Manon des sources - Rakkauden lähde (1986)

Ohjannut Claude Berri

Ranska, Italia & Sveitsi 1986, 113 min. 

Draama

Pääosissa: Daniel Auteuil, Yves Montand, Emmanuelle Béart

 

An orphan's prayer soars to heaven like a lark.

Marcel Pagnolin romaaniin perustuva elokuvaduologia vie helteiseen Ranskaan. Katkeruuden lähde (1986) päättyi ristiriitaiseen tilanteeseen, joka oli yksien onni ja toisten suuri epäonni. Tämä elokuva jatkaa tarinaa noin vuosikymmentä myöhemmin. Juonta ei parane avata liikaa, jos mielii säilyttää ensimmäisen elokuvan jännitteet. Mainittakoot kuitenkin, että vuosikymmenen rauhallisen elon jälkeen kylän elämässä tapahtuu järisyttävä mullistus, kun arvokas lähde ehtyy.

Rakkauden lähde (engl. Manon of the Spring) on samanlaista kaunista periodidraamaa kuin edellisosakin. Elokuvista huomaa, että ne on tehty samaan aikaan, ja laatu pysyy tasaisena. Rutikuivalla maaseudulla vesi on lähes pyhää, joten pulppuavan lähdeveden ympärille rakentuu kieroutta ja kurjuutta. Jos edellisfilmiä määrittivät ahneuden ja ystävyyden taisto, tässä elokuvassa tuikkivat rakkaus, kostonhimo ja katumus. Loppu on moninkertaisen traaginen, hetkittäin kauniskin.

Kotimaassaan suureen menestykseen kohonnut elokuvapari ei ole tarinan ensimmäinen filmiadaptaatio. Claude Berrin ohjaustyöt perustuvat Pagnolin romaaniin (1962), jonka hän itse laati oman elokuvansa pohjalta. Alkuperäinen Manon des sources (1952) kertoo vielä hieman erilaisen tarinan, jossa ei ole mukana kaikkia hahmoja ja tarinan eri vaiheita. Tämä vuoden 1986 elokuvakaksikko taitaa olla Pagnolin tarinointien tunnetuin adaptaatio, joka tarjoaa edelleen hiostavia hetkiä aikaan kadonneella kauniilla maaseudulla.

Pisteytys: 8/10

Local Hero - Kylän sankari (1983)

Ohjannut Bill Forsyth

Iso-Britannia 1983, 111 min.

Komedia, Draama

Pääosissa: Peter Riegert, Peter Capaldi, Burt Lancaster

 

I could grow to love this place.

 

Raha-haaveet mullistavat skotlantilaisen kylän elämänmenon. Yhdysvaltalainen öljy-yhtiö havittelee kylän maita hyvään hintaan, ja paikallisilla kiiluvat pian dollarinkuvat silmissä. Yhtiön edustaja Mac (Riegert) saapuu paikalle hieromaan kauppoja, mutta liikeneuvottelut muuttuvatkin odottamattomaan suuntaan. Vauraus voi muuttaa ihmistä, vaan entäpä rahasta luopuminen? Merkityksellisemmät asiat ja todellinen elämänlaatu löytyvätkin aivan muualta kuin pankkiholvista.

 

Kylän sankari on upeiden maisemien elokuva. Skotlantilaisen merenrantakylän elämänmeno on rauhallista ja lupsakkaa, ja huumoria lisää suuren öljy-yhtiön koomisenvakava touhotus ja tuhlailu. Firman omalaatuisella pomolla (Lancaster) on pätäkkää, mutta hänkin haikailee todellisuudessa tähtitaivaita ja pehmeitä arvoja. Kontrastit rakentavat huumoria, jota löytyy hieman joka käänteestä. Elokuva ei kirvoita röhönauruja, vaan tavoittelee ennemminkin alituista hymyilyä.

 

Kriitikoiden rakastama Kylän sankari keräsi ison kasan Bafta-ehdokkuuksia, joista vain ohjaus-pysti kääntyi lopulta voitoksi. Ohjaaja Bill Forsythin uralle (s. 1946) on mahtunut vain yhdeksän ohjaustyötä, joista Kylän sankari lienee tunnetuin. Sen lisäksi menestystä on saanut varhaisempi draamakomedia Gregory's Girl (1980), jonka katselua odotan jo mielenkiinnolla. Jospa sekin olisi Kylän sankarin kaltainen herttainen brittiklassikko, joka valaa luottamusta kanssaihmisiin. Näihin maisemiin ja tunnelmiin tekee mieli jäädä siemailemaan hyvää vanhaa viskiä.

Pisteytys: 8/10

Marathon Man - Maratoonari (1976)

Ohjannut John Schlesinger

USA 1976, 125 min.

Trilleri, Rikos 

Pääosissa: Dustin Hoffman, Laurence Olivier, Roy Scheider, Marthe Keller

 

Is it safe?

 

Thomas "Babe" Levy (Hoffman) treenaa maratonia varten, valmistelee väitöskirjaa ja pohtii edesmenneen isänsä keskenjäänyttä elämää. Suht huoleton arki muuttuu yhdessä silmänräpäyksessä, kun Henry-veli (Scheider) saapuu Baben kynnykselle vertavuotavana ja heittää henkensä. Pian Baben kannoilla ovat isot pahat rikolliset ─ mihin velipoika on oikein sekaantunut? Epäluulon sankka sumu laskeutuu, ja se paljastaa ainoastaan piileskeleviä natsirikollisia, kätkettyjä timantteja ja armottomia murhia.

Maratoonari on hiostava trilleri, joka perustuu William Goldmanin samannimiseen menestysromaaniin (1974). Yllätyksiä odottaa joka mutkassa, eikä päähenkilö tiedä, keneen luottaa. Paranoiaa kasvattava jännäri tarjoaa tuskallisia hetkiä eritoten heille, jotka potevat hammaslääkäripelkoa. Tyyliltään Maratoonari on rauhallisempi ja hiljaisempi kuin moni nykyaikainen trilleri, mutta se ei silti tarkoita jännityksen laimenemista. Kolea hiljaisuus vain korostaa tarinan armottomuutta ja Baben yksinäisyyttä karmeiden tapahtumien polttopisteessä.

 

Hyvään yleisömenestykseen kohonnut Maratoonari tunnetaan hyytävien kohtaustensa ohella pätevistä roolisuorituksista. Näyttelijälegenda Laurence Olivier on pakoileva rikollinen, tohtori Christian Szell, jonka julmuus on saanut innoituksensa natsilääkäri Josef Mengelestä. Olivier palkittiin osastaan Golden Globella ja Oscar-ehdokkuuskin tuli. Hieno saavutus, varsinkin, kun Olivier oli kuvausten aikaan vakavasti sairas. Elokuvan kulisseista tunnetaan tapaus, jossa Olivier ja nuoremman polven näyttelijä Dustin Hoffman sanailivat työtapojensa erilaisuudesta. Metodinäyttelemiseen luottava Hoffman tekee niin ikään hyvää työtä yksinäisenä nuorena miehenä, jonka maratonjuoksulle ei näy päätepistettä.

Pisteytys: 8/10

Paterson (2016)

Ohjannut Jim Jarmusch

USA, Ranska & Saksa 2016, 118 min.

Draama
Pääosissa: Adam Driver, Golshifteh Farahani

 

Sometimes an empty page presents more possibilities.

 

Bussikuski Patersonin (Driver) elo on arjen poetiikkaa. Runoilijamiehen viikko koostuu työpäivistä, luovista taukohetkistä, rakastavista hetkistä vaimon (Farahani) kanssa sekä iltaretkistä lähipubiin. Arki on tasaista, samankaltaista, ajoittain rosoista ja rahatonta, mutta jatkuvasti kaunista ja riittävän inspiroivaa, oikeastaan aika ihmeellistä. Viikonpäivät ovat rutiineja ja jatkuvaa toistoa, vaikka yksikään päivä ei ole tismalleen samanlainen kuin edeltäjänsä.

Paterson kehystää arkisen puurtamisen kauniiksi ja arvokkaaksi. Työläiselämä ei ole pelkkää kitsasta raatamista, katkeruutta ja tasapaksua selviytymistä, vaan kaunista itsessään. Amerikkalaista unelmaa ei täydy tavoitella. Elokuvan tyyli on toiveikas ja lämmin, hentoja hymyjä kirvoittava. Vastoinkäymisetkin johtavat aina jollekin uudelle reitille, joka on vielä kulkematta. Taiteen keskeneräisyys ja hetkessä syntyminen kurkistavat jokaisen nurkan takaa! Ainoa hivenen vaivaannuttava asia Patersonin maailmassa on perinteinen asetelma, jossa nainen hoitaa kotia ja mies hoitaa palkkatyön, olkoonkin, että Laura-vaimolla on omatkin bisneksensä.

