Hannah and Her Sisters ─ Hannah ja sisaret (1986)

Ohjannut Woody Allen

USA 1986, 107 min.

Komedia, Draama

Pääosissa: Mia Farrow, Michael Caine, Woody Allen, Dianne Wiest, Barbara Hershey, Max von Sydow

 

I can't fathom my own heart.

Hannah ja sisaret kertoo kolmen aikuisen sisaruksen elämästä ja itsensä etsimisestä. Päähenkilö Hannah (Farrow) on jättänyt neuroottisen ex-miehensä Mickeyn (Allen) ja rakentaa uutta elämää uuden puolisonsa Elliotin (Caine) kanssa. Elliot on kuitenkin ihastunut Hannahin Lee-sisareen (Hershey), joka on pienen romanttisen seikkailun tarpeessa. Sisarista kolmas on Holly (Wiest), jolle ura näyttelijänä on tuottanut pettymyksen ja Mickeyn deittailu on vain osa kurjaa jatkumoa.

 

Taitavasti rakennettu draamakomedia Hannah ja sisaret viehättää eritoten ohjaaja-käsikirjoittaja Woody Allenin taitavan kerrontakikkailun ansiosta. Juoni on peruslähtökohdaltaan yksinkertainen, mutta silti juuri niin monisyinen, outo ja polveileva kuin elämä oikeastikin. Tarinassa on varsinaisesti kahdeksan henkilöä ─ kolme sisarta, heidän vanhempansa ja kolme miekkosta ─ joiden välillä näkökulmia vaihdellaan vuorotellen ja limitysten. Eri tarinalinjat punoutuvat alusta saakka yhdeksi.

 

Sisarusten ja ex-miesten keskinäinen parinvaihto tuntuu kaikessa mutkattomuudessaan älyttömältä, mutta ihmeellisesti asiaa ei jää katsoessaan vatvomaan sen suuremmin. Syynä on tietenkin jo ylistetty taitava tarinankerronta. Hittielokuvaksi kohonnut Hannah ja sisaret sai aivan ansaitusti käsikirjoitus-Oscarin, jonka lisäksi Michael Caine ja Dianne Wiest nappasivat pystit sivurooleistaan. Pätevien näyttelijäsuoritusten ohella New Yorkin viehättävä kuvaus ansaitsee tunnustusta.

Pisteytys: 8/10

The Purple Rose of Cairo - Kairon purppuraruusu (1985)

Ohjannut Woody Allen

USA 1985, 82 min.

Komedia, Romantiikka, Fantasia

Pääosissa: Mia Farrow, Jeff Daniels, Danny Aiello

You make love without fading out?

Eletään suuren laman aikaa 1930-luvulla ja kaikesta on pulaa. Tarjoilijana työskentelevä hajamielinen romantikko Cecilia (Farrow) tuhlaa pennosensa elokuviin, vaikka yrittää siinä sivussa elättää joutilaan miehenretkunsa (Aiello). Yhdeksi Cecilian mielifilmiksi muodostuu "Kairon purppuraruusu", jonka karismaattinen seikkailijatähti Tom Baxter (Daniels) iskee silmänsä vakiokatsojaansa Ceciliaan. Niinpä Baxter loikkaa valkokankaalta todelliseen maailmaan ja ryhtyy pivartelemaan mielitiettyään.

Kairon purppuraruusu on ihastuttavaa fantasiaa, joka on toteutettu kutkuttavan mielikuvituksellisesti ja samalla sopivan uskottavasti. Romanttisia käänteitä piisaa ja hupiakin, kun Tom Baxterin näyttelijä Gil Shepard (Daniels) tulee mukaan kuvioon ja ujolla Cecilialla piisaa kosijoita. Tarinassa on toivonkipinöiden tuomaa lämpöä: unelmiaan kannattaa tavoitella, vaikka kaikki haaveet eivät toteutuisikaan. Toivoa tuo sekin, että hiljalleen Cecilian mitta täyttyy ja lopulta oma ukko saa kenkää.

Woody Allenin nostalgiamatka on yksi ohjaajansa isoimmista menestysteoksista. Suosiota selittää elokuvan ilahduttava mutkattomuus ja hymyilyttävä kepeys. Ja kukapa ei joskus olisi haikaillut päätyvänsä osaksi elokuvissa esitettyä haavemaailmaa? Erityisen puhutteleva tarina on 1930-luvun miljöössä, jolloin todellisuuspaolle oli suuri tarve. Yksinkertaisen kekseliäs fantasia tuo mieleen Buster Keatonin slapstick-klassikon Kovaa kyytiä ja kaunokaisia (1924), jossa päähenkilö uppoaa haaveisiinsa ja päätyy itse valkokankaan toiselle puolen. Unet ovat ikuisia!

Pisteytys: 8/10

Rosemary's Baby - Rosemaryn painajainen (1968)

Ohjannut Roman Polanski
USA 1968, 137 min.
Kauhu, Draama
Pääosissa: Mia Farrow, John Cassavetes, Ruth Gordon

This is no dream!

Rosemary (Farrow) ja Guy Woodhouse (Cassavetes) muuttavat taloon, jolla on synkkä maine. Nuori pariskunta ei juuri perusta muinaisista kauhutarinoista, mutta ajan myötä Rosemaryn valtaa tunne, ettei kaikki ole kohdillaan. Rosemaryn vainoharhaisuutta lisäävät vaikea alkuraskaus ja liian avuliaat naapurit, joiden ystävällisyyttä on vaikea paeta. Ikiaikainen pahuus vaikuttaa pesivän myös keskellä urbaanin suurkaupungin vilkasta sykettä, jossa Rosemary lopulta jää yksin tuskansa kanssa.

Roman Polanskin ensimmäinen Hollywood-filmi pohjautuu Ira Levinin samannimiseen romaaniin (1967). Kehuttu kirja sai arvoisensa valkokangasversion, joka lykki kauhuelokuvien genreä jälleen kohti pelottavampaa suuntaa. Varsinkin äitiyttä tai lapsen pahuutta käsittelevien kauhuelokuvien sarjassa Rosemaryn painajainen on alansa klassikko. Elokuvassa on myös samaa naisnäkökulmaa kuin Polanskin muutamaa vuotta vanhemmassa brittikauhussa Inho (1965). Molemmissa elokuvissa valokeilaan nousee kovia kokenut nainen, mutta tässä elokuvassa mielen maalailema painajaistodellisuus tulee lihaksi karmealla tavalla.

Perheväkivallan teeman lisäksi nykytodellisuudesta käsin Rosemaryn painajaista voisi tulkita osuvana misogynian ja jopa miesselittämisen kuvauksena. Samaan tapaan kuten Inhossakin, protagonisti-naisen kokemia vääryyksiä kuvataan erinomaisesti, mutta samaan aikaan nykytieto Polanskin omista väärinteoista kummittelee sinällään upean ja jopa feministiseltä tuntuvan elokuvan taustalla. Ristiriita on kiusallinen, eikä elokuvanautinnon suhteuttaminen ohjaajan omiin tekoihin tunnu helpolta. Kyse ei sitä paitsi ole vain Polanskista vaan lukemattomien muidenkin elokuva-alan toimijoiden sikailuista, joita varsinkin #metoo-aika on paljastanut. Vaikka perusteet tuntuvat hieman horjuvilta, elokuvaa voinee arvostaa myös omaa elämäänsä elävänä teoksena. Rosemaryn painajaistakin voidaan tulkita irrallisena ohjaajansa intentioista, vaikka kontekstia ei olekaan syytä kokonaan unohtaa.

Pisteytys:

9/10