Delicatessen ─ herkuttelijoiden yö (1991)

Ohjannut Marc Caro & Jean-Pierre Jeunet

Ranska 1991, 99 min.

Komedia, Rikos

Pääosissa: Dominique Pinon, Marie-Laure Dougnac, Jean-Claude Dreyfus

 

You think this is a safari, bitch?

Entinen klovni Louison (Pinon) pyrkii ränsistyneen kerrostalon huoltomieheksi. Ilmoituksen takana on kivijalkaliikkeen lihakauppias Clapet (Dreyfus), joka aikoo pistää tuoreen huoltomiehen lihoiksi. Louison saa paikan ja ryhtyy pivartelemaan Clapetin tytärtä Julieta (Dougnac), joka puolestaan pyrkii turvaamaan heilansa eloonjäännin. On aika ottaa yhteys kasvissyöjien vastarintaliikkeeseen.
 

Delicatessen sijoittuu kummalliseen dystooppiseen maailmaan, jossa lihan puute ajaa ihmisiä kammottaviin tekoihin. Elokuvan visuaalinen ilme ja kerrostaloelämä tuovat mieleen Jean-Pierre Jeunetin Amélien (2001), vaikka filmit ovatkin aivan eri lajia. Delicatessen ilahduttaa erikoisella tunnelmallaan ja rytmikkäällä kerronnallaan: varsinkin kerrostalon toisiinsa nivoutuvat äänet on toteutettu hauskasti. Toisinaan juttu poukkoilee vähän turhankin villisti!

 

Riemukas musta komedia oli Marc Caron (1956─) ja Jean-Pierre Jeunetin (1953─) ensimmäinen  kokopitkä ohjaustyö. Visioita oli kenties juonittu yhdessä jo pidempään, sillä miesten yhteistyön juuret juontuvat aina 1970-luvulle saakka. César-menestykseksi kohonnut Delicatessen mahdollisti kaksikolle myös seuraavan yhteistyöprojektin Kadonneiden lasten kaupunki (1995), jonka jälkeen tiet erkanivat ja Jeunetin ohjausura jatkui Hollywoodissa Alien-sarjan parissa. Paraikaa odotellaan Jeunetin tuoreimman ohjaustyön Bigbug ensi-iltaa. Lieköhän tulevassa dystopiakomediassa Delicatessen makumuistoja?

Pisteytys: 7/10

Diva - Diiva (1981)

Ohjannut Jean-Jacques Beineix
Ranska 1981, 117 min.
Trilleri
Pääosissa: Frédéric Andréi, Wilhelmenia Fernandez, Richard Bohringer

A monument to disaster... deluxe style!

Kuriirina toimiva nuorukainen Jules (Andréi) rakastaa intohimoisesti oopperaa. Erityisesti Julesin sydämen on vienyt amerikkalainen oopperadiiva Cynthia Hawkins (Fernandez), joka ei ole koskaan sallinut lauluaan äänitettävän. Jules nauhoittaa salaa idolinsa konsertin ja onnistuu hivuttautumaan tämän suosioon. Salaisuudeksi tarkoitettu tallenne kuitenkin pääsee julkisuuteen ja aiheuttaa odottamattoman myrskyn. Pian Julesin kannoilla ovat poliisit ja gangsterit, mutta miksi?

Juoni kuulostaa vielä perinteiseltä rikoselokuvalta, mutta aikansa elokuvaksi Diiva on silti outolintu. Elokuva ei saanut varauksetta kriitikoita puolelleen, vaikka useamman César-palkinnon voittikin. Hiljalleen teoksen arvo kasvoi, ja sittemmin filmi nähtiin airuena uudelle ranskalaiselle tyylille, cinema du lookille. Visuaalisuutta korostavan cinema du lookin kukoistusaikaa olivat 1980─1990-luvut. Diiva kuvastaa oivasti tyylin suhdetta  aikakautensa musiikkivideoestetiikkaan ja toisaalta ranskalaiseen uuteen aaltoon, jonka moderni jälkeläinen teos selvästi on.

Diivan dramaattinen tyyli kumpuaa oopperan maailmasta, jota elokuvassa toki kuullaan jo ääniraidankin ansiosta. Klassiset perinteet yhdistyvät tyylikkään postmodernilla tavalla uuteen maailmaan, sen betonikortteleihin, metrotunneleihin ja kylmiin valoihin. Poptaide kietoutuu yhteen ajattoman oopperan kanssa, kun hypermodernin maailman lapsi Jules suuntaa pakkomielteisen rakkautensa ajattomaan laulajaan. Oopperatähti Hawkins toteaa ihailijalleen Julesille tämän olevan nuori mies, jolla on vanha nimi ─ sehän on niin epäsopivaa, että istuu täydellisesti.

Pisteytys:
8/10