etelässä. Kaksi FBI-agenttia, konkari Andersen (Hackman) ja uudempi tulokas Ward (Dafoe), saapuvat tutkimaan kolmen kansalaisoikeusliikkeeseen kuuluneen nuoren salaperäistä murhaa. Kukaan pikkukaupungin asukkaista ei puhu eikä pukahda, sillä kaupungin omat lait pakottavat asukkaat vaikenemaan.

Mississippi palaa sai ilmestyessään pääasiassa positiiviset arvostelut ja keräsi seitsemän Oscar-ehdokkuutta. Elokuva palkittiin lopulta vain parhaasta kuvauksesta, mutta toki teos on ansiokas muutoinkin. Pääroolit ovat onnistuneet, ja avointa, yhteisön tavaksi muodostunutta rasismia kuvaava kertomus herättää tunteita kaikessa karmeudessaan. Kipeää aihetta on puitu lukuisissa muissakin elokuvissa, ja viime vuosina kansalaisoikeustaistelun vuosia on käsitelty esimerkiksi elokuvassa Selma (2014).

Erona edellämainitun Selman ja tämän elokuvan välillä on se, kenen kautta tarina tapahtuu. Vaikka Mississippi palaa pyrkii historian oikealle puolelle, on elokuvaa syytetty osin aiheestakin valkoisen pelastajan väliintulosta ja sorrettujen ihmisten olemattomasta toimijuudesta. Mustille aktivisteille jää elokuvassa ainoastaan uhrin asema, vaikka todellisuudessa ainakaan kukaan ihmisoikeusaktivisti tuskin vain odotti hiljaisena vääjäämättä edessä olevaa lynkkaustaan. Keinotekoinen asetelma toki kuvaa, tahattomastikin, yhtä puolta rasismin syvälle ujuttautuneista juurista ja aihepiirin käsittelyyn liittyvistä haasteista.

Pisteytys: 7/10