 

Kriitikoiden ylistämä arkidraama sai ensi-iltansa Cannesissa. Elokuva oli ehdolla Kultaisen palmun saajaksi, mutta voitto tulikin toisaalta. Perheen Marvin-koiraa näyttelevä Nellie-bulldoggi sai Cannesin koirapalkinnon, ja aivan ansaitusti, sillä isäntäänsä inhoavan ja emäntäänsä rakastavan hauvan nuiva ylpeys on vertaansa vailla. Oivasti pärjäävät ihmisnäyttelijätkin. Kaunis elokuva kaikille arkeenpalaajille, elämän kauneuden etsijöille ja pöytälaatikkorunoilijoille.

Pisteytys: 8/10 

Jean de Florette - Katkeruuden lähde (1986)

Ohjannut Claude Berri

Ranska, Italia & Sveitsi 1986, 120 min. 

Draama

Pääosissa: Daniel Auteuil, Yves Montand, Gérard Depardieu

 

Ugly exteriors often conceal the purest souls.

 

Etelä-Ranskan maaseudulla eletään kukkeaa mutta rutikuivaa kesää. Suursodan taistelut ovat takanapäin ja maanviljelijät voivat taas keskittyä maansa antimiin, kun vain sataisi välillä vettä! Nelikanviljelystä haaveileva César (Auteuil) ja hänen setänsä Ugolin (Montand) yrittävät viekkain keinoin keplotella haltuunsa naapurin tiluksilla sijaitsevaa salaista lähdettä, mutta tehtävä vaatii kaiken mahdollisen oveluuden. Tilan uusi omistaja on kaupunkilainen Jean (Depardieu), joka on päättänyt ystävystyä Césarin kanssa.

 

Katkeruuden lähde päättyy avoimeksi jäävään jännitteiseen hetkeen. Elokuva onkin osa duologiaa, joten tarinaa jatkaa samaan aikaan kuvattu Rakkauden lähde (1986). Molemmat perustuvat kirjailija ja elokuvaohjaaja Marcel Pagnolin romaaniin L'eau des collines (1962). Elokuvakaksikko oli aikanaan suurtuotanto ja sen menestys oli ison ponnistuksen mukainen. Erityisen suuri yleisöhitti elokuva oli odotetusti kotimaassaan Ranskassa, mutta draama menestyi hyvin muuallakin.

 

Tähtinäyttelijöiden kaarti, upeat maalaismaisemat ja toki myös Pagnolin juonikas käsikirjoitus tekevät Katkeruuden lähteestä viehättävän elokuvan. Elämystä voisi kuvailla periranskalaiseksi, lähes kliseiseksi maalaiselämän kuvaksi. Se oli tavoitteenakin, sillä 1980-luvulla Ranskassa tuettiin voimakkaasti vanhan kunnon ranskalaisuuden positiivista kuvaamista. Tosin paahteisen maaseudun köyhdyttämistä ihmisistä löytyy katkeruutta, itsekkyyttä ja ulkopuolisiin kohdistuvaa epäluuloa. Se ei turisteja ole haitannut, sillä filmi lisäsi voimallisesti Provencen seudun matkailuviehätystä.

 

 Pisteytys: 8/10

Kolya - Kolja (1996)

Ohjannut Jan Svěrák

Tsekki, Iso-Britannia & Ranska 1996, 111 min. 

Draama, Komedia

Pääosissa: Zdeněk Svěrák, Andrey Khalimon, Libuše Šafránková

 

This wasn't part of the deal.

Sinfoniaorkesterin muusikko Louka (Svěrák) on pinteessä. Hän on saanut potkut jouduttuaan poliittisesti arveluttavien henkilöiden listalle, eletäänhän ankaria aikoja 1980-luvun lopun Tsekkoslovakiassa. Ikuinen poikamies ja naistennaurattaja päätyy siksi epätavalliseen ratkaisuun: valeavioliittoon, joka tuo hänelle mojovat rahat. Vaimo häipyy pian rajan yli ja jättää Loukan vaivoiksi Kolja-poikansa (Khalimon). Yllättävä tilanne kääntää uuden lehden Loukan elämässä.

Draamakomedia Kolja kertoo sympaattisen (ja vähän liiankin imelän) tarinan lapsen ja miehen ystävyydestä, erikoisella tavalla rakentuvasta isyydestä. Loukan naistenmiehen elkeet olivat varmasti vielä 1990-luvulla viattoman hurttia huumoria, mutta nyt eletään jo toista aikaa ja naisten tiirailu tuntuu uuvuttavalta. Pohjimmiltaan tarina kuitenkin uskoo hyvyyteen ja muutokseen. Kiinnostavaa elokuvassa on sen taustakulissi, Neuvostoliiton lopun aika ja Tsekkoslovakian samettivallankumous. Paremmat ajat ovat tulossa, Loukalle, Koljalle ja Itä-Euroopalle.

 

Pääroolia esittävä Zdeněk Svěrák käsikirjoitti Koljan ja elokuvan ohjasi hänen poikansa Jan Svěrák. Isä-poika -parivaljakko on työskennellyt yhdessä tiiviisti tismalleen samaa työnjakoa noudattaen, aina tälle vuosikymmenelle saakka. Elokuvat ovat menestyneet kotimaassaan, mutta maailmanmaineeseen on noussut vain kaksi teosta. Kolja palkittiin muun muassa parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarilla. Svěrákin kaksikon yhteisprojekteista menestystä on saanut myös prahalaisista koulupojista kertova draamakomedia Poikaluokan vintiöt (1991), joka sekin oli aikanaan Oscar-ehdokkaana.

Pisteytys: 6/10

Il Casanova di Federico Fellini - Fellinin Casanova (1976)

Ohjannut Federico Fellini

Italia 1976, 155 min. 

Biografia, Historia, Romantiikka, Draama

Pääosissa: Donald Sutherland, Tina Aumont, Cicely Browne

 

I've fallen hopelessly in love with you.

Giancomo Casanovan (1725─1798) kuuluisa elämäkerta on skandaalinkäryinen kertomus seikkailijan naissuhteista ja valloituksista. Teos on sen verran tunnettu, että miehen nimestä on tullut synonyymi hurmurihenkiselle naistenmiehelle. Federico Fellinin visiossa Casanova (Sutherland) kiitää ympäri Eurooppaa ja hyppää romanssista toiseen, kokee suuren rakkauden, luopumisen tuskan ja lopulta löytää täyttymyksen odottamattomasta paikasta, mekaanisen nuken syleilystä.

Fellinin Casanova (engl. Fellini's Casanova) edustaa ohjaajan uneliasta fantasiaosastoa. Tavallaan se on samankaltainen kuin Fellinin Satyricon (1969); molemmat historiaelokuvat tarkastelevat rappiota unenomaisissa kuvissa. Mutta siinä missä Satyricon on värikäs ja räiskyvä, Casanovan vaikutelma jää koleaksi, etäiseksi ja ilmeettömäksi. Tietyllä tapaa kylmyys on osa elokuvan tarinaa: näin epäeroottisia seksikohtauksia ei helpolla löydä! Giacomo Casanovan kyltymättömyyden takana piilee tyhjyyttä, jota sinänsä kuvataan hyvin. Kokonaisuus jää kuitenkin laimeaksi sarjaksi outoja kuvia. Elokuvan pituus tuntuu puuduttavalta.

Satyriconin ohella Casanovaa on usein verrattu Fellinin tunnettuun mestariteokseen 8½ (1963) tai oikeastaan kuvattu sen kääntöpuoleksi. Ohjaaja halveksi Casanovaa ja halusi luoda miehen lemmenseikkailuista inhan kuvan, jossa rakkauden teot tuntuvat tyhjältä kulissilta. Mekaaniseksi suoritukseksi muuttuva rakkaus vertautuu myös 8½:n  luomisen tuskaan ja taiteilijan tyhjiöön. Lopputuloksena on kummallinen elokuva, joka ei voita katsojaa puolelleen. Casanova palkittiin muun muassa parhaan puvustuksen Oscarilla ja Baftalla: ulkoiset puitteet toki ovat komeita, vaikka kulissien maailma jääkin hailakaksi.

Pisteytys: 6/10

Efter brylluppet - Häiden jälkeen (2006)

Ohjannut Susanne Bier

Tanska, Ruotsi, Iso-Britannia & Norja 2006, 120 min.

Draama 

Pääosissa: Mads Mikkelsen, Rolf Lassgård, Sidse Babett Knudsen, Stine Fischer Christensen

 

Dare I offer a glass of wine?

Intialaisessa orpokodissa työskentelevä Jacob (Mikkelsen) joutuu palaamaan kotimaahansa Tanskaan. Vastentahtoisen käynnin oli määrä olla nopea työmatka, mutta yhdet yllätyshäät avaavat menneisyyden padot. Entinen rakastettu (Knudsen), koko entinen elämä ja vaietut perhesalaisuudet saavat itseään pakenevan miehen pysähtymään. Miten elämä jatkuu häiden jälkeen, miten menneisyys kohdataan?

