L'Atalante (1934)

Ohjannut Jean Vigo
Ranska 1934, 89 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Michel Simon, Dita Parlo, Jean Dasté

Père Jules joue son accordéon.

Nuorena kuolleen Jean Vigon viimeiseksi teokseksi jäänyt L'Atalante on rujouden ja runollisuuden herkkä yhdistelmä - kenties maailman kaunein elokuva. L'Atalante-jokilaivassa matkaavat vasta avioituneet Jean (Dasté) ja Juliette (Parlo), seuranaan laivakissat, laivapoika ja vanha merikarhu Jules (Simon). Aluksen saavuttua Pariisiin, kuohuvasta suurkaupungista hurmioitunut Juliette karkaa laivasta. Jean on surusta lamaantunut, joten Julesin täytyy saada Juliette palaamaan.

Elokuvan teema on rakkaus monissa muodoissaan - sen huuma ja kaikkiallisuus, mutta myös rakastamisen vaikeus ja rakkauden aiheuttama tuska. Erikoiset yksityiskohdat ja jokilaivan omalaatuinen tilallisuus muodostavat elokuvan jäljittelemättömän kauniin, ekspressiivisen tunnelman. Sama efekti on myös huolella rakennetuilla henkilöhahmoilla. Erityiseen valokeilaan nousee upean Michel Simonin tulkinta Julesista, joka on hahmona uskomattoman monipuolinen. Yhtenä hetkenä Jules on kujeileva pikkupoika, toisena vastuuta kantava ystävä tai rajuotteinen, kokenut merenkävijä.

L'Atalante on mielenkiintoinen kokemus ja vaatii ehdottomasti useamman katselukerran. Filmi ei kuitenkaan ole Vigon edellisen ohjauksen, Nolla käytöksessä (1933), tapaan surrealistisen epämääräinen. Elokuva on helppo ymmärtää ja ottaa haltuun, mutta sen syvällisempi hahmottaminen ja siitä nauttiminen vaativat paluuta ainutlaatuisen jokilaivaromantiikan pariin. Ollapa laivakissana L'Atalantella!

Pisteytys:

10/10

Boudu sauvé des eaux - Boudu eli miten välttyä hukkumasta (1932)

Ohjannut Jean Renoir
Ranska 1932, 90 min.
Komedia
Pääosissa: Michel Simon, Charles Granval, Marcelle Hainia, Severine Lerczinska

Do you want to kiss me?

Eräänä päivänä Pariisin latinalaiskorttelissa kirjakauppias Edouard Lestingois (Granval) pelastaa jokeen hypänneen kulkurin (Simon). Tuo kulkuri, Boudu nimeltään, otetaan asumaan Lestingoisin talouteen. Vallatonta kulkuria ei kuitenkaan noin vain kesytetä talon ja yhteiskunnan tavoille!

Pääroolin loistava tulkitsija sekä elokuvan tuottaja Michel Simon on tuttu kasvo jo kahdesta aiemmasta Renoirin elokuvasta. Tästä elokuvasta irtoaa paljon pohdittavaa ja filosofoitavaa erityisesti Boudun edesottamusten ansiosta. Hippihenkinen kulkuri on vapaa sielu, jota yhteiskunnan normit eivät sido. Boudu eli miten välttyä hukkumasta on kiinnostavan päähenkilönsä lisäksi loistava erityisesti kuvatessaan pariisilaista elämänmenoa ja ympäristöä - kuuman kesäpäivän tuulenvireen voi miltei tuntea!

Boudu on varsin monisävyinen tapaus. Se toimii hyväntuulisena viihteenä ilman syvällisempiä ajatuskulkuja, mutta myös herättää ajattelemaan. Vaikka elokuva onkin helposti haltuunotettavissa, täytynee se kuitenkin joskus katsella uudelleen. Tästä elokuvasta on myös tehty peräti kaksi uusintaversiota, vuosina 1986 ja 2005 - mielenkiinnosta voisi toki nekin katsoa, vaikka odotukset eivät olekaan korkealla. Boudua on nimittäin takuulla vaikeaa jäljitellä!

Pisteytys:

8/10

La Chienne - Yöperhonen (1931)

Ohjannut Jean Renoir
Ranska 1931, 91 min.
Draama
Pääosissa: Michel Simon, Janie Maréze, Georges Flamant

Lulu in love.

Vaimonsa talutushihnaan päätynyt vässykkä Maurice Legrand (Simon) törmää eräänä iltana kauniiseen Luluun (Maréze), johon Maurice rakastuu. Lulu tosin viettää aikaa vanhan miespolon kanssa vain tämän rahojen takia. Todellisuudessa Lulun sydän pamppailee Dédélle (Flamant), koppavalle rikolliselle, joka pyrkii myös hyötymään tyttönsä karttuvasta varallisuudesta. Kolmiodraaman paljastuminen johtaa veritekoihin ja pian jokaisen elämä on tuomittu tuhoutumaan.

Elokuvan nimi on toisinaan kääntynyt englanniksi muotoon "Isn't Life a Bitch?", joka kieltämättä kuvaa tätä filmiä mainiosti. Yöperhonen on kertomus monimutkaisista ihmissuhteista, petoksesta, epätoivoisesta rakkaudesta ja siitä, kun kaikki vain todella menee päin seiniä - katkeraan loppuun saakka. Loistavaa ihmissuhdedraamaa! Lisäripauksen dramatiikkaa tähän elokuvaan lisää sen kahden nuoren päätähden kohtalo. Vain hieman kuvausten päätyttyä Marèze ja Flamant olivat matkalla Rivieralle, mutta kohtalokkaan kolarin seurauksena Marèze menehtyi. Siinä missä nousukiidossa olevan näyttelijän ura ja elämä päättyivät lyhyeen, Yöperhosen myötä uransa aloittanut Flamant joutui rankkaan mediaryöpytykseen.

Jean Renoirin toinen äänielokuva ei liene sitä tunnetuinta Renoiria, mutta on silti usein mainittu ohjaajan ensimmäisenä merkittävänä elokuvana. Elokuvan erikoinen tunnelma, mystinen Montmartre ja syventyvä dramatiikka tempaisevat katsojan mukaansa. Selkeät karaktäärit tekevät Yöperhosen karusta tarinasta oman tapauksensa, mutta silti kertomus onnistuu tavoittamaan myös jotain jokapäiväistä ja tuttua, jotain mihin samaistua. Sellaisista elementeistä on moni hyvä elokuva tehty. Paha saa palkkansa ja rakkaus on hullua, sanoo elokuva. Useimmiten allekirjoitamme väitteen todeksi.

Pisteytys:

8/10