Näytetään tekstit, joissa on tunniste Frank Borzage. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Frank Borzage. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. joulukuuta 2019

LUUKKU 6 - 90 vuotta sitten (Päivänsäde, 1929)

What's the matter with your feet?
Elokuvamaailma oli 1920-luvun lopulla vauhdissa. Uusi ääniteknologia innosti studioita keskinäiseen kilpailuun ja vuonna 1929 kisailemaan päästiin myös kaikkien aikojen ensimmäisistä Oscareista. Palkintojuhla tosin oli vielä sangen pienimuotoinen nykypäivän spektaakkelimaiseen gaalaan nähden (sama muuten koskee tänään ajankohtaisia Linnan juhlia, joita ensi kerran vietettiin vuosisata sitten sangen vaatimattomasti ─ kansan keskuudessa koko itsenäisyyspäivääkään ei vielä kunnolla tunnettu). Vuoden 1929 akatemiajuhlassa palkittiin vuosien 1927 ja 1928 parhaimmiksi katsottuja elokuvia ja osasuortuksia, ja niinpä kertasin vaatimatonta juhlahumua jo kahden vuoden takaisessa joulukalenterissa ─ tuossakin luukussa seikkailevat Frank Borzagen ykköstähdet Janet Gaynor ja Charles Farrell.

Muitakin merkkitapahtumia mahtui elokuvavuoteen 1929: elokuvadebyyttinsä tekivät niin Judy Garland (The Big Revue) kuin Marx-veljeksetkin (Kookospähkinöitä). Maailmaan syntyi monta tulevaisuuden tähteä: vuosikertaa 1929 edustavat muun muassa Audrey Hepburn, Max von Sydow ja Sergio Leone. Suomessakin tapahtui! Pohjolassa esitettiin ensimmäinen äänielokuva Sonny Boy (1928), joka oli vuotta aiemmin kiihdyttänyt ääniteknologian voittokulkua Yhdysvalloissa. Päivän elokuva Päivänsäde edustaa teknologiansa osalta aikaansa, sillä mykkäfilmin rinnalle tehtiin myös osittain puhuttu versio, mutta se on aikojen saatossa kadonnut.


Lucky Star - Päivänsäde
Ohjannut Frank Borzage
USA 1929, 100 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Janet Gaynor, Charles Farrell, Guinn Williams




Köyhä maalaistyttö Mary Tucker (Gaynor) tutustuu reippaaseen työmieheen Tim Osborneen (Farrell) riitaisissa tunnelmissa. Sopua ei ehdi syntyä, kun suursota ja rintama kutsuvat Timin taisteluun. Mies palaa Euroopan taistelukentiltä pyörätuolissa ja herättää Maryn hellät tunteet. Ystävyys pääsee viimein kukoistamaan. Vähitellen syttyvät myös orastavat romanttiset tuntemukset, mutta esteenä rakkauden tiellä on epärehellinen kilpakosija (Williams).

En millään malttanut katkaista hyvää kolmevuotista perinnettä Frank Borzagen romanttisten melodraamojen sarjassa! Edelliset osat ovat Seitsemännessä taivaassa (1927) ja Kadun enkeli (1928), ja kaikkia filmejä tähdittävät päärooleissa upeat Janet Gaynor ja Charles Farrell. Tässäkin elokuvassa kaksikon kemia on kohdillaan ja myös lavasteet ovat tuttuun tapaan silmiähivelevän kauniita ja sadunomaisia. Päivänsäde ei aivan noussut suosikikseni kolmikosta, mutta viihdyin sen romanttisen tunnelman parissa silti erinomaisesti.

Tarinansa puolesta Päivänsäde ei ole kovin yllättävä kertomus, mutta onhan toisinaan hauska tietää, mitä elokuvalta odottaa. Tuttuudesta huolimatta tarinankerronta ei nimittäin ole laisinkaan kulunutta tai kliseistä, vaan pikemminkin samaistuttavaa. On koskettavaa seurata, kuinka kaksi elämän murjomaa yksilöä vähitellen löytää toisensa. Ikivihreä Päivänsäde täyttää tänä vuonna 90 vuotta, mutta ensi vuonna voidaan silti tavallaan juhlia sen kolmekymppisiä! Kuten aiemmin totesin, elokuvan puhuttu versio on hukassa, mutta myös mykkäversio oli pitkään kadoksissa. Se löytyi 1980-luvun lopussa ja vuonna 1990 Päivänsäde pääsi jälleen valkokankaille restauroituna. Näitä Borzagen, Gaynorin ja Farrelin mestariteoksia soisi näkevän levityksessä useamminkin. Ehkäpä sitten satavuotisjuhlien kunniaksi 2020-luvun lopulla?