 

Susanne Bierin taitava draama olisi voinut toisissa käsissä jäädä laimeaksi saippuaoopperaksi. Nyt rytmi on hallittu, ihmeellisistä sattumuksistaan huolimatta arkinen ja todentuntuinen melodraama. Ristiriitaiset ja tunteitaan patoavat hahmot ovat aitoja murtuessaan. Näyttelijäntyö on vuoroin hienovaraista ja voimakasta. Tarina itsessään on jossain määrin ennalta-arvattava, mutta yllätyksettömyys ei oikeastaan haittaa. Hahmojen reaktiot ja selviäminen kiinnostavat silti.

Häiden jälkeen (engl. After the Wedding) oli ehdolla vieraskielisen Oscarin saajaksi ja kohosi useille vuoden 2006 top-listoille. Elokuvasta on jopa tehty samanniminen Hollywood-remake (2019), joka menestyi selvästi heikommin. Myös Susanne Bierin menestyksekäs ura jatkui sittemmin Hollywoodiin (esim. Bird Box, 2018), mutta ei ole syytä unohtaa ohjaajan tanskalaiselokuviakaan. Tämän filmin jälkeen syntynyt Kosto (2010) liikkuu sekin kahdessa erilaisessa maassa ja tutkii ihmisten välisiä konflikteja. Molempia voi suositella hyvän henkilödraaman ystäville.

Pisteytys: 8/10

Sparrows - Turvattomat (1926)

Ohjannut William Beaudine & Tom McNamara

USA 1926, 109 min. 

Mykkäelokuva, Draama

Pääosissa: Mary Pickford, Gustav von Seyffertitz, Roy Stewart

 

Oh, Lord! This is us again!

 

Kurjan rämeen keskellä on ilkeän herra Grimesin (von Seyffertitz) tila, joka kätkee sisäänsä paheksuttuja salaisuuksia. Grimesin tilaa hoitavat kaltoinkohdellut ja kidnapatut lapset, joista surkeimmat paiskataan armotta suohon. Lapsikatraan vanhin on Molly (Pickford), joka toimii äitihahmona nuoremmille. Lasten pakoyritykset tyssäävät kerta toisensa jälkeen, mutta lopulta heidän on pakko uhmata rämeen alligaattoreita ja upottavia suonsilmiä.

Turvattomat on traaginen tarina, joka kasvaa hiljalleen piinaavan jännittäväksi. Vauhdikas elokuva pelaa yksinkertaisilla elementeillä, jotka toimivat tunteisiin vetoavalla tavalla. Kontrastit ovat vahvoja: vastakkain ovat sadistinen pääpahis ja enkelparvea muistuttava lapsikatras. Aikansa supertähti Mary Pickford tekee hienon, ilmeikkään roolityön, jossa näkyy komediennen taituruus. Kuitenkin Pickford yritti elokuvalla uutta aluevaltausta vakavampien draamaelokuvien parissa, siinäkin puolessa monipuolinen näyttelijä onnistuu oikein hyvin.

 

Aikalaisille Turvattomat oli ajankohtainen, sillä lasten kidnappaukset nousivat tämän tästä uutisaiheiksi. Herra Grimesin "baby farm" eli lapsifarmi ei ollut täysin tuulesta temmattu juttu, sillä vastaavia oli olemassa oikeastikin. Elokuvasta ei tullut Pickfordin uran suurinta hittiä, vaikka se menestyikin oikein mukavasti ja kokonaisuudessaan kuuluu näyttelijän uran tunnetuimpiin teoksiin. Arvostettu mykkäklassikko järkyttää, jännittää ja viihdyttää edelleen!

Pisteytys: 8/10

The People vs. Larry Flynt ─ Larry Flynt - minulla on oikeus (1996)

Ohjannut Milos Forman

USA 1996, 130 min.

Biografia, Draama

Pääosissa: Woody Harrelson, Courtney Love, Edward Norton

 

Opinions are like assholes, everybody's got one.

Pornolehti Hustler perustettiin vuonna 1974 ja se ravisteli välittömästi Yhdysvaltain sananvapautta rajuilla sisällöillään. Lehden perustaja Larry Flynt (Harrelson) vaurastui, rakastui ja kehtasi rajattomasti. Sliipattuun Playboy-lehteen verrattuna Hustlerin tabuaiheet johtivat Flyntin moniin oikeusjuttuihin, joissa hän ei säästellyt sanan säiläänsä eikä rahojaan. Flyntin asianajaja, nuori Alan Isaacman (Norton) joutui kovaan koetokseen, mutta mitäpä hän ei tekisi puolustaakseen armaan kotimaansa arvoja! 

Larry Flynt -biografia yhdistelee oikeussalidraamaa mustaan komediaan. Teemoina ovat amerikkalainen unelma, Yhdysvaltojen kuuluisa vapauden eetos ja tässä tapauksessa eritoten sananvapaus. Nykypäivän konservatiivisessa ilmapiirissä vapaus tuntuu vitsiltä, mutta toisaalta miehinen tuhnu se vaan pitää pintansa edelleen. Larry Flyntin ja Hustlerin kyseenalaisuus esitetään lähinnä sananvapaussotana, eikä elokuva tahdo moralisoida. Husterin sisällöt, mitä kaikkea kontroversiaalia siellä sitten olikaan, jäävät sivuosaan vapauden taistossa. Elokuva on toteutettu vetävästi ja kaksituntinen hujahtaa ohi vauhdikkaasti.

Tsekkiohjaaja Milos Formanin Hollywood-ura käynnistyi 1970-luvulla, jota olivat jo edeltäneet tsekkiläisen uuden aallon teokset (esim. Palaa, palaa!, 1967). Larry Flyntin tekoaikoihin Forman oli jo moninkertaisesti palkittu ohjaaja, jonka uran tähtihetkiä olivat olleet muun muassa Yksi lensi yli käenpesän (1975) ja Amadeus (1984). Molemmat elokuvat olivat tuoneet Formanille ohjaus-Oscarin, ja myös Larry Flynt nousi ehdolle. Oscar jäi saamatta, mutta Euroopassa innostuttiin: elokuva pokasi Berliinin Kultaisen karhun, Formanin uran ainoan. Formanin uran elokuvien yhtenäinen teema on vapauden ihanne, jonka ylistys kumpusi nuoruuden neuvostoarjesta. Onpa hyvä, ettei Forman ole enää näkemässä, mitä Yhdysvalloille nykypäivänä kuuluu.

Pisteytys: 7/10

The Battle of the Somme (1916)

Ohjannut Geoffrey Malins

Iso-Britannia 1916, 74 min.

Mykkäelokuva, Dokumentti, Sota

 

Just before the attack...

 

Ensimmäisen maailmansodan pahamaineisella länsirintamalla maa muuttui mutaisiksi kuopiksi, johin kylvettiin kuolemaa. Vuonna 1916 Ranska oli ajautunut ahtaalle, joten Iso-Britannia riensi avuksi. Heinäkuun 1. päivä alkoi massiivinen Sommen taistelu, joka jatkui lähes puoli vuotta. Taistelut olivat suunnattoman raskaita ja verisiä, mutta kotirintamalle oli syytä jakaa voittomielialaa. Siihen tarpeeseen vastasi brittidokumentti, joka kuvattiin taistelun toiveikkaina alkupäivinä.
 

Hyväntuulinen elokuva on silkkaa propagandaa, jossa taistelun kauhuhetket jäävät sivuosaan. Enemmän valkokankaalla näkyy hymyileviä sotilaita, hassuttelevia viestejä vihollisille, puuhakkaita marsseja... Todellisuus ja tulevaisuus oli monisärmäisempi ja ankarampi. Tyylin ymmärtää: eihän kuoleman ja kauhun esittely olisi kohottanut tunnelmia kotirintamalla, tarvittiin varmuutta. Dokumentti on siihen nähden rakennettu taitavasti ja monipuolisesti.

 

Ilmiselvästä propagandasta huolimatta The Battle of the Somme on arvokasta todistusaineistoa suursodan ajalta. Kuinkakohan moni näistä miehistä lopulta pääsi palaamaan kotiin ─ ja ne jotka pääsivät, millaisin vaurioin? Elokuvan ilmestymisaikaan kotirintaman huoli oli varmasti suurta, mutta filmistä tuli suurmenestys. Hyvinvoivien sotilaiden näkeminen kohotti mielialaa, vaikka kuolonuhrien ja taisteluiden näkeminen kirvoitti kritiikkiäkin. Elokuvan menestys on jatkunut: The Battle of the Somme on restauroitu 2000-luvulla ja sen näytökset ovat keränneet katsoja. Jälleen dokumentti ansaitsisi uudelleenesityksiä, kun sota on jälleen juurtunut Euroopan maaperään. Kiinnostavan parin elokuvalle muodostaa Peter Jacksonin arkistoaineistoon pohjautuva dokumentti They Shall Not Grow Old (2018), joka hyödyntää muun muassa tämän elokuvan filmimateriaalia.

 

Pisteytys: 7/10

Django - kostaja (1966)

Ohjannut Sergio Corbucci

Italia & Espanja 1966, 91 min.

