India Song (1975)

Ohjannut Marguerite Duras
Ranska 1975, 120 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Delphine Seyrig, Michael Lonsdale, Mathieu Carrière

They would dance in the evening...

Marguerite Duras (1914─1996) oli ranskalainen kulttuurivaikuttaja ja kirjailija, joka työskenteli myös elokuvien parissa. Durasin tunnetuin elokuvakäsikirjoitus on ranskalaisen uuden aallon alkua henkivä Hiroshima, rakastettuni (1959), kun taas India Song lienee hänen maineikkain ohjaustyönsä. Myös elokuvan poeettinen käsikirjoitus on Durasin laatima ja perustuu näytelmään, joka ei koskaan valmistunut. Teemat ja hahmot ovat nekin tuttuja Durasin muusta kirjallisesta tuotannosta.

India Song sijoittuu 1930-luvun Intiaan, jossa ranskalaisen suurlähettilään vaimo (Seyrig) lorvii rakastajiensa kanssa suuressa kartanossa. Kuvattu vuorokausi tuntuu olevan vain yksi loputtomassa jatkumossa kuumia öitä ja vielä tukahduttavampia päiviä ─ tässä talossa syntiset tanssit toistuvat yö toisensa jälkeen. Hekumalliset yöt huokuvat intohimoa ja rakkautta, mutta myös kaiken tyhjyyttä ja kuoleman odotusta. Vaikka tapahtumat vaikuttavat sijoittuvan Intiaan, elokuva on kuvattu Ranskassa. Paikkaan liittyvä mystiikka on osa India Songin salaperäisyyttä ja tavoittamattomuutta.

Hidastempoinen elokuva ei muistuta hiventäkään tavallista kerronnallista elokuvaa, vaan on pikemminkin kauniilla liikkuvalla kuvalla rytmitetty runoteos. Rakenteeltaan poikkeavaa teosta moitittiin aikanaan sisällöltään ontoksi, mutta vähitellen Durasin hypnoottinen kerronta on lumonnut kriitikotkin. Kertomuksen sulkeutuneisuus voi ymmärrettävästi tuntua turhauttavalta, ja myönnän itsekin kurtistelleeni kulmiani pariin otteeseen sangen hämmentyneenä. Kuitenkin filmi oli lopulta yllättävän nautinnollinen! Vaikka elokuvan ideaa ei tavoittaisikaan, on tunnelmallinen teos silti kiehtova matka toiseen todellisuuteen, kenties jonkin muinaisen unen kadonneeseen maailmaan.

Pisteytys:

8/10

Jeanne Dielman, 23, quai du Commerce, 1080 Bruxelles - Jeanne Dielman (1975)

Ohjannut Chantal Akerman
Belgia & Ranska 1975, 202 min.
Draama
Pääosissa: Delphine Seyrig, Jan Decorte

I could have made mashed potatoes, but we're having that tomorrow.

Kotirouva Jeanne Dielman (1975) on teini-ikäisen poikansa (Decorte) yksinhuoltaja, jonka elämä kietoutuu täsmällisten arkirutiinien ympärille. Kotitalouden pyörittämisen lisäksi Jeanne hankkii toimeentulonsa tarjoamalla valikoituja palveluita kotonaan poikkeaville miesvieraille. Elokuva seuraa Jeannen elämää kolmen päivän ajan, kunnes arjen rutiinit särkyvät pala palalta.

Chantal Akermanin (1950─2015) feministisen elokuvan klassikko Jeanne Dielman on piiruntarkkaa arjen kuvausta. Kokkausta, kylpemistä ja mietteisiinsä vajonnutta kotirouvaa kuvataan armotta minuuttitolkulla, mutta kokonaisuus on erikoisen mukaansatempaava. Elokuva on hyvä pari realistiselle draamalle Naisen parhaat vuodet (1974): jos juuri ehdin harmitella John Cassavetesin teoksen pituutta, on tässä mittaa ja hidastempoisuutta vielä enemmän! Jeanne Dielman todella vaatii istumalihaksia ja mielerauhaa, mutta pitkä istunto palkitaan kyllä.

Jeanne Dielman tarkastelee naisen alistettua asemaa aikakautensa näkökulmasta. Pitkät, hiljaiset kohtaukset antavat aikaa ajatella. Mitä vaitonainen Jeanne miettii? Mitä itse pohtisin hänen asemassaan? Äärimmäisen realistinen lähestymistapa on poikkeuksellinen ja siksi niin tehokas. Arjen touhuja lakonisesti tuijottava elokuva voi varmasti tuntua pitkäveteiseltä, ellei ole valmis kuuntelemaan Jeannen ajatuksia. Ne avautuvat kyllä, jos on malttia tarkkailla. Elokuva on menestynyt ja säilyttänyt erinomaisen maineensa erityisesti Euroopassa, mutta sen vaikutteita voi nähdä Hollywoodissakin. Jeanne Dielmanin perintöä on hyödynnetty esimerkiksi koulusurmia hidastempoisesti käsittelevässä draamassa Elephant (2003), jonka lisäksi mieleen nousi surua hitaasti käsittelevä A Ghost Story (2017).

Pisteytys: 

8/10

Le Charme discret de la bourgeoisie - Porvariston hillitty charmi (1972)

Ohjannut Luis Buñuel
Ranska 1972, 102 min.
Komedia
Pääosissa: Fernando Rey, Paul Frankeur, Delphine Seyrig, Bulle Ogier

I'm delighted to meet you.

Joukko yläluokkaisia tuttavia aikoo illallistaa yhdessä, mutta suunnitelmat romuttuvat kerta toisensa jälkeen. Pienestä huumekaupasta ja flirtistä huolimatta ystävysten elämä ei ole kovin tapahtumarikasta, mutta unelmissaan kukin vapautuu kahleistaan ja tekee mitä haluaa. Luis Buñuelin surrealistinen komedia kietoo todellisuuden ja päähenkilöiden unet niin tiiviisti yhteen, ettei lopussa voi olla aivan varma siitä, kummassa maailmassa kulloinkin liikutaan. Ehkäpä kaikki onkin vain unta?

Ilman unien tapahtumarikkautta kertomus olisi tylsä kuin mikä, sillä illallisten peruuntumista lukuunottamatta elokuvan "todellisessa maailmassa" ei oikeastaan tapahdu mitään. Mielenkiinto kohdistuu yläluokkaiseen performanssiin, joka on mahdollista rikkoa kulissien takana ja unimaailmassa. Katsojaakin koijataan antaumuksella, ja mikäpä sen paremmin pitäisi vireystilaa yllä! Liekö nyt kuitenkin kyse katsojan nuupahtaneesta olotilasta, kun yläluokan hulluttelut eivät tällä katselukerralla säväyttäneet aivan ennakko-odotusten mukaisesti.

Porvariston hillitty charmi (engl. The Discreet Charm of the Bourgeoisie) menestyi ilmestyessään mainiosti ja palkittiin mm. parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarilla. Buñuelin uran loppuvaiheita edustava elokuva on jäänyt yhdeksi ohjaajan tunnetuimmista teoksista ja se on kiistämättä maineensa ansainnut. Porvariston hillitty charmi kietoo viehättävästi yhteen piirteitä Buñuelin uran eri vaiheilta: absurdi illallinen tuo mieleen draamakomedian Tuhon enkeli (1962) ja erään pariskunnan lemmenleikit vievät ajatukset aikanaan pahennusta herättäneeseen komediaan Kulta-aika (1930).

Pisteytys:

8/10