Pisteytys: 8/10

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

5. LUUKKU - 90 vuotta sitten (Kadun enkeli, 1928)

O sole mio!
Yhdeksän vuosikymmentä sitten elettiin viimeisiä onnen aikoja ennen vuoden 1929 pörssiromahdusta ja sitä seurannutta lamaa. Railakkaan 1920-luvun ilonpitokin tosin kätki alleen suursodan aiheuttaneita traumoja. Mikäli ristiriitainen 1920-luku kiehtoo, suosittelen aikakauden elokuvaelämysten lisäksi lämpöisästi Helsingin kaupunginmuseon Suruton kaupunki -näyttelyä, joka viehättää kävijöitään Hakasalmen huvilassa aina vuoden 2019 syyspuolelle saakka. Näyttelyn nimeä kantava Mikko-Olavi Seppälän kirja (2016) auttaa myös riehakkaan vuosikymmenen kaihoon. Samaten päivän elokuva kiidättää vuoden 1928 vapaa-ajannautintojen huolettomaan tunnelmaan, joskin elokuvassa itsessään piisaa suuria tunteita ja traagisia kohtaloita!

Street Angel - Kadun enkeli
Ohjannut Frank Borzage
USA 1928, 102 min.
Mykkäelokuva, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Janet Gaynor, Charles Farrell, Natalie Kingston




Napolilainen Angela (Gaynor) huolehtii sairaasta äidistään, mutta varattomana päätyy harjoittamaan prostituutiota saadakseen rahaa lääkkeisiin. Siveälle Angelalle työ on kauhistus ja kaiken lisäksi hän saa poliisit peräänsä ─ ainoa vaihtoehto on paeta kaupungista sirkuksen mukana. Uusi elämänvaihe tuo mukanaan rakkauden, kun Angela tapaa taidemaalari Ginon (Farrell). Rakkauden tielle astelee kuitenkin Angelan synkkä menneisyys lainrikkojana.

Frank Borzagen kaunis melodraama saattaa jälleen yhteen Janet Gaynorin ja Charles Farrelin. Kadun enkeli on hyvin samankaltainen kuin Borzagen läpimurto Seitsemännessä taivaassa (1927), jossa sama tähtipari niin ikään rakastui ja kamppaili köyhyyden tuomia vaikeuksia vastaan. Asetelmaan on toki haettu myös variaatiota: esimerkiksi tällä kertaa Farrelin hahmo pehmenee rakkaudelle ensimmäisenä ja Gaynor saa osakseen kyynisemmän roolin.

Aina upea ja roolistaan Oscar-palkittu Janet Gaynor on suorastaan hätkähdyttävä moniulotteisessa ja syvällisessä osassaan. Charles Farrell puolestaan on sympaattinen, mutta ei tällä kertaa tavoita aivan vastanäyttelijänsä tasoa. Osasyy on ehkä käsikirjoituksessakin. Viat ovat kuitenkin pieniä, sillä kokonaisuutena Kadun enkeli on pakahduttavan koskettava kertomus ja visuaalisestikin onnistunut teos. Kadun enkeli oli ilmestymisvuotensa viidenneksi tuottoisin elokuva, joten eipä ihmekään, että Borzagen, Gaynorin ja Farrelin menestyksekäs yhteistyö sai jatkoa jälleen seuraavana vuonna elokuvalla Päivänsäde (1929).

Pisteytys: 8/10

tiistai 5. joulukuuta 2017

LUUKKU #5 - 90 vuotta sitten (Seitsemännessä taivaassa, 1927)

A very remarkable fellow.
Nykypäivästä käsin arvioiden vuoden 1927 merkittävimmäksi elokuvamaailman tapahtumaksi voidaan melko yksimielisesti nimetä äänielokuvan synty. Toki tapahtuman merkitys huomioitiin jo aikanaan, mutta kaikki eivät olleet täysin vakuuttuneita uuden suunnan menestyksestä. Läpimurto ei tapahtunut yhdessä yössä eikä vuodessakaan, mutta kuitenkin nopeasti: jo seuraavan vuosikymmenen alussa mykkäelokuvia pidettiin auttamattoman vanhentuneina. Ensimmäinen ääniteknologiaa hyödyntänyt elokuva oli Jazz-laulaja (1927), joka tosin ei varmastikaan olisi jäänyt elokuvahistoriaan ilman tätä teknologian suomaa etua.

Näin jälkeenpäin mitattuna eräs vuoden keskeisistä merkkitapahtumista oli myös Elokuva-akatemian perustaminen. Aikanaan instituutio oli toki uutuutensa vuoksi vailla tunnettavuutta ja arvovaltaa; niinpä myös vuonna 1929 järjestetyssä ensimmäisessä Oscar-gaalassa parhaan näyttelijän palkinnon saanut Janet Gaynor totesi myöhemmin olleensa enemmän innoissaan Douglas Fairbanksin tapaamisesta gaalassa kuin itse pystiin sisältyvästä kunniasta. Gaynor sai palkintonsa peräti kolmesta eri roolisuorituksesta, Auringonnoususta (1927), Kadun enkelistä (1928) sekä ohessa esiteltävästä melodraamasta Seitsemännessä taivaassa, jolle siunaantui myös viisi muuta ehdokkuutta sekä voitot parhaasta ohjauksesta ja käsikirjoituksesta.