Lännenelokuva, Toiminta 

Pääosissa: Franco Nero, José Bódalo, Loredana Nusciak

 

Don't touch my coffin.

 

Palkkionmetsästäjä Django (Nero) vaeltaa kaksin ruumisarkun kanssa Meksikon ja Yhdysvaltain rajalla. Eräässä ajan hylkäämässä pikkukaupungissa Django päätyy keskelle taistelutannerta, jossa meksikolaiset bandiitit ja yhdysvaltalaiset punapaidat janoavat verta, valtaa ja kultaa. Kuolemaa versovassa maaperässä ruumisarkuille tulee käyttöä, mutta Djangolla on omassa kirstussaan tappava muisto menneisyydestä.

 

Sergio Corbuccin spaghettiwestern aloitti kokonaisen Djangojen legendan. Elokuvalle on tehty kymmenittäin epävirallisia jatko-osia ja muutamia tv-sarjoja, joiden lisäksi Django on inspiroinut lukuisia elokuvantekijöitä. Tunnetuin Djangon uusiokäyttäjä lienee Quantin Tarantino, jonka Djangossa (2012) alkuperäinen Djangon näyttelijä Franco Nero välähtää sivuroolissa. Edes Tarantino ei lyö laudalta tätä originaalia teosta, jonka omaperäinen aloitus tempaa heti mukaansa. Iskevä italoiskelmä, salaperäinen ruumisarkkua vetävä kovanaama... Ja tätä näkyä seuraa synkän verinen, rytmikäs kertomus, joka pitää otteessaan loppuun ja viimeiseen horisonttiin saakka.

 

Vaikka Djangosta on tullut legenda, elokuva sai aikanaan osakseen rajua kritiikkiä. Syynä oli elokuvan väkivaltaisuus, joka johti esimerkiksi Suomessa esityskieltoon. Ruumiita tulee niin paljon ettei laskuissa pysy mukana ja moni kohtaus on kivuliasta kärsimystä. Django maistuu mudalle, pölylle ja raudalle, eikä elokuvassa ole yhtäkään todellista sankaria. Kunnia on mennyttä ja aiemmat sodat ovat jättäneet jälkeensä vain tappotaitoisia, tunteettomia miehiä. Vanhan kunnon italowesternin ystäville Djangon lohduton ja räiskyvä taival maittaa takuulla.

 

Pisteytys: 8/10

Levoton veri (1946)

Ohjannut Teuvo Tulio

Suomi 1946, 91 min.

Draama, Romantiikka
Pääosissa: Regina Linnanheimo, Eino Katajavuori, Toini Vartiainen

 

Rakastanko minä, tai edes rakastinko?

Kaksi sisarta, Sylvi (Linnanheimo) ja Outi (Vartiainen), rakastuvat samaan mieheen. Vanhempi lääkäri Valter (Katajavuori) jakaa rakkauttaan molemmille nuorille naisille, mutta astuu lopulta avioon Sylvin kanssa. Kun pariskunnan elämässä tapahtuu traaginen käänne, Valter muistaa vanhan suolan ja Outi vastaa lemmenkutsuun. Mutta sokeutunut Sylvi aavistaa, että jotain on tekeillä...

Kohtalokkaan dramaattinen Levoton veri kuohuu ja aaltoilee! Tarina kulkee uusiin käänteisiin juonitellen ja tunteita äärimmilleen kasvattaen. Valojen ja varjojen syvät kontrastit korostavat hahmojen moraalivalintoja, joihin he syöksyvät puhtaasti tunne edellä. Tarinassa pyhät perhearvot ovat koetuksella ja vääryydet ajavat hahmoja järjettömyyksiin. Arkitodellisuudesta erottuva elokuva on suorastaan saippuaoopperamainen, mutta ei kuitenkaan muutu ylilyönneiksi.

 

Teuvo Tulio (1912─2000) tunnetaan rohkeasta ohjaustyylistään. Tässäkin elokuvassa on roimasti paheellisia suhteita ja suoranaista erotiikkaa, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että aikalaiskriitikot olisivat kääntäneet elokuvalle selkänsä. Regina Linnanheimo antautuu ilmeikkääseen rooliinsa piinattuna vaimona, ja Linnanheimo palkittiin osastaan Jussi-pystillä. Jälkimaineeltaan filmi lukeutuu Tulion arvostetuimpiin töihin, josta ohjaaja itse oli syystäkin ylpeä.

Pisteytys: 8/10

The Shootist - Revolverimies (1976)

Ohjannut Don Siegel 

USA 1976, 100 min. 

Lännenelokuva, Draama 

Pääosissa: John Wayne, Lauren Bacall, Ron Howard, James Stewart

 

It isn't always being fast or even accurate that counts.

Suuri asesankari John Bernard Books (Wayne) asettuu viettämään hiljaiseloa tuttuun pikkukaupunkiin. Väkivahvaa miesten miestä runtelee syöpä, joka antaa aikaa enää viimeisiin jäähyväisiin. Books saa vielä kerran kohdata entiset rakkaudet ja ystävät sekä antaa isällisiä neuvoja nuoremmilleen, mutta häntä jahtaavat myös kostonhimoisten vihollisten armeliaat luodit.

Revolverimies on kertomus elämän ehtoopuolelta ja sopii siten todellisen lännenlegendan haikeisiin hyvästeihin. Kyseessä on monien westernien vakiokasvo John Wayne, joka oli itsekin sairastanut yhden ankaran syövän. Toinen tauti runteli jo iäkkään näyttelijän sisuskaluja ja niinpä Revolverimies jäi uran viimeiseksi teokseksi. Wayne kuoli vuonna 1979. Elokuva sopii pitkän uran joutsenlauluksi, sillä tarina on draamallinen ja varsin rauhallinen, vaikka siinä maltillisesti paukutellaankin. Esirippu oli laskeutumassa perinteiselle lännengenrellekin.

John Wayne tuntuu viimeistään nykypäivänä kiusalliselta legendalta, sillä hän oli kovien arvojen kannattaja, Vietnamin sodan puolestapuhuja ja avoimen rasistinen jurnuttaja. Tämä maailmankuva joutaakin mennä. Jääräpäinen änkyröinti toistuu Waynen valkokangasrooleissakin, mutta tässä filmissä vastahankaisuutta ei juuri aisti. Revolverimies itsessään on saanut osakseen monien kriitikoiden ja elokuvantekijöiden suopeuden, juuri jäähyväistunnelmansa ansiosta. Elokuva on kaunis ja tasapainoinen, mutta jättää aavistuksen haaleaan tunnelmaan. Ehkäpä näinä ankarina ja kovasanaisina maailmanaikoina tuntuu hankalalta virittäytyä haikeaan olotilaan Waynen perinnön äärellä.

Pisteytys: 7/10

Crash (1996)

Ohjannut David Cronenberg

Kanada & Iso-Britannia 1996, 100 min.

Draama, Trilleri

Pääosissa: James Spader, Deborah Kara Unger, Elias Koteas

 

Maybe the next time, darling.

James Ballard (Spader) ajaa kohtalokkaan kolarin, jossa menehtyy yksi ihminen. James ja hänen vaimonsa Catherine (Unger) uppoutuvat käsittelemään kolarin jälkiseuraamuksia kiihkeällä tavalla. Avoimessa suhteessa elävä pariskunta vietellään mukaan outoon fetissiin, jossa kolarit synnyttävät kiihkoa. Koleassa maailmassa tunteet ovat kuolleet, mutta ihmisruumiin sulautuminen bensankatkuiseen kojeeseen voi vielä sytyttää viimeisen kipinän.

 

David Cronenbergin elokuvissa kehollisuus, ruumiinmuokkaus ja teknologia ovat toistuvia teemoja. Crash alkaa kriisistä ja tyhjyydestä, haavasta, joka paikataan romupellillä. Elokuvaa on usein luonnehdittu hypnoottiseksi ja sitä utuinen kerronta kieltämättä onkin. Eroottinen sisältö ja lukuisat seksikohtaukset ovat aiheuttaneet paheksuntaa, mutta ne eivät tunnu tirkistelyltä. Intiimiä yhteyttä käsittelevään elokuvaan tyyli sopii. Mutta kiusallisen tyypilliseen tapaan elokuvassa näytetään ennemmin alastomia naisvartaloita kuin miehiä, jotka saavat pitää housut jalassaan.

 

Crash on jakanut mielipiteitä: kauhistelun ohella elokuvaa on myös ylistetty. Huomattavin osoitus arvostuksesta on Kultainen palmu, joka on toistaiseksi jäänyt Cronenbergin ainoaksi, vaikka useampia ehdokkuuksia onkin tullut. Crash vertautuu kiinnostavasti erääseen myöhempään Kultaisen palmun voittajaan, kehokauhu Titaneen (2021). Crash ei ole yhtä graafinen ja kaukana kauhusta, vaikka synkkämielinen onkin. Titane käsittelee sekin ruumiillisuutta, mutta keskittyy ajan hengessä enemmän sukupuoleen ─ teemaan, joka ei Crashille ole niin keskeinen. Rajoja koettelevaa kerrontaa toki kummassakin, teknologian ja lihan rajuja kohtaamisia kivun tuolla puolen.

