A Clockwork Orange - Kellopeliappelsiini (1971)

Ohjannut Stanley Kubrick
Iso-Britannia & USA 1971, 136 min.
Rikos, Scifi
Pääosissa: Malcolm McDowell, Patrick Magee, Michael Bates

It's a sin!

Alex de Large (McDowell) on ultra-väkivaltaa ihannoiva nuorukainen, joka viis veisaa koulunkäynnistä ja muista kunnollisen elämän raameista. Keskiluokkaisten vanhempiensa tietämättä Alex on ryöstöjä, tihutöitä ja raiskauksia harrastava jengipomo, joka ei tunne sääliä tai katumusta uhriensa kohtalosta. Veristen ilojen aika katkeaa, kun Alex jää kiinni tekosistaan ja joutuu vankilaan. Siellä häntä odottaa kiltin pojan rooli ja koekaniinin osa brutaaleissa hoidoissa, joiden on määrä tehdä rikollisista yhteiskuntakelpoisia valtiokoneen osasia.

Hämärään lähitulevaisuuteen sijoittuva, dystooppinen Kellopeliappelsiini perustuu varsin tarkasti Anthony Burgessin samannimiseen romaaniin (1962). Andy Warholin underground-jumittelu Vinyl (1965) on erikoisen teoksen ensimmäinen filmatisointi, joskaan ei kovin tunnettu. Warholin versio saattaa haukotuttaa, mutta Stanley Kubrikin räväkän vision katselu on sen verran väkivaltainen ja pahoinvointia aiheuttava kokemus, ettei elokuvan osakseen saama paheksunta hämmästytä. Varsinkin Iso-Britanniassa inhoa lietsottiin näkyvästi, vaikka toisaalta Yhdysvalloissa elokuva menestyi erityisen mainiosti ja keräsi neljä Oscar-ehdokkuuttakin.

Kellopeliappelsiini on kylmä ja kuvottava tulevaisuuskuva, josta ei löydy toivon murentakaan. Vaikka tarina sijoittuu tuntemattomaan tulevaisuuteen, ovat sen hahmot keinotekoisine hyveineen tunnistettavia nykyajastakin. Kellopeliappelsiinin puhuttelevat moraaliteemat ovat ajattomia, eikä elokuva ole ainakaan temaattisesti vanhentunut hiventäkään. Kuka onkaan lopulta tarinan konna? Näyttelijät antavat monisävyiselle elokuvalle kaikkensa, eikä periksiantamaton Kubrick päästänyt ohjattaviaan helpolla. Jos ohjaustyö oli piiskurointia, myös itse elokuva on vailla pehmeää särmää. Ratkaisu toimii, vaikka puolensa on myös Burgessin teoksen toivonkipinällä, jonka Kubrick halusi versiostaan häivyttää.

Pisteytys:

8/10

If.... - Jos... (1968)

Ohjannut Lindsay Anderson
Iso-Britannia 1968, 111 min.
Draama
Pääosissa: Malcolm McDowell, David Wood, Richard Warwick

One man can change the world with a bullet in the right place.

Englantilaisessa poikakoulussa vallitsevat vuosisataiset traditiot ja valtasuhteet, mutta nyt opinahjossa kytee myös kapinan siemen. Vastalauseiden kapellimestariksi nousee vapautta kaipaava ja simputukseen kyllästynyt Mick Travis (McDowell). Jos... kuvaa nasevasti Euroopan hullun vuoden 1968 radikalismia, aikakautensa muutosta ja luokkayhteiskuntaa. Satiirinen kertomus on osuva ja taitavasti tehty, ja jo aikanaan filmin ansiot palkittiin muun muassa Cannesin Kultaisella palmulla.

Kapinan vääjäämättömyyttä korostetaan symbolisilla teoilla ja visuaalisilla tehokeinoilla. Tätä on erityisesti tulenkatkuinen loppukohtaus, joka tosin nykypäivän kouluammuskelujen aikana saa hieman turhan pelottavan sivumaun. Myös mustavalkoisten ja värikuvien vaihtelu on tehokeinoista yksi, vaikka se syntyikin täysin budjettisyistä. Eri tavoin kuvattu sama todellisuus herättää joka tapauksessa aavistuksen siitä, etteivät kaikki hetket välttämättä olekaan täysin totta. Onko loppukohtaus kuitenkin vain päähenkilöiden fantasiaa?

Jos... on oivasti kiinni aikakaudessaan, mutta se tuo myös mieleen erään vanhemman sisäoppilaitosklassikon: Jean Vigon Nolla käytöksessä (1933) oli aikansa anarkismia ja toimi inspiraationa myös Lindsay Andersonille. Jos... puolestaan vaikutti tuleviin elokuviin, joista selkeimmin yhtäläisyyksiä löytyy Stanley Kubrickin Kellopeliappelsiinista (1971). Pääroolissa molemmissa elokuvissa on loistava aikakauden kapinatunteiden tulkki Malcolm McDowell, joka muuten teki tässä elokuvassa vasta debyyttinsä. McDowell jatkoi Mick Travis -nimisenä hahmona myös kahdessa muussa  Andersonin elokuvassa (Onnenpoika, 1973 & Britannia Hospital, 1982).

Pisteytys:
9/10