7th Heaven - Seitsemännessä taivaassa
Ohjannut Frank Borzage
USA 1927, 110 min.
Mykkäelokuva, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Janet Gaynor, Charles Farrell, Gladys Brockwell




Pariisin slummeissa raataa Chico (Farrell), viemäreitä puhdistava, mutta ankeasta arjestaan huolimatta positiivisen elämänasenteen säilyttänyt nuorukainen. Eräänä päivänä Chico pelastaa ahdingossa olevan neidon Dianan (Gaynor), joka pakenee tyrannimaista sisartaan (Brockwell). Yksi hyvä teko johtaa toiseen, ja lopulta pari rakastuu. Juuri kun onnellisemmat ajat vaikuttavat olevan edessä, syttyy sota ja kaikki miehet kutsutaan rintamalle.

Seitsemännessä taivaassa on karu ja kaunis melodraama, suorastaan unohtunut helmi. Liekö ohjaaja Frank Borzagekin hieman unohdettu suuruus? Borzagen tuotannosta 1001-listalle on päässyt toisen maailmansodan alkuvaiheisiin sijoittuva Näin se alkoi (1940). Hieno draama sekin, mutta Seitsemännessä taivaassa ansaitsisi vielä sitäkin enemmän mainetta ja kunniaa. Tämän elokuvan perusteella täytyy ehdottomasti tutustua Borzagen uraan kattavammin. Itse tarinastakin on tehty uusintafilmatisointi vuosikymmentä myöhemmin: elokuvan Seventh Heaven (1937) Chicona nähdään uraansa aloitteleva James Stewart.

Borzagen romanssia tähdittävät näyttelijät ovat niin loistavia, että heistä täytyy kirjoittaa hieman pidemminkin. On sääli, että tärkeässä sivuosassa taitavasti julmistelleen Gladys Brockwellin lupaava ura päättyi liian varhain tämän menehdyttyä auto-onnettomuuden seurauksena. Päätähtien ura sen sijaan jatkui pitkään, ja Seitsemännen taivaan jälkeen heidät nähtiin toistensa vastanäyttelijöinä peräti 11 kertaa. Charles Farrellin elokuvaura jatkui 1940-luvun alkuun saakka ja 1950-luvulla hän siirtyi television pariin. Iki-ihanan Janet Gaynorin aktiiviura elokuvien parissa päättyi 1930-luvun lopulla.

Pisteytys: 9/10

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

The Mortal Storm - Näin se alkoi (1940)

Ohjannut Frank Borzage
USA 1940, 100 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: James Stewart, Margaret Sullavan, Robert Young, Frank Morgan

I should say 'Heil Hiter', but I won't...
Baijerilaisessa pikkukaupungissa vietetään arvostetun professori Rothin (Morgan) syntymäpäiväjuhlia. Saman päivän iltana radio julistaa Adolf Hitlerin nousua valtakunnankansleriksi. Osa perhepiiristä ottaa uutisen vastaan riemuiten, toisten pelätessä vainoja ja sodan syttymistä. Rakastavaiset eroavat, ystävykset riitaantuvat ja lopulta koko perhe hajoaa erimielisyyksien vuoksi.

Vuonna 1940 Yhdysvallat pysytteli vielä erossa sodasta, mutta Euroopan karmiva tilanne enteili jo taisteluihin osallistumista. Sotaa enteilevänä aikana syntynyt Näin se alkoi heijastelee pasifismin henkeä natsivastaisella sanomallaan. Esille puskevat jopa propagandistiset sävyt, sillä syitä natsiksi ryhtymiselle ei avata millään tavoin. Valinta näyttäytyy vain hulluna joukkohysteriana tai epäilyttävänä luonteenominaisuutena. Todellisuudessa syyt toki olivat (ja ovat) aika tavalla monimutkaisemmat, ja juuri näiden merkitysten ymmärtäminen olisi tärkeää kauhujen ehkäisemisen kannalta. Aikalaiskontekstissa tietty näköalattomuus on kuitenkin ymmärrettävää.

Liioitteluun taipuva dramaattisuus, liikuttava rakkaustarina ja päähenkilöiden (Stewart & Sullavan) puhtoinen hyveellisyys alleviivaavat sodanvastaista sanomaa tehokkaasti. Kauniit lumiset maisemat ja idyllinen kylämiljöö saavat kontrastikseen sodan hirmutyöt. Eritoten natsien toteuttamat joukkovainot korostavat ajatusta sodan mielettömyydestä. Elokuva päättyy surullisiin kuviin ja tyhjiin huoneisiin - on kylmäävää ajatella, että todellisessa maailmassa pahin oli vielä edessä.

Pisteytys:
8/10