Pisteytys: 7/10

Bacalaureat - Valmistujaiset (2016)

Ohjannut Cristian Mungiu

Romania, Ranska & Belgia 2016, 128 min.

Draama, Rikos

Pääosissa: Adrian Titieni, Maria Dragus, Lia Bugnar

 

Some important steps in life depend on small things.

 

Keski-ikäinen Romeo (Titieni) on elämässään taitekohdassa. Etevän tyttären (Dragus) päättökokeet ovat alkaneet, ja niissä määrittyy jälkikasvun tulevaisuus. Saako hän stipendin Cambridgen yliopistoon, jotta voi jättää Romanian kurjuuden taakseen? Samalla Romeon avioliitto rakoilee tai oikeastaan jo sortuu, nuoruuden idealismistakin on jäljellä enää tottumus. Olisiko tämä oikea hetki aloittaa alusta? Lopulta maa järisee, kun tytär joutuu seksuaalirikoksen uhriksi kokeiden ratkaisevalla hetkellä.
 

Valmistujaiset (engl. Graduation) on moraalivalintojen draama, joka pitää varpaillaan. Keski-ikäisen miehen syrjähypyt täydentävät tarinaa, mutta se on samalla aiheena kulunut. Melkein toivoisi, että pääosassa olisikin ollut perheen äiti. Kuitenkin Eliza-tyttären omapäisyys ja valinnat saavat ravistella Romeo-isää, vaikka maailma tuntuu pyörivän pitkälti miesten ja korruptoituneiden rikollisten ehdoilla. Jospa nuoressa sukupolvessa olisi tulevaisuus ja Eliza saisi määrittää oman polkunsa.

Cannesissa ensi-iltansa saanut elokuva kilpaili Kultaisesta palmusta ja Cristian Mungiu palkittiin parhaasta ohjauksesta. Valmistujaiset on linjassa Mungiun muun tuotannon kanssa (esim. 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää, 2007), sillä yhteiskunnallinen elokuva tarkastelee Mungiun kotimaan Romanian oloja. Korruptio ja rikollisuus, naisten asema... Samat teemat jatkuvat Mungiun uusimmassa teoksessa Fjord (2026), joka on tuore Kultaisen palmun voittaja. Komeaa jatkoa Cannesissa näkyvyyttä saaneelle uralle ja romanialaisen elämänmenon kuvaukselle.

Pisteytys: 7/10

Le monde du silence - Hiljainen maailma (1956)

Ohjannut Jacques-Yves Cousteau & Louis Malle

Ranska & Italia 1956, 86 min. 

Dokumentti, Seikkailu

 

In a mysterious realm, the silent world...

Valtameritutkija ja seikkailija Jacques-Yves Cousteau (1910─1997) tunnetaan merenalaisen elämän kuvaajana ja suojelijana. Cousteau on tehnyt alaansa tunnetuksi useissa suosituissa elokuvissa ja tv-sarjoissa, joista Hiljainen maailma on yksi nimekkäimpiä. Palkitussa dokumentissa kolutaan kolmea eri merta, nähdään tutkijoita työssään ja tutustutaan moniin jännittäviin mereneläviin. Oman aikansa sukellusteknologian huippuvermeitä esitellään ylpeinä ja syystä, sillä niiden avulla on saatu kuvattua upeaa dokumenttimateriaalia vaikeissa olosuhteissa.

 

Merien salattu elämä on kaunista katsottavaa, mutta ajankuva on dokumentin kiehtovin puoli. Samalla myös karmein, sillä retkikunnan elkeet ovat toisinaan järkyttäviä ja tutkimusetiikasta ei ole tietoakaan. Vaikka Cousteaulla on ollut merkittävää vaikutusvaltaa mertensuojelun kehittämisessä, eipä kaikkea vielä 1950-luvulla ymmärretty. Tässäkin dokumentissa muun muassa ratsastetaan ahdistuneilla kilpikonnilla, räjäytellään koralliriuttaa dynamiitilla (!!!) sekä keräillään mereneläviä ruuaksi ja tutkimusnäytteiksi, ihan vaan näyttämisen halusta. Eläimet ovat leluja ja tutkimuskohteita.

 

Hiljainen maailma (engl. The Silent World) vetosi seikkailunnälkäiseen aikalaisyleisöön, hyvin ymmärrettävästi, sillä merenalainen valtakunta on kaunis ja ihmeellinen. Sen koskemattomuutta tekee mieli puolustaa ja siksikin retkikunnan törppöily raivostuttaa, vaikka he tuskin ymmärsivät tekojensa vaikutusta. Etiikkaa eivät pohtineet aikalaisyleisötkään, sillä elokuva voitti parhaan dokumentin Oscarin ja Kultaisen palmun. Jälkimmäinen on hieno saavutus, koska Hiljainen maailma on ensimmäinen Kultaisella palmulla palkittu dokumentti. Sittemmin Cannesin pääpalkinnon on saanut vain yksi toinen dokumentti, Michael Mooren Fahrenheit 9/11 (2004).

 

Pisteytys: 6/10

Le mystère Picasso ─ Picasso - arvoitus (1956)

Ohjannut Henri-Georges Clouzot

Ranska 1956, 78 min.

Dokumentti 

 

I do not look for, I find!

Kuinka mestari työskentelee? Henri-Georges Clouzot'n oivaltavassa dokumentissa seurataan herkeämättä Pablo Picasson luovaa prosessia. Katsoja saa nauttia lähes keskeytymättömästä kuvien virrasta, joka tuottaa yllätyksiä ja oivalluksia. Kuvavirtaa rytmittää musiikki, joka sopii valittuihin aiheisiin ja väriskaaloihin. Välillä maalaustyö taukoaa, kun kaksi maestroa, ohjaaja ja taidemaalari, keskustelevat urakan jatkumisesta. Hetken taika on läsnä, sillä näiden teosten oli määrä tallettua ainoastaan filminauhalle ja elokuvakatsojien ihmetykseksi. 

 

Picasso - arvoitus (eng. The Mystery of Picasso) on toteutettu kekseliäällä tekniikalla. Picasso maalasi läpinäkyvälle kankaalle, joten teokset ilmestyvät kuvaan taianomaisella tavalla. Todellista maalausprosessia on nopeutettu huomattavasti, ja hyvä niin, vaikka aiheeseen syvästi vihkiytynyt taiteenharrastaja saattaisi jaksaa katsoa tätä tuntikausia. Reilun tunnin mittainen dokumentti on juuri sopivan mittainen ja ajantaju jopa hieman katoaa. Mitä tästä teoksesta muodostuukaan? Minkä uuden suunnan maalaus yllättäen saakaan? Kuinka monta teosta yhdelle kankaalle voi rakentua? Ehkäpä olisi sittenkin jaksanut katsoa vielä yhden teoksen syntymän ja katoamisen...

 

Cannesissa ensi-iltansa saanut dokumentti vastaanotettiin ihastuneena. Elokuva voitti arvostetun Prix du Juryn, nykyisen "Cannes-kolmosen", mutta vielä tuolloin tuomaristopalkinto oli arvokkaampi kakkossija Kultaisen palmun kisassa. Erikoista kyllä, varsinainen pääpalkinto meni niin ikään dokumentille, Jacques Cousteaun syvänmerensukellukselle Hiljainen maailma (1956). Kelpo voittaja olisi tullut varmasti tästä taiteilijatarinastakin, aavistuksen unohtuneesta luomisen ihmeestä.

 

Pisteytys: 8/10

Mat - Äiti (1926)

Ohjannut Vsevolod Pudovkin

Neuvostoliitto 1926, 89 min.

Mykkäelokuva, Draama

Pääosissa Vera Baranovskaja, Nikolai Batalov, Aleksandr Chistjakov

 

The mother.

 

Varhaiset neuvostoelokuvat olivat jylhää propagandaa mutta myös häikäisevää luovuutta. Ajan tunnetuin ohjaaja on Sergei Eisenstein, jonka ohella suuriin merkkinimiin lukeutuu myös Vsevolod Pudovkin (1893─1953). Eisensteinin tapaan Pudovkin kehitti voimakkaasti elokuvien rytmiä ja leikkauksia, jotka tässä filmissä ovat todella säväyttäviä. Sen sijaan Eisensteinistä Pudovkinin erottaa se, että hän tapasi keskittyä massojen sijaan yksilöihin. Niinpä Äiti kertoo yhden köyhän perheen tarinan tsaarinajan loppuvuosien kuohuissa, vallankumousvuonna 1905. Tarinan pohjalla on Maksim Gorkin samanniminen romaani (1907).

