12. luukku: 60 vuotta sitten (Harakiri, 1962)

The suspicious mind conjures its own demons.

 

Kuusikymmentä vuotta sitten valkokankaiden suurmenestyksiä olivat näyttävä aavikkodraama Arabian Lawrence (1962) ja oikeussaliin lasten silmin kurkisteleva Kuin surmaisi satakielen (1962). Maailma astui agenttiaikaan, kun ensi-iltansa sai ensimmäinen Bond-filmi Salainen agentti 007 ja tohtori No (1962). Yksi aikakausi myös päättyi, kun tähtinäyttelijä Marilyn Monroe (1926─1962) löydettiin kuolleena kotoaan elokuun alkupäivinä. Vuoden 1962 vauvaedustukseen puolestaan lukeutuivat monet tulevat tähdet, kuten Jim Carrey, Jodie Foster ja Tom Cruise.

Aikansa pirskahtelevaa elokuvahenkeä kuvaavat räväkästi ranskalaiset uuden aallon ikoniset filmit Jules ja Jim (1962), Elää elämäänsä (1962) sekä Cleo viidestä seitsemään (1962). Näiden ohella tahdon mainita erityisinä suosikkeinani omaperäisen filmin Mitä tapahtuikaan Baby Janelle? (1962) sekä japanilaisdraaman Syksyinen iltapäivä (1962). Viimeksi mainitusta onkin sopivaa kääntää aatokset nousevan auringon maahan, jonne päivän elokuva sijoittuu.

Seppuku - Harakiri

Ohjannut Masaki Kobayashi

Japani 1962, 137 min.

Draama, Toiminta

Pääosissa: Tatsuya Nakadai, Akira Ishihama, Shima Iwashita

 

 

 

Klassikkomainetta nauttiva samuraielokuva Harakiri sijoittuu 1630-luvun Japaniin. Sortuneen klaanin yksinäinen samurai Tsugumo Hanshiro (Nakadai) saapuu riutuneena Ii-klaanin kartanoon ja pyytää avustusta harakiriin, rituaali-itsemurhaan. Pyyntö herättää epäilyksiä ja halveksuntaa, mutta tunteet korvaa pelko, kun Hanshiron salaisuudet äkillisesti paljastuvat.

Harakiri on niittänyt mainetta yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista samuraielokuvista, ja teoksen laatu yltää helposti lajin mestarin Akira Kurosawan tasolle. Yhden miehen taistelu korruptiota ja väärää valtaa vastaan on väkevä ja jännittävä, vaikka elokuva sijoittuu lähes kokonaan yhteen huoneeseen. Yksinkertainen asetelma kasvaa polveilevaksi kertomukseksi ja kokonaisen aikakauden kuvaksi. Aavistelen, että tämä filmi saattaa vain parantua useammilla katselukerroilla.
 

Masaki Kobayashi (1916─1996) tunnetaan japanilaisen yhteiskunnan taitavana kuvaajana. Hänen tuotannostaan tunnetaan parhaiten juurikin Harakiri, jonka lisäksi kansainvälistä mainetta on nauttinut esimerkiksi Kwaidan - kauhun kasvot (1964). Elokuvia yhdistää historia ja kansanperinne, joiden avulla peilataan modernin ajan ajatuksia. Harakirin pohdinnat etiketin noudattamisesta tuntuvat istuvan kiintoisasti myöhempienkin aikojen Japaniin. Jännitteitä pursuava Harakiri oli ehdolla Kultaisen palmun saajaksi, mutta himottu pysti meni niin ikään upealle Tiikerikissalle (1963). Kobayashin mestariteoksen saama jälkimaine kantaa onneksi ilman palkintojakin.

Pisteytys: 8/10

Sanma no aji ─ Syksyinen iltapäivä (1962)

Ohjannut Yasujirô Ozu

Japani 1962, 113 min.

Draama

Pääosissa: Chishû Ryû, Shima Iwashita, Keiji Sada

In the end, we spend our lives alone.

 

Shūhei Hirayama (Ryû) on leskimies, jonka kolme lasta ovat hyvää vauhtia aloittamassa omaa, vanhemmista irrallista elämäntaivaltaan. Tytär Michiko (Sada) on Shūhein kotiapuna, mutta Shūhei ryhtyy oma-aloitteisesti järjestämään Michikolle avioliittoa ─ tapahtuuhan se ennemmin tai myöhemmin. Pidättyväisen herrasmiehen ympärillä on vanhoja ystäviä ja välittäviä lapsia, mutta yksinäisyyden tunne kalvaa, eikä löydä purkautumistietään.

 

Syksyinen iltapäivä (engl. An Autumn Afternoon) sijoittuu sodanjälkeisen, taisteluista toipuneen nousukauden Japaniin. Sota elää edelleen keski-ikäisten ja vanhojen miesten muistoissa, mutta aika vyöryy eteenpäin ja unohtaa raunioihin jääneet pommitusten uhrit. Elokuvan tunnelma on rauhallinen ja arkinen, ja siten liikuttavan kaunis. Yhtä lailla tavallista ja silti ihmiselämää mullistavaa on se, miten vanhemman on jonain päivänä päästettävä irti lapsistaan ja tehtävä itsensä tarpeettomaksi.
 

Yasujirô Ozun viimeinen teos on samalla tavalla haikea ja lempeästi toivoa luova kuin kuulas syyspäivä. Kuvat ovat täyteläisen kauniisti sommiteltuja, eikä kamera Ozun tyylille uskollisesti heilahda kertaakaan. Syksyinen iltapäivä palaa monella tapaa Ozun nimekkäimpään elokuvaan Ensimmäinen matka (1953). Molemmat ikääntymistä käsittelevät elokuvat ovat suurien tunteiden äärellä, mutta rauhoittavat. Syksyinen iltapäivä kuitenkin löytää tasapainon perinteiden ja nykypäivän välillä, niiden välille on solmittu rauha.

Pisteytys: 10/10