Vanha äiti (Baranovskaja) riutuu juoppomiehen (Chistjakov) ikeessä. Lohtua tuo nuorukaiseksi varttunut poika, joka kuitenkin tempautuu vallankumoustoimintaan. Isän ja pojan välille kasvava konflikti riipii äitiä, joka lopulta löytää voimansa poikansa kannattamasta työläisliikkeestä. Yhden työläisperheen kautta kuvataan kontrasteja ja erilaisia valintoja, joista selvästi alleviivataan tuhoontuomitut ja sankarilliset ratkaisut. Äidin rooli kodin sydämenä ja perheen yhdistäjänä on kaikkein keskeisin: hän on miesten maailmassa sivuroolissa ja avainasemassa.

 

Äiti aloittaa Pudovkinin vallankumoustrilogian, jota jatkaa kaksi niin ikään arvostettua elokuvaa. Pietarin viimeiset päivät (1927) kuvaa lakkomielialoja ensimmäisen maailmansodan alla ja Myrsky yli Aasian (1928) kertoo kapitalismin huijaamasta mongolimiehestä, joka liittyy neuvostopartisaaneihin. Liittykää työläisten rintamaan, tuntuvat kaikki teokset katsojiaan vimmaisesti neuvovan. Äiti on kerännyt mainetta innovatiivisista teknisistä ratkaisuistaan ja tunteikkaista näyttelijöistään. Kokonaisuus on todella hieno, propagandasta huolimatta ─ eikä sitä olisi aikakauden neuvostoelokuvissa voinut millään tapaa välttääkään.

Pisteytys 8/10

Brassed Off - Suu messingillä (1996)

Ohjannut Mark Herman

Iso-Britannia & USA 1996, 108 min.

Draama, Komedia

Pääosissa: Stephen Tompkinson, Tara Fitzgerald, Pete Postlethwaite, Ewan McGregor

 

Land of Hope and bloody Glory!

 

Grimleyn pikkukaupungin sydän on hiilikaivos, joka tuo seudulle elannon. Kun kaivosta ollaan lakkauttamassa, murhe ja kapinahenki vuorottelevat. Kaivoksen puhallinorkesteri haluaa silti soittaa vaikka mikä tulisi eteen. Orkesteri saa vahvistuksekseen monille tutun paluumuuttajan, Glorian (Fitzgerald), joka kuitenkin onkin kaivosyhtiön johtoportaan leivissä.

Suu messingillä on sympaattinen työläistarina kaivostyöläisten Britanniasta. Elokuvalla on juurensa tosielämässä, sillä hiilikaivosten työläiset lakkoilivat laajasti ja näyttävästi 1980-luvulla ja taas 1990-luvun alussa. Saastuttava hiilikaivos tuntuu kyllä jo auringonlaskun alalta, mutta on toki väärin, että työläiset jätettiin tyhjän päälle. Tässä tarinassa on yhteisöllisyyttä ja taisteluhenkeä, sivumakuna viritellään pientä romanssiakin. Elokuvan paras juttu on kuitenkin mahtava puhallinorkesterimusiikki, josta saadaan nauttia iloisessa loppufinaalissa oikein kunnolla.

Mark Hermanin sydämellinen draamakomedia menestyi erinomaisesti kotimaassaan, jossa sen arvostus on säilynyt: Suu messingillä on lisätty British Film Instituten sadan parhaan brittielokuvan listalle. Kiistämättä tarinassa on paljon saarivaltion tunnelmaa ja työläishistoriaa kulttuuriperinteineen, vaikka tarina jääkin aavistuksen haaleaksi. Vaikka loppufanfaari on komea, se on turhan sentimentaalinen. Suu messingillä tarjoaa työläistunnelmaa ja yhteishenkeä, vaikka hieman turhan innokas tunteiden tiristäminen latistaakin elokuvan aitoutta.

Pisteytys: 6/10

The Devil Wears Prada - Paholainen pukeutuu Pradaan (2006)

Ohjannut David Frankel

USA & Ranska 2006, 109 min.  

Komedia, Draama 

Pääosissa: Anne Hathaway, Meryl Streep, Emily Blunt 

 

A million girls would kill for this job.

 

Nuori toimittajanalku Andy (Hathaway) palkataan assistentiksi kuuluisan muotilehti Runwayn toimitukseen. Andy tosin ei tiedä muodista mitään ja tehtävät karsean Miranda-mogulin (Streep) alaisuudessa tekisivät kenet tahansa kaistapäiseksi. Andy päättää silti sinnitellä uranousun toivossa. Ainakin hän oppii matkalla yhtä sun toista muotimaailman erikoisuuksista ja itsestään.

Paholainen pukeutuu Pradaan perustuu Lauren Weisbergerin samannimiseen menestysromaaniin (2003). Elokuva alkaa sähäkkänä uratarinana ja lupailee mojovaa katharista, jossa muotimaailman itsekeskeiset pomot saavat nenilleen ja koko alallekin ehkä vähän nauretaan. Sellaista kuviota ei kuitenkaan ole odotettavissa, sillä Mirandan maailma toimii omilla ehdoillaan. Koko muotiseikkailu jää Andylle pelkäksi karmeaksi anekdootiksi uran varrella. Vai jääkö? Siitä taidetaan kertoa elokuvan jatko-osassa, joka saa ensi-iltansa keväällä 2026.

Aikansa hittielokuvan käsittelytapa tuntuu jo nykypäivänä auttamattoman väljähtyneeltä. Naisen kehoon ja toimijuuteen kohdistuvista ihanteista voi tehdä huumoria, mutta tässä elokuvassa vitsailu ei ole rakenteita kyseenalaistavaa. On vain vähän hassu juttu, että Andy on muotimaailmassa lihava ja tyylitön, eikä hänen oikeaoppisesti kuulu murjottaa saamastaan palautteista ─ vaan laihduttaa ja hankkia paremmat vaatteet. Juoni on valju ja vanhentunut, mutta on elokuvassa toki hyvääkin. Meryl Streep tekee tutun laadukasta roolityötä ja sai osastaan jälleen yhden Oscar-ehdokkuuden.

Pisteytys: 4/10

Lust for Life - Hän rakasti elämää (1956)

Ohjannut Vincente Minnelli & George Cukor 

USA 1956, 122 min.

Biografia, Draama

Pääosissa: Kirk Douglas, James Donald, Anthony Quinn

 

I'm not afraid of emotion.

Vimmainen biografia kertoo taidemaalari Vincent van Goghin (Douglas) aikuiselämästä. Tarina alkaa siitä, kun parikymppinen Vincent elää kiihkeää uskonnollista vaihettaan ja lähtee saarnaajaksi noenmustaan kaivosyhteisöön. Taiteilijuus kuitenkin vie voiton: tavallisen työläisen kuvaukset vaihtuvat pian värikkäinä väräjäviin maisemiin, mutta samalla murenee taiteilijan mieli.

Pääosaa näyttelevän Kirk Douglasin kiihkeä ja fyysisesti taipuisa roolityö säväyttää. Taiteilijasta piirtyy kuva suurten tunteiden miehenä, joka näki värit kirkkaampina ja väreilevämpinä kuin moni muu. Roolista tuli Oscar-ehdokkuus ja voittokin olisi ollut ansaittu. Itse biografia perustuu Irving Stonen samannimiseen romaaniin (1934), joka on tosipohjaista fiktiota. En ole van Gogh -asiantuntija, mutta elokuva vaikuttaa pääpiirteissään realistiselta tulkinnalta taiteilijan vaiheista. Kaikkea elokuva ei halua tai ehdi käsitellä: esimerkiksi van Goghin myöhempi uskonnonvastaisuus ei tule esille. Muitakin vastaavia nyansseja riittänee, mutta kaikkea elokuvaan ei toki mahdukaan.

Hän rakasti elämää sai ilmestyessään pääasiassa ylistäviä arvioita kriitikoilta. Neljästä Oscar-ehdokkuudesta voitto tuli Anthony Quinnille sivuosasta Paul Gauguinina, van Goghin kiivaana taiteilijakollegana. Sittemmin filmi on noteerattu esimerkiksi The New York Timesin tuhannen parhaan elokuvan listalla. Vincent van Goghin värikäs ja traaginen elämä on innoittanut muitakin elokuvantekijöitä. Taidemaalarin vaiheista kertovat muun muassa upea animaatio Loving Vincent (2017) ja Willem Dafoen taitavas taiteilijatulkinta Van Gogh - ikuisuuden porteilla (2018).

Pisteytys: 8/10

A Scanner Darkly - Hämärän vartija (2006)

Ohjannut Richard Linklater 

USA 2006, 100 min. 

Animaatio, Rikos, Draama, Scifi

Pääosissa: Keanu Reeves, Robert Downey Jr., Woody Harrelson

 

What does a scanner see?

Philip K. Dickin scifiromaani Hämärän vartija (1977) kertoo maailmasta, jossa huumeiden vastainen sota on auttamattomasti hävitty. Tarina on dystopia, mutta se pohjautuu Dickin omiin huuruisiin kokemuksiin 1970-luvun huumepiireistä. Elokuvaversio sijoittaa tarinan 2000-luvulle. Miltei neljännes Yhdysvaltain väestöstä on koukussa aivoja mädättävään D-huumeeseen, minkä vuoksi on kehitetty ennennäkemätön valvontajärjestelmä salaisine agentteineen.

Tarinan päähenkilö on päihteisiin uponnut huumekyttä Bob Arctor (Reeves), joka kamppailee vaikeassa kaksoisroolissaan. Tukahduttava ja synkähkö rikosfilmi on viimeistelty vinolla huumorilla, joka estää uppoamasta liian syvälle huumehelvetin lohduttomaan maailmaan. Elokuva on toteutettu rotoskooppitekniikalla, eli alun perin filmille näytelty materiaali on animoitu jälkeenpäin. Vaikutelma on hieman unenomainen ja kuva häilyy kuin öljyinen veden pinta. Se sopii elokuvan tyyliin, jossa todellisuuden eri tasoja kyseenalaistetaan ja pohditaan, kuka saa katsoa ja ketä.

Hämärän vartija ei noussut ilmestyessään menestykseen, vaikka kokeellisuus saikin jokusia kehuja. Elokuva on jäänyt verrattain tuntemattomaksi siivuksi Richard Linklaterin uralla, kovasta tähtikaartista ja kulttikirjailijan pohjateoksesta huolimatta. Kontrasti vaikkapa pari vuotta aiemmin ilmestyneeseen hittifilmiin School of Rockiin (2003) on ilmeinen, menestyksen, jälkimaineen ja ylipäätään elokuvien tyylin puolesta. Hämärän vartija on kiinnostavaa kyynistä scifiä, vaikka ajoittain paikoillaan jankkaava tarina ei tunnu etenevän mihinkään. Vai enkö vain ymmärtänyt Dickin tai Linklanterin nyansseja? Kaiken varalta lienee parasta suositella elokuvaa Dickin tuotantoa tunteville.

Pisteytys: 6/10

The Eagle Has Landed - Kotka on laskeutunut (1976)

Ohjannut John Sturges

Iso-Britannia & USA 1976, 135 min.  

Sota, Toiminta, Seikkailu 

Pääosissa: Michael Caine, Donald Sutherland, Robert Duvall 

 

More bloody foreigners!

Toisen maailmansodan taistelut käyvät kiivaana ja Saksan asema on kääntynyt tappiolliseksi. Häviävässä leirissä syntyy epätoivoisia ratkaisuja, kuten hätäinen juoni Winston Churchillin kidnappaamiseksi. Tuumasta toimeen: joukko saksalaisia luikahtaa Britanniaan ja asettuu valeasuissa pieneen kylään odottamaan pääministerin ohiajoa. Voiko temppu onnistua?

Kotka on laskeutunut perustuu Jack Higginsin samannimiseen hittijännäriin (1975). Karismaattisilla tähtinäyttelijöillä vahvistettu elokuva on parhaimmillaan hyvin viihdyttävää seurattavaa, eritoten lopussa, kun päästään viimein toteuttamaan villiä suunnitelmaa. Huumoriakin on mukana. Kokonaisuus jää silti aika keskinkertaiseksi. Tarina etenee turhan suoraviivaisesti ja alku on liian hidas. Syvällistä sisältöä elokuvassa ei ole: se on yksinkertaisesti sotaseikkailu, jossa viihde on etusijalla.

 

Suomalaisia elokuva kiinnostanee siksi, että alkupuolen osuuksia on kuvattu Rovaniemellä. Hetket jäävät lyhyiksi, mutta ehkäpä nekin nostivat aikanaan katsojalukuja: Kotka on laskeutunut nousi Suomessa vuoden 1976 kymmenen katsotuimman elokuvan joukkoon. Elokuva oli ylipäätään menestys lippuluukuilla, vaikka kaikkien aikojen sotaseikkailuiden parhaimmistoon se ei yllä. Elokuva jäi John Sturgesin viimeiseksi ohjaustyöksi. Aiemmalta uralta löytyy muitakin vastaavia toimintarainoja, kuten lajin klassikko Suuri pakoretki (1963). Kotka on laskeutunut ei yllä samaan rytmiin, mutta kelvannee se silti edelleen viihteeksi sota-aikaan sijoittuvien jännäreiden ystäville.

 

Pisteytys: 6/10

Tammi-, helmi- ja maaliskuun elokuvat 2026

Materialists
Ohjannut Celine Song 

USA 2025, 116 min.

Romantiikka, Komedia, Draama 

Pääosissa: Dakota Johnson, Chris Evans, Pedro Pascal

 

 

 

 

Luksustreffejä ammatikseen järjestelevä Lucy (Johnson) joutuu tekemään valinnan kahden miehen väliltä. Napatako täydellinen match, rikas Harry (Pascal) vai tosirakkaus, tyhjätasku John (Evans)? Celine Songin romanttinen komedia on klassisuudessaan täyttä Jane Austenia: terävää yhteiskunnallista piikittelyä ja pääosassa nainen, jolla on kaksi sulhaskandidaattia. Sen oikean katsoja toki tietää jo alusta saakka, kuten asiaan kuuluu. Yhteiskuntakritiikki jää kuitenkin vähän puolitiehen, eikä ihmissuhdekuvaus yllä samalle syvälliselle tasolle kuin ohjaajan esikoinen Past Lives (2023). Vaan eipä huonoa viihdettä tämäkään, ja Songin seuraavaa filmiä odottelee väistämättä jo mielenkiinnolla.

Pisteytys: 7/10

Ljósbrot - Kahden auringonlaskun välissä
Ohjannut Rúnar Rúnarsson

Islanti ym. 2024, 82 min. 

Draama 

Pääosissa: Elín Hall, Mikael Kaaber, Katla Njálsdóttir

 

 

 

Terävä draama riistetystä ensirakkaudesta ja salaisuuksista. Erään nuoren kuolema ravisuttaa Unaa (Hall), mutta hän ei voi paljastaa, mitä kaikkea tapaukseen liittyy. Yhden vuorokauden elokuvassa on valtava tunteiden kirjo. Elokuva ei kerro vain nuoruuden kuohuista, vaan laajemminkin ihmisyydestä ja yhteiselosta. Filmi menestyi hienosti monilla filmijuhlilla, ja Cannesissa elokuva huomioitiin omaperäisiä näkökulmia esittelevän Un Certain Regard -sarjan pääpalkinnolla.

 

Pisteytys: 7/10 

 

Kalak
Ohjannut Isabella Eklöf

Islanti ym. 2023, 120 min.

Draama 

Pääosissa: Emil Johnsen, Asta Kamma August, Soren Hellerup

 

 

 

Lapsuustraumojaan pakeneva Jan (Johnsen) on muuttanut perheineen Grönlantiin. Edes arktiseen maahan asettautuminen ei poista sisällä uinuvaa tuskaa, jota kaikki Janin itsekkäät teot vain syventävät. Elokuvaa katsoessaan tulee ajatelleeksi kolonialismia ja pohjoisia alueita, joiden elämästä ei tiedetä riittävästi edes täällä Pohjois-Euroopassa. Millä oikeudella Jan menee sotkemaan paikallista arkea? Synkeä draama perustuu Kim Leinen samannimiseen autofiktiiviseen teokseen (2007). Kiinnostavia hetkiä ja miljöö, mutta punainen lanka hukkuu.

 

Pisteytys: 6/10

Love & Friendship (2016)

Ohjannut Whit Stillman

Iso-Britannia, Irlanti, Ranska & Hollanti 2016, 90 min. 

Romantiikka, Komedia, Draama

Pääosissa: Kate Beckinsale, Morfydd Clark, Xavier Samuel, Tom Bennett

 

Facts are horrid things.

Jane Austenin Lady Susan -kirjeromaaniin (n. 1794, julk. 1871) perustuva elokuva on sanailevaa säätyläissatiiria romanttisilla höystöillä. Love & Friendship kertoo leskestä, lady Susan Vernonista (Beckinsale), joka pyrkii naittamaan itsensä ja tyttärensä Frederican (Clark). Perheen alati hupenevat vauraudet on turvattava, vaikka sitten tyytymällä rikkaisiin mutta hömelöihin sulhaskandidaatteihin! Mutta mitä käy, kun tosirakkaus astuu vauraiden naimakauppojen tielle?

Love & Friendship on on viehättävästi tyyliteltyä periodielokuvaa. En ole lukenut alkuperäiskertomusta, mutta elokuvasta syntyy vaikutelma, että adaptaatiossa on onnistuttu hyvin. Austenille ominainen viiltävän älykäs sanailu ja rivien välistä tehtävät nasevat tulkinnat ovat filmin parasta antia. Rakkaustarinan ystävätkään tuskin joutuvat pettymään, kun lopulta koittaa klassinen valinta oikean ja väärän puolisokandidaatin välillä. Koomiset sivuhahmot luovat aviokiemuroihin omanlaistaan huumoria, mutta kiinnostavimpia ovat viekkaat ja viisaat naiset.

Ilahtuneita arvioita saanut elokuva lukeutuu Austen-filmatisointien parhaimmistoon, sillä se tuo taitavasti esille Austenin kyvyn humoristiseen yhteiskuntakritiikkiin. Tarina tuntuu samaan aikaan tutulta ja tuoreelta. Uutuudenviehätys syntyy siitä, ettei tätä nimenomaista kertomusta ole filmatisoitu kertaakaan aiemmin, eikä postuumisti julkaistu kirjakaan ole erityisen tunnettu. Toisaalta tuntuu, että Susan Vernonissa ja hänen seurapiireissään olisi aineksia enempäänkin. Love & Friendship jättää samaan tunnelmaan kuin ohjaaja Whit Stillmanin menestysteos Metropolitan (1990). Elokuvat ovat hieman eri maailmasta, mutta molemmissa piikitellään yläluokkaa ja seilataan laajan hahmokaartin kanssa vauraissa pidoissa. Kelpo draamoja molemmat, mutta vielä ripaus sitä jotain...

Pisteytys: 7/10

Letters from Iwo Jima - Kirjeitä Iwo Jimalta (2006)

Ohjannut Clint Eastwood 

USA 2006, 141 min.

Sota, Historia

Pääosissa: Ken Watanabe, Kazunari Ninomiya, Tsuyoshi Ihara

 

We can die here, or we can continue fighting.

 

Pienellä Iwo Jiman saarella käytiin tuhoisa taistelu helmi-maaliskuussa 1945. Japanin ja Yhdysvaltain joukkojen verisessä kohtaamisessa yli 20 000 sotilasta kuoli ja tuhansia haavoittui. Clint Eastwoodin sotaelokuva seuraa taistelutapahtumia japanilaisten näkökulmasta. Joukossa on isänmaallisia ja kunniantuntoisia miehiä, mutta myös heitä, jotka haluaisivat kotiin perheensä luo harjoittamaan ammattiaan. Kuka muka haluaa kaivaa omaa hautaansa hylätyllä saarella, kun oma elämä odottaa toisaalla? Kosmopoliitin kenraali Kuribayashin (Watanabe) kautta avautuu näkökulma yhdysvaltalaisten ja japanilaisten suhteisiin.
 

Kirjeitä Iwo Jimalta on poikkeava sotakuvaus, koska se pyrkii paikkaamaan sodassa syntyneitä haavoja. Ymmärtävä japanilaisnäkökulma on uutta, sillä Japani ei ole pelkkä vihollinen: asetelma on sodanvastainen ja hahmot inhimillisiä. Kerronta ei ole kuitenkaan erityisen hienovaraista ja oivaltavaa (vrt. Veteen piirretty viiva, 1998), vaan pikemminkin rautalangasta vääntelyä. Ehkäpä sitäkin tarvitaan, jotta sanoma menee perille. Clint Eastwood ohjasi elokuvalle parin, Isiemme liput (2006), joka kertoo samasta taistelusta yhdysvaltalaisten sotilaiden näkökulmasta. Olin aikeissa katsoa senkin, mutta tähtilippujen kohoaminen sotatantereilla tuntuu juuri nyt aiheena uuvuttavalta, oli kyseessä sitten ensimmäinen, toinen tai kolmas maailmansota.

Eastwoodin sotakaksikko sai positiivisen vastaanoton, joskin tämä japanilaisversio kohosi parivaljakosta hieman kehutummaksi. Ylipäätään molemmat elokuvat noteerattiin monien kriitikoiden top-listoilla, usein nimenomaan yhdessä, toisiaan täydentävinä teoksina. Kirjeitä Iwo Jimalta menestyi erityisen hyvin Japanissa, jossa elokuva sai kiitosta lähestymistavastaan ja autenttisesta toteutuksestaan. Japanilaiset näyttelijät, kieli ja maan oloihin perehtyminen eivät ole vieläkään itsestäänselvyyksiä Hollywood-tuotannoissa.

Pisteytys: 6/10

Fantastic Voyage - Fantastinen matka (1966)

Ohjannut Richard Fleischer

USA 1966, 100 min.

Scifi, Seikkailu 

Pääosissa: Stephen Boyd, Raquel Welch, Edmond O'Brien

 

But I don't want to be miniaturized!

Muuan tutkija joutuu salamurhayrityksen kohteeksi ja nyt vaarallinen verihyytymä uhkaa tehdä miehestä lopun. Mutta kiitos ja ylistys tieteen, jotain on sittenkin tehtävissä! Kutistettu pelastuspartio sukeltaa aluksellaan potilaan elimistöön ja matkaa kohti tuhottavaa hyytymää. Ensimmäinen matka ihmiskehon sisälle on vaarallinne ja kaiken lisäksi joku yrittää sabotoida sen etenemistä. Onko vihollinen soluttautunut vastapuolen verenkiertoon?

Fantastinen matka on herttaisen naiivia scifiä, jonka mahdottomuuksia on turha ryhtyä erittelemään. Leikkiin heittäytyminen on usein hauskempaa kuin virheiden erittely, mutta tämän elokuvan tapauksessa hölmöyksille ei voi olla nauramatta hyväntahtoisesti. Se on oikeastaan tarinan ainoa hupi, sillä seikkailu verisuonistossa on melko pitkäpiimäistä seurattavaa. Tarinan jännitteet ovat ennalta-arvattavia ja maisemat yksipuolisia, vaikka välillä Oscar-palkitut lavasteet viehättävätkin. Edistyksellisesti seikkailuryhmässä on naisjäsen (Welch), jonka taitoja tosin ajanmukaisesti epäillään. Lopulta tämäkin edistysasetelma sortuu, kun kaunis assistentti joutuu hengenvaaraan ja miesten pelastustaitoja koetellaan.

Nahkeasta suhtautumisestani huolimatta olen sitä mieltä, että Fantastinen matka on kiinnostava scifi-merkkipaalu. Elokuva nimittäin sai aikanaan hyvän vastaanoton ja sille on riittänyt faneja myöhemminkin. Elokuvantekijöiden pyynnöstä suosittu tieteiskirjailija Isaac Asimov julkaisi elokuvaan pohjautuvan kirjan (1966), joka sekin keräsi lukijoita. Elokuvan vaikutus näkyy monissa myöhemmissä scifikertomuksissa, sillä kutistumisideaa on hyödynnetty muun muassa Marvel-universumin sarjakuvissa ja elokuvissa (esim. Ant-Man, 2015). Ehkäpä ranskalainen animaatiosarja Olipa kerran elämä (1986) on niin ikään vaikuttunut Fantastisen matkan ihmeistä.

 

Pisteytys: 5/10

Jerry Maguire - elämä on peliä (1996)

Ohjannut Cameron Crowe

USA 1996, 139 min.

Draama, Romantiikka, Komedia 

Pääosissa: Tom Cruise, Renée Zellweger, Cuba Gooding Jr.

 

Show me the money!

 

Urheilumanageri Jerry Maguire (Cruise) kyseenalaistaa alansa ongelmat. Onko raha tärkeämpää kuin asiakkaat? Jerryn eettinen herätys kuitenkin johtaa potkuihin, eikä miehen auta kuin perustaa oma firma ja viedä mukanaan ainoa asiakas, joka jää jäljelle. Nouseva jalkapallotähti Rod Tidwell (Gooding Jr.) ja lempeä sihteeri Dorothy Boyd (Zellweger) tukenaan Jerry Maguire saa uudenlaisen bisneksen pyörimään ─ siinä samalla syntyy yksi ystävyys ja kaunis rakkaustarina.

Jerry Maguire hellii juppienjälkeisen ajan pehmeitä arvoja. Rakkaus on tärkeämpää kuin raha mutta ei elokuvassa menestystäkään kaihdeta. Kiistämättä tuntuu jo lähtökohtaisesti hupsulta, että kapitalistinen manageribisnes voisi olla muutakin kuin tuotesijoittelua ja dollarinkuvia. Lopulta tarina kertookin tutusta amerikkalaisesta unelmasta, jonka sentään voi Maguire-opeilla saavuttaa vähemmälläkin huutamisella ja rahassa piehtaroinnilla. Yksilön pärjäämisen eetos ydinperhearvoineen ei silti unohdu kokonaan.
 

Kassamagneetiksi kasvanut elokuva keräsi positiivisia arvioita ja nappasi viisi Oscar-ehdokkuutta.  Cuba Gooding Jr. sai voiton räväkästä sivuosastaan, Tom Cruisekin oli ehdolla ja Renée Zellwegerille filmi merkitsi läpimurtoa Hollywoodin tähtitaivaalle. Alun perin Jerry Maguiren pääroolia oli kaavailtu Tom Hanksille, mutta ehkäpä Cruisen tähdittämänä elokuva sai vähän toisenlaista särmää. Lopulta elokuvasta taidetaan muistaa lähinnä muutamat onelinerit, mutta pehmeää ysärielokuvaa kaipaaville filmi tuonee herttaista optimismia ja menneen ajan lämpimiä sävyjä.

Pisteytys